Sara Nymanin mukaan kirkko yrittää kumartaa kaikkiin suuntiin. Se saa monet nuoret pohtimaan kirkosta eroamista.
Syksyllä Sara Nyman, 23, pohti samaa, mitä moni muukin hänen ikäisensä. Pitäisikö erota kirkosta? Kirkkoon ja seurakuntaan kun ei tuntunut enää oikein olevan sidettä.
Ajatukset eroamisesta eivät olleet Nymanille uusia. Ne olivat pyörineet mielessä jo vuosia.
Lopulta vaikuttamaan tottunut Nyman päätti, että joko hän eroaa kirkosta tai asettuu ehdolle seurakuntavaaleihin.
”Päädyin asettumaan ehdolle, sillä ajattelin, että on parempi yrittää vaikuttaa asioihin sisältä päin. Olin ehdolla ensimmäistä kertaa, ja tämän kortin halusin nyt katsoa.”
Miksi side tuntuu katkenneen?
Poliittista historiaa opiskeleva ja Turun vihreiden nuorten toiminnanjohtajana työskentelevä Nyman sijoittui vihreiden listalta toiselle varasijalle Turun tuomiokirkkoseurakunnan vaalipiirissä. Kokemus vaaleista oli tärkeä monenlaisessa vaikuttamistyössä mukana olevalle Nymanille.
Kirkon roolista hänen elämässään riittää edelleen mietittävää. Miksi side siihen tuntuu sitten katkenneen?
Nyman kertoo olleensa tyypillinen seurakuntalainen. Hän kävi lapsena seurakunnan kerhossa ja oli vuosia aktiivinen isostoiminnassa. Sitten tuli muutto Turkuun opiskelemaan, ja seurakunta ja kirkko tuntuivat jäävän taakse.
”Varmasti siihen vaikuttaa elämän tilanne. Nuorena aikuisena mietin nyt, mikä voisi olla se muoto, jos haluaisin osallistua seurakunnan toimintaan? Mitä seurakunta voisi tarjota minulle?”
Nuoret eivät tunnu kohderyhmältä
Nymanin mukaan hän on välillä saanut kotiin kirkon mainoksia, jotka tuntuvat suunnatun lapsiperheille tai eläkeläisille. Kirkossa aktiivisten ryhmä tuntuu olevan häntä itseään huomattavasti vanhempia – samoin päättäjät.
Ikäkysymystä isommalta asialta tuntuvat kuitenkin arvoristiriidat. Nymanin mukaan tästä esimerkkinä on tasa-arvoinen avioliittolaki. Kaikkia pareja ei kaikissa kirkoissa edelleenkään vihitä.
”Kirkko heijastaa tällaisia konservatiivisia arvoja laajemminkin. Jossain vaiheessa se raja tulee eteen. Joka suuntaan ei voi kumartaa. Tarvitaan selkeämpiä linjauksia arvokysymyksiin”, Nyman näkee.
Nymanin mukaan tuntuu hämmentävältä, että kirkko tekee paljon hyvää ja kirkon alaisuudessa työskentelee paljon ihmisiä, jotka tekevät töitä liberaalimpien arvojen eteen. Samalla kirkko pitää kuitenkin kiinni konservatiivisesta linjasta.
Osallistumisella oltava merkitystä
Nymanin mukaan kirkon pitäisikin nyt miettiä linjansa uudelleen. Pitäisi priorisoida, että esimerkiksi nuoret ovat nyt ykköskohderyhmä ja satsataan heihin resursseja.
Otetaan nuoret päätöksentekoon muutenkin kuin vaalien kautta.
”Sellaisia väyliä ei ole onnistuttu luomaan. Nyt nuoret on otettu näennäisesti mukaan, mutta päätöksiä ei ole välttämättä tehty sen mukaisesti.”
Nymanista olisi kaikkien etu, että päätöksenteko on mahdollisimman avointa. Nyt kirkossa tehdään asioita sen varjolla, että niin on tehty viimeiset 50 vuotta. Ei lähdetä kyseenalaistamaan, pitäisikö asioita tehdä toisin.
”Nuorilta pitäisi kysyä, mitä he kaipaisivat. On varmasti sellaista, mitä kuntien palvelut eivät onnistu tarjoamaan. Olisi hienoa, jos kirkko tarttuisi täyttämään tällaisia katvealueita.”
