Miten rakennetaan hyvä työharjoittelu?
Diakin kirkon alan lehtori Sami Ritokoski toteaa, että opiskelijoiden harjoittelukokemusten merkitys on nykyään entistä tärkeämpi, kun monet seurakunnat raportoivat rekryhaasteista. Seuraavassa Ritokosken ajatuksia siitä, miten hyvä harjoittelukokemus rakentuu sekä teemaan liittyviä pohdintoja Pieksämäen ja Tikkurilan seurakunnista.
Diakonia-ammattikorkeakoulun kirkon alan opiskelijat suorittavat seurakuntaharjoittelun opintojen puolenvälin jälkeen. Sami Ritokoski toteaa, että harjoittelulla on opiskelijoille suuri merkitys heidän luodessaan kuvaa kirkosta ja seurakunnista työpaikkoina.
”Opiskelijoiden harjoittelukokemusten merkitys on nykyään entistä tärkeämpi, kun monet seurakunnat raportoivat rekryhaasteista. Päteviä hakijoita avoimiin tehtäviin ei itsestään selvästi ole.”
Ritokoski sanoo hyvän harjoittelukokemuksen alkavan harjoittelupaikan hausta ja yhteydenotosta seurakuntaan.
”Diakin sosionomi-kirkon nuorisotyönohjaajaopiskelijoille on viime vuosina löytynyt hyvin harjoittelupaikkoja, siitä suuri kiitos seurakunnille ja ohjaajille. Harmillisia – mutta onneksi eivät kuitenkaan vallitsevia – ovat opiskelijoiden kertomukset siitä, kuinka seurakunnat eivät ole reagoineet heidän yhteydenottoihinsa.”
Ritokosken mukaan pahimmillaan viesteihin vastaamattomuus voi saada aikaan negatiivisen kierteen, joka vaikuttaa koko harjoittelukokonaisuuteen.
”Tärkeä vaihe on myös harjoittelijan vastaanottaminen. Saako harjoittelija kokemuksen siitä, että hän on tervetullut? Tämä vaihe on jatkumoa ensivaikutelman luomiselle.”
Hyvä harjoittelukokemus on monen tekijän summa
Ensimmäisen kosketuksen jälkeen harjoittelukokemus rakentuu monen asian summana. Erityisesti harjoittelunohjaukseen kannattaa satsata.
”Harjoittelijaa voi ohjata monenlaisilla keinoilla: voi luoda hyvää ilmapiiriä huumorin viljelyllä, hyödyntää erilaisia ohjausmuotoja, antaa aitoa valmiuksien mukaista vastuuta sekä ohjata harjoittelijaa autonomisuuteen.”
Ritokosken mukaan hyvä ohjaus on sekä yksilöllistä että yhteisöllistä. Ohjaajat opettavat myös omalla esimerkillään.
”Varsinaisen ohjaajan lisäksi koko työyhteisö kannattaa kutsua kollektiiviseen ohjaukseen ja mahdollistaa näin harjoittelijan tulo tiimin jäseneksi. On hyvä, jos harjoitteluympäristö rohkaisee kokeiluun ja tukee harjoittelijan kriittistä ajattelua. Ja ehkä kannustaa häntä jopa harjoittelupaikan toimintatapojen kyseenalaistamiseen”, Ritokoski pohtii.
Diakonia-ammattikorkeakoulu järjestää harjoittelunohjaajille valmennus -verkkokursseja, joissa Ritokoski toimii opettajana. Diakissa on parhaillaan käynnissä myös useampivuotinen kirkon alan opiskelijoiden identiteettiä koskeva tutkimushanke, jossa kirkollisen kelpoisuuden saavilta opiskelijoilta kerätään aineistoa opintojen eri vaiheissa. Ritokoski on tehnyt jo alustavaa analyysia ensimmäisistä opiskelijoiden seurakuntaharjoittelun jälkeen kerätyistä aineistoista.
Koko työyhteisö mukaan
Ritokoski sanoo hyvän harjoittelukokemuksen rakentuvan samalla siten, että harjoittelu tuottaa opiskelijalle realistisen ja todellisen kuvan työstä.
”Ja monesti luontevan hengellisyyden piirissä toimiminen tekee seurakuntaharjoittelusta erityisen kokemuksen.”
Tällä hetkellä Diakissa sosionomi-kirkon nuorisotyönohjaajia koulutetaan Helsingin kampuksella.
”Tulevaisuudessa yksi koulutusryhmä aloittaa Jyväskylässä. Nykyopiskelijoista suurin osa asuu kuitenkin pääkaupunkiseudulla, joten valtaosa heistä suorittaa myös harjoittelunsa siellä. Jokaisessa harjoitteluun lähtevässä ryhmässä kytee kuitenkin myös halu lähteä harjoittelemaan muualle Suomeen.”
Ritokoski toteaa harjoittelun pääkaupunkiseudun ulkopuolella mahdollistuvan, mikäli opiskelijalle on tarjolla harjoittelun aikainen asuminen esim. vanhempien, sukulaisten tai seurakunnan järjestämänä.
”Ja tämä ilman kustannuksia, sillä oman opiskelija-asunnon vuokran maksamisen rinnalla ei opiskelijan talous useinkaan salli harjoittelun aikaista lisävuokran maksamista. Osa pääkaupunkiseudun ulkopuolisista seurakunnista onkin jo havahtunut tähän, ja ne ovat alkaneet järjestellä mahdollisuuksia asumiseen ilman kustannuksia.”
Ritokosken mukaan seurakunnissa on alettu muutenkin panostaa harjoittelijoiden vastaanottamiseen ja ohjaamiseen ”koko työyhteisön tasolla”.
”Se on väylä saada harjoittelijoita. Tämän myötä he saattavat tehdä myöhemmin työuriaankin juuri näissä harjoitteluseurakunnissa.”
”Seurakuntien on ensisijaisen tärkeää satsata harjoittelijoihin”
Pieksämäen johtava nuorisotyönohjaaja Ilmo Häkkinen toteaa, että heidän seurakuntansa on vuosien kuluessa joutunut sopeutumaan supistuviin resursseihin.
”Monista kiinteistöistä on luovuttu ja ennen kaikkea myös virkoja on vähennetty ankarasti viimeisen 15 vuoden aikana. Tällä hetkellä meillä on neljä nuorisotyön virkaa, joista yksi on johtava.”
Takavuosina DIAK:illa oli kampus Pieksämäellä.
”Silloin meillä tapasi olla sieltä vuosittain yksi-kolme nuorisotyön harjoittelijaa, mikä oli sopiva määrä. Nyt meillä ei ole kuitenkaan ollut harjoittelijoita DIAK:ista noin viiteen vuoteen.”
Pieksämäen seurakunnan harjoittelijatilanne on ollut edelleen kohtuullisen hyvä, sillä Pieksämäellä toimii STEP-ammattiopisto, josta valmistuu nuoriso- ja yhteisöohjaajia. Nuo opinnot eivät anna kuitenkaan kelpoisuutta kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan
”Monet heistä myös asuvat Pieksämäellä, joten heidän on ollut helppo hakea harjoitteluun meidän seurakuntaamme. Ottaisimme kuitenkin mieluusti harjoittelijoiksi lisää alalle tähtääviä, ammattikorkeakoulua käyviä opiskelijoita.”
Häkkisen mukaan ammattikorkeakoulua käyvien opiskelijoiden kohdalla harjoittelun aikainen asuminen on muodostunut usein ongelmaksi.
”Kesän aikaiset harjoittelijat eli kesätyöntekijät voivat asua ilmaiseksi leirikeskuksessamme, mutta muuten emme ole voineet tarjota harjoittelijoille kunnon kämppää.”
Häkkisen mukaan seurakunnassa on totuttu liiaksi siihen, että harjoittelijaan ei tarvitse tehdä erityisiä taloudellisia satsauksia.
”Näin rahaa majoituksen järjestämiseen ei olla osattu varata. Tässä kohtaa olen kuitenkin valmis kehittämään systeemiämme. Jos harjoitteluun tuleminen on majoituksesta kiinni, asia hoidetaan: neuvostoa opastetaan, talouspäällikköä painostetaan ja kirkkoherra puhutaan ympäri”, Häkkinen virnistää.
Häkkinen kertoo, että palkkausta he ovat jo kehittäneet: harjoittelijalle maksetaan leiriajasta palkan lisäksi myös päivärahat.
”Alan opiskelijoiden saaminen kesätyöhön on ollut kuitenkin tukkoista. Jatkossa pyrimmekin lähestymään opiskelijoita heti syksyn alussa. Olemme nyt sopimassa vierailuja Ylivieskassa ja Kokkolassa sijaitseviin CENTRIA-ammattikorkeakouluun oppilaitoksiin. Niistä valmistuvien yhteisöpedagogien opinnot antavat kelpoisuuden myös kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan.”
Ilman harjoittelijoita ei ole työnhakijoita
Häkkinen nostaa esiin myös arjen työn haasteet ja työelämän epätäydellisyyden.
”Totuuden nimissä joskus on myös tilanteita, jolloin harjoittelijaa ei voida ottaa: työntekijät vaihtuvat, ovat uusia tai väsyneitä, saikuttavat ja piiputtavat tai tiimi on sekaisin. Tällöin kenelläkään ei ole voimavaroja harjoittelun hyvään ohjaamiseen. On myös opiskelijan etu, että hän hakee silloin harjoittelupaikkaa muualta.”
Häkkisen mielestä seurakuntien on kuitenkin ensisijaisen tärkeää satsata harjoittelijoihin.
”Ilman harjoittelijoita ja alalle hakeutuvia käy kuin meillä. Nyt ensimmäisen kerran Pieksämäen seurakunnan historiassa – tai ainakin miesmuistiin – kukaan ei hakenut avoinna olleeseen nuorisotyön vakituiseen virkaan.”
Pieksämäen seurakunta haluaa olla osaltaan kannustamassa niin nuoria kuin varttuneitakin opiskelijoita alalle ja kirkon töihin.
”Koemme harjoittelijat tärkeäksi ja halutuksi väeksi, ja otamme heidät mielellämme osaksi hyvää työporukkaamme.”
Konkreettisesti mukaan työhön ja työyhteisöön
Vantaan Tikkurilan seurakunnan vastaava nuorisotyönohjaaja Sirpa Rosenberg pitää erityisen tärkeänä, että harjoittelijat pääsevät konkreettisesti mukaan seurakunnan työhön ja työyhteisöön. Hänen mielestään siitä on paljon hyötyä niin opiskelijalle kuin työyhteisön työntekijöillekin.
”Harjoittelijoiden ohjaaminen ja heidän kysymyksiinsä vastaaminen auttaa oman työn ja toimintatapojen tarkastelemisessa ja kehittämisessä. Usein harjoittelussa positiivisen kokemuksen seurakunnasta saaneet opiskelijat hakeutuvat samaan paikkaan kesätöihin. Tällöin on tietysti kätevää, kun talo ja työntekijät ovat heille tuttuja entuudestaan.”
Rosenberg kertoo, että vuosittain heille tapaa tulla muutamia kyselyitä harjoittelupaikoista.
”Olemme pyrkineet vastaamaan niihin myönteisesti. Harjoittelijoiden samanaikaisen määrän olemme kuitenkin rajanneet kahteen, jotta molemmille olisi riittävästi mahdollisuuksia erilaisten tehtävien harjoittelemiseen.”
Ennen harjoittelupaikasta sopimista opiskelijan kanssa jutellaan hänen omista tavoitteistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Samalla heille kerrotaan, mitä mahdollisuuksia Tikkurilan seurakunnassa on tarjolla.
”Kannustamme myös siihen, että harjoitteluun sisältyy useampiin työaloihin tutustumista.”
Kokonaisvastuu kannettava harjoittelijasta
Rosenbergin mukaan on tärkeää ottaa vastuu harjoittelijan riittävästä ohjaamisesta.
”Hänelle pitää pystyä takaamaan riittävä tuki ja opastus harjoittelun aikana. Sen sijaan ei ole viisasta ottaa harjoittelijaa, jos työyhteisössä on paljon muutoksia tai vajausta resursseissa.”
Rosenberg kertoo, että Tikkurilassa ennen harjoittelun alkamista ohjaajaksi sovittu työntekijä laatii harjoitteluajan suunnitelman.
”Ensimmäisen viikon kattava perehdytys ja koko työyhteisön lämmin vastaanotto vaikuttaa varmasti opiskelijan kokemukseen myönteisesti. Opiskelijalla ja ohjaajalla tulee olla säännöllisiä keskusteluja, ja harjoittelun lopussa on tärkeää pitää palautekeskustelu.”
Rosenberg toteaa, että Tikkurilan seurakuntaan tulevat harjoittelijat tapaavat asua hyvien kulkuyhteyksien päässä.
”Näin ollen meiltä harvemmin kysytään harjoittelunaikaista asuntoa. Ei tällaisen asunnon tarjoaminen olisi meille mahdollistakaan.”
Rosenbergin mielestä työntekijöiden tulisi pitää nuorten kanssa toimiessaan enemmän esillä mahdollisuutta kouluttautua kirkon työhön.
”Harjoittelijoiden näkyminen ja heidän luontevat keskustelunsa nuorten kanssa voivat osaltaan saada nuoret kiinnostumaan kirkollisesta koulutuksesta.”
Teksti: Juhana Unkuri