Tag Archive for: milleniaalit

Walk in terapiaa kasvatetaan auttamisen valtakunnallisena verkostona

,

Lasten ja nuorten keskus sai 600 000 euron ESR-rahoituksen Walk in terapiamallin kehittämiseen ja laajentamiseen Suomessa. Seuraavien kolmen vuoden tavoitteena on kasvattaa toiminnan verkostoa kattavasti koko maassa kahdellakymmenelläviidellä uudella toimipisteellä ja sadallakahdellakymmenellä uudella terapeutilla.

Tällä hetkellä palvelu toimii kahdeksallatoista paikkakunnalla eri puolella maata, sekä videovälitteisesti verkossa.

Hanketta edistää kolmen hengen tiimi, jonka vetäjäksi tuli lokakuussa Miika Niemelä. Hankkeessa työskentelevöt myös Elina Plihtari ja Päivi Pulakka.

”Kasvutavoite ei ole muodollinen numero, vaan liittyy siihen tarpeeseen, joka on tunnistettu. Tavoitteena on siis se, että yhä useampi tämän toiminnan kohderyhmään kuuluva nuori ja nuori aikuinen löytäisi palvelun, turvallisen paikan keskustella asioista ja saisi itselleen apua”, Niemelä kertoo.

”Walk in terapialle on erinomainen paikka täydentävänä toimintana muiden palvelujen rinnalla ja välissä. Tällä hankkeella ei kilpailla psykoterapian tai lasten ja nuorten psykiatrian kanssa – päinvastoin. Niihin on edelleen panostettava lisää. Mutta Walk in terapia toimii erinomaisena apuna, kun odotetaan pääsyä psykoterapiaan tai jos on käsillä sellainen elämän solmu, johon täytyisi mahdollisimman pikaisesti saada apua.”

Walk in terapiassa ei ole ajanvarausta ja paikalle voi tulla nimettömänä. Päivystäjät ovat aina koulutettuja terapeutteja tai terapeuttiopiskelijoita.

”Kävelet ovesta sisään, siellä on ammattilainen ja siellä on turvallinen paikka omista asioista puhumiseen. Tällaisilla palveluilla pyritään siihen hallitusohjelmaankin kirjattuun tavoitteeseen, että yhä useampi hakisi itselleen apua jo varhaisessa vaiheessa.”

Valtakunnallisesti kattavaa palveluverkostoa rakentamassa

Miika Niemelä tuli Lasten ja Nuorten Keskukselle Icehearts-järjestöstä, missä hän toimi 23 vuoden ajan, lähes alusta alkaen. Parissa vuosikymmenessä Icehearts kasvoi kahden tekijän yhdistyksestä Vantaalla sadan työntekijän maanlaajuiseksi organisaatioksi.

Walk In terapian hankkeessa odotetaan, että Niemelän kokemus toiminnan kasvattamisesta saadaan hyvään käyttöön. Niemelä on itse terapeutti, ja hänellä on kokemusta suoraan Walk in mallista.

”Olen ollut Keravalla mukana perustamassa Walk in terapiapistettä pari vuotta sitten. Siitä saatu oppi on ollut, että palvelujen löytyminen vie aikansa. Se vaatii pitkäjänteisyyttä ja hyvää viestintää.”

Laajempi tunnettuus edellyttää brändin kehittämistä. Siksi yhteinen ilme ja yhdenmukainen konsepti on niin tärkeä. Sen, mitä kävijä löytää, pitää olla samaa Rovaniemellä, Helsingissä ja siinä välillä.

”Minusta on tosi vaikuttavaa, miten nopeassa ajassa on jo päästy nykyiseen tilanteeseen, missä meillä on nuo kahdeksantoista toimipistettä, yhteiset koulutuskonseptit ja hieno yhteistyö erityisesti seurakuntien ja muiden toimijoiden kanssa”, Miika Niemelä sanoo.

”Olin juuri mukana tilaisuudessa Espoossa, missä toistakymmentä uutta terapeuttia valmistui. Ilmapiiri oli iloinen, innostunut ja odottava. Ajattelin, että tähän on tosi hyvä nyt rakentaa lisää.”

Toimintaa tehdään samantyyppisellä konseptilla kuin esimerkiksi Saapasta tai Moottoripajaa. Paikalliset yksiköt toimivat itsenäisesti, mutta hanke tarjoaa alustan, selkeitä materiaaleja ja koulutusta, ja tukee ammattilaisten tekemää toimintaa.

”Me autamme myös viestinnässä. Se on a ja o, kun buustaamme toimintaa ja sen käyttämistä.”

Seurakuntien mahdollisuus toiminnan kasvattamisessa on hieno

”Resurssi, joka on nyt käytössä, on erinomainen. Haluan, että näiden kolmen hankevuoden jälkeen on varmistuttu siitä, että toiminta jatkuu, Walk in terapia on vakavasti otettava ammatillinen palvelu, johon luotetaan, joka löydetään ja joka kattaa laajasti koko maata. Silloin sillä voi olla pysyvä paikka auttamisjärjestelmässä ja ennalta ehkäisevissä palveluissa”, taustoittaa Miika Niemelä.

”En usko sellaiseen, että kolme vuotta rahoitetaan isosti toiminnan kasvua, ja sitten kun hankerahat ovat loppu, huomataan, että toiminnan edellytyksetkin loppuivat. Hienous tässä Walk in terapian mallissa on se, että brändi on Lasten ja nuorten keskuksella, mutta taustayhteisöt, jotka sitoutuvat toimintaan, kannattelevat ja resursoivat sitä taloudellisesti. Esimerkiksi seurakunnat esimerkiksi antavat työntekijöiden käyttää tähän omaa työaikaansa.”

Niemelä huomauttaa, että yhteistyö seurakuntien kanssa ei tarkoita, että Walk in terapia kilpailisi esimerkiksi erityisnuorisotyön kanssa.

”Meillä ei ole liikaa palveluita. Eri toiminnoilla on erilaiset, tarpeelliset profiilinsa. Tämä ratkaisukeskeiseen terapiaan perustuva keskusteluapu on oma muotonsa, joka asettuu muiden rinnalle.”

Lisäksi Walk in terapia toimii myös osana palveluohjausta; tavatuille nuorille voidaan myös vinkata sellaisesta palvelusta tai toiminnasta, jota eivät ole osanneet välttämättä itse hakeakaan.

”Pitäisi sekä antaa että saada apua silloin kun sitä tarvitaan”

Palvelujen kehittäminen tarpeeseen on mielekästä. Niemelä sanoo, että suurin suru hänellä on siitä, että esimerkiksi vantaalainen nuori pääsee helposti tällaisen avun piiriin helposti, kun taas Joensuussa koko palvelua ei ole.

”Kuten sanoin, kaksikymmentä tai kolmekymmentä uutta toimipaikka ei ole tärkeää, vaan se, että nuorilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet käyttää niitä palveluja siellä, missä he ovat.”

Rakennettaessa palvelua, joka on vaikuttava ja todella hyödyntää nuoria, kolmannen sektorin toimijan vastuu on entistäkin suurempi sen saavutettavuudesta huolehtimisessa.

”Me kaikki tiedämme, miten nyt meneillään olevat säästöt vaikuttavat ja heikentävät nykyisiä palveluja. Ajattelen, että kun meillä on tämä rahoitus ja näin hieno konsepti tässä, velvollisuus sen toteuttamiseksi on entistäkin painavampi.”

Walk in terapia on merkittävä täydennys palveluverkkoon myös siksi, että se on ilmaista. Se tekee siitä lähtökohtaisesti tasa-arvoisen ja saavutettavan palvelun.

Miika Niemelä toimii itse terapeuttina. Hänelle se on antoisinta työtä.

”Olen luonteeltani sellainen, että jos joku tarvitsee apua, minun on tavattoman vaikeaa kulkea ohi. On se sitten Prisman parkkihallissa, missä ostoskärryt eivät irtoa toisistaan tai terapiaistunto. Olen onnellinen, että se on minulle vaikeaa.”

”Olen aina saanut hirmu paljon iloa siitä, että olen voinut auttaa, kun olen nähnyt mitä se merkitsee, pienikin asia. Sekin on merkinnyt paljon, kun olen ymmärtänyt, miten monella ei ole yhtään ainutta ihmistä, jolle soittaa ja johon he luottavat.”

”Terapeuttina pääsee kokemaan, että joskus yksikin kohtaaminen voi olla se piste, josta käsin ihminen rupeaa luottamaan itseensä, jossa hän huomaa, ettei oma tilanne olekaan toivoton. Tässä mielessä se, mitä Walk in terapia voi mahdollistaa, on kyllä jotain aika mahtavaa.”

Lue lisää: www.walkinterapia.fi

Teksti: Jaakko Kaartinen

/by

Muutto opiskelupaikkakunnalle, eikä reitti seurakuntaan löydy – kirkon pitovoimahaasteet nuoren aikuisen elämään astuttaessa

Juoksija häviää sumuun

Ihmisen elämänkaareen kuuluu erilaisia jaksoja, jotka menevät jokaisella omalla tavallaan. Monen nuoren elämään liittyy vaihe, jossa edessä on muutto uuteen kaupunkiin, mahdollisesti jopa eri puolelle Suomea. Muutto on yleensä osa matkaa nuoruudesta kohti nuoren aikuisen elämää ja opiskelijaelämää.

