Syksyllä alkaneesta kännykkäkiellosta hyvät kokemukset myös nuorisotyössä

,
Graffitejä seinällä.Kuva: Jaakko Kaartinen

Kännykkäkielto astui kouluissa voimaan elokuun alusta. Kauhajoella myös seurakunta on
ottanut nuorisotyössä saman käytännön. Millaisia kokemuksia siitä on tähän mennessä saatu?

”Ongelmia ei ole ollut. Tosi oma-aloitteisesti nuoret tuovat puhelimet säilytykseen”, Kauhajoen
seurakunnan nuorisotyönohjaaja Venla Vakkila kertoo.

Ainoat hankaluudet käytännöstä ovat tulleet yksittäistapauksista, joissa nuorella on esimerkiksi
ahdistus- tai paniikkikohtaustaustaa ja kännykän pito on siksi välttämätöntä. Näissä tapauksissa
on pyydetty nuorten vanhemmilta varmistus rajoitteesta.

Vakkilan mukaan vanhempien palaute puhelinkieltoon oli jo alun alkaen hyvä.

”Kun asiasta tiedotettiin, vastaanotto oli tosi lämmin. Eivätkä nuoretkaan sitä ihmetelleet, kun
he olivat siihen jo kouluilla tottuneet.”

Kauhajoella puhelimet kerätään kokoontumisten aluksi laatikkoon. Tauoilla, joiden mitta
vaihtelee viidestä minuutista tuntiin, niitä voi käyttää vapaasti.

Vakkilan mukaan työntekijöiden yhteinen kokemus on, että meininki on paljon rauhallisempaa,
kun puhelimet eivät ole häiritsemässä.

”Kyllä sen heti huomaa, miten se rauhoittaa ja keskitytään eri tavalla.”

Välituntikielto lisännyt keskustelua, leikkiä ja pelaamista

Myös Opetushallituksessa ollaan tyytyväisiä kännykkäkiellon vastaanottoon. Opetushallitus
suositteli, että käyttö kiellettäisiin kouluissa oppituntien lisäksi kokonaan myös ruokailun aikana.
Lisäksi toiveissa oli, että käyttöä rajoitettaisiin myös välitunneilla ja siirtymien aikana.
Laissa kokonaiskielto tuli voimaan vain oppituntien aikana.

”Välituntien, siirtymien ja ruokailun käytännöt säilyivät kuntien päätettävänä. Näissä on sitten
erilaisia järjestyssääntöjä eri puolilla Suomea”, Opetushallituksen yksikön päällikkö Laura
Francke toteaa.

Joillain paikkakunnilla linja on tiukka – eli puhelimet pysyvät repussa tai lukitussa lokerossa
koko koulupäivän, myös välitunneilla. Osa paikkakunnista sallii käytön välitunneilla. Yhtenä
syynä tässä on käyttökiellon valvonnan vaikeus.

Francken mukaan kiellon ulottamisesta myös välitunneille on tullut Opetushallitukselle
positiivista viestiä.

”Lapset keskustelevat enemmän keskenään, ja he leikkivät ja pelaavat. Kiellolla on päästy
myös liikunnallisen elämäntavan edistämiseen, ja monet koulut ovat ryhtyneet järjestämään
välituntiaktiviteetteja.”

Kouluilla edelleen valtaa päättää

Lapset ja nuoret voivat edelleen käyttää kännykkää koulussa oppimistarkoituksiin opettajan
luvalla. Lisäksi käyttö on mahdollista terveyssyistä, esimerkiksi diabeetikoilla verensokerin
seurantaan.

Francken mukaan tiedossa ei paljonko tällaisista syistä on haettu käyttölupia.

Laki antaa kouluille puhelinten säilytyksen suhteenkin pelivaraa. Järjestyssäännöissä täytyy
kuitenkin määrätä, missä oppilaan mobiililaitteet säilytetään oppituntien aikana.

Kunnat voivat päättää, saako kännykkää pitää repussa, lukollisessa kaapissa tai viedäänkö se
puhelinparkkiin.

Francken mukaan jo valmisteluvaiheessa on laadittu mahdollisimman yksityiskohtainen
materiaali, josta selviää säilytyksen vastuukysymykset. Jos koulu kerää kännykät talteen, se
vastaa myös mahdollisista katoamisista tai rikkoutumisista säilytyksen aikana. Mikäli oppilaat
saavat pitää kännykkää hallussaan, vastuu puhelimista on heillä.

Lain ulkopuolelle jääneille myös suositus käyttökiellosta

Lakiuudistukselle oli Francken mukaan selvä tarve. Korona-aikana havaittiin, miten lasten ja
nuorten ruutuaika kasvoi ja laiteriippuvuus syveni. Viime vuosina myös sosiaalinen media on muuttunut entistä koukuttavammaksi.

”Jos vertaa nykyisiä laitteita ensimmäisiin puhelimiin, ero on valtava. Sikälikin tämä on
selkeyttävä ja hyvä muutos.”

Lakia edelsi tiukka keskustelu sivistysvaliokunnassa. Koko koulupäivän kieltoa esittivät SDP:n,
keskustan ja vihreiden kansanedustajat. Eduskunnassa päätettiin kuitenkin hyväksyä löyhempi
versio. Lain hyväksymisen jälkeen Opetushallitus suositteli käytön rajoituksia myös välitunneille
ja ruokailuun.

Sivistysvaliokunta antoi opetus- ja kulttuuriministeriölle tehtäväksi selvittää ensi vuonna
puhelinkiellon vaikutuksia. Lisäksi THL:n TEA-viisarissa kerätään parhaillaan tietoa, ovatko
koulut rajoittaneet käyttöä välitunneilla, siirtymissä ja ruokailussa.