Tällaisilla toimilla on suuri vaikutus siihen, miten nuoret pysyvät kirkon vaikutuspiirissä. Paikallisestikin pitäisi miettiä oman toiminnan sisältö ja mahdolliset puutteet.
Nyman muistuttaa, että erottumalla muista toimijoista ja saamalla nuoret päätöksentekoon mukaan voidaan nuorille luoda kokemus, että osallistumisella on merkitystä.
Se taas synnyttää halun tehdä samaa jatkossakin ja jatkaa osallistumista.
Kilpailu ajasta on kovaa
Nymanin mukaan kirkossa on toki tehty hyviä juttuja nuorista kiinnipitämiseksi. Oppilaitoksissa on pappeja, jotka voivat ylläpitää nuorten sidettä kirkkoon.
Ilahduttava esimerkki ajassa olemisesta ovat myös esimerkiksi ekopaastot.
”Muutoksia on yritetty tehdä, ja niitä pitäisi tehdä lisää. Yksittäiset teot eivät kuitenkaan riitä, jos iso ristiriita säilyy. Linjan ja arvojen on selkiydyttävä.”
Nyman muistuttaa, että kirkko on mukana kilpailussa ihmisten ajasta. Erilaista tarjontaa on paljon. Tämä tarkoittaa, että on seurattava aikaa ja tehtävä merkityksellisiä asioita.
”Kirkko voisi tehdä vaikuttavia ja merkityksellisiä tekoja, mutta vielä käydään samoja tappeluita kuin muussakin päätöksenteossa esimerkiksi kasvisruoasta. Se on turhauttavaa.”
Opiskelemaan lähtö on kriittinen vaihe
Nuoret ovat elämänvaiheessa, jossa aktiviteetteja on paljon tarjolla. Nymanin mukaan oppilaitospapit ovat hyvä esimerkki tavasta, jolla nuoret voidaan sitouttaa ja he voivat muodostaa yhteisöjä yli aine- ja opintorajojen.
”Nuorten yksinäisyydestä puhutaan paljon, ja nuorten muuttaessa uuteen kaupunkiin olisikin tärkeä saada kiinni nuorista. Arki, opinnot ja työt vievät helposti mukanaan, sen jälkeen tavoittaminen onkin askeleen hankalampaa.”
Nymanin mukaan seurakunta oli isosaikoina hänellekin tosi tärkeä yhteisö. Sitä kautta muodostui tiiviitä paikallisia porukoita, joiden kanssa käytiin valtakunnallisissakin tapahtumissa.
”Voisivatko eri puolilta tulevat nuoret muodostaa oman porukan myös uudella paikkakunnalla? Tällainen ryhmä voisi kokoontua silloin tällöin, ja siihen voisi halutessaan liittyä. Se tarjoaisi jo paljon mahdollisuuksia”, Nyman miettii.
Kirkko antamaan toivoa
Nymanin asettuminen ehdolle oli lopulta tulosta siitä, että hän näkee kirkossa yhä paljon potentiaalia. Hän on nähnyt hyviä esimerkkejä, että asiat voisivat mennä toisinkin.
”Kirkko on suuri vallankäyttäjä. Ei voi olla ratkaisu, että se jää eri tavalla ajattelevien käsiin, kun sen voisi kääntää itselle mieluisampaan suuntaan. Jäsenyys on minulle edelleen tuki sille toiminnalle, että kirkko tekee hyvää, auttaa ja tavoittaa ihmisiä, joita ei muuten saataisi avun piiriin.”
Yhtä kaikki kirkon mielikuva vaatii muutosta. Mahdollisuuksia olisi, mutta nuorille on kyettävä tarjoamaan jotain.
”Se vaatii pitkäjänteistä työtä ja tulosten odottamista. Pitää miettiä, miten nuoria halutaan tavoittaa, mutta kaikkea ei tarvitse yrittää tehdä.”
Kaikki tiivistyy edelleen arvoristiriitaan, josta pitäisi päästä yli. Nyman muistuttaa, että nuorilla ei ole ilmastonmuutoksen, sodan ja pandemian värittämässä maailmassa liikaa asioita, joista saa toivoa ja jotka luovat uskoa tulevaisuuteen.
”Kirkko voisi näyttäytyä tällaisena toivoa antavana asiana.”
Teksti: Tomi Kangasniemi