Tällä hetkellä Suomessa ei ole käytössä mitään yhtenäistä mallia tai prosessia, jolla muuttavat nuoret löytäisivät uudet seurakunnat, joihin muuton jälkeen asettua. Tässä artikkelissa esitellään muutama hypoteettinen ja mahdollisimman konkreettinen vinkki uuteen seurakuntaan siirtymisessä

Haasteita löytyy matkan varrella

Seurakuntien resurssien väheneminen on aito ongelma, ja tulevaisuudessa asioita pitää priorisoida. Kuitenkin voidaan ajatella, että nuori aikuinen pysyy todennäköisesti kirkon jäsenenä ja aktiivisena seurakuntalaisena, jos oma paikka seurakunnasta löytyy siirryttäessä aikuisuuteen.

Uusien mallien kokeileminen ja rakentaminen vievät resursseja ongelman ratkaisemiseksi, mutta kokonaiskirkon jatkuvuuden ja ylisukupolvisuuden vuoksi elämän taitekohtiin täytyy pystyä panostamaan.

Ongelma ei ole uusi – ei NAVI-ryhmälle, tulevaisuusseminaarille, kirkon päättäjille tai työntekijöille.

Nuoren haaste löytää muuton jälkeen uusi paikka itselleen osana seurakuntayhteisöä on todellinen ongelma, jolla saattaa olla kauaskantoisia seurauksia niin yksilötasolla kuin yhteisöillekin.

Nuori aikuinen, teologian opiskelija, Kasper Keitaanranta kertoo, että Joensuussa markkinoidaan monikanavaisesti suoraan opiskelijoille suunnattuja tapahtumia, esimerkiksi haalarimessuja tai illanviettoja.

”Tapahtumista kuulee sosiaalisen median sekä ainejärjestön kautta”, iloitsee Kasper.

Matalan kynnyksen seurakuntayhteisöä pitää jaksaa tarjota

Toiminnan vähyys, mielekkyys ja kiireisen arjen aloittaminen tuovat opiskelijoiden tavoittamisessa omat haasteensa. Seurakunnat kilpailevat nuorten ajasta muiden järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Fuksille saattaa olla helpompaa lähteä orientaatioviikon päätteeksi ainejärjestöön tai opiskelijajärjestöön ahertamaan.

Kuitenkin on tärkeää tarjota matalalla kynnyksellä turvallista seurakuntayhteisöä, koska samanlaista hengellistä yhteisöä on lähes mahdotonta löytää. On tärkeää, että seurakunnassa on nuorille aikuisille kohdennettua toimintaa, koska opiskelijaelämän alussa perinteinen nuorten toiminta ei välttämättä enää tunnu omalta.

”Oman paikan löytäminen voi olla todella hankalaa, kun tuttu tapa olla osa seurakuntaa on muuttunut. Myös oman roolin löytäminen on monelle hankalaa kun ei ole enää nuori ja ei sovi perinteiseen nuorisotyöhön, mutta samalla ei ole aikuinenkaan tai saati eläkeläinen tai perheellinen, joille on valtaosa seurakunnan tarjonnasta rakennettu”, summaa NAVI-ryhmän varapuheenjohtaja Maija Voutilainen.

NAVI tarjoilee ehdolle potentiaalisia malleja, ideoita ja innostusta

Uusien mallien ja ideoiden innovointi vaatii leikkimielisyyttä, osallisuutta sekä rahaa. NAVI-ryhmällä on ollut keskusteluissaan innokkuutta lähteä miettimään erilaisia toimintatapoja, joista voisi olla hyötyä paikallistasolla pilotoinnissa, ja miksei valtakunnallisestikin koordinoituna.

”Nuorten aikuisten ja opiskelijoiden tavoittelemiseksi on tarjottava erilaisia viestintä- ja informaatiokanavia. Joillekin sosiaalisen median alustat ovat helpoimpia, mutta myös perinteisiä paperimainoksiakin voi kampusalueella jakaa”, ideoi Voutilainen.

Saattaen vaihto

Nuorta tuetaan muuttoa ennen omassa kotiseurakunnassa, jossa nuorten toiminta on tiivis osa nuoren arkea. Nuorisotyöntekijä auttaa selvittämään tulevan paikkakunnan mahdollisia seurakuntia ja niissä olevia yhteisöjä. Parhaassa tapauksessa työntekijä antaa jonkin yhteyden tai somekanavan nuorelle. Lisäksi uuteen seurakuntaan voi ilmoittaa muuttavasta nuoresta, jos nuorelle itselleen tämä sopii.

Plussat: Nuorelle helpohko vaihtoehto

Miinukset: Vaatii työntekijöiltä aikaa, kiinnostusta ja tiedonhakutaitoja

Lomakkeella koppia

Seurakuntayhtymiin ja suurimpiin opiskelijakaupunkeihin perustetaan lomakkeet, jonka täyttämällä uuden seurakunnan henkilökunta saa tiedon uusista kiinnostuneista muuttajista. Lomakkeen voi täyttää omatoimisesti, koska se löytyy helposti seurakuntien sivuilta, ja siitä viestitään selkeästi opiskelijayhteisöihin. Toisaalta lomake voisi olla myös vakiintunut käytäntö, jonka täyttämiseen aiemmassa omassa seurakunnassa kehotetaan.

Lomakkeen vastauksiin reagoi nuorten aikuisten työstä tai opiskelijatyöstä vastaavat työntekijät. Nuori pääsee matalalla kynnyksellä seurakunnan toiminnan pariin, josta voidaan suurten kaupunkien sisällä keskitetysti lähettää viestejä ja kutsua koolle vertaisia.

Plussat: Alkukäynnistyksen jälkeen edullinen vaihtoehto ylläpitää. Nuorella matala kynnys osallistua ja toimia. Lisäksi iloista on, että useamman yhtymän alueella on keskitettyä nuorten aikuisten toimintaa, johon helppoa solahtaa mukaan kutsuttaessa

Miinukset: Alkukäynnistys vaatii toimivan alustan ja monikanavaista viestintää, jotta menetelmä saa tunnettuutta nuorten parissa

Opiskelijahuollosta kumppania

Sitoutetaan seurakuntien työntekijät, kuten korkeakoulupapit ja hyvinvointitiimit ohjaamaan nuoria korkeakoulujen tiedotuskanavia pitkin eri toiminnan pariin seurakunnissa.

Plussat: Opiskelijahuollolla on suorat viestintäkanavat uusille opiskelijoille.

Miinukset: Informaation pitää kulkea jouhevasti ja keskitetysti seurakunnista korkeakoulupapeille, ja tämä voi alkuun ainakin olla haastavaa, kun uutta mallia pilotoidaan

Yhteistyötä opiskelijajärjestöjen kanssa

Rakennetaan opiskelijayhteisön kanssa yhdessä hyvää keinoa ja kanavaa kutsua seurakuntaan mukaan. Tämä toimii etenkin kirkollisella alalla opiskelevien kohdalla ja heidän järjestöjensä osalta. AMK-opiskelijajärjestöt ja yliopistojen tiedekunta- ja ainejärjestöt ovat uusien opiskelijoiden luontevia kontakteja, joiden kanavia pitkin viesti toiminnasta kulkee.

Plussat: Kanavat valmiina ja yhteistyö edullista.

Miinukset: Haasteeksi saattaa jäädä se, että ei-kirkollisten alojen opiskelijajärjestöihin tämä yhteistyö on vaikeaa ja voi jättää ulkopuolelle potentiaalisia aktiiveja.

Seurakuntien lokeroiden hajottaminen

Ei-kestävänä ratkaisuna on se, että nuorten toiminnasta lähdetään jo varhaisessa vaiheessa tutustumaan seurakunnan kaikenlaiseen toimintaan. Erityisesti jumalanpalvelusten osalta nuoren on helpompaa mennä uuden seurakunnan sunnuntain jumalanpalvelukseen, jos nuorella on jo kokemuksia oman seurakunnan tavallisista messuista.

“Lokeroita” rakennetaan usein ihmisten iän perusteella seurakunnissa eikä esimerkiksi kiinnostuksen kohteen tai muun teeman. Tätä voisi yrittää murtaa suuntaamalla toimintaa uusilla keinoilla.

Plussat: Seurakunnan toiminta moninaistuisi. Kynnys siirtyä aikuisten toimintaan vähenee.

Miinukset: Temaattisten toimintamuotojen kokeileminen on haastavaa vakiinnuttaa.

Avaintekijöinä tervetulleeksi toivotettu olo, löydettävissä oleva viestintä ja mielenkiintoinen toiminta

Ensimmäiset neljä ideaa vaativat toimiessaan kunnolla hyvälaatuista nuorten aikuisten toimintaa. Tähän on syytä panostaa laajasti ympäri Suomea. Lokeroiden hajottaminen on laajempi seurakuntien toiminnallisuutta koskeva kysymys, minkä vuoksi sen pilotoiminen voi olla haastavampaa valtakunnallisesti.

Uuden nuorisobarometrin mukaan nuoria kiinnostaa hengellisyys entistä enemmän. Tässä on nyt hyvä sauma kirkon kohottaa pitovoimaansa myös haastavalla hetkellä. Tarvitaan intoa, aikaa ja resursseja, jotta yksilöllisesti ja yhteisöllisesti päästään ratkomaan tätä valtakunnallisesti ajankohtaista ilmiötä.

