Seurakuntaliitokset ovat tuoneet nuorisotyön kenttään omat muutoksensa, niin etuja kuin haasteita. Enemmän työn arkeen ovat kuitenkin vaikuttaneet pienempien alueiden muuttotappiot, nuorisokulttuurin muutokset ja yleinen uskonnollisuuden heikkeneminen.
Seurakuntien nuorisotyö porskuttaa edelleen vahvasti, mutta uusia keinojakin on haettava. Seuraavassa kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Kymenlaaksosta.
Seurakuntaliitokset tuovat yhteistyön mahdollisuuksia
Jurvan seurakunta liittyi Kurikan seurakuntaan kuntaliitoksen myötä runsaat 15 vuotta sitten. Kurikan seurakunnan nuorisotyönohjaajan Annaliisa Liinamaan mukaan nuorisotyön osalta muutosta on tullut eniten rippikoulutyöhön ja isostoimintaan.
”Koimme, että ne oli järkevää yhdistää koko seurakunnan yhteiseksi toiminnaksi. Myöhemmin tähän tuli mukaan myös Jalasjärven seurakunta uuden kuntaliitoksen myötä”, kertoo Liinamaa, joka toimi aiemmin Jurvan seurakunnan nuorisotyönohjaajana. Nykyäänkin hän toimii pääasiallisesti Jurvan kappeliseurakunnan alueella.
Liinamaa ja kumppanit kokivat, että muussa nuorisotyössä alueelliset ominaispiirteet oli tärkeää säilyttää sellaisenaan.
”Tähän vaikutti sekin, että kolmen entisen seurakunnan alueella on pitkät välimatkat, eikä alueiden välillä ole julkista liikennettä.”
Liinamaa toteaa, että seurakuntaliitosten myötä työalan tiimipalaverit ovat luontaisesti lisääntyneet – aiemmin hän oli seurakunnan ainoa nuorisotyönohjaaja. Nykyään hänen kalenterissaan on myös muita palavereja paljon aiempaa enemmän, esimerkiksi erilaisiin sidosryhmiin liittyen.
”Koulujen ja kaupungin nuorisotyön kanssa tehtävälle yhteistyölle tuntuu olevan entistä enemmän kysyntää. Tosin monesti ajatuksena on, että meidän halutaan olevan mukana kasvattajina sekä ohjelman- ja sisällöntuottajina, mutta kristillinen sanoma pitää unohtaa tai häivyttää. Tämän taustalla on huoltajien ”painostus” tai AVI:n pelko.”
Nuorten asenneilmastossa tuntuu muutosta
Liinamaa kertoo, että heillä osa seurakunnan perinteisestä nuorisotyöstä on hiipunut. Millään kolmella alueella ei ole enää esimerkiksi nuorteniltoja.
”Näin oli jo ennen korona-aikaa, ja koronan myötä toiminta hiipui lisää. Isostoiminnassa olemme pyrkineet rakentamaan kasvotusten tapahtuvaa yhteisöllisyyttä ja seurakuntayhteyttä, mutta haastavaa se on. Nuoret sanovat, etteivät ehdi osallistua koulutyöltä tai muilta harrastuksiltaan tai että ei vaan kiinnosta.”
Hän toteaa, että heidän alueellaan myös varhaisnuorten kerhoihin tulee vähemmän väkeä kuin runsaat kymmenen vuotta sitten. Osaltaan katoon vaikuttaa se, että muuttotappion myötä kaupungin väkiluku on pienentynyt.
”1990-luvulla Jurvan alueella rippikouluikäluokan koko oli noin 90 nuorta, nykyään noin 30 nuorta. Jos on toiveikas, niin kymmenen vuoden kuluttua tuo luku on ehkä 12 – jos lapsiperheet eivät ehdi muuttaa siihen mennessä pois pitäjästämme.”
Liinamaan mukaan tällä hetkellä seurakunnan nuorisotyön suurin haaste on yleisen asenneilmaston muutos. Kirkkoon ja kristilliseen sanomaan suhtaudutaan aiempaa nuivemmin.
”Vaikuttaa siltä, että kirkon järjestämä toiminta mielletään hyödyttömäksi lapsen tulevaisuuden kannalta. Ja toisaalta kastettujenkin lasten vanhemmat tuntuvat ajattelevan, että valitkoon lapsi sitten aikuisena mihin uskonnolliseen yhteisöön haluaa kuulua”, Liinamaa sanoo.
”Tämä heijastuu siihen, että lasta ei enää aktiivisesti ohjata ja kannusteta osallistumaan seurakunnan kerhoihin, tapahtumiin tai leireille. Samaten rippikouluissa kristillinen sanasto ja kristilliset käsitteet pitää nykyään avata aivan eri tavalla kuin runsas kymmenen vuotta sitten.”
Liinamaan kokemuksen mukaan samaan aikaan joidenkin mielestä kirkon sanoma on liian ”kevyttä” tai se ei ole ”riittävän julistavaa”, ja jotkut välttelevät kirkkoa, koska sen sanoma on ”liian konservatiivista”, ”liian liberaalia” tai ”liian tunnustuksellista”.
”Näiden myötä meillä on jonkin verran liikehdintää luterilaisen kirkon ja vapaiden suuntien välillä, toisinaan ehkä nuortenkin kohdalla. Suurta tällainen liikehdintä ei meillä käsittääkseni ole.”
Liinamaa uskoo, että tulevaisuudessa seurakunnat joutuvat entistä enemmän perustelemaan merkitystään.
”Joudumme kertomaan, miksi ihmisten kannattaisi käydä kirkon järjestämissä tilaisuuksissa. On myös tärkeää pohtia, miten nykyinen kielteinen asenne kirkkoa kohtaan saataisiin muuttumaan. Käytännössähän kirkko voi antaa paljon hyvää ihmisille ja yhteisölle sekä luoda tulevaisuuden toivoa.”
1970-luvun ideoiden tilalle uusia toimintatapoja
Liinamaan mielestä kirkon kannattaisi käytännön syistä unohtaa 1970-luvun toimintaympäristö ja -kulttuuri ja sen aikaiset seurakunnalliset toimintatavat.
”Kannattaisi siirtyä rohkeasti uusiin toimintatapoihin, haikailematta entisiä aikoja. Ehkä tulevaisuuden nuorisotyössä on enemmän yksittäisiä tapahtumia, joihin on panostettu niin markkinoinnin, suunnittelun kuin talouden näkökulmasta. Eli toimintaa on harvemmin, mutta se toteutetaan laadukkaammin.”
Liinamaan mukaan seurakuntien on myös tärkeää pysähtyä riittävän usein pohtimaan, keitä toiminnalla tavoitetaan, ja miten säännöllisin väliajoin koko ikäluokka tavoitetaan.
”Mielestäni Polku-toimintamalli on tässä hyvä opas.”
Hän toteaa, että Kurikassa seurakunta tavoittaa kymmenvuotiaita hyvällä prosentilla erityisesti seurakunnan leirikeskuksessa pidettävässä leirikoulupäivässä ja Jurvan kappeliseurakunnassa järjestettävillä kymppisynttäreillä.
”Yläkouluissa seurakunnan nuorisotyönohjaajat ovat säännöllisesti mukana välkkätoiminnassa, joten olemme ainakin periaatteessa kaikkien yläkoululaisten tavoitettavissa. Lähes kaikilla peruskoulun kouluilla saamme pitää vielä aamunavauksiakin noin kerran kuukaudessa. Toisen asteen oppilaitoksessa Kurikan Kampuksella olemme mukana syyskauden ryhmäytyksessä ja välkkätoiminnan kautta talvikauden aikana.”
Kurikan seurakunnan nuorisotyöntekijät ovat aiempaa aktiivisemmin mukana eri somealustoilla. He tuottavat viikoittain materiaalia seurakunnan Instagram-tilille ja TikTok-ryhmään.
”Näiden tilien kautta tavoitamme seurakuntamme nuoria paljon enemmän kuin kasvokkain tapahtuvassa viikottaisessa toiminnassa. Tulevaisuudessa saatamme satsata entistä enemmän some-toiminnan kehittämiseen.”
Tutkimusten mukaan tällä hetkellä nuoret suomalaismiehet ovat aiempaa kiinnostuneempia uskosta ja hengellisestä toiminnasta.
”Ainakaan täällä maaseutukaupungissa ilmiö ei vielä näy poikien tai nuorten miesten kasvavana kiinnostuksena. Sitä odotellessa. Jospa heidän perässään tytötkin tulisivat takaisin.”
Nuoret osallistuvat joustavasti yli seurakuntarajojen
Elimäki on ollut osa Kouvolan seurakuntayhtymää vuodesta 2009, jolloin kuntaliitosten myötä viisi seurakuntaa ja yksi kappeliseurakunta muodostivat uuden yhtymän. Pieti Muhonen aloitti Elimäen seurakunnan nuorisotyönohjaajana vuonna 2021.
”Näin ollen minulla ei ole kokemusta siitä, miten tämä liitos vaikutti toimintaan. Omaan makuuni seurakuntayhtymä-mallin hyviin puoliin kuuluu ainakin se, että yhtymän muilta nuorisotyönohjaajilta saa henkisen tuen, mutta samalla työtä saa tehdä itsenäisesti ja omilla menetelmillä”, Muhonen toteaa.
”Toisaalta seurakuntayhtymään kuuluminen tarkoittaa sitä, että budjettia katsellaan kauempaa, ja rahat jaetaan seurakuntalaisten määrän mukaan ilman minimitasoa. Näin ollen meillä ei ole varaa järjestää kysynnän mukaista toimintaa.”
Muhosen mukaan hyötyä on ollut myös siitä, että seurakuntayhtymän yhteisten leirikeskusten kesän aikatauluja voi suunnitella yhdessä yhtymän rippikoulukoordinaatioryhmän kanssa, ja rippikouluilmoittautumiset voi toteuttaa yhdessä.
”Järjestämme myös yhteisiä reissuja esimerkiksi Maata Näkyvissä -festareille. Toiminnasta syntyviä kulujakin on tietysti kätevä jakaa.”
Muhonen kertoo, että isoset liikkuvat joustavasti seurakuntayhtymän sisällä osallistuen yhtymän eri seurakuntien leireille.
”Lähinnä mopo- ja lukioikäiset tuntevat muutenkin eri seurakuntien alueiden nuoria. Samalla eri seurakuntien toimintaan osallistumiselle voi olla matalampi kynnys.”
Muhosen mukaan joillekin nuorille oma lähialue ja siihen kuuluminen on erityisen tärkeää.
”Ja joskus yhtymän jaetulla leirikeskuksella joiltain kaupunkiseurakunnan leiriläisiltä voi kuulua kommentteja tyyliin ’lanta haisee’ tai ’juntti’. Toisaalta myös meidän omilta, maalaisseurakunnan nuorilta jää joskus isot yhteiset tapahtumat välistä, koska ’sinne tulee paljon vieraita ihmisiä, eikä kovin montaa omasta seurakunnasta’.”
Elimäen seurakunnan nuortenilloissa käy ripari-ikäisiä ja sitä vanhempia nuoria. Muhonen kertoo, että parhaimmillaan illoissa on reilu parikymmentä nuorta.
”Elimäellä pidettäviin nuorteniltoihin ei kuitenkaan jäädä koko illaksi, koska vanhemmat eivät hae nuokkarilta kotiin, ja nuoret eivät halua kulkea bussilla myöhemmin illalla. Asutuskeskuksessamme Korialla meillä taas ei ole seurakunnan omaa nuorisotilaa.”
”Isoskoulutuksen käy noin puolet rippikouluikäryhmästämme, tällä hetkellä siinä on mukana 23 nuorta. Seurakuntayhtymän yhteisiin tapahtumiin tulee meidänkin nuoriamme, erityisesti silloin, kun tapahtuma on suunnattu isoskoulutettaville, kerhonohjaajille tai riparilaisille.”
Asiakaslähtöiset toimintamenetelmät eli nuorilta kysyminen
Muhonen toteaa, että osa nuorista ei koe seurakuntaa omaksi kontekstikseen, ja joidenkin kodeissa ollaan seurakuntavastaisia. Tällöin nuori ei osallistu leireille, ja viikkotoiminnassa he suosivat kaupungin tai kunnan järjestämää toimintaa.
”Kyllä kaikki alueen nuoret minut kuitenkin tietävät. Meillä on vain yksi yläkoulu, ja siellä käydessä kaikki vastaantulijat kyllä tervehtivät.”
Hän muistuttaa, että heidänkin alueellaan toimintaympäristöön vaikuttaa nuorisokulttuurin yleismuutos.
”Tuota muutosta on mahdollista hallita asiakaslähtöisillä toimintamenetelmillä, eli kysymällä ’mitä te nuoret haluaisitte’. On oltava myös omaa motivaatiota työn kehittämiseen.”
Muhonen kehuu työajattoman työn etuja.
”Löydän tarvittaessa joka viikosta aikaa koululla päivystämiseen, ja nuorteniltoja sekä alakoululaisten kerhoja järjestämme viikoittain. Ovat resurssit tietysti samalla rajalliset, kun olen seurakunnan ainoa nuorisotyönohjaaja. Jatkossa on tarpeen miettiä työn painopisteitä: keskittyäkö eniten varhaisnuorten, ripari-ikäisten vai sitä vanhempien nuorten kohtaamiseen.”
Muhosen mukaan Elimäellä ollaan myös riippuvaisia siitä, miten Kouvolan kaupunki päättää soveltaa seurakuntien ja koulujen välisiä yhteistyösopimuksia.
”Jos Kouvolassa ei katsota tarpeelliseksi sallia nuorisotyönohjaajan läsnäoloa koulussa, se voi heijastua Elimäkeen, jossa minun läsnäoloni on toivottua. Niin nuorisobarometrin kuin paikallistuntemukseni mukaan hengelliselle nuorisotoiminnalle on täällä edelleen tarvetta. Yhteistyöverkostomme katsovat sekä seurakuntayhtymän että paikallisseurakunnan työn erittäin merkitykselliseksi avuksi.
Teksti: Juhana Unkuri
”Malmin seurakunnan alueella ulkomaalaistaustaisia asukkaita on enemmän kuin viidennes. Se näkyy monella tapaa siinä, miten työtä tehdään ja millaisia mahdollisuuksia sen myötä on avautunut.”
Myyry kokee, että korona-aikana myös rippikoulussa oli nykyistä enemmän henkilökohtaisia kohtaamisia. Työntekijätkin pitivät niistä. Nyt rippikoulun osalta on palattu vanhaan.
”Kuopion Alavan seurakunnassa isoin korona-ajasta pysyväksi jäänyt muutos on tapahtunut rippikoulutyössä.
Tällä hetkellä moottoripajoja on maassa noin 40. Suhteessa eniten niitä on Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Pajoissa toimii noin 120 aikuista ohjaajaa tai vapaaehtoista. Ohjaajat voivat olla kunnan tai seurakunnan palkkaamia, mutta valtaosa on vapaaehtoisia.
