Kirkolliskokouksen päätöksien myötä Kirkkohallitus joutuu supistamaan toimintaansa kolmella miljoonalla eurolla vuoden 2027 alkuun mennessä. Leikkaukset koostuvat pääosin henkilöstövähennyksistä, joista se säästää noin 2 715 000 euroa. Käytännössä säästöpäätökset johtavat 12,6 henkilötyövuoden irtisanomisiin ja 19 henkilötyövuoden poistumisiin muilla järjestelyillä.
Leikkaus on huomattavan suuri Kirkkohallituksen henkilöstömäärään nähden ja sillä tulee olemaan rajuja vaikutuksia koko kirkon työn järjestämiseen.
“Kirkolliskokous asetti säästövaateet ja edellytti, että keskushallintoa supistetaan nimenomaan toiminnallista osuutta pienentämällä. Hallinnosta ja taloudesta nipistetään vähän, mutta suurin supistus kohdistuu viestintään, koulutukseen, diakoniaan, kasvatukseen ja jumalanpalveluselämään”, selittää Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja Jarmo Kokkonen.
“Säästöt kohdentuvat siis kirkon perustyöhön. Päättäjien näkemys on, että arkihan rullaa seurakunnissa ja tarvittaessa hiippakunnat ovat tukena. Minusta se on liikkeenjohdollinen näkemys, joka on samantyyppinen kuin kuntasektorilla: paikallisesti tiedetään, mikä on viisasta ja kehitetään asioita tarkoituksenmukaisella tavalla.”
“Ajatuksena se on kaunis ja ruohonjuuritasoinen. Mutta siinä ei välttämättä ajatella esimerkiksi sitä kolmasosaa seurakunnista, jotka ovat pieniä. Viestinnällisen, kasvatuksellisen ja kehittämisen kokonaistuen heikkeneminen tuntuu eniten siellä, missä omat resurssit ovat rajatuimmat”, Kokkonen toteaa.
“Minusta kirkon toimintaedellytysten muutos herättää kysymyksen lasten, nuorten ja perheiden tasavertaisesta kohtelusta. Jossain on tukea ja resursseja ja jossain ei ole. Se on osallisuuden kysymys myös. Tasaisesti se ei jakaudu nytkään.”
Rippikoulun kehittäminen ja Polku saavat jatkua, mutta nuorisotyön kehittäminen ei
Kirkkohallituksesta viedään pois seurakuntiin suoraan suuntautuva konsultaatio ja kehittämistoiminta. Isot tapahtumat, kuten Kasvatuksen päivät, jumalanpalveluksen Jaetut eväät -päivät ja Kirkon viestintäpäivät eivät enää ole Kirkkohallituksen tehtäväkentässä. Jos niitä halutaan, joku muu saa järjestää ne vastedes.
“Kun paikallinen tuki ohenee, samanaikaisesti on sanottu, että strateginen kehittäminen säilytetään. Kirkkohallituksen avaintehtävä on nyt vaikuttamistoiminta ja edunvalvonta, arvovaikuttaminen ja päätöksenteon tuki. Ymmärrän niin, että kehittämishankkeita voidaan tehdä, mutta ne tulevat kärkihanketyyppisesti. Esimerkiksi rekrytointiin panostetaan nyt, ja siihen on kärkihanke, ja vastaavantyyppisiä voimme tehdä”, Jarmo Kokkonen sanoo.
“Rippikoulun ja Polku-toimintamallin kehittämistä ei pyyhitty pois. Tätä pidän saavutuksena.”
“Minun ajatukseni on, että rippikoulun kehittämistä ja Polku-mallia viedään nyt lähemmäs toisiaan ja niitä kehitetään yhdessä ja vastavuoroisesti. Rippikoulu-uudistus on meillä ovella ja rippikoulun kehittäminen kannattaa sitoa koko kasvun kaaren kehittämiseen kasteesta aikuisuuteen. Vahva rippikoulu menettää merkitystään, jos ennen sitä yhteyttä seurakuntaan ei ole ja aikuistumisen myötä yhteys jälleen katoaa. Näyttää siltä, että päätöksiä rippikouluun lähtemisestä tehdään jo alakoulun aikana. Siinä yksi syy pitää huolta kouluikäisten parissa tehtävästä työstä. Kastamattomille kristillisyydestä kiinnostuneille olisi myös luotava omaa polkua.”
Myös partion sopimuspohjainen yhteistyö jatkuu Kirkkohallituksessa. Mutta kaikki ei kuitenkaan säily.
“Konkreettisesti jumalanpalveluksen ja kasvatuksen yksiköstä vähenee neljä tehtävää. Tämä tuntuu varhaiskasvatuksessa, kouluyhteistyössä ja kouluikäisten parissa tehtävässä työssä, jumalanpalveluksen kehittämisessä ja nuorisotyössä. Kokonaiskirkon tasolla ei ole yhtään ihmistä, joka pystyisi keskittymään nuorisotyön kehittämiseen. Rippikoulun kehittämistä varten meillä on nyt puolikas henkilötyövuosi. Voisi kriittisesti kysyä, olisiko liikaa tämän kokoisessa kirkossa, missä rippikoulu on tällaisessa asemassa, jos olisi yksi työntekijä, joka voisi kunnolla keskittyä rippikouluun”, Kokkonen toteaa.
“Tässä on myös käynyt puolihuomaamatta, mutta kaikkien sallimana se, että varhaiskasvatuksessa ja kouluikäisten parissa kirkon missiokasvatusta ei hoida kukaan eikä missään. On vaikea sanoa, mitä siitä pitäisi ajatella. Päättäjät kinastelevat lähetysjärjestöjen roolista kirkossa pitkään ja hartaasti, ja samanaikaisesti kokonaiskirkko ei huolehdi lainkaan kaste- ja lähetyskäskyn välittymisestä lapsille ja alakoululaisille.”
On epäselvää, miten loppuneet työt voidaan korvata
Ei ole liioiteltua sanoa, että maailman muuttuessa viimeisten muutamien vuosikymmenten aikana sosiaalisesti ja teknologisesti kirkon kehittyminen ja uuden omaksuminen on voimakkaasti nojannut Kirkkohallituksen ja kirkon keskusten kautta tehtyyn ideointiin, ohjelmatyöhön, koulutukselliseen tukeen ja sparraukseen. Muutosten aika ei varmasti ole ohi, mutta kysymys siitä, kuka ja missä auttaa kokonaiskirkkoa matkalla eteenpäin on nyt leikattu auki.
”Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun kirkossa oli omat keskukset sekä perhetyölle ja -neuvolle että sairaalasielunhoidolle. Nyt molemmista keskuksista on jäljellä yksi tehtävä, jos sitäkään. Keskusten tukemana kirkko on säilyttänyt laajan kosketuksen ihmisten arkeen. Nyt mennään minusta jo aivan viimeisillä minimeillä”, Jarmo Kokkonen miettii.
“Samalla tavalla on syytä kirkkaasti tiedostaa, että 2020-luvulla kirkon kasvatuksen yhteisistä koordinaatiotehtävistä on vähentynyt 17 tehtävää. Kyllähän se nyt jossain tuntuu.”
Resurssien väheneminen on niin suurta, ettei sitä voi muualta käsin salvata.
“Kaikki tiedämme, että myös kapitulien resurssit ovat heikentyneet. Voidaan ajatella, että hiippakunnat järjestävät alueellisen tuen, mutta hiippakuntasihteereitä ja -asiantuntijoita, jotka pystyvät keskittymään nuorisotyön ja kasvatuksen asioihin on vain osassa hiippakuntia. Vielä harvemmassa on jumalanpalveluksen kehittäjiä. Työn painopiste on siirtynyt seurakuntien konsultatiiviseen tukeen. Hiippakunnat eivät myöskään toimi yhteismitallisella tavalla, ne ovat itsenäisiä”, Jarmo Kokkonen toteaa.
“Tulevaisuuden mahdollisuudet ovat verkostomaisessa työotteessa ja Teams on oiva väline verkostoille. Se pitää kuitenkin muistaa, että mikään verkosto ei toimi itsekseen ilman vetäjää ja vaivannäköä. Seuraavat pari vuotta tulevat olemaan aikaa, jolloin näitä uusia tapoja testataan. Järjestöjen rooli tulee olemaan siinä merkittävä. Lasten ja nuorten keskuksen kanssa on hyvä yhteistyö. STEP-koulutus on nyt ainoa jäljelle jäänyt kirkollista täydennyskoulutusta tarjoava toimija.”
Koulutuksen leikkautuminen kirkossa on dramaattista. Kirkon keskushallinnossa ei ole yhtään henkilöä, joka enää pystyisi kokonaan keskittymään kirkon kasvatuksen koulutuksen kehittämiseen.
“Toki Nuorisoala ry tarjoaa laadukasta ja usein ilmaista koulutusta myös seurakunnille, mutta tätä kautta ei rakenneta kirkon työntekijän identiteettiä. Jos kirkko ei hoida sitä itse, sitä ei hoida kukaan.”
Kirkon koulutuskeskuksen resursseista lähtee lähes kolmannes. Se tulee näkymään esimerkiksi kirkon johtamiskoulutusten muutoksena.
Verkostomaisen työtavan varaan rakentuu paljon
On hyvin merkittävä kysymys, miten kasvatuksen työtä ja kirkon työtä ohjataan ja autetaan eteenpäin tulevaisuudessa. Esimerkiksi Lasten ja nuorten keskus on viime vuodet kehittänyt merkittävästi erilaisia ulkopuolisuuden ehkäisyyn ja osallisuuteen liittyviä hankkeita ja työtä omissa yhteistyöverkostoissaan yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Miten seurakunnallisen nuorisotyön peruskehittäminen mahtuu sen kokonaisuuteen?
“Ei LNK voi sitä tehdäkään ilman resursseja. Koko tämän säästö- ja muutoshankkeen reunaehtoja on ollut, että resurssisiirtoja ei sallita. Resurssien pitää tosiasiallisesti vähentyä.”
LNK:n kautta ylläpidetään Lastenkirkkoa, osallisuustyötä, liikuntaa, Nuorten tulevaisuusseminaaria ja vaikuttajaryhmien koordinaatiota. LNK osallistuu myös Polun kehittämiseen.
Siltä osin kuin kirkon kehittämistyössä nojataan tulevaisuudessa esimerkiksi verkostomaiseen toimintatapaan ja seurakuntien työntekijöihin, joilla on halua viedä eteenpäin myös kokonaiskirkon näkökulmaa, eteen tulee se tosiasia, että seurakuntien omat resurssit lopulta täytyy käyttää oman seurakunnan toimintaan. Juuri siksihän kokonaiskirkon toiminnalliset virat ovat olleet tärkeitä.
“Seurakuntayhtymien rooli voisi olla tulevaisuudessa suurikin. Niiden resurssit ovat suuremmat kuin hiippakunnilla. Rakenteita ei vielä juuri ole, mutta yhtymät voivat sopia keskenään, että jakavat vetovastuuta erilaisten verkostojen ja kehittämishankkeiden vetämisestä mahdollisesti yhteistyössä Kirkkohallituksen kanssa”, Kokkonen sanoo.
Viime vuonna suuret yhtymät ja Kirkkohallitus rakensivat yhdessä aikuisrippikoululle uuden verkkoalustan. Tällaiset hankkeet edellyttävät verrattain vahvaa yhteistä tahtotilaa.
“Jos esimerkiksi olisi ollut paikallisesti päätettävissä, moni seurakunta olisi päättänyt voimakkaasti lyhentää riparien leirijaksoja ja keskittyä edullisiin toteutuksen tapoihin. Mutta rippikoulusuunnitelma ei ole sitä sallinut, ja sen taustalla oli mittava tutkimustieto siitä, mikä tuottaa hyvää oppimista, sitoutumista ja kokemuksellisuutta. Onneksi tiedontuotanto säilyy edelleen Kirkkohallituksen tehtävänä.“
Malli kokonaiskirkon kristillisen kasvatuksen tuelle rakennetaan uudelleen vain yhdessä
“Toivoisin, että näiden säästöjen jälkeen kaikilla tasoilla säilyisi tervettä kriittisyyttä mukana, että vältettäisiin ajautumista esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen kuin nyt missiokasvatuksen osalta”, Kokkonen toteaa.