Lopuksi: nuoren kiinnittymisessä uuteen seurakuntaan on kyse useasta osatekijästä. Ensinnäkin nuorella täytyy olla tervetullut olo – tätä helpottaa, jos on joku tuttu ohjaamassa, tukemassa tai näyttämässä toimintaa. Toiseksi viestintä erilaisista toimintamahdollisuuksista täytyy olla helposti esillä ja löydettävissä. Kolmanneksi nuorten aikuisten toiminta täytyy rakentaa mielenkiintoiseksi ja turvalliseksi.

Iloa ja intoa tärkeään seurakuntien työhön, jossa saatetaan nuoria uuteen elämäntilanteeseen niin lähtöpisteessä kuin muuton jälkeen uudella paikkakunnallakin!

Teksti: Ilona Rantala

/by

Nuorisobarometri näyttää, että nuoret suvaitsevat uskontoa, mutta harva on uskonnollinen itse

, ,
Uskontoaiheita käsittelevän nuorisobarometrin kansikuvassa on nuoria nuotiolla.

Suomalaisista nuorista alle neljännes pitää itseään uskonnollisena, erittäin uskonnollisena puolestaan joka kymmenes. Ei-uskonnollisia nuoria on vuoden 2024, uskontoon ja katsomuksiin keskittyneen nuorisobarometrin perusteella yli puolet 15-29-vuotiaista.

Verrattaessa tuloksia aiempiin tutkimuksiin ja esimerkiksi Kirkon tutkimuskeskuksen aineistoihin voidaan nähdä, että uskonnollisuuden määrä, siten kuin kyselytutkimukset sitä mittaavat, on nuorten osalta jotakuinkin vakiintunut. Vuoden 2010 nuorisobarometrissa uskonnollisina itseään pitäviä oli vielä kolmannes, samoin kuin ei-uskonnollisia nuoria. Osuus laski neljännekseen vuoden 2014 ja 2018 aineistoissa ja on nyt siis pysytellyt samalla tasolla edelleen.

Suurimmat muutokset uskonnollisuuden laskussa ajoittuvat 2000-luvun alkupuolelle.

Nuorisobarometrissa tutkittiin myös uskonnollisuuden ja arvojen välistä kytkostä. Kuten rippikoulututkimuksessakin, uskonnollisuus kytkeytyy verrattain vahvasti arvokonservatiivisuuteen. Mitä konservatiivisempi nuori on, sitä todennäköisemmin hän on myös uskonnollinen.

Uskonnollisia konservatiiveja nuorista on tutkimuksen mukaan 9%. Suuremmat joukot löytyvät päinvastaisesta suunnasta: neljä kymmenestä nuoresta kuuluu uskonnottomien arvoliberaalien joukkoon. Tutkimuksen perusteella liberaalit arvot ovat kasvamaan päin.

Kodeilla on vaikutusta uskonnollisuuden siirtymisessä

Barometrin aineisto vahvistaa myös uskonnollisen kotikasvatuksen vaikutuksen: niistä nuorista, jotka sanovat olevansa uskonnollisista perheistä, puolet kuvaa itseäänkin uskonnolliseksi.

Jos perhe puolestaan on erittäin ei-uskonnollinen, tavallista harvempi nuori itsekään ilmaisee uskonnollisuutta. Kaikkiaan 40% nuorista arvioi lapsuudenperheensä uskonnottomiksi, 29% uskonnollisiksi.

Suurin osa nuorista, jotka eivät ole kirkon jäseniä, ei ole koskaan ollutkaan jäseninä. Tämä osuus tulee laskeneen kasteiden määrän myötä lisääntymään tulevaisuudessa.

Perheiden ohjaava vaikutus on merkitsevä, mutta ei ehdoton. Kolmannes nuorista, jotka ovat uskonnollisista perheistä, kuvaa itseään kuitenkin ei-uskonnollisiksi.

“Karkeasti sanottuna uskonnollisista perheistä kolmannes linkittyy vapaisiin suuntiin, kolmannes herätysliikkeisiin ja kolmannes on yleiskirkollisia. Uskonnollisten perheiden määrä pysyy Suomessa aika vakiona. Vahvan uskonnollisuuden määrä on vakiintunut ja Suomessa niissä pystytään myös siirtämään uskonnollisuutta eteenpäin“, sanoo professori Kati Tervo-Niemelä.

Uskonnollisuuden heikkeneminen tapahtuu sitä kautta, että ne perheet, jotka aiemmin olisivat olleet “jonkin verran uskonnollisia” eivät ole uskonnollisia ollenkaan.

“Mielenkiintoista Suomessa on se, että uskonnottomuuden periytyminen tapahtuu meillä heikommin kuin muualla  Se liittynee rippikoulun asemaan, joka on niin vahva, että lapset käyvät sen, vaikka vanhemmat eivät sitä toivoisikaan. Tämä käy ilmi tekemissämme haastattelututkimuksissa.”

Nuorten notkea maailmankatsomus kiertää totunnaiset luokittelut

Rippikoulututkimuksessa nähtävä ero poikien ja tyttöjen uskonnollisuuden välillä ei ilmene nuorisobarometrin kokonaisluvuissa, joissa tarkastellaan 15-29-vuotiaita nuoria.

Nuorisobarometri osoittaa, että nuorten kohdalla uskonnosta on tullut samaan aikaan entistä yksilöllisempi asia – sellainen, joka kuuluu kullekin itselleen – ja toisaalta entistä suvaitumpi asia.

Lähes yhdeksän kymmenestä nuoresta on sitä mieltä, että kaikkien pitää saada puhua uskonnostaan ja katsomuksestaan koulussa. Kaksi kolmasosaa nuorista on sitä mieltä, että suvivirren laulaminen kevätjuhlissa on sopivaa. Nuorten sukupolvessa katsomusten moninaisuuden kasvuun suhtaudutaan avarakatseisesti.

Nuorten ei-uskonnollisuus ei siis merkitse uskonnonvastaisuutta. Kuten jo aiemmin on nähty, uskonnollisuuden tai ateismin sijaan eniten kasvaa eräänlainen “ihan sama”-asenne, jossa koko kysymyksellä uskonnosta ei ole niin suurta merkitystä, että sitä esimerkiksi vastustettaisiin.

“Nuorten väliset erot ovat minusta pikemminkin häviämässä kuin kasvamassa. Nuoret ovat niin samanlaisten vaikutteiden alaisia median kautta, riippumatta, missä asuvat. Esimerkiksi nuoret maaseudulla eivät ole kaupungissa asuvia uskonnollisempia“, Tervo-Niemelä toteaa.

Voidaan myös pohtia, onko uskonnollisuuden ja hengellisyyden kysyminen suoraan riittävä tapa päästä kiinni niihin merkityksen ulottuvuuksiin, joita uskonnolla kulttuurissa ja nuoren elämässä on. Rippikoulun suosio tukee ajatusta siitä, että uskonnollisuuteen liittyvät kysymykset ovat kyselytutkimusten käytäntöjä vaikeammin sanoitettavissa ja mitattavissa.

Seitsemän kymmenestä nuoresta sanoo miettivänsä elämän tarkoitusta ainakin joskus. Vain kaksikymmentä prosenttia nuorista sanoo, ettei ole mitään ihmisen ulkopuolista henkeä tai jumaluutta.

Nuorisobarometri viittaa siihen, etteivät ainakaan käytetyt sanat, uskonnollinen, hengellinen, ateisti, riitä nuorille tällaisiin pohdintoihin eivätkä tarjoa suurimmalle osalle nuorista riittävää pohjaa identifioitumiseen. Tähän tulokseen tulevat barometrin aineistosta kirjoittamassaan artikkelissa myös Tuukka Tomperi, Konsta Happonen ja Tomi Kiilakoski: nuorten elämänkatsomuksesta on tullut entistä notkeampi.

Uskonnollisuus tukee nuoren hyvinvointia

Kati Tervo-Niemelä ja Porkka kirjoittavat Nuorisobarometrin artikkelissaan uskonnollisuuden ja hyvinvoinnin yhteydestä. Tutkimusaineisto osoittaa, että uskonnollisuus tukee nuorten hyvinvointia – etenkin nuorten tyttöjen hyvinvointia.

“Nuorisobarometri ei anna mahdollisuutta selvittää, mikä tekijä uskonnossa tukee hyvinvointia”, Tervo-Niemelä sanoo.

“Mutta 2021 keräämässämme tutkimusaineistossa vertasimme uskonnollisia ja ei-uskonnollisia perheitä, perheiden väliset suhteet ovat erilaisia. Nuoret uskonnollisista perheistä kuvaavat suhdettaan vanhempiin läheisemmäksi ja puhumista perheen sisällä on enemmän.”

“Mutta suurin ero liittynee merkityksen kokemukseen: uskonnollisuus tarjoaa nuorelle kokemusta merkityksellisyydestä: ei olla heitettyinä tyhjyyteen. Esimerkiksi rippikoulututkimuksessa nähdään, että rippikoululaiset sanoavat varsin usein, että myös riparin hengellinen sisältö tuottaa hyvinvointia. Ei pelkästään yhdessä oleminen ja ryhmä. Nuoret itsekin siis arvioivat rippikoulun kontekstissa, että hengellinen elämä parantaa hyvinvointia.”

“Suomessa kirkon nuorisotyö onnistuu tavattoman hyvin siinä, että rippikoulun jälkeen aivan valtava määrä nuoria lähtee mukaan seurakunnan toimintaan ja kokee sen mielekkääksi. Tällaista rippikoulun jälkeistä osallistumista ei ole lähimainkaan samassa mitassa muissa maissa. Suomessa nuoret menetetään vasta nuoreen aikuisuuteen siirryttäessä, muissa maissa heti rippikoulun jälkeen.“

Rippikoulun käyvien ja uskonnollisten nuorten määrä ei ole missään suhteessa toisiinsa. Rippikoulututkimus puolestaan osoittaa, että isosista merkittävä osa ei pidä itseään uskonnollisena. Tervo-Niemelä pitää tätä osoituksena rippikoulun ja isostoiminnan merkittävästä onnistumisesta.

“Sehän tarkoittaa sitä, että toiminta on avointa ja mahdollista monenlaisille nuorille, eikä sitä ole suljettu vaatimuksin. Se puolestaan mahdollistaa sen, että erilaiset nuoret voivat omista lähtökohdistaan linkittyä kirkkoon ja seurakuntaan. Ja vain sitä kautta kirkko ja uskonto voi ylipäätään tulla merkitykselliseksi.”

Tyttöjen suhde uskontoon on muuttunut eniten

Yksi muutos nuorten uskonnollisuuteen liittyen koskee tyttöjen ja poikien yhtä vähäistä uskonnollisuutta: aiemmin tytöt ja naiset ovat olleet enemmän uskonnollisia kuin pojat. Näin ei enää ole. Tyttöjen uskonnollisuus on laskenut, samoin kuin tyttöjen hyvinvointikin.

Tervo-Niemelä pitää näiden välistä yhteyttä mielenkiintoisena.

“Tyttöjen ja nuorten naisten hyvinvointi on erittäin haastettu nuoruudessa: lisääntynyt ahdistus, lisääntyneet mielenterveyden haasteet. Se on tärkein viesti sekä nuorisobarometrissa että kouluterveyskyselyssä ja muissakin tutkimuksissa”, Tervo-Niemelä toteaa.

“Uskonnontutkimuksen päivillä mietittiin, missä määrin tyttöjen uskonnollisuuden putoaminen ja hyvinvoinnin heikkeneminen molemmat ovat someilmiöitä: maailma, jonka tytöt kohtaavat mediassa, on naisvihamielinen, ulkonäkökeskeinen. Ja uskonto, joka mediassa kohdataan, on useimpien tyttöjen arvojen suhteen ristiriitainen ja vastakkainen, tasa-arvokysymysten suhteen ongelmainen.”

Nuorisobarometri paljastaa toisaalta myös sen, että poikien hyvinvointiero tyttöihin on sidonnainen ikävaiheeseen.

“Pojilla näkyy, että hyvinvointi on vahvaa 15-18-vuotiailla, mutta nuoressa aikuisuudessa se putoaa samalle tasolle kuin nuorilla naisilla.“

Myös rippikouluikäisten poikien vahvistunut uskonnollisuus näyttää aikuisuuteen etäännyttäessä laimenevan nuorten naisten tasolle.

Arvoilla on merkitystä kiinnityttäessä yhteisöihin

Tytöt keskimäärin ovat voimakkaasti arvoihin sitoutuneita, erityisesti tasa-arvonäkökulmiin, vähemmistöoikeuksiin ja esimerkiksi ilmastokysymyksiin.

“Jos tytöt, jotka ovat arvosidonnaisia, löytävät uskonnon piiriin, he löytävät sen juuri tähän arvokenttään sitoutuneesta uskonnollisesta kentästä. Kirkkoa kohtaan kritiikki on silloin se, ettei kirkko kokonaisuudessaan ole tällaiseen sitoutunut.”

Kaikkiaan nuorten Nuorisobarometrissa tärkeimpinä pitämien asioiden joukossa ovat tasa-arvo ja ihmisoikeudet.

Kirkon jumiutuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen on muun muassa siksi tavattoman haitallista sekä kirkolle että kristillisyydelle.

Tervo-Niemelä miettii tulevaa kehitystä koskien, että rippikouluikäisten poikien uskonnollisuuteen liittyvät muutokset – uskonnollisuuden kasvu – on osoittanut, että muutosten ennakointi on vaikeaa ja ne tulevat yllätyksinä.

Voi edelleenkin olla, että kirkko saakin lopulta rakennettua keskenäistä rauhaa, ja että uskontoa kaivataan jossain tapauksessa yhtäkkiä enemmän.

“Kirkko on onnistunut kaiken hajoamiskehityksen keskellä säilyttämään merkityksellisyytensä uskomattoman hyvin. Se näkyy aina kaikenlaisissa kriisitilanteissa. Ihmiset ja media haluavat kirkon toimivan tehtävässään.”

“On yllättävän vahvaa se, miten kirkko lähes poikkeuksetta halutaan mukaan aina silloin kun jotain on säilynyt, ja kirkko on edelleen yksilöä ja yhteisöä kannatteleva voima suomalaisessa yhteiskunnassa.”

“Toivoisin, että nuorisobarometrin tulokset herättäisivät päättäjiä siihen, että kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen tärkeä rooli on tukea nuoria. Ja sen edellytysten heikentäminen siksi, että pieni joukko aikuisia vastustaa kirkkoa äänekkäästi, on vahingollista”, toteaa professori Kati Tervo-Niemelä.

“On selvää, että kirkko ei kykene omin toimin vaikuttamaan siihen, että on kasvava osa ihmisiä, jotka eivät enää identifioidu institutionaaliseen uskonnollisuuteen. Sen sijaan kirkko kykenee vaikuttamaan siihen, miten se pystyy sitouttamaan aktiiviset toimijansa ja toisaalta siihen, miten se kykenee puhuttelemaan yhä kirkon liepeillä olevia. Jos ydin on vahva ja toimiva, se vetää todennäköisemmin mukaan niitä liepeillä oleviakin.”

Teksti: Jaakko Kaartinen

/by

Milleniaalit ja Z-sukupolvi – mitä kirkon pitäisi tehdä?

,
Milleniaalisegmentit kuvassa

Suomessa ei ole enää yhtä nuorisokulttuuria, eikä sellaista edes pidä tavoitellakaan. Sukupolvet ovat moninaistuneet ja nuorisotyönkin pitää kulkea erilaisuuden äärellä, sanoo Katri Vappula, joka vastaa kirkkohallituksessa nuoriin ja nuoriin aikuisiin keskittyvästä Millenniaalien kirkko -hankkeesta.

Sukupolvet muuttuvat ja muuttavat tullessaan työn luonteen.

Sekä kirkon jäsentilastoista että lukuisista tutkimusaineistoista tiedetään, että alle 35-vuotiaiden suhde seurakuntaan, kirkkoon ja uskontoon on erilainen kuin heidän vanhemmillaan ja isovanhemmillaan.

Nuorisotyössä nähtävillä oleva muutos kulkee vuosien mittaan pidemmälle koko kirkkoon.

Sukupolvien väliset muutokset ovat suuria

Uusien sukupolvien, milleniaalien ja Z-sukupolven osalta kaikkein eniten on muuttunut koko perusasenne kirkkoon kuulumisesta. Siinä missä yli 50-vuotiaista vain 5% arvelee, että tulee todennäköisesti eroamaan kirkosta, 18-24-vuotiaasta niin ajattelee 17%. Aikeet myös näkyvät jäsenprosenteissa.

Hengellisyyden muodotkin muuttuvat. Yli 65-vuotiaista säännöllisesti rukoilee 26%, parikymppisistä 7% – mutta nelisenkymmentä prosenttia kuitenkin meditoi ainakin silloin tällöin.

Mittavin ero vallitsee vanhimpien, sodan jälkeen syntyneiden sukupolvien ja nuorimpien välillä. Se on yksinkertainen mutta merkityksellinen fakta, koska siitä seuraa, että tapa, jolla vuosikymmenten ajan on laajasti kiinnitytty kirkkoon ja jolla seurakunta on elänyt suomalaisten kanssa, väistyy vanhimman sukupolven myötä pois ja vaihtuu siihen, miten nuorimpien ikäpolvien kanssa kyetään yhdessä rakentamaan.

Yhdessä rakennettava uusi ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ole pääosin samanlaista kuin se, mihin kirkon toiminnassa olevien ja luottamushenkilöinä toimivien aktiivisin ikäluokka on tottunut.

Notkeaa, monimuotoista ja erilaista

”Milleniaalien ja sitä nuorempien sukupolvien kirkko merkitsee notkeaa, monimuotoista ja joustavaa hengellisyyttä”, sanoo Vappula.

Vappula sanoo, että sukupolvien myötä tapahtuu välttämättä kulttuurista muutosta. Nyt meneillään on suuri muutos, mutta siihen ei pidä kirkossa reagoida vetoamalla perinteeseen kaventamalla uusia mahdollisia hengellisyyden harjoittamisen muotoja.

Milleniaalien ja sitä nuorempien 2000-luvulla syntyneiden Z-sukupolven yksi piirre on yhtenäisen korvautuminen monenlaisella. Uudet sukupolvet ovat sirpaleisempia, moninaisempia, erilaisempia. Varsinkin kaupungeissa se näkyy myös maahanmuuttajataustaisten osuuden kasvuna kohti neljäsosaa koko nuorisosta.