Elokuussa voimaan astunut laki koski perusopetusta, ja lain ulkopuolelle jäivät esimerkiksi lukiot
ja ammattikoulut. Francke muistuttaa, että kaikki tahot voivat päättää rajoituksista omassa
toiminnassaan.

Suositus onkin, että lasten puhelimet pysyvät esimerkiksi repuissa myös aamu- ja
iltapäivätoiminnan, kerhojen ja Harrastamisen Suomen malliin liittyvän toiminnan aikana.

Sekä THL että Opetushallitus toivovat, että lain myötä asiaan herätään yhteiskunnassa
laajemminkin. Nyt valmistellaan 0‒13-vuotiaiden lasten vapaa-ajan digisuosituksia. Suositukset
ovat parhaillaan lausuntokierroksella.

Teksti: Tomi Kangasniemi

/by

Kolmenkymmenen sekunnin kirkkohuumoria katsotaan satoja tuhansia kertoja

,
tiktokkuva

Paavalin seurakunnan TikTok-tilillä on reilusti yli kaksikymmentätuhatta seuraajaa. Videoita on katsottu 15 miljoonaa kertaa, kymmenestätuhannesta neljäänsataantuhanteen kertaan per video. Videoilla esiintyvät seurakunnan pastori Petja Kopperoinen ja lastenohjaaja Anni Tenhovuori, ja lajityypiksi on valittu huumori.

Miksi, kenelle, miten ja millä ajalla kaikki tämä on tehty?

Vuonna 2021 piispat laativat kirkon työntekijöille ohjeen toimia sosiaalisessa mediassa. Ohjeissa sanotaan muun muassa, että “hyvä työnantaja tarjoaa työntekijöille sosiaalisen median käyttöön tarvittavat välineet, työajan, koulutuksen ja valtuutuksen”. Niitä Kopperoisella ja Tenhovuorella on ollut.

Purjeena esihenkilöiden tuki ja luottamus

“Piispa on antanut tekemiselle siunauksensa ja hänen kanssaan on sovittu, missä huumorin raja kulkee: sakramentteihin emme koske”, Petja Kopperoinen kertoo.

Piispojen ohjeen mukaan sosiaalisen median kautta “kirkko voi tulla lähemmäksi ihmisiä, madaltaa kynnyksiä tulla mukaan kirkon toimintaan ja vahvistaa ihmisten seurakuntayhteyttä. Kehittyvät viestinnän keinot antavat uudenlaisia mahdollisuuksia kertoa ja keskustella kristillisestä uskosta, vahvistaa toivoa ja välittää rakkautta myös niille, jotka eivät elä tai toimi kirkon piirissä. Sosiaalisessa mediassa työntekijä voi myös korjata yksipuolisia käsityksiä tai virheellisiin ennakkoluuloihin perustuvia mielikuvia”.

Myös Kopperoisen esihenkilö on ollut tärkeä tuki ja antanut vapaat kädet.

“Kari Kanalalla on joku käsitys huumorista ja julkisuudesta itselläänkin”, Kopperoinen sanoo.

TikTok ja mustan huumorin voima

TikTokia on kuvailtu 2020-luvun Youtubeksi. Suomessa sovellusta käyttää noin 1,5 miljoonaa ihmistä ja he ovat pääasiassa alle 24-vuotiaita. Kopperoinen perusti Paavalin seurakunnalle oman tilin vuonna 2024.

“Anni ehdotti ensin podcastia, mutta koska en itse kuuntele podcasteja, valitsimme kanavan, joka on itselleni tutumpi”, Kopperoinen kertoo.

Ensin hankittiin koulutusta tubettajana ja seurakunnan iltapäiväkerhonohjaajana tunnetulta Niko Luseniukselta.

“Kolusimme myös läpi kaikki seurakunnan ja kirkon toimijat, joilla on tili. Totesimme, että alustalla toimii tosi hyvin musta huumori, mutta sitä mikään kirkon toimija ei vielä tuota. Jos oli huumoria, se oli enemmän pönöttämistä ja asiallista huumoria. Me mietittiin, mikä olisi hyvää läppää mutta lähtisi kirkosta. Ekalla videolla olin suihkussa ja mietin, hautaisko tänään itsensä vai mummon. Se lähti aivan käsittämättömällä tavalla lentoon ja sai kaksisataatuhatta katsojaa. Kävimme sitten Huomenta Suomessakin tätä ihmettelemässä.”

“TikTokin kohderyhmänä yleensä ajatellaan 16-25-vuotiaita, mutta me on huomattu, että on paljon myös 30-40-vuotiaita. Silti teemme sisältöä, joka on suunnattu nuorille”, Petja Kopperoinen sanoo.

Paavalin TikTok keskittyy kirkkohuumoriin, erityisesti papin työhön liittyviin ennakkoluuloihin, rooleihin ja odotuksiin. Se ei kaihda kaksimielisyyksiä eikä pikkutuhmia viittauksia, mutta ei myöskään jätä esimerkiksi Jeesusta, Raamattua tai ehtoollisviiniä ulkopuolelleen.

Suurin työ alkaa, kun video julkaistaan

Paavalin tilin työparista toinen on työajallinen ja toinen työajaton. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Kopperoinen kantaa tilistä suuremman vastuun. Hän myös esiintyy videoissa etualalla ja Tenhovuori taustalla.

“Teen tätä myös vapaa-ajalla, koska ei esimerkiksi koko kesää voi olla pois alustalta”, Kopperoinen sanoo.

Vaikka videot ovat lyhyitä, yleensä alle 30 sekunnin mittaisia, niiden tekeminen vie paljon aikaa.

“30 sekuntia kestävän videon takana voi olla kaksi työpäivää ja suurin työ alkaa vasta kun video on julkaistu. Siitä alkaa moderointi ja keskustelu yleisön kanssa. Suuri osa työstä tehdään näkymättömissä.”

Kopperoisesta on TikTok-julkisuuden myötä tullut myös haluttu kouluttaja ja panelisti valtakunnallisesti.

“Nautin esiintymisestä ja näen vaikuttamisen mahdollisuutena. Jos avautuu paikkoja vaikuttaa, käytän niitä mielelläni hyvän puolesta puhumiseen. Se auttaa jaksamaan, kun ajattelee, että tällä on merkitystä. Yhdenvertaisuus on suurin asia, jota haluan edistää kirkon nimissä.”

Näkyvyys alkoi sattumalta ja viraalisesti

Petja Kopperoinen alkoi saada näkyvyyttä sosiaalisen median hahmona alun perin sattuman kautta.

Vuonna 2019 uutisotsikossa näkyi lennoston entisen komentajan humalapäissään kertausharjoituksissa laukomat solvaukset, joihin kuului homorunkkareiksi haukkuminen. Kopperoisen valokuvaajaystävä pyysi teologiaa opiskelevaa Kopperoista esiintymään armeijan asussa ja suutelemaan valokuvassa miehen kanssa puistonpenkillä.

“Tämän Lemmenjoki-keissin vuoksi laitoin kuvan julki omissa sosiaalisen median kanavissani ja siitä tuli kohu. Seuraajat lisääntyivät valtavasti hetkessä, mutta en ajatellut, että ryhtyisin miksikään influensseriksi. Ajattelin, että somessa täytyy pitää itsensä relevanttina, mutta sitä on helposti laiska ja someni kuivahti.”

Kopperoisen mukaan hänen oma someprofiilinsa on Paavalin seurakunnan huumorihahmoa paljon kuivempi, mutta molemmissa hän haluaa vaikuttaa samoihin asioihin: vihkikeskusteluun, avioliittokeskusteluun ja sateenkaariasioihin.

“TikTokia ei hyödynnetä kauheasti kirkossa. Me rikoimme kaavoja ja oli aika, jolloin kukaan ei uskonut, että olemmme oikeasti seurakunnassa töissä. Kapitulinkin puhelin alkoi soida”, Kopperoinen sanoo.

Hänestä asiasisältö, jota esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymä tekee, toimii hyvin. Ammattitoimistoa on tarvittu siinäkin.

Ihmisten kipupisteisiin ei yritetä kajota

“Aluksi hermostutimme enemmän ihmisiä kuin nykyisin”, sanoo Kopperoisen tiktokkaajatyöpari Tenhovuori.

“Meidän ajatus on ollut, että TikTokissa pystyy tekemään räväkämpää. Tarkoitus ei ole tarkoitus hermostuttaa ihmisiä, ja siksi ollaan valittu kanava, jossa on mahdollisimman paljon nuoria ihmisiä.”

”Ollaan käyty aika paljon vääntöä homoseksuaalisuudesta, mutta myös kaikenlaisesta, esimerkiksi siitä, voiko kirkon työntekijä meikata. Aina ei tiedä ihmisten kipupisteitä. Jollakin voi olla herkkä elämäntilanne, ja esimerkiksi paljon julkisuutta saanut video, jossa Petja kysyy hautaisko mummon vai itsensä, aiheutti jollekin myös pahan mielen”, Tenhovuori kertoo.

“Emme me olleet varautuneet siihen, että tästä tulee niin iso juttu. Niko Juselius osasi alustan käytön ja koulutti meidät, sitten istuimme eräänä päivänä Hakaniemen mäkkärissä ja tuijotimme puhelimia, että mitä ihmettä.”

Työaikaa videoiden tekoon järjestellään tarpeen mukaan.

“Etukäteen ei voi tietää, miten paljon aikaa tarvitaan ja olen myös käyttänyt omaa vapaa-aikaani. Petja käyttää omaansa tuhottomasti, koska hän moderoi ja vastaa keskusteluihin. Aika useinhan se kritiikki kohdistuu myös pappiin.”

Kirkkolaivainstituutio hyötyy sopivasta keikuttelusta

Tenhovuori on kokenut tiktokkaamisen kivana ja tarpeellisena jäykän kirkkolaivainstituution keikutteluna.

“Me keikutellaan tätä koko systeemiä. Suurin tavoite on, että kaikki tuntisivat olevansa turvassa kirkossa”, hän kuvaa.

Toinen viesti, jonka hän haluaa videoilla antaa, on se, että työntekijät ovat tavallisia ihmisiä.

“Sillä madalletaan kynnystä seurakuntaan ja tuodaan sanomaa esiin nykyaikaisella tavalla. Meidän videoista näkee, että olemme tavallisia ihmisiä, joilla ei mene kaikki aina putkeen. Palautteen mukaan puhumme ihmisten kieltä ja moni on sanonut saaneensa uskallusta jopa tulla kirkkoon.”

Some voi olla seurakunnan elämän keskus

Petja Kopperoinen toivoo, että sosiaalinen media muuttaa kirkkoa.

“Luterilaisuus on harmaata ja pönöttäminen on siihen sisään leivottua. Me muutamme käsitystä siitä, millaisia ovat työntekijät. Olen kritisoinut pitkään ajatusta siitä, että jumalanpalvelus on seurakunnan elämän ydin. Eihän se ole pitänyt paikkaansa enää pitkiin aikoihin, Paavalin seurakunnalla on kolmetoistatuhatta jäsentä, joista 50 istuu messussa. Some on yksi mahdollinen keskus seurakunnan elämälle.”

Kopperoisen mukaan sosiaalisen median kautta seurakunnan työntekijät tulevat tutuiksi. Ihmisille tulee videoiden kautta helposti tunne, että esiintyjä on tuttu.

“Influensserit ovat puhuneet siitä, että some muuttaa käsityksen tuttuudesta. Seuraajat saattavat hyvin tuttavallisesti pysäyttää kadulla, eivätkä muista, etten minä ole tavannut heitä koskaan.”

Kopperoisen käsityksen mukaan some on tuonut Paavalin seurakunnan nuorten aikuisten toimintaan lisää osallistujia.

Vaikkei videoissa mainosteta toimintaa, ne toimivat maineen levittäjinä ja lisäävät tuttuuden tunnetta ja läheisyyttä seurakuntaan ja kirkkoon.

Teksti: Salla Ranta

 

Piispojen ohje toimimisesta somessa

 

/by

Kouluyhteistyön korimalli uudistui moninaisempaan aikaan sopivaksi

,

Korimalli seurakunnan ja koulujen välisen yhteistyön tueksi uudistui syksyllä 2025.

Korimallin uudistus näkyy jo nimessä: Katsomusyhteisöjen sekä päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten yhteistyön korimalli. Siinä, missä kymmenen vuotta sitten käyttööotettu malli keskittyi ev.lut. seurakuntien ja koulun välisen yhteistyön selkiinnyttämiseen, uusi malli on laadittu ajatellen kaikkien katsomusyhteisöjen ja koulun välistä yhteistyötä.

”Korimalli on uudistettu yhteistyössä USKOT-foorumin ja Ekumeenisen neuvoston (SEN) kanssa ja haluttu luoda mahdollisuutta muille uskonnollisille yhteisöille. Suomessa ev.lut. kirkko on se suuri toimija, joka pääsääntöisesti tekee kouluyhteistyötä. Tämän kautta muutkin yhteisöt voisivat ehkä löytää reittejä yhteistyön piiriin myös. Se on uusi avaus tässä”, kertoo Kirkkohallituksen asiantuntija Jussi Ikkala.

”Samaa materiaalia voi hyödyntää vaikka islamilainen yhdyskunta tai vaikka hindujen yhteisö. Kuten ev.lut. seurakunniltakin, kouluyhteistyön tekeminen edellyttää uskonnolliselta yhteisöltä yhteistyösopimuksen tekemistä kunnan opetustoimen kanssa.”

Korimallin materiaalia voi pitää askeleena nykyaikaan – etenkin suurissa kaupungeissa lasten ja nuorten katsomusperinteiden ja uskontojen kirjo on kasvanut nopeasti. Korimallin materiaalillaan luterilainen kirkon voi nähdä ottavan uskontodialogista vastuuta.

Ovi on auki muiden katsomusyhteisöjen lähtemiselle mukaan

Korimallien takana on pitkä historia, jossa seurakunnat, koulut ja viranomaiset ovat rakentaneet toimivan yhteistyön mallia.

”Yhteistyö on edelleen myönteistä”, Ikkala toteaa.

Uudistettu korimalli istuu myös ministeriön toiveisiin.

”Opetusministeriön helmikuussa julkaisema muistio Yhdessä nuorten ja lasten hyväksi kannusti kehittämään erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukea, ei vain ev.lut. seurakuntien vaan myös muiden uskonnollisten yhteisöjen kohdalla.”

”Mutta esite itsessään on ev.lut kirkon tekemä, opetushallitus ei ole ollut sen sanelijana.”

Ikkala sanoo, että aika näyttää, missä määrin muut katsomusyhteisöt hakeutuvat kouluyhteistyöhön.

”Erilaisilla uskonnollisilla yhdyskunnilla ei ole samanlaisia työntekijäresursseja kuin ev.lut. kirkolla. Jää myös nähtäväksi, kuinka koulut tarttuvat tähän mahdollisuuteen.”

Seurakunnille uudistettukin korimalli on perustaltaan tuttu

Itse korimallissa on edelleen neljän koria, jotka kokoavat sisällöltään ja tyypiltään erilaisen yhteistyön muodot johdonmukaisesti. Korien nimet ovat nyt Kasvatus & opetus, Yhteiset juhlat, Uskonnolliset tilaisuudet ja Hyvinvoinnin tuki.

”Kuten aiemmin, korimallin ideana on erottaa uskonnolliset tilaisuudet muusta yhteistyöstä. Ajatuksena on, että uskonnollisiin tilaisuuksiin täytyy päiväkodin tai koulun järjestää vaihtoehtoinen, uskonnoton tilaisuus, mutta kolmen muun korin tapahtumiin ei tarvitse”, Ikkala sanoo.

On tärkeä siis tiedostaa, että mitä ollaan kulloinkin tekemässä. Korimallin materiaalit auttavat siinä.

”Seurakunnissa tämä on hyvin tuttua, mutta ei välttämättä kaikissa kouluissa. Yhteistyö siis vaatii jatkuvaa ylläpitämistä, tietojen vaihtoa ja vuoropuhelua.”

Seurakuntien sopimuksia kuntien kanssa ei sinällään ole tarpeellista päivittää, koska toimintaperiaatteet eivät eroa aikaisemmasta.

Uusi esitemalli poikkeaa sisällöltään hieman aiemmasta. Uskontojen moninaisuus näkyy listatuissa esimerkeissä ja teksteissä. Materiaalia on myös kehitetty visuaalisesti aiempaa helpommin käytettäväksi.

Uskonnollisten tilaisuuksien mahdollisuudet vaihtelevat paikkakunnittain

Kuten seurakunnissa on opittu, eri korien yhteistyöhön on kouluilla erilaisia mahdollisuuksia.

”Kentältä kuuluu, että kaikki oppilaiden ja kouluyhteisön hyvinvointia tukeva toiminta on toivottua ja helposti vastaanotettavaa”, Ikkala toteaa.

Kolmas kori, uskonnolliset tilaisuudet, puolestaan on haastavin. Vaatii koululta panostusta järjestää tunnustukseton lisätilaisuus. Esimerkiksi Vantaalla yksi koulu päätti kokonaan lopettaa seurakunnan joulukirkon järjestämisen, koska on liian vaikeaa järjestää yhtä hyvä vastaava tilaisuus.”

Joissain seurakunnissa uskonnollistenkin tilaisuuksien järjestäminen on kovasti toivottua.

”Suomeen mahtuu monenlaisia konteksteja. Paikallinen yhteisö määrittää sitä, millaista yhteistyötä halutaan seurakunnan kanssa tehdä – uskonnonvapautta toteuttaen. Kolmannen korin vaihtoehtotilaisuus pitää aina järjestää tarjolle. Varsinaiset uskonnolliset tilaisuudet ovat kyllä avoimia kaikille – niihin pitää ainoastaan olla mahdollisuus olla osallistumatta.”

Yhteiset juhlat koulussa ovat tutustumisen paikkoja

”Aiemmin kakkoskori oli nimeltään perinteiset juhlat – nyt ideana on nähdä laajemmin koko kouluyhteisön jäsenet. Jos koulussa on Aasian tai islamin perinteitä oppilaiden kautta läsnä, niidenkin olisi syytä näkyä siellä.”

Kulttuurien välinen opetus on tulkittu yhteisiksi juhliksi, jotka ovat kouluyhteisön yhteisiä. Tässä mielessä perinteiset suomalaiset juhlat ovat vuodenkierron juhlia. Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä esimerkiksi Lucia-juhlaa ei tulkita uskonnolliseksi. Näihin osallistuvat kaikki.

Yhteiset juhlat liittyvät teemoihin, kuten uskontolukutaito, globaalikasvatus, katsomusten väliset kohtaamiset.

”Esitteessä on merkitty Lucia-juhlan lisäksi esimerkiksi ramadan ja persialainen uuden vuoden juhla Nowruz”, Jussi Ikkala selittää.

”Juhlien tarkastelu perinteenä ehkä mahdollistaa sen, että koulussa voidaan yhteisöllisesti tuoda uskontoa esiin ilman, että sitä pelästytään. Esimerkiksi Vantaalla Vaskivuoren lukiossa on ollut Iftar-ateria, joka on kaikille avoin kulttuurista tutustumista. Siinä juhlitaan yhdessä kouluyhteisöön liittyvien jäsenten juhlaa.”

Monikulttuurisessa Suomessa korimalli mahdollistaa sen, että voidaan ottaa lisää uusia katsomuksia yhteisesti kohdattavaksi.

”Varhaiskasvatuksen puolella puhutaan katsomuskasvatuksesta, jossa tavoitteena on tutustua kaikkiin siinä päiväkotiryhmässä olevien katsomuksiin.”

”Varhaiskasvatus on kokonaisvaltaisempaa kuin koulun toiminta. Uskonnon ja toisten katsomusten kohtaaminen voi nousta esiin välittömämmin leikin kautta.”

Työntekijät tarvitsevat lisää Suomessa vaikuttavien uskontojen ja katsomusten tuntemusta

”Katsomusten ja uskontojen moninaisuus Suomessa on muuttunut kymmenessä vuodessa paljon. Kouluyhteistyötä ja varhaiskasvatuksen tekevän tulee tuntea vähintään opetussuunnitelmien sisältö”, Jussi Ikkala toteaa.

Ev.lut kirkon seurakunnat tai koulut eivät aina pysy yhteiskunnan muutoksen nopeuden mukana.

”Kirkon työntekijät mieltävät itsensä uskonnon asiantuntijaksi. Mutta pitäisi olla rohkeutta sanoa, mitä emme osaa tai tunne niin hyvin. Erityisesti muiden Suomessa vaikuttavien uskontojen ja katsomusten tunteminen on sellainen asia, johon olisi syytä saada lisää koulutusta ja osaamista.”

Ikkala korostaa, että korimallilla pyritään mahdollistamaan työ koulujen kanssa – mutta voidaan sitä käyttää myös rajoittamiseen.

”Toki se mahdollistaa senkin, että jossain kunnassa päätetään, ettei tehdä mitään uskonnollista yhteistyötä – mutta toisaalta korimallin ideana on selventää yhteistyön eri muotoja ja mahdollistaa monipuolisempaa yhteistyötä.”

Lapsi- ja nuorilähtöinen ajattelu edellyttää kaikkien lasten ja nuorten kohtaamista ja heidän taustojensa yhtäläistä arvostamista.

”On tärkeää, että lapsille ja nuorille vahvistetaan sitä, että sellaisena kuin sinä olet, taustaperinteesi kantajana, olet tärkeä ja vastaanotettu.”

Teksti: Jaakko Kaartinen

 

Uudistetun korimallin esittelyä jatketaan pastoraalikursseilla. Nuori 2026 -tapahtumassa on Stepin kanssa tilaisuus, jossa uudistettu malli on myös esillä. Muita koulutuksia järjestetään tarpeen mukaan.

 

 

 

 

 

/by

”Some on helpoin tapa tavoittaa meidät nykyajan nuoret”

,

Seurakuntanuorten some-aktiivisuus on ollut lisääntymään päin. Esimerkiksi Oulussa seurakuntanuorten some-julkaisut ovat saaneet paljon näkyvyyttä ja myönteistä palautetta.

Jedi Kuoksa on vastannut vajaan vuoden ajan Oulun tuomiokirkkoseurakunnan nuorten, Tuomionuorten TikTok-tilistä yhdessä muutaman muun nuoren kanssa.

”Teemme julkaisuja fiiliksen mukaan. Olemme tehneet videoita esimerkiksi isoskoulutusleireiltä sekä mainostaneet nuorteniltoja. Monet niistä ovat lyhyitä, hauskoja pätkiä, mutta olemme kuvanneet myös joitain vähän pidempiä haastatteluvideoita”, Kuoksa, 16, kertoo.

Kuoksa ja kumppanit tekevät TikTokkiin omia videoitaan, heillä on niihin kevyttä yhteissuunnittelua, välillä videoita tehdään yhdessä ja vinkkejä kysytään myös muilta nuorilta. Nuorisotyöntekijät tarkistavat sisällöt ennakkoon, ja he myös seuraavat tilin kehitystä ja kommentteja.

Nuorisotyöntekijät itse eivät välttämättä edes ole Tiktokissa

Kuoksan mielestä on hyvä, jos myös nuoret itse ovat tekemässä seurakunnan nuorisotyön some-sisältöjä.

”Meillä on ehkä paras tieto ajankohtaisista trendeistä ja siitä, miten nuoret nykyaikana parhaiten tavoitetaan. Seurakuntien nuorisotyönohjaajat eivät välttämättä edes ole TikTokissa”, pohtii Kuoksa, joka alkoi tehdä omia somesisältöjä Instagramiin ja TikTokkiin nelisen vuotta sitten.

Hän kertoo, että Tuomionuorten TikTok-kanava on saanut varsin paljon näkyvyyttä ja kehuja.

”Kanavalla on tällä hetkellä yli 230 seuraajaa ja esimerkiksi videoiden kommenttikentässä tapaa olla myönteisiä viestejä. Meille tekijöille on samalla ns. palkkaa, kun näkee miten nuoret innostuvat tästä toiminnasta.”

Kuoksa aikoo osaltaan satsata jatkossakin seurakunnan TikTok-tiliin. Hänellä ja tilin muilla vastuuhenkilöillä on uusiakin ideoita, joita on mahdollista toteuttaa esimerkiksi tulevilla rippileireillä.

”Haluamme kehittää tiliä jatkossa. On hienoa, kun voimme välittää tietoa seurakunnan nuorten toiminnasta ja kannustaa uusiakin nuoria siihen mukaan.”

Kuoksa toivoo, että seurakuntien nuorisotyössä satsataan someen riittävästi.

”Sitä kautta nuoriin saa hyvän kontaktin. Omasta mielestäni some on kaikista helpoin tapa tavoittaa meidät nykyajan nuoret.”

Adventtikalenteri tekeillä

Oulun Tuiran seurakunnan vaikuttajanuoret tekivät viime vuonna nuorisotyön Instagramiin joulukalenterin eli sisältöä tuotettiin 24 luukkuun. Nuoret tekivät niihin muun muassa jumppavideoita ja meemejä sekä ottivat jouluvalmisteluihin liittyviä kuvia.

Screenshot

Vaikuttajanuorten lisäksi sisällöntuottajina toimivat nuorisotyöntekijät.

”Tänä vuonna vaikuttajanuoret halusivat tehdä samantyyppisen jutun. Kerroin, että olimme työntekijöiden kesken ajatelleet adventtikalenterin tekemistä. Nuoret innostuivat tästä niin, että annoimme tehtävän heille”, nuorisotyönohjaaja Tiina Siloaho kertoo.

Haastatteluhetkellä Tuiran vaikuttajanuorten suunnitteluprosessi on vielä alkumetreillä. Ansa Hämäläisen, 18, mukaan varsinkin TikTokkiin on tarkoitus tuottaa hauskaa materiaalia.

”Niin TikTokkiin kuin Instaan tulee tietysti myös materiaalia, joka liittyy jotenkin adventtiajan tapahtumiin ja jouluun hengellisestä näkökulmasta.”

Hämäläinen ei ollut tekemässä viimevuotista joulukalenteria.

”Seurasin sitä kyllä aktiivisesti. Mielestäni kalenteri oli tosi kiva ja muistaakseni se sai muutenkin hyvää palautetta.”

Isoset sisällöntuottajina ripareilta

Yksityishenkilönä Hämäläinen ei ole tuottanut someen sisältöä, vaan on ollut seuraajan roolissa. Sen sijaan rippileirien isosena hän ollut somessa aktiivinen.

”Olemme postailleet leiriltä kuvia ja videoita nuorisotyön Instagramiin ja TikTokkiin. Instassa olemme kertoneet myös leiripäivien tapahtumista.”

Hämäläinen kertoo, että isoset ovat tuottaneet TikTokkiin sisältöjä, jotka ovat olleet sillä hetkellä nuorten keskuudessa trendikkäitä. Niitä ovat olleet esimerkiksi muutaman minuutin mittaiset haastevideot sekä noin kymmenen sekunnin mittaiset tanssivideot.

”Lisäksi osalla leirien raamis-ryhmistä päivän tehtävänä on ollut kuvan ottaminen Instaan.”

Nuorten oma paikka

Hämäläinen toteaa, että erityisesti TikTok on ollut nuorten oma paikka.

”Leirien aikuiset työntekijät ovat sanoneet, että he eivät TikTokkia ymmärrä ja ovat jättäneet sen suosiolla meille nuorille. Olemme kuitenkin tarkistuttaneet sisällöt työntekijällä ennen julkaisua ja kyllä ne ovat läpi menneet. Instagramiin myös työntekijät ovat tuottaneet sisältöä.”

Hämäläisellä ja Tuiran seurakunnan muilla tämän hetkisillä vaikuttajanuorilla on ollut puhetta myös siitä, että jatkossa he voisivat tuottaa muutakin somesisältöä seurakunnan sivuille.

Hämäläisen mielestä eri seurakuntien nuorisotyössä kannattaa ylipäätään satsata riittävästi someen.

”Se on tosi hyvä tapa jakaa tietoa seurakuntanuorten toiminnasta ja muusta seurakuntanuorille, ja samalla se saattaa innostaa uusiakin nuoria lähtemään mukaan toimintaan.”

Hän toteaa, että monet nuoret viettävät paljon aikaa somessa.

”Jos haluaa vaikuttaa nuoriin ja olla läsnä heidän elämässään, kannattaa varmasti olla siellä, missä nuoret ovat.”

Käytännön vinkkejä

Tiina Siloaho on toiminut Tuiran seurakunnan nuorisotyönohjaajana seitsemän vuoden ajan. Siloaho kertoo, että lähes koko tuon ajan Tuirassa on ollut jonkinlaista sometoimintaa.

Screenshot

”Eniten sitä on ollut leireillä, mutta vuonna 2020 käynnistetty Somempi isonen -projekti on ollut monipuolistamassa sometoimintaa. Meidän lisäksemme siinä ovat olleet mukana Tuomiokirkkoseurakunta ja Karjasillan seurakunta.”

Tuiran seurakunnan somessa aktiivisesti operoivien nuorten määrä on vaihdellut.

”Tällä hetkellä heitä taitaa olla noin kymmenen, välillä luku on ollut hieman suurempi ja välillä pienempi. Tarkkaa määrää on vaikeakin arvioida, sillä nuorisotyönohjaajat antavat tunnuksia nuorille tarpeen mukaan.”

Siloaho kertoo, että jokaiselle riparille toivotaan myös somea tekeviä isosia tai kesätyöntekijöitä, ja nuoria rohkaistaan olemaan asiassa aktiivisia.

”Jos leireillä on ollut asiasta innostuneita isosia, olen saattanut pyytää heitä tekemään leirin jälkeenkin somesisältöä joistain muista tilanteista. Leiripäivityksistä on joka tapauksessa helppo aloittaa, sillä ne perustuvat hetkeen.”

Tiktokiin on helpompaa löytää nuoria tekijöitä kuin Instagramiin

Oulussa on luotu seurakunnan some-tilien käyttöön muutamia yleisiä ohjeita. Sisällön täytyy olla seurakunnan nuorisotyön hengen mukaista ja tilillä ei saa mainostaa omia tilejä.

”Käyttäjätunnukset olemme jakaneet niille nuorille, jotka haluavat sisältöä tehdä. Aina säännöllisin väliajoin vaihdamme salasanan, ja samalla kartoitamme, ketkä nuoret ovat asiasta edelleen innostuneita tai saadaanko rinkiin uusiakin nuoria.”

Siloaho tai joku muu työntekijä on kysynyt esimerkiksi isoskoulutukseen ilmoittautumisen yhteydessä huoltajilta luvan, saako nuori näkyä heidän somessaan.

”Välillä olemme kysyneet huoltajilta lupaa myös rippikouluun ilmoittautumisen yhteydessä. Viime aikoina olemme useammin tiedustelleet asiaa nuorelta itseltään. Isompaan levitykseen menevän materiaalin osalta kysymme luvan huoltajilta vielä erikseen. Näissä tilanteissa monet nuoret pyytävät huoltajaa laittamaan minulle viestiä siitä, että asia on ok.” 

Siloahon mukaan nuoria on helpompi löytää tekemään TikTok-videoita. Instagramiin kiinnostus on ollut jonkin verran vähäisempää.

Sisällön tuotannossa aktiivisuuden vaihtelu on luonnollista

Siloaho kertoo, että nuorten ja työntekijöiden yhteiset suunnittelupäivät ovat olleet usein hedelmällisiä, ja ne ovat luoneet samalla yhteisöllisyyttä. Hän toteaa, että työntekijän on tärkeää hyväksyä nuorten tapa tehdä.

”Se ei välttämättä ole niin suunnitelmallista kuin me työntekijät ehkä toivoisimme. Somessa säännöllisyys on kuitenkin tärkeää eli tässä on hyvä yhteistyömahdollisuus nuorten kanssa.”

Siloaho toteaa, että nuoret osaavat tehdä nuorten näköistä somesisältöä työntekijöitä paremmin.

”Nuorten tekemät sisällöt saavat selkeästi enemmän katseluita ja kommentteja kuin meidän työntekijöiden tekemät. Tämä pätee niin TikTokkiin kuin Instagramiin. Meidän seurakuntamme TikTokissa on 813 seuraajaa ja enimmillään yksittäisellä videolla katsontakertoja on ollut 20–30 000.”

Samalla hän muistuttaa, että monesti nuorisotyöhön kuuluu hiljaisempia kausia.

”Jokaisen uuden ikäluokan kanssa pitää aloittaa alusta. Mielestäni some-toiminnasta ei kannata luopua, vaikka nuorten aktiivisuus olisi siinä välillä vain vähäistä.”

Teksti: Juhana Unkuri

 

 

 

 

 

 

/by

NUORI 2026 -tapahtuma on tärkeä ammattilaistapahtuma kirkon kasvatuksen työntekijöille

,
Nuori 2026 posteri

NUORI-tapahtuma kokoaa keväällä Helsinkiin ison joukon kasvatuksen ja nuorisotyön ammattilaisia. Tapahtuman pääjärjestäjinä ovat Nuorisoala ry ja Kirkkohallitus. Tämä yhteistyö takaa sen, että ohjelmassa seurakuntien ammattilaiset on huomioitu erityisesti. Seurakuntien työntekijät ovat tottunut osallistumaan Kasvatuksen päiville, mutta NUORI-tapahtuma on vielä monille vieras. Tässä kolme pointtia, miksi tapahtumaan kannattaa osallistua.

NUORI-tapahtuma on paikka verkostoitumiselle ja yhteistyölle

NUORI-tapahtuma tuo ajankohtaisten ilmiöiden äärelle laajan joukon sekä varhaiskasvatuksen, että nuorisotyön ammattilaisia. Tämä mahdollistaa uusien näkökulmien syntymisen sekä työn kannalta erityisen tärkeän verkostoitumisen. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on ensiarvoisen tärkeää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta.

NUORI-tapahtuma tarjoaa ajankohtaista koulutusta

Kymmenet paneelit, luennot ja työpajat tarjoavat alan uusimpia teemoja, menetelmiä ja tutkimustietoa. Ammatillista osaamistaan voi vahvistaa kuuntelemalla mielenkiintoisia keynote-puhujia, kokemusasiantuntijoita ja alan merkittävimpiä tutkijoita. Laaja ja monipuolinen näyttelyalue antaa mahdollisuuden tutustua järjestöihin, yhdistyksiin ja erilaisiin palveluntuottajiin.

NUORI-tapahtumassa on kirkollinen näkökulma vahvasti mukana

Kirkkohallitus elää muutoksen aikoja, mikä tarkoittaa myös sitä, että tulevaisuudessa ei ehkä ole mahdollisuutta tuottaa entisen tapaan kirkon kasvatuksen päiviä. NUORI-tapahtuma paikkaa tätä tilannetta hienosti. Kirkkohallituksen ollessa toisena pääjärjestäjänä, tapahtumassa on huomioitu seurakuntatyön erityispiirteet ja hengellisyys. Tapahtumassa on tarjolla erityisesti kirkon työntekijöille suunnattua ammatillista ohjelmaa sekä hartauksia ja messu.

Ratkaisuja yksinäisyyteen ja syrjintään

NUORI-tapahtumassa etsitään vastauksia erityisesti yksinäisyyden, syrjinnän ja mielenterveyden kysymyksiin. Lisäksi pohditaan, miten saataisiin lapset ja nuoret liikkumaan enemmän ja miten kasvatus- ja nuorisoalaa olisi tarpeen kehittää ja johtaa. Nämä ovat teemoja, jotka koskettavat yhtä lailla niin seurakunnan, järjestön kuin kunnankin kasvatuksen ja nuorisotyön ammattilaisia. Oleellista on rakentaa siltoja ja luoda yhteistä ymmärrystä eri toimijoiden välille.

Seurakuntien varhaiskasvatus ja nuorisotyö tavoittaa ison joukon lapsia, nuoria ja perheitä ja on siksi merkittävä toimija kasvatuksen kentällä. Tämän ison ammattilaisjoukon äänen on tärkeä kuulua tapahtumassa ja olla osallinen keskusteluissa ja uusien näkökulmien luomisessa. Tästä syystä tapahtumaan odotetaan seurakuntien työntekijöiden runsasta osanottoa.

Tapahtuman pääsyliput ovat myynnissä nyt edulliseen hintaan

NUORI 2026 tapahtumaa vietetään 14.-15.4. Finlandia-talolla, Helsingissä. Tapahtumaan voi ostaa lipun nuorisoalan verkkosivuilta edullisempaan hintaan tämän vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen hinta tulee nousemaan.

Osallistumismaksu kattaa koko seminaariohjelman Finlandia-talolla sekä mahdollisissa muissa tapahtumapaikoissa järjestettävän ohjelman, oheisohjelmat, näyttelypistealueen sekä iltabileet. Nuorisoalan ja Kirkkohallituksen lisäksi tapahtuman järjestelyissä ovat mukana Helsingin kaupunki sekä Helsingin seurakuntayhtymä.

Osta lippusi täältä!

Teksti: Noora Kähkönen

 

/by

Marko Anttila: ”Meillä tuntuu, että ympärillä on tukevia ja kannattelevia ihmisiä”

Marko Anttila aloitti työt Roihuvuoren seurakunnassa aamuyhdeksältä syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1991. Siitä alkaen hän on jatkanut töitä samassa virassa samassa seurakunnassa.

Anttila tiesi heti rippikoulun jälkeen, että hänestä tulisi nuorisotyöntekijä. Opiskelemaan hän pääsi Helsingin evankeliseen opistoon ja tie aukesi siitä.

”Yllättävän paljon olen tykännyt tästä työstä ja paikasta. Enkä ole ainoa – täällä on vielä minua pidempäänkin olleita”, Anttila sanoo.

”Minusta tämä ei ole työ vaan elämäntapa. Nuorena sen oivaltaminen vähän arvelutti, