Kirkon rahojen kiristyessä seurakunnissa kannattaa kohdistaa katse myös ulkopuolisen hankerahoituksen mahdollisuuksiin. Seurakunnan osaamisella ja hankerahoituksella saadaan aikaan merkittävää ja vaikuttavaa työtä.

Mono Kuoppala lähetti elokuussa eteenpäin loppuraportin Digillä kasvotusten kehittämishankkeesta. Takana on vuosi työtä, kymmeniä infoja, työpajoja, vertausmentorointia, tiuhaa verkostoyhteistyötä ja toistasataa yksilöohjausta.

Tavoitteena oli vahvistaa ja monipuolistaa hankkeeseen osallistuneiden nuorten opiskelu- ja työelämän digivalmiuksia. Somevaikuttajien kanssa tehty yhteistyö tavoitti melkein puoli miljoonaa nuorta. Kaiken tekemisen puitteissa kehitettiin ja testattiin nuorten, vanhempien ja nuorisotyönohjaajien digitaalisen vuorovaikutuksen 4 K-malli – KUNNIOITA-Kerro-Kysy-Kommentoi.

EUn sosiaalirahaston tuella toteutetulla hankkeella vahvistettiin, laajennettiin ja monipuolistettiin siihen osallistuneiden osallistuneiden nuorten ja ammattilaisten digitaitoja.

Nuorten omaan osallisuuteen ja toimijuuteen nojattiin paljon ja yksi tavoitteista olikin kehittää nuorten vertaismentoroinnin malli opiskelu- ja työelämätaitojen vahvistamiseen.

Melkoinen määrä työtä ja tuloksia, jotka puolestaan mahdollisti hanketyö.

Hankeraha mahdollistaa kehittämisen

Hanketyössä kohtaa kaksi seurakuntien kannalta tärkeää kulmaa: kehittäminen ja ulkopuolinen rahoitus. Kehittämisessä nuorisotyön osaamista päästään fokusoimaan tehokkaasti ja perustyötä tukien, ja ulkopuolinen rahoitus antaa edellytykset monivuotisille ja laajoillekin hankkeille, joihin kiristyvässä seurakuntataloudessa ei muuten olisi varaa.

”Hanketyön kaikkiin mahdollisuuksiin ei seurakunnissa vielä olla hoksauduttu”, Kuoppala sanoo.

”Mahdollisuuksia on paljon ja niihin kannattaa ehdottomasti tarttua – kunhan hankkeissa kehitetty sitten myös palvelee perustyötä.”

Seurakuntien ideoimiin hankkeisiin voi tosiaan saada rahaa mitä moninaisimmista suunnista: EU-rahaa rakennerahastojen kautta, AVIn ja ministeriöiden rahaa, viidenkymmenenkahden säätiön ja rahaston tukea.

”EU mahdollistaa myös seurakunnille sellaisen kehittämisen, johon muuten ei olisi resursseja. EU-rahaa on tarjolla paljon ja se kattaa hankekustannuksista 80 prosenttia. Se antaa hyvin mittavassa määrin mahdollisuuden toteuttaa asioita, joihin rahat eivät muuten riittäisi.”

Kaikkia mahdollisia kanavia hankerahoitukselle ei osata laajemminkaan käyttää täysimääräisesti. Esimerkiksi EUn sosiaalirahastojen tukieuroja jää vuosittain hakematta – juuri sellaisesta roikkumaan jääneestä rahasta Kuoppalan nyt päättynyt Digihanke sai rahoituksensa.

Kehittää voi myös yhteistyössä

Hankerahoitukset eivät ole tarjolla mihin tahansa. Ohjelmat ja niiden kautta rahoitettavien hankkeiden kriteerit ovat tarkkaan määriteltyjä. Toisaalta erilaisia ohjelmia on paljon, ja omaa ideaa voi muokata suuntaan, jossa se mahtuu tarjolla olevaan ohjelmaan.

Kuoppala suosittelee pienemmille seurakunnille yhteisten, laajempien hankkeiden toteuttamista ja toisaalta yhteisiin hankekokonaisuuksiin lähtemistä seurakuntien ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

”Seurakunnassa kannattaa tarkkaan miettiä se, lähdetäänkö hankkeeseen päätoteuttajaksi vai jossain muussa roolissa. Se määrittää toisaalta tehtävän työn määrää, mutta myös tarjolla olevien mahdollisuuksien laajuuden. Tällä hetkellä on käynnistymässä esimerkiksi Sosiaalisten innovaatioiden Suomi -hanke, johon hakevat kunnat, ja ne etsivät mukaan osatoteuttajia. Seurakunta voi aivan hyvin sopia mukaan vastaamaan tietystä osiosta.”

”AVIn ja ministeriöiden rahaa on tarjolla esimerkiksi nuorisoalan alueelliseen ja paikalliseen kehittämiseen. Ehkä sellaiseen voisi lähteä rovastikunnallisesti tai yhdessä kuntien kanssa? Pitää laittaa ideat liikkeelle.”

Vuoden-parin spurtteja

Hankkeiden perusluonne on väliaikaisuus: ne alkavat ja loppuvat yleensä yhdestä kolmeen vuoden kaaressa.

”Perustelluista syistä sitten voi saada muodostettua jatkohankkeita.”

”Perustyöltä tällä ei tueta. Mutta hankkeet mahdollistavat kehittämisen ja kehittämällä tuotetaan vaikuttavuutta.”

Hankemaailmaan liittyy monella ehkä epäilyksiä loputtomasta byrokratiasta ja raportointishow’sta. Kuoppala vakuuttaa, että kun hommaan pääsee sisälle, systeemin kyllä oppii.

Kuoppala on itse opetellut monessa erilaisessa hankkeessa ja hankkeiden ohjausryhmässä.

”Aikataulut, kirjaamiset ja säätämisen vaativat aikansa, mutta varsinaiseen tekemiseen ja kehittämiseen jää kyllä yllin kyllin tilaa. Itse asiassa normaaliin seurakuntatyöhän verrattuna hanketyö antaa mahdollisuuden kerrankin keskittyä yhteen asiaan perinpohjaisesti ja kerrallaan.”

”Johtoryhmätyöskentely ja raportointi, jotka hankkeisiin luonnollisesti kuuluvat, johtavat paljon normaalia työotetta tarkempaan tavoitteiden määrittelyyn ja arviointiin. Sellaista ei tällä hetkellä juuri mitenkään tehdä – minä toisin tällaisen painavan laadullisen arvioinnin hanke-elämästä perustyön puolella. Jotta kaikenlaisella työllä osuttaisiin paremmin.”

Verkostoituminen on onnistumisen avain

Muun muassa verkostoitumiseen hanketyö onkin poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus. Saman on huomannut Kari Surma-aho, jonka Pähee-hankkeessa päihde- ja asennekasvatuksen väline ja siihen kehitetty virtuaalinen peli ovat vieneet kohtaamisiin tahojen kanssa, joita ei olisi aiemmin osannut ajatellakaan.

Virtuaalipelissä kolmen hengen joukkue pelaa VR-lasien kanssa pakohuonepeliä.

”Se peli on sellainen lihava mato, jolla nuorten mielenkiinto saadaan herätettyä.”

Ylä-Savon seurakuntayhtymä hallinnoi Pähee-hanketta ja omistaa siinä kehitetyn kokonaisuuden. Nyt pakohuonepeliä ja päihdekasvatus-kokonaisuutta levitetään käyttöön muihin seurakuntiin, Verke haluaa sen omaan arkistoonsa ja kunnat ovat kiinnostuneita.

”Kun lähtee yhteistyöhön muiden kanssa, saa tehtyä paljon. Voi sanoa, että hanke mahdollisti nuorille ja seurakuntalaisille uutta toimintakulttuuria, joten se oli kannattavaa tehdä. Nuoret osallistuivat itse pelin käsikirjoittamiseen ja testaamiseen, ja kyllä lopputulos herättää minussa ylpeyttä.”

”Hankkeen kustannus oli 234 000 euroa, josta seurakunta maksoi viidenneksen. Eli 187 200 euroa tuli ilmaista rahaa. Ilman hankerahoitusta ei todellakaan olisi saatu tehtyä koko juttua. Mutta nyt meillä on väline, peli ja kaksikymmentä paria VR-laseja.”

Tulokset pitää juurruttaa perustyöhön

Kuten Kuoppala, Surma-ahokaan ei pidä järkevänä tehdä hankkeita hankkeiden itsensä vuoksi.

”Sellaisia hankkeita on nähty paljon, joissa jatkuvuutta ei ole ollenkaan. Hankkeen synnyttämä hyöty ja sen juurruttaminen perustoimintaan on työn A ja O.”

Hyvät jutut kantavat ja kehitystyö voi saada kantavatkin siivet alleen.

Pähe-hankkeelle esimerkiksi on paikallisesti löytynyt yllättäviä tukijoita ja partnereita, joille juuri seurakunnan arvokkaaksi katsottu työ on ollut peruste lähteä mukaan.

Esimerkiksi paikallinen alumiinisia kuljetuslaatikoita valmistava yritys päätyi sponsoroimaan Surmanahon VR-laseille kustomoidun ja kestävän kuljetuskotelon, koska piti seurakunnan nuorisotyötä tärkeänä.

Vieremällä Pähe-sessio järjestyi koululle, kun metsäkoneyhtiö Ponssen hallituksen puheenjohtaja tutustui VR-kokemukseen ja päätti sponsoroida sen.

”Rahoituksen löytäminen jatkohankkeille ei ole mikään mahdottomuus. Ja ylipäätään seurakunnissa voi lähteä hankkeiden suhteen liikkeelle, vaikka pienilläkin jutuilla. Firmat mielellään tukevat sellaisia paikallisia pikku hankkeita, jotka ovat kiinnostavia ja arvokkaan tuntuisia.”

”Leiri- ja kerhotoiminnan kautta löytyy itse asiassa aika laaja pinta kontakteja monenlaisiin ihmisiin, joilla on niiden kautta joko itse tai vanhempina myönteinen käsitys sitä, mitä seurakunnassa tehdään. Huomasin, että se on hankkeille hieno mahdollistaja!”

Kontaktit puolestaan tuovat tullessaan luontevaa esilläoloa ja esiintymistilaisuuksia, joissa työn sisältöä sitten voi levittää eteenpäin.

”Ei seurakunnan työntekijänä joudu häpeilemään tai puolustelemaan paikkaansa isommissakaan ympyröissä. Se merkitsee, mitä teet.”

”Kun me esittelimme THLn hankeryhmässä omaa juttuamme, sitä kuunneltiin keskittyneesti ja arvostaen. Palautteesta ja kommenteista saatiin arvokasta lisäoppia ja koulutusta. Sellaiset kokemukset ovat rohkaisevia. Varsinkin alussa voi olla, että muut uskovat sinun juttuusi enemmän kuin uskot itsekään. Sitä tarvitaan.”

Osaaminen hankkeisiin syntyy paneutumalla

Koska kyse on vasta nousevasta työn tekemisen tavasta, kirkolliselle puolelle räätälöityä hanketyön koulutusta tarvittaisiin.

”Mutta kun sellaista ei ole ollut, kaikki ovat opetelleet ottamaan itse asioista selvää. Seurakunnissa on toki paljon projektiosaamista, jota sitten vain sovelletaan. Ei hankemaailmaan astumiseksi tarvita mitään kummallista erityisosaamista. On ihan sama, kuka hanketta vetää, kunhan tieto tekemiseen on riittävää. Tarvitaan vain se, että lähtee liikkeelle avoimin mielin ja valmiina muutokseen”, Kuoppala miettii.

”Vertaisosaamiseen tukeutuminen ja mentorointi ovat tärkeitä keinoja oppimiseen. Hankemaalimassa ja sen rahoituskuvioissa asiat elävät jatkuvasti, joten vanhojenkin tekijöiden pitää jatkuvasti osata selvittää ja muuntautua. Verkostot ovat siksi kaikille tärkeitä!”

”Kun aloitin nyt päättyneen hankkeen, otin aluksi puhelimen käteen ja soitin kaikille googlaamalla löytäneilleni tahoille, jotka olivat aiemmin tehneet jotain samansuuntaista, esittelin meidän hankkeemme idean ja kysyin, mitä pitäisi ottaa huomioon. Kaikki antoivat mielellään tukea ja neuvoja ja samalla siitä syntyi se verrattoman hyvä verkosto.”

Hanketyöntekijä on tuottaja

Surma-ahokin sanoo, ettei hankehommaan lähtiessä tarvitse valmiiksi osata kaikkea.

”Työ opettaa tekijäänsä. Ei se sen kummempaa ole. Pitää muistaa kysyä apua kavereilta. Suomi on pieni maa; kyllä tietoa löytyy siitä, mitä missäkin on meneillään. Juuri verkostoitumalla sitten saa tietoa ja apua.”

Pähe-hanke edellytti teknologiakumppaneita ja konsultointia asioissa, joissa osaamista ei seurakunnan omissa käsissä ole. Toisaalta se nojasi seurakunnan puolelta juuri siihen, missä nuorisotyö on hyvä.

”Vielä enemmän vain nöyryyttä tarvitaan. Me olemme tuottajia ja etsimme hanketta varten osaavat tekijät tekemään sen, mitä itse emme osaa. Seurakunnan työntekijöillä on juuri tuottamisesta jatkuvaa kovaa kokemusta, esimerkiksi leireiltä, missä työ on palapelin kokoamista ja organisointia. Talousarvion äärellä istutaan ja sitten ryhdytään etsimään ja tuottamaan. Samanlaista suunnittelua, googlaamista, ostamista ja tuottamista se on jonkun virtuaalipelin tekeminenkin.”

Kaikki mahdollisuudet rohkeasti käyttöön!

Mutta miksi hankkeiden monenlaisiin mahdollisuuksiin ei seurakunnissa vielä täysin olla tartuttu? Surma-ahon mielestä jarruttajana toimii arki.

”Ehkä se perusarkikiire jarruttaa. Kiireessä uuden keksiminen on vaikeaa,” Surmanaho aprikoi.

”Toisaalta seurakuntien työntekijöille joutuu uudestaan ja uudestaan sanomaan, että seurakuntakin voi hakea rahaa. Vastaukseksi saattaa kuulua, että eihän me ennenkään olla mitään rahoitusta haettu.”

”Kirkon puolella puuttuu verkostoja, joiden kautta leviäisi tieto siitä, mitä kaikkea voi hakea ja miten. Ja kyllä seurakuntien ja yhtymien oma sisäinen byrokratia kampittaa esimerkiksi työntekijöiden joustavaa yhteistyötä hankkeiden tekemiseksi.”

Työntekijöille itselleen, jotka hanketyöhön sukeltavat, kokemus voi olla yllättävänkin tärkeä.

”Itse olen kolmekymmentä vuotta nuorten parissa touhunnut. Minulle hanke oli mahtava katko perustyöhön ja valtava mahdollisuus uuden oppimiseen yhdessä nuorten kanssa”, Surma-aho sanoo.

Kuoppalan mielestä kehittämiseen tähtäävät hankkeet antavatkin myös työntekijälle mahdollisuuden uudistua.

”Ne avaavat uusia näkökulmia ja niitä tehdessä on mahdollisuus haastaa itseä. Hankkeet ovat mahdollisuus myös seurakuntien kilpaillessa uusista työntekijöistä. Työelämä muuttuu, eivätkä nuoret enää tule mihinkään loppuelämän eläkevirkaan. Uusi polvi suhtautuu työhön toisin, ja hankeluonteisuus tarjoaisi vetovoimaa nuorille valmistuneille.”

”Kirkossa joudutaan kyllä aktiivisesti miettimään, miten saataisiin meille tyyppejä töihin muutenkin kuin perinteisillä tavoilla.”

Teksti: Jaakko Kaartinen