”Ei ole yhtä nuorisokulttuuria eikä sitä tule tavoitellakaan. Nuorisotyön pitää kulkea erilaisuuden äärellä”, Vappula sanoo.

”Mutta minusta voi luottaa siihen, että hengellisyyden muodot toki mukautuvat muutokseen – silti ydinviesti ei kuitenkaan tuhoudu. Eikä kaikki toisaalta kaikkialla muutu – on edelleen iso joukko niitäkin nuoria ja nuoria aikuisia, joihin perinteet juuri vetoavat.”

Nuorisotyössä muutostodellisuus on hallussa

Kulttuuriset muutokset tapahtuvat hitaasti, vuosien mittaan, ihminen ihmiseltä. Siksi niitä on vaikeaa havaita ennen kuin kauempaa taaksepäin katsellen. Sitten on helppoa nähdä, missä kohtaa virta teki uuden mutkan ja uoma kääntyi toisaalle.

Vappulan mielestä kirkon nuorisotyössä on kuitenkin jo pitkään osattu suuntautua uusien sukupolvien tuomaan muutokseen.

”Jos ajattelee esimerkiksi vuoden 2013 kehittämisasiakirjaa, Z-sukupolveen liittyvät uudenlaiset piirteet ja niiden huomioiminen ovat vahvasti esillä. Nuorisokulttuurin muuntuminen ja repeytyminen oli jo vuosikymmen sitten huomattu ja sen merkitys myös ymmärrettiin”, Vappula toteaa.

Myös käytännön nuorisotyössä on ehditty ottaa muutos vastaan ja alkaa muokkautumaan.

”Minusta tuntuu, että nuorten ja nuorisokulttuurin eriytyminen ei enää ole niin haastavan tuntuista. Nyt vain pitää uskaltaa konkreettisestikin päästää irti perinteisestä kokoontuvasta nuorisotyöstä. Uusien sukupolvien kohdalla kaikille kaikkea ei ole se oikea eikä tarvittava vastaus.”

Suhde uusiin sukupolviin pitää rakentaa aktiivisesti

Kirkolta ja seurakunnalta tarvitaan milleniaaliperheiden aikakaudella entistä enemmän aloitteita, jos halutaan olla merkityksellisiä ihmisten elämässä. 1990-luvulla saattoi luottaa, että perheiden ja koulun kautta siirtyi merkittävä osa kristillisestä perinteestä melkein kuin itsekseen. Toisin on nyt. Kasteiden määrän leikkaantuminen on edellinen suuri signaali siitä, ettei uskonnollista kasvatusta tapahdu entiseen tapaan. Seuraavana on ehkä rippikoulu.

Siitä sukupolvesta, joka kasvatti lapsensa 1990-luvulla ei juuri löydy ihmisiä, joiden mielestä vanhempien ei tulisi huolehtia lastensa kristillisestä kasvatuksesta. Nykyisistä kolmikymppisistä 40% on tuota mieltä ja parikymppisistä jo puolet.

Kirkon tulee aktiivisesti luoda suhde sekä nuoriin aikuisiin että nuoriin ja lapsiin, joista kirkon tulevaisuus ennen pitkää on kiinni.

Vappula uskoo, että seurakunnissa kyetään löytämään toimivia malleja, joilla yhteys ja merkitys rakentuu.

”Kyllä tämä on mahdollista. Mutta se merkitsee muutosta muun muassa siinä, ajatellaanko seurakunnan toimintaa paikallisena kokoontuvana toimintana, vaiko yhteyttä luovana toimintana ylipäätään?

Teot tulevat tehtäviksi nyt. Viisi vuotta sitten kastetut ja kastamatta jääneet ovat tulossa kymppisynttäri-ikään viidessä vuodessa ja viiden vuoden päästä siitä riparin vaiheille. Nykyiset parikymppiset alkavat perheellistyä kymmenen vuoden kuluttua.

Niin pitkään ei voida odottaa.

”Muutamassa vuodessa neljännes resursseista tulisi suunnata uudestaan. Seurakuntien välinen verkostomainen yhteistyö olisi tähän uudelleen suuntaamiseen yksi avaimista. Isoimmilla seurakunnilla on jo tähän suuntaan vähän liikehdintääkin.”

Digi on todellisuus

Kirkossa on puhuttu digistä jatkuvasti vuosikymmenen verran. Se johtuu paitsi teknologiasta, myös siitä kertakaikkisesta mullistavasta muutoksesta, jonka se on tuonut nuorimpien sukupolvien elämään. Nuorten kokema ja jakama elämä verkossa ja sosiaalisessa mediassa muodostaa kulttuurisen jakolinja, jonka koko syvyyttä yhteiskunnassa ei vieläkään osata hahmottaa.

Edelleen digi on kirkon työn suurin uusi mahdollisuus. Se on muun muassa vastaus alueellisten etäisyyksien kuromiseen ja ylittämiseen ja samanhenkisten ihmisten kokoamiseen yhteisten kysymysten äärelle.

”Juuri sosiaalinen media muodostaa verkoston yli kaikkien rajojen – verkossa toiminta tuo yhteen erilaiset nuoret pieniltäkin paikkakunnilta”, Vappula toteaa.

”Puhutaan läsnäolon kirkosta, kiireettömästä läsnäolosta ihmisten arjessa ja pyhässä – nyt pitää tosissaan kysyä, miten tämä sama siirtyy digiin. Tai miten yhteydenpito ihmisiin rakennetaan viestinnän keinoin uusilla välineillä? Rakennetaan läsnäolon kirkkoa, vaikka suorilla viesteillä ihmisille.”

”Kaikessa tässä tarvitaan edelleen ajattelun muokkaamista; mikä on se kirkon ja seurakunnan oikea, todellinen toimintaympäristö? Seurakunnat ovat jo ottaneet askeleita eteenpäin kohti yhteisen työn ajattelua. Nyt vielä tarvitaan lisää rohkeutta siihen, että uskaltauduttaisiin tehtäväalueista huolimatta siirtämään resursseja tutuista vanhoista uusiin kohteisiin.”

Verkostoja ja profiloitua työtä

Koska kirkon rahat eivät ole loputtomia, niitä kannattaa suunnata myös tavoilla, jotka tuottavat suurimman hyödyn yhdellä kertaa. Tässäkin mielessä viestintä ja verkko on väistämätön. Muuttavien, liikkuvien, paikkaa vaihtavien nuorten ja nuorten aikuisten tavoittamiseen tarvitaan yhteistyötä ja verkostoja.

Uusien sukupolvien Suomi keskittyy yhä tiiviimpään tilaan. Nuorten määrä kasvaa suurissa kaupungeissa, pienenee muualla. Se haastaa ennen kaikkea suurimpia seurakuntia ja talousyksiköitä hakemaan yhteistä pintaa.

”Millenniaalien kirkko – hankkeet, verkostot ja niin edelleen – ei synny aivan itsekseen. Mutta jos suurimmat kymmenen seurakuntaa ja yhtymää ovat mukana, niin niiden piirissä on jo yli puolet kaikista milleniaali-ikäisistä.”

”Ennen kaikkea kaupungeissa tarvitaan aivan uusia ratkaisuja. Yksi mielenkiintoinen tarve liittyy siihen, että vaikka milleniaalit ja Z-sukupolveen kuuluvat ovat keskimäärin aiempaa liberaalimpia ja vähemmän kiinnittyneitä perinteiseen uskonnollisuuteen, meillä on tietenkin yhä nuoria, jotka odottavat, että seurakunnassa joku huikkaa, että ’hei, täällä on totuus, tulkaa tänne!’”

”Ei pidä kadottaa tätä ulottuvuutta, vaikka se enemmistölle olisikin vieras. Vapaisiin suuntiin lähtee väkeä ja suomalaisia nuoria kääntyy nyt myös islamiin osin siksi, minkä tyyppisiä vastauksia se tarjoaa. Meidänkin pitää osalta tarjota myös tätä ja tiukkoja raameja niille, jotka sellaisia kaipaavat.”

Milleniaalien jäsenprofiilit käyttöön!

Milleniaaleista tutkimusaineiston perusteella muodostetut neljä jäsensegmenttiä kertovat, miten erilaisten todellisuuksien varaan merkityksellinen suhde nuoriin ja nuoriin aikuisiin tulee rakentaa. Yksille tärkeää on oma elämänpiiri ilman häiriöitä, toiset kurkottavat kohti maailmaa, toisille perinteet ovat elämän ydintä, toiset mukautuvat muutokseen virran mukana. Arvot ja arvostukset eriytyvät.

”Rohkaisisin miettimään, voisiko milleniaalien jäsenprofilit ottaa jo riparityössä erikoistumisen kohteeksi? Nuoret kyllä jo liikkuvat: olisiko kirkolla tarjota heille jo selvästi erilaisiin tarpeisiin vastaavia asioita? Voisiko ripari olla erilainen maailmanparantajille ja perinteisille?”

”Seurakuntatyötä pitää uskaltaa profiloida. Tässäkin tarvitaan yhteistyötä – yli seurakuntarajojen ja myös valtakunnallisesti. Pitää ennakkoluulottomasti yhdessä kysellä, millaisiin uusiin ratkaisuihin moninaisuuden tunnustava, ihmislähtöinen työ voisi johtaa?”

