Kuva: Jaakko KaartinenKirkon työ kutsuu, mutta keitä ja mihin? Työpaikat vähenevät, mutta työvoiman töihin saaminenkaan ei ole itsestäänselvyys. Nuorille kirkko näyttää vanhanaikaiselta, mutta lähimmäisyyden taidot voivat olla myös kirkon avainasia tulevaisuudessa kumppanien mielestä.
Kirkko ei näytä nuorille kiinnostavalta työnantajalta”, toteaa Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n toiminnanjohtaja Arja Lusa. Nuoria kuitenkin kipeästi kaivataan, sillä tulevina vuosina eläköityminen alalla on suurta.
Toisaalta myös paikkoja tulee auki vähemmän. Nuorten ammattilaisten saaminen kirkon töihin ei ole ongelmatonta.
“Tässä meillä on todellisia haasteita”, Lusa sanoo.
Palkka ja yhdenvertaisuuden ongelmat hiertävät seurakunnan työssä
Palkkakilpailu on yksi asia, sillä korkeakoulutetuille monipuolisen tutkinnon tehneille on vientiä myös kunnissa ja yksityisellä sektorilla muun muassa lastensuojeluun.
“Alan opiskelijat eivät esimerkiksi välttämättä hakeudu seurakuntaan kesätöihin. Työkokemuksella halutaan rakentaa monipuolista työmarkkinakelpoisuutta”, hän toteaa.
Lusan mukaan myös nuorille isot kysymykset, kuten yhdenvertaisuus, hiertävät. Kirkko vaikuttaa konservatiiviselta ja riitaisalta.
“Kirkko ei vaikuta nuorista tulevaisuuden alalta.”
Hänestä kirkko ei myöskään ole riittävästi reagoinut muuttoliikkeeseen. Huoli on hänen mukaansa pienten yksiköiden työn turvaaminen.
Tulevaisuuden suunta on ulospäin
Lusa uskoo, että nuoret koulutetut nuorisotyön ammattilaiset osaavat juuri sen, mitä eniten työssä kaivattaisiin: verkostoitua ja avautua ulospäin. Kysymys kuuluu, osaavatko työnantajat käyttää tarpeeksi tällaista osaamista.
“Olen halunnut haastaa omaa jäsenkuntaa, että he lähtisivät tarjoamaan palveluita ulos, esimerkiksi perhekeskuksiin. Ajatellaan vaikka surun kohtaamista. Ulospäin avautuvassa työssä myös puhe pitää kohdentaa myös uskonnottomille ja muiden uskontojen jäsenille. Kasvatuksen henkilöstöllä on tällaista osaamista”, hän arvelee.
Omaa osaamista pitäisi osata tarjota erilaisille tahoille.
“Uskon, että uudenlaista tekemisen tavan osaamista on, mutta kysymys on, kuinka paljon kokeilulle ja uudelle verkostotyölle on tilaa. Kirkko on aika säilyttävä”, hän pohtii.
Lähimmäisyyden taitoja
Lusa uskoo, että lapset ja nuoret tarvitsisivat entistä enemmän sosiaalisten taitojen vahvistamista ja siihen liittyy myös nuorisotyön ammattilaisten tarve laajemminkin.
“Puhutaan nuorten mielenterveysongelmien kohtaamisesta. Nuorilla on nykyisin isoja haasteita esimerkiksi ryhmässä olemisessa ja leireillä. Sosiaaliset taidot on ohentuneet. Tullaan takaisin ihan perusasioiden äärelle, juttelemisen ja vuorovaikutuksen opettelemiseen”, hän sanoo.
Erityisnuorisotyön virkoja on vähennetty, ja Lusan mukaan niitä on muutettu osittain kasvatuksen työntekijöiden yhteiseksi orientaatioksi.
“Tässä on se riski, että tavoite muuttuu sanoiksi paperille, jos osaamista ei varmisteta”, hän toteaa.
“Asia, jota ennen pidettiin itsestään selvyytenä, on monille nuorille uudenlaista olemista. Vuorovaikutustaitoja vahvistetaan keskustelemalla ja olemalla kiinnostuneita nuorista. Sille on tarve. Tämä on myös uusi arvokas mahdollisuus tehdä nuorisotyötä.”
Lusan mukaan yhdessä olemisen ja keskustelun opettelu on asia, jonka edistäminen on sekä kotien että koulujen mielessä kasvatustavoitteena. Apua kaivataan. Lusan mukaan sosiaalisten taitojen vahvistaminen tekee seurakunnan työntekijöistä toivottuja yhteistyökumppaneita.
“Lähimmäisyyden opettelussa ollaan kristillisten perusarvojen äärellä”, hän sanoo.
Kasvatustyöntekijäidentiteettiin sopii hyvin yhdessä olemisen ja keskustelun opettelua yhdessä. Lähimmäisyyden opettelun.”
Opiskelijat yllätysten edessä
Diakin lehtori Sami Ritokosken mukaan sosionomi-kirkon nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden tämän syksyn seurakuntaharjoitteluiden perusteella useampi opiskelija, joka ei ollut ajatellut kirkkoa ja seurakuntaa työllistymisen mahdollisuutena, harjoittelun aikana ja sen jälkeen ovat heränneet ajattelemaan sitä hyvinkin mahdollisena vaihtoehtona.
“Harjoittelu on ollut heille upea kokemus”, hän sanoo.
Jos hakijamäärät koulutukseen laskevat ja opiskelemaan pääsemisen kynnys laskee sen mukana, hänestä se ei välttämättä suoraan korreloi motivaation kanssa.
“Jos kirkon ja seurakuntien töihin hakeutuu vain osa kaksoiskelpoisuuden saavista opiskelijoita, voiko käydä niin, että juuri ne kirkon töihin motivoituneimmat hakeutuvat kirkon töihin? Samalla kirkkoon hakeutuisivat silloin ehkä myös motivoituneimmat nimenomaan tekemään hengellistä työtä?”, Ritokoski pohtii.
Vaikka Diakissa alakohtaiset osiot ovat eriytettyjä, hänestä yhteistä työn näkökulmaakin rakennetaan. Ritokosken mukaan kirkon alan opintojen läpileikkaavia teemoja ovat voimavaralähtöisyys, yhteisölähtöisyys, osallisuus ja nuorilähtöisyys.
“Tulevaisuudessa voi olla tarve laaja-alaisemmista toimenkuvista, jossa monenlaiselle ja monipuoliselle osaamiselle on käyttöä”, hän sanoo.
Ihan aakkosista on varauduttava lähtemään
Seurakuntien kasvatustyön toimintaympäristö on muuttunut moninaisemmaksi ja nuorten lähtökohdat myös.
Nuoret perheineen kuuluvat keskenään erilaisiin yhteisöihin tai ovat irti yhteisöistä. Seurakunnasta ei tule kaikkien yhteisöä, mutta lyhytkestoisestikin kirkon liepeillä kokoontuva joukko nuoria voi olla hetken yhteisö, johon kuulua. Tämä näkyy opinnoissa Ritokosken mukaan vuorovaikutuksen ja ryhmän turvallisuuden korostamisena.
“Opiskelijat sisäistävät yhteisöjen merkityksen ja sen, että yhteisöllä on suuri merkitys lapsen tai nuoren kasvuun”, hän sanoo.
“Esimerkiksi rippikoulussa oppiminen on monessa mielessä sosiaalista, se tapahtuu vuorovaikutuksessa. Uskolla on myös henkilökohtainen ulottuvuutensa, mutta sitä eletään todeksi kanssa. Uskon yhteisöllisyys liittyy myös yhteisön ja ryhmän turvallisuuteen ja sitä käsittelemme opiskelijoiden kanssa. Riittävän turvalliseksi koettu tila ja yhteisö mahdollistaa paljon tärkeitä asioita.”
“Opiskelijamme sisäistävät sen, että esimerkiksi rippikoulusuunnitelman idean mukaisesti opetuksessa tulee ottaa huomioon nuorten taustat, elämänkysymykset, ennakkokäsitykset ja -luulot, aiemmat tiedot tai niiden puute. Ei siis saa olettaa asioita ja ottaa nuorista saatu tieto todesta sekä hyödyntää sitä ja tarvittaessa lähteä liikkeelle ihan aakkosista. Toki tämä haastaa meitä kouluttajina siinä, että meiltä valmistuville sosionomi-kirkon nuorisotyönohjaajille piirtyy riittävän selkeä kuva juuri niistä perusteista.”
Diakonien laaja osaaminen alikäytössä
“Kirkolla on loistava tilanne, kun Diak kouluttaa työntekijöitä, mutta jos koulutusta ei arvosteta, alkaa herätä kysymys siitä, miksi koulutetaan”, Diakoniatyöntekijöiden Liiton Marko Pasma sanoo.
“Diakonit ovat todella sitoutuneita ja on sääli, että pyrkivät kuitenkin muualle.”
Diakoniksi haluaa opiskella moni alanvaihtaja, mutta valmistuttuaan heitäkin siirtyy paljon hyvinvointialueiden töihin. Koulutustason nousu diakoneilla on Pasman mukaan tarkoittanut seurakunnissa tutkivan työotteen asiantuntemusta. Kysymys on heilläkin, osaavatko työnantajat sitä käyttää.
“Kokemukset eivät ole pelkästään niin kehuttavia”, Pasma sanoo.
“Diakoneilla on kehittämisosaamista, mutta työyhteisöissä ei välttämättä sille tilaa tai aikaa. Sosionomilla ei myöskään helposti ole urakehitysmahdollisuuksia. Työalajohtaja ei ole mikään todellinen ratkaisu”, hän sanoo.
Pasman mukaan sosionomeja pitäisi käyttää esimerkiksi sairaalasielunhoitoon. “He ovat kuin räätälöityjä siihen paikkaan, myös henkilökunnan tukemiseen. Erilaisia asiantuntijatehtäviä tarvittaisiin lisää, myös perheneuvontaan, joka sekin helposti läänitetään vain teologeille.”
Yhdistelmävirat eivät helppo ratkaisu
Kirkossa puhutaan jonkin verran alojen ja virkojen yhdistämisestä tulevaisuuden ratkaisuna. Yhtälö voi olla paperinmakuinen ja käytännössä tarkoittaa kuitenkin huonompaa lopputulosta.
Käytännössä esimerkiksi yhteistyökumppanit, jotka sosiaalipuolella ovat tavoitettavissa virastoaikaan.
“Yhdistelmäviroista aina puhutaan. Pitäisi samalla kysyä, mitä oikeasti tavoitellaan, mitä vaikutuksia saadaan aikaan? Jos sama ihminen pistetään hoitamaan kahta tehtävää, silloin voi tulla hoidetuksi helposti kaksi tehtävää puolella teholla. Työn vaikuttavuus ja tehokkuus pitää miettiä toisella tavalla”, Marko Pasma toteaa.
Teksti: Salla Ranta
Kuva: Jaakko Kaartinen