”Nyt lähdemme isolla porukalla luomaan tulevaisuuden rippikoulua ja Polku-mallin mukaista seurakuntaelämää, joka ylittää työalojen rajat. Polku on malli koko seurakuntaelämälle, siis myös strategiseen johtamiseen. Kirkkovuosi Polulla avaa jumalanpalvelusta kaikenikäisille. Etsimme myös uusia rahoitusmahdollisuuksia. Toivomme työyhteyteen yhtymiä ja niitä seurakuntia, joilla on kehittämisintressejä. Todellisuus pitää nähdä rehellisesti, mutta samalla myös toiveikkaasti.”
“Aiemmin kristillinen kasvatus oli kodin, koulun ja kirkon yhteistyötä. Kodin kristillisen kasvatuksen oheneminen ei ole vielä päättynyt, se tulee monikulttuuristuvassa maailmassa jatkumaan. Koulujen uskonnonopetus tulee jollain aikataululla joka tapauksessa muuttumaan. Jäljelle jää kirkko, jolla edelleen on resursseja ja valtava seurakuntalaisten potentiaali. Kirkon täytyy itse vastata kristillisestä kasvatuksestaan ja sanomansa elävyydestä, olivat resurssit mitkä tahansa.”
“Tähän tarvitaan erilaisia ihmisiä, pitkäjänteistä ja rohkeaa yhteistyötä sekä yhteinen tilannekuva siitä, onko kirkon kasvatus ja hengellinen elämä niin tärkeää, että haluamme niiden jatkuvan.”
Teksti: Jaakko Kaartinen
Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O’Diakon puheenjohtaja Rasmus Teperi toteaa, että
Kuva: Jaakko Kaartinen
“Piispa on antanut tekemiselle siunauksensa ja hänen kanssaan on sovittu, missä huumorin raja kulkee: sakramentteihin emme koske”, Petja Kopperoinen kertoo.
Paavalin tilin työparista toinen on työajallinen ja toinen työajaton. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Kopperoinen kantaa tilistä suuremman vastuun. Hän myös esiintyy videoissa etualalla ja Tenhovuori taustalla.
“Aluksi hermostutimme enemmän ihmisiä kuin nykyisin”, sanoo Kopperoisen tiktokkaajatyöpari Tenhovuori.
Petja Kopperoinen toivoo, että sosiaalinen media muuttaa kirkkoa.
”Korimalli on uudistettu yhteistyössä USKOT-foorumin ja Ekumeenisen neuvoston (SEN) kanssa ja haluttu luoda mahdollisuutta muille uskonnollisille yhteisöille. Suomessa ev.lut. kirkko on se suuri toimija, joka pääsääntöisesti tekee kouluyhteistyötä. Tämän kautta muutkin yhteisöt voisivat ehkä löytää reittejä yhteistyön piiriin myös. Se on uusi avaus tässä”, kertoo Kirkkohallituksen asiantuntija Jussi Ikkala.
Uudistettu korimalli istuu myös ministeriön toiveisiin.
”Kuten aiemmin, korimallin ideana on erottaa uskonnolliset tilaisuudet muusta yhteistyöstä. Ajatuksena on, että uskonnollisiin tilaisuuksiin täytyy päiväkodin tai koulun järjestää vaihtoehtoinen, uskonnoton tilaisuus, mutta kolmen muun korin tapahtumiin ei tarvitse”, Ikkala sanoo.
Kulttuurien välinen opetus on tulkittu yhteisiksi juhliksi, jotka ovat kouluyhteisön yhteisiä. Tässä mielessä perinteiset suomalaiset juhlat ovat vuodenkierron juhlia. Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä esimerkiksi Lucia-juhlaa ei tulkita uskonnolliseksi. Näihin osallistuvat kaikki.