Rippikoulun palaute rohkaisee

Vappula muistuttaa, että kirkon nuorisotyötä voi monin tavoin pitää menestyksenä. Luvut osoittavat sen.

”Hämmästyttävän iso määrä me edelleen tavoitetaan ikäluokista nuorisotyöhön. Rippikoulun käy edelleen monissa paikoissa 80% kaikista nuorista. Kun nuorisotyö on nuorilähtöinen, se toimii ja tällaisia tuloksia voi syntyä. Nuorisolähtöinen tapa on yksinkertaisesti osoittautunut toimivaksi.”

Seurakunnat eivät enää voi olla yhdelle yhtenäiselle porukalle suunnattuja tapahtuma-automaatteja – juuri tämä on nuorisotyössä osattu ymmärtää ja ottaa tosissaan.

”Työntekijävetoisuuden sijaan meidän tulee olla omistajuuden siirtäjiä seurakunnan jäsenille. Nuorisotyössä se on otettu todesta, ja voidaan sanoa, että nuorten toiminnassa nuorilla on hyvä toimijuus ja omistajuus omaan seurakuntaan. Aikuistyössä ollaan tästä vielä kaukana.”

”Minusta nuorisotyöllä on myös tästä eteenpäin erittäin hyvät valmiudet kehittää omaa toimintakulttuuriaan eteenpäin, kuuntelevasta ja kunnioittavasta nuorisolähtöisyydestä käsin. Yksi esimerkki on siinä, kuinka hienosti sukupuolen moninaisuus on jo sieltä noussut.”

Valoisasti eteenpäin

Ehkä seuraava onnistuminen löytyy uusista suomalaisista.

”Joidenkin seurakuntien alueella viidennes nuorista on jo maahanmuuttajataustaisia. Kaikista maahanmuuttajista 70 prosenttia on kristittyjä taustaltaan. Siinä olisi paljon kohderyhmää kohdattavaksi. Ainut mahdollinen lähtökohta tässäkin on ihmislähtöinen: lähteä kyselemään ja rakentamaan yhdessä ihmisten kanssa, mitä he kaipaavat.”

Sukupolvet muuttuvat, ja siihen kannattaa suhtautua valoisasti. Vappula nostaa lopuksi esiin Jyväskylän seurakunnan milleniaalityöpajan.

”Oppilaitostyö oli tehnyt kahdentoista minuutin videon, jossa kymmenen satunnaista nuorta haastateltavaa kertoi, mikä kirkossa oli heille tärkeää, ja mitä seurakunta voisi antaa. Vastaukset olivat sympaattisia, hyviä, rakentavia: Kohdatkaa ihmiset. Kuunnelkaa! Tehkää lisää tätä!”

”Nuorten viesti oli, että kyllä seurakunnalla voisi olla annettavaa heillekin. Oli tosi positiivista kuunnella näitä avoimia, myönteisiä nuoria. Ja heidän kanssaan milleniaalien kirkkoa rakennetaan”, Katri Vappula sanoo.

”Kyllä kirkolla ja kirkon sanomalla on annettavaa. Pitää vain liikkua eteenpäin valoisasti, uskaltaa hakea kontakti, eikä jäädä pohtimaan.”

Teksti: Jaakko Kaartinen

/by

Tutkimustiedon tulee johtaa rippikoulun kehittämistä

,
Graafi.

Rippikoulututkimuksen aineisto paljastaa muun muassa, millaista tukea rippikoulu antaa nuorten henkiseen hyvinvointiin. Merkittävät erot antavat syitä jatkokysymyksille ja kehittämiselle, sanoo kirkkohallituksen rippikouluasiantuntija Mikko Wirtanen.

Kyselyn tulokset tältä vuodelta jatkavat mielenkiintoista aikasarjaa, jolla on päästy kiinni puolen vuosikymmen aikana tapahtuneeseen muutokseen. Wirtanen alleviivaa kyselyn merkitystä, sen avaamia näkymiä ja mahdollisuuksia rippikoulutyön kehittämisessä.

”Jouko Porkan käyrissä esimerkiksi näkyy uskonnollisuuden osalta mielenkiintoinen muutos ylöspäin poikien osalta. Vaatii jatkotutkimusta, mistä tämä johtuu – samoin se, mistä sukupuolten väliset kasvaneet erot johtuvat.”

Wirtasen mielestä myös aineistoissa esiin nousevat muunsukupuoliset nuoret ansaitsevat entistä enemmän huomiota.

”Millainen heidän rippikoulukokemuksensa on ollut, johtuiko matalampi arvio nimenomaan itse rippikoulukokemuksesta vai painoivatko muut elämänkokemukset myös rippikoulukokemusta alaspäin? Kannatteleeko ja tukeeko ripari heitä samoin kuin poikia ja tyttöjä?”

”Koko rippikoulun kehittämistä auttaa juuri tällainen lisätieto. Kyselyaineisto osoittaa hyvin sen, ettei keskimääräisiä nuoria ole oikeasti olemassa, vaan kunkin ryhmän tarpeita tulee tarkastella erikseen. Ja jos yhdeksän kymmenestä nuoresta pitää rippikoulukokemusta hyvänä, pitää kysyä myös, keitä siihen yhteen kymmenesosaan sitten kuuluu ja miten heidän kokemustaan voi parantaa.”

Hyvästä tutkimuksesta vieläkin parempi

Wirtasen mukaan rippikoulun itsearviointitutkimusta on tarkoitus kehittää edelleen. Sen myötä voidaan miettiä, millaisia uusia tarkentavia kysymyksiä on syytä ottaa mukaan.

”Miten esimerkiksi leirin pituus vaikuttaa kokemuksiin? Millä kaikilla tavoilla kokonaisia kaupunkipäiviä ja leirijaksoa yhdistelevät 5+5-leirit ovat erilaisia kuin pelkkä viiden päivän leiri? Miten tällaiset variaatiot vaikuttavat ryhmäytymiseen ja sitä kautta leirikokemukseen ja sen vaikuttavuuteen?”

Wirtanen kaipaa lisää tutkimustietoa rippileirien riittävän keston puolustamiseen.

”Seurakunnilla voi olla säästöpaineita lyhentää leirien mittaa. Se on todennäköisesti huono ratkaisu, koska leirikokemuksen vaikutus sitten heikkenee. Pidempien leirien vaikutus on aika selvä, mutta uusi mitattava tieto tästä olisi tarpeen.”

Nuoret muuttuvat, työ kehittyy

Mitkä asiat Wirtasen oman työuran aikana ovat rippikoulutyössä muuttuneet?

”Nykyään työntekijät osaavat minusta pitkälti ottaa huomioon nuorten erilaisia tarpeita ja antaa lisää osallisuutta ja tilaa. Nepsy-haasteet osataan tiedostaa ja tunnistaa”, Wirtanen miettii.

”Mitä nuoriin tulee, uskonnollinen osaaminen on heikentynyt, siltä tuntuu. Välineet ovat vähäisempiä ja tiedollinen haaste todellinen. Pitää kysyä, miten merkityksellisten suhteiden löytyminen itsen ja kirkon välille nykyisessä tilanteessa tapahtuu?”

”Olisi hedelmällistä puhua rippikoululaisten kanssa siitä, miten muutos ymmärretään ja mikä heidän mielestään on muuttumassa. Onko kirkolla vielä jotain merkitystä itselle? Jos uskonnollinen elämä on ollut ohutta, ripari voi olla aika jännä kokemus.”

Yksi Wirtasen kentältä kuulema konkreettinen muutos on se, ettei ripareilla synny enää aiempaan tapaan väittelyitä nuorten kanssa hengellisistä ja opillisista kysymyksistä.

”Nuorilla ei välttämättä ole kosketuspintaa näihin asioihin. Kun ne eivät tunnu merkityksellisiltä, ei tajuta että niillä edes voisi olla itselle suurempaa väliä.”

”Se vain osoittaa, että riparityössäkin lähtökohtana täytyy olla ihmisen oma peruskokemus merkityksellisyydestä. Jos päästään keskustelemaan asioista ihmisten omien merkitysten kautta, voidaan yhdessä hahmottaa hengellisyyskin siinä yhteydessä.”

Moni esimerkiksi kertoo haluavansa kuulua kirkkoon osana hyväntekeväisyyttä, mutta eivät pidä itseään hengellisinä ihmisinä.

”Eikö se hyvän tekemisen mahdollistaminen juuri ole hengellisyyttä?” Wirtanen kysyy.

Ripari moninaistuvassa maailmassa

Suomi eriytyy alueellisesti ja kaupungit eriytyvät kaupunginosien tasolla, Wirtanen sanoo. Sen pitäisi alkaa näkyä myös työn suunnittelussa ja tekemisessä.

”Alueet tosiaan ovat erilaisia ja seurakuntatyö on eri alueilla liian samanlaista. Kirkon milleniaalidatat ja muu tutkimus hyvin osoittaa tämän.”

Yhtenä muutostekijänä Wirtanenkin pitää maahanmuuttoa.

”Jotkut seurakunnat järjestävät ripareita maisemassa, jossa jo nyt merkittävä osa nuorista on ulkomaalaistaustaisia. Tämän seurauksista ja nimenomaan mahdollisuuksista keskustellaan jo vähän. Miten kristityt maahan tulevat otetaan vastaan? Mihin heitä pyydetään mukaan, mihin ohjataan? Mikä rippikoulun ja aikuisrippikoulun tulevaisuus tästä näkökulmasta on?”

”Onko tulevaisuuden rippikoulussa joillain alueilla tilaa myös vaikkapa uskontodialogille? Tuetaanko musliminuoria olemaan musliminuoria vai onko rippikoulu tiukasti vain kristillistä kasteopetusta?”

Maailma rippikoulun ympärillä rikastuu ja kirjavoituu kaikin tavoin.

”Monipuolista väkeä rippikoulunuorten joukko jo nytkin on. Esimerkiksi rippikoulun aikana kastettujen nuorten määrä on kasvanut voimakkaasti: vuonna 2018 heitä oli 500, 2022 jo 700. Kohta määrä ylittänee tuhannen rajan ja se herättää jo keskustelua siitä, miten tulevaisuuden ripari on entistä useammalle ovi kirkon jäsenyyteen. Miten huomioidaan se, että ryhmässä on monia kastamattomia nuoria, jotka liittyvät tai eivät liity kirkon jäseniksi rippikoulun aikana? Tämä edellyttää myös perusteellista teologista pohdintaa esimerkiksi ehtoollisenvietosta sekä kasteen ja jäsenyyden suhteesta.”

Yhteistyöllä riparin tulevaisuutta muokkaamaan

Wirtanen näkee rippikoulun tulevaisuuden sinällään valoisana vaikka sitä koskettavatkin monet muutokset. Nykyisen kaltaisen rippikoulun tavoittavuus kuitenkin on laskevalla käyrällä.

”Ruotsissa rippikouluun osallistumisen prosentit laskivat ensin tasaisesti ja sitten kriittisen pisteen jälkeen putosivat nopeasti. Ennen pitkää meilläkin ollaan tilanteessa, jossa ei voida enää olettaa, että koko ikäluokka haluaa tulla riparille, vaan osallistuminen pitää tehdä houkuttelevaksi. Jos kokemus ei ole mielekäs, ei sinne leirille sitten ehkä jakseta lähteäkään”, Wirtanen miettii.

”Mikä rippikoulu vähintään on? Onko mikä tahansa leiri rippikoululeiri? Mitä pitää ainakin olla ohjelmassa? Voiko aikuisriparia leirin sijaan ehkä käydäkin omaan tahtiin pitemmän ajan, ja kerätä vaikkapa omannäköistään ripariportfoliota, kunnes on saanut vaatimukset täyteen?”

Tulevaisuuteen suunnatessa pitäisi Wirtasen mukaan edetä yhdistämällä voimavaroja – jotta palveluja tuotettaisiin mahdollisimman hyvin kaikkialla, resurssien kaventuminen huomioiden.

”Voisi tehdä esimerkiksi rovastikunnallista yhteistyötä. Sehän on johtajuuskysymys, resurssikysymys, työkulttuurin kysymys. Rakenteethan eivät ole jäykkiä. Missään ei ole kielletty yhteistyön tekemistä.”

Teksti: Jaakko Kaartinen

/by

Mikä milleniaali?

,
""

Kun puhutaan milleniaaleista, puhutaan sukupolvesta. Täsmällisesti ottaen milleniaaleista puhutaan, koska sukupolvien välille vaikuttaa syntyneen kuilu, jota on vaikeaa ylittää kumpaankaan suuntaan. Se on kirkolle ongelma.

Yksinkertaisimmillaan sanottuna ”milleniaali” on termi, jolla kuvataan vuosien 1981-1996 välillä syntynyttä sukupolvea. Toinen samaa joukkoa kuvaava termi, on Y-sukupolvi. Sana ”milleniaali” juontuu vuosituhannen vaihteesta, jolloin suurin osa Y-sukupolveen kuuluvista ehti nuoruusikään: uuden vuosituhannen nuoret. Kirjainjärjestyksessä Y-sukupolvea seuraa Z-sukupolvi, johon lasketaan kuuluvaksi vuosien 1997-2012 välillä syntyneet. Tietyssä mielessä myös tätä nuo- rempaa ikäpolvea voidaan tarkastella milleniaali-ilmiön puitteissa, sillä sekä Y- ja Z-sukupolvet erottuvat monella tavalla aikaisemmista ikäluokista ja sukupolvista.

Sukupolvien eroista syntyvä kuilu

Ensimmäinen kirjainsukupolvista oli X, vuosien 1965-1980 välillä syntyneet. He ovat sodan jälkeen syntyneiden (”Suurten ikäluokkien”) lapsia, jotka jo kasvoivat tyystin erilaisessa maailmassa kuin vanhempansa ja tekivät niin erilaisia valintoja, että yhteiskunnallisen tutkimuksen kentällä koko sukupolvesta koettiin perustelluksi alkaa käyttää omaa isoa kirjainta: X niin kuin mysteeri.

Sukupolvista puhuttaessa vuosiluvut ovat liukuvia, mutta ilmiöt kyetään erilaisin tutkimuksin hyvin tavoittamaan. Sukupolvien muutos on myös tunnistettu arkisessa elämässä siinä, etteivät totutut toimintatavat enää puhuttele uusia tulijoita: kirkolle ja muille suomalaisille instituutioille, kuten puolueille, ammattiyhdistysliikkeelle, perinteisille järjestöille tuli haasteita X-sukupolven kanssa ja haasteet kasvoivat kertaluokan verran milleniaalien myötä.

Perusongelmana on, että kirkko ja muut instituutiot ovat sidoksissa aiempiin sukupolviin; milleniaalit puolestaan ovat sukupolvikuilun päässä sekä aiemmista sukupolvista että heidän instituutioistaan.

Kirkon kohdalla etäisyys näkyy erityisesti jäsenyyden ohenemisena ja katoamisena, ja yleisemmällä tasolla vaikeutena säilyttää merkityksellisyyttä uusien sukupolvien arjessa ja juhlassa.

Sukupolvikokemukset yhdistävät

Milleniaalit olivat ensimmäinen internet-sukupolvi. He ottivat ensimmäisessä aallossa käyttöön myös sosiaalisen median. Näiden vaikutus sukupolven kokemuksien muokkaamisessa on suuri. Digitalisaatio on merkinnyt, että sukupolvi on hyvin arkisesti ylittänyt aiemmat paikan rajat ja kasvanut välittömässä kontaktissa toiseen kulttuurilliseen piiriin. Netti ja sosiaalinen media muuttivat peruuttamattomasti tiedon välittymisen reittejä pois perinteisistä lehdistä ja koko kansan televisiosta.

Vanhemmuuden ja koulujen muutos on yksi tekijöistä, joka on tukenut yksilökeskeisyyden vahvistumista. On syiden summa muodostunut tavalla tai toisella, milleniaalit näyttävät punnitsevan asioita aiempia sukupolvia luontevammin omista tarpeistaan käsin. Sen nähdään erityisen hyvin heijastuvan työelämässä, missä työltä odotetaan enemmän mutta toisaalta sitoudutaan vähemmän. Paitsi ylhäältäpäin johtamiseen, milleniaalit suhtautuvat kaikenlaisiin muihinkin perinteisiin hierarkioihin varautuneemmin kuin mihin vanhemmat ihmiset ovat tot- tuneet.

Suomessa milleniaalisukupolveen kuuluvista suuri osa syntyi laman rusikoimiin perheisiin. 2007 alkanut finanssikriisi ja sitä seurannut uusi lama osui sekin juuri milleniaaleihin. He ovatkin pitkään aikaan ensimmäinen sukupolvi, joka todennäköisesti ei tule ylittämään omien vanhempiensa elintasoa. Oman talouden ja tulevaisuuden epävarmuudet sekä toisaalta globaalien ilmasto- ja ym- päristöhuolten jatkuva läsnäolo värittävät milleniaalien sukupolvikokemusta. Tunnistettua on myös se, että milleniaalien piirissä erilaiset jaksamisen ja mielenterveyden haasteet ovat koholla. Joissain teorioissa on arvioitu korostuneen yksilökeskeisyyden ja koulutukseen sekä uraan liittyvän jatkuvan kilpailullisuuden selittävän tätä.

Milleniaalien Suomi on urbaani

Sellaisilla paikkakunnilla kuin Alavus, Rantasalmi, Heinola, Rusko, Somero ja Mäntyharju on 25-34-vuotiaita suhteessa kaksi-kolme kertaa vähemmän kuin Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja pääkaupunkiseudulla – yliopistopaikkakunnilla.

Muutettuaan opiskelukaupunkeihin milleniaalit myös pysyvät niissä. Vaikka milleniaalisukupolveen kuuluvia asuu jo- kaisessa Suomen kunnassa, painopiste on keikahtanut keskuksiin. Alueelliset erot suurentuvat koko ajan. Koronan vaikutus ei riittänyt kääntämään suuntaa.

Yhä useammat sen sijaan tähyävät ul- komaille. Milleniaalisukupolvi on kansainvälisempi kuin aiemmat. 15-29-vuotiaista 54% ajattelee, että voisi muuttaa töihin Suomen ulkopuolelle.
Suuri osa milleniaaleista elää sinkkuna tai dinkkuna. Kaikkialla länsimaissa, myös Suomessa milleniaalien sukupolvi lykkää perheen perustamista aiempaa paljon myöhemmäksi. Suomessa on havahduttu syntyvyyslukujen syvään notkahdukseen viime vuosina. Se liittyy nimenomaan milleniaaleihin, jotka ovat nyt vuorostaan lapsiperheiässä, mutta saavat selvästi vähemmän lapsia kuin aiemmat sukupolvet. Lapsikysymystä lykätään opintojen ja työelämän tieltä myöhempään ikään, mikä luonnollisesti leikkaa lasten saamisen mahdollisuutta. Lisäksi vapaaehtoinen lapsettomuus on paljon yleisempää kuin aiemmilla sukupolvilla.

Lapset, jotka syntyvät, syntyvät kuitenkin yhä useammin kaupunkeihin. Milleniaalit ovat aiempaa urbaanimpi sukupolvi, joka synnyttää vielä urbaanimman, mutta kapeamman uuden polven.

Yksi poikkeus lapsilukumäärässä liittyy maahanmuuttajataustaisiin milleniaaleihin, joiden keskuudessa lasten määrä on keskimäärin selvästi suurempi. Maahanmuuton ennakoitavasti jatkuessa tällä kehityksellä on vaikutusta väestölliseen kuvaan alueellisesti voimakkaastikin. Lontoossa lapsista 80% syntyy maahanmuuttajataustaisiin perheisiin.

Suomessa luvut ovat vielä toisenlaisia, mutta kehityksen suunta vaikuttaa olevan samanlainen.

Arvot erottavat

Vuosituhannen vaihteessa nuoriksi kasvaneet ja heitä nuoremmat ikäluokat vaikuttavat sekä arkikokemuksen että tutkimustiedon valossa pitkälti olevan erilaisia kuin vanhempiensa ja heitä edeltäneiden polvien ihmiset. Ero näkyy erityisesti arvoissa, elämän valinnoissa ja tärkeinä pidetyissä asioissa.

Kaikki milleniaaleiksi luettavat eivät tietenkään jaa samoja arvoja, ajatuksia ja elämäntapoja. Sukupolvien välisissä eroissa on kyse siitä, millaiset asiat esiintyvät uuden sukupolven keskuudes- sa enemmän kuin aikaisempien ja millaiset näkemykset ja valinnat koskettavat useimpia. Tässä ”suuressa kuvassa” milleniaalit tosiaan ovat erilaisia kuin vanhempansa.

Yksi merkittävimmistä milleniaalien eroista aiempiin sukupolviin on, että uskonnon merkitys on heikompi kuin aiemmilla sukupolvilla. Sama ilmiö esiintyy kaikissa länsimaissa. Uskonnon ja kirkkojen merkitys on heikentynyt jo sodanjälkeisistä suurista ikäluokista lähtien, mutta milleniaalien kohdalla kehitys on vauhdittunut.

Uskonnon merkityksen väheneminen ei tarkoita henkisyyden heikkenemistä, vaan erityisesti kirkkojen merkityksen muuttumista. Siellä, missä milleniaaleja on eniten, kirkon jäsenyyskehitys on heikoin.

Miksi kirkkojen rooli heikkenee? Yksi syy liittynee arvojen muutokseen.
Erilaisissa kyselytutkimuksissa voidaan havaita, että milleniaalit ovat aiempia sukupolvia liberaalimpia. Se näkyy avoimempana suhtautumisena sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin, toisiin kulttuureihin ja maahanmuuttajiin. Erilaiset universaalit huolet ovat keskeisellä sijalla: ilmastonmuutos, globaalin oikeudenmukaisuuden kysymykset.

Milleniaalien mukanaan tuomaa arvojen muutosta voi tarkastella esimerkiksi puolueiden kannatuksella. Suomessa alle 40-vuotiaiden keskuudessa Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat selvästi suositumpia kuin muissa ikäryhmissä. Vihreät ja vasemmistopuolueet ovat milleniaalien suosituimpia puolueita myös muualla Euroopassa. Keskiarvot kätkevät toisaalta taakseen voimakkaan jakolinjan: viidennes milleniaaleista niin meillä kuin muualla Euroopassa kannattaa ja osin äänestää Perussuomalaisia ja toisia oikeistopo- pulistisia puolueita.

Tällä jakolinjalla on yhteys suhtautumiseen kirkkoon: suomalaisista 15-29-vuotiaista Perussuomalaisia houkuttelevana pitävistä kaksi kertaa useampi on sitä mieltä, että luterilaisella kirkolla on suuri merkitys heidän elämässään kuin Vihreitä houkuttelevana pitävistä. Kirkkoa pitävät itselleen tärkeämpänä nuoret, jotka pitävät myös perinteitä tärkeämpänä kuin muut. He ovat kuitenkin vähemmistössä. Milleniaalien sukupolvessa yleisesti juuri perinteiden merkitys on horjunut. 15-29-vuotiaista neljännes pitää tärkeänä pitää kiinni perinteistä tavoista ja käsityksistä.

Perinnekirkko vai elävä kirkko?

Kirkko näyttää milleniaalien osalta joutuvan perinnemappiin.

Jos kirkkoa tarkastelee avoimin silmin suhteessa milleniaalisukupolveen, se on nähtävissä vanhojen ihmisten hallitsemana, perinteiseen elämänmuotoon ja asenteisiin kiinnittyneenä ja hierarkkisena laitoksena, joka on kiinni agraarikulttuurissa. Kirkossa käytävät kiistat tasa-arvosta ja oikeuksista vähemmistöille nousevat normeista, jotka ovat vieraita ja osin vastakkaisia milleniaalien tärkeille opinkappaleille oikeudenmukaisuudesta, vähemmistöjen oikeuksista ja yksilöllisen toteutumisen vapaudesta.

Myös milleniaalien sukupolven kotona saama uskonnollinen kasvatus on paljon vähäisempää kuin ennen. Milleniaaleista alle viidennes on mielestään saanut uskonnollisen kasvatuksen, kun 45-54-vuotiaista kolmannes ja yli 65-vuotiaista lähes puolet. Kristinuskon dogma ja uskonnollinen kieli on tuttua yhä harvemmalle.

Näin nähtynä ei ole kovin suuri ihme, että milleniaalien matka ei juuri kulje kirkon suuntaan. Sukupolvien arvoja ja asenteita selvittävä tutkimus viittaa siihen, että kerran omaksutut arvot muuttuvat hyvin hitaasti, jos ollenkaan. Vanhetessaan milleniaaleista ei tule isovanhempiensa kaltaisia.

Toisaalta kirkon merkityksen väheneminen ei tarkoita, että ateismi vastaavasti kasvaisi. Pikemminkin koko kysymyksenasettelulla uskonnosta kirkkoon pakattuna on milleniaalisukupolvelle henkilökohtaisesti vähäisesti merkitystä. Kysymys milleniaaleista ja kirkosta on kirkon kysymys, ei niinkään milleniaalien oma. Silti rippikoulu on edelleen hämmästyttävän suosittu läpi ikäluokkien ja sen vaikutus nuorten kirkkosuhteeseen näkyy tutkimusaineistossa kantavan parin vuoden ajan. Mutta kun päästään kahdeksaantoista ikävuoteen, kirkon merkitys on laskenut tasolle, jolla se sitten mataa pari-kolmekymppistenkin joukossa.

Kirkon on pakko tarttua mahdollisuuksiin

Se, ettei kirkolla ole niin paljon merkitystä, ei tarkoita, että kirkkoon suhtauduttaisiin negatiivisesti: päinvastoin, puolet 15-29-vuotiaista sanoo, että heillä on hyviä kokemuksia seurakunnasta, huonoja kokemuksiensa sanoo olevan neljännes. Ja jos seurakunta tarjoaisi jotain itseä kiinnostavaa toimintaa, 42% arvelee, että voisi osallistua. Lisäksi 43% 15-29-vuotiaista suomalaisista on sitä mieltä, että kirkolla on tärkeä rooli ihmisten auttamisessa. Osuudet ovat huomattavasti korkeammalla kuin kirkkoa itselleen tärkeänä pitävien osuus, 11%.

Kirkolla näyttäisi olevan runsaasti mahdollisuuksia tehdä asioita, jotka sopivat milleniaaleillekin. Samalla kirkko uskonnollisena yhteisönä on useimmille heistä etäinen ja merkitykseltään köyhä. Olennainen kysymys kirkon tulevaisuuden kannalta on, voisiko siitä tulla milleniaaleille, Z-sukupolvelle ja uudelle syntyvälle Alfa-sukupolvelle merkityksellinen?

Strateginen kysymys on, tapahtuuko se tekemällä enemmän asioita, joita nuoriin sukupolviin kuuluvat pitävät tärkeinä ja asettumalla heidän puolelleen arvokeskusteluissa? Vai onko kirkon hengellinen ydin sanoitettavissa uudelleen ja sovitettavissa milleniaalien uudelle kielelle niin, että se vastaisi etsintään, jota milleniaalisukupolvi kokee?

Näiden kysymysten käsittelyllä on kiire. Vuonna 2030 jo puolet kaikista suomalaisista on milleniaaleja tai heidän lapsiaan. Vuonna 2050 muita on enää yli seitsemänkymmentävuotiaissa.

Ennen pitkää kirkko pitää uskaltaa luovuttaa milleniaalien käsiin.

Jaakko Kaartinen

/by

Logossa lukee Lasten ja nuorten keskus.

Logossa lukee Suomen evlut kirkko.

Skip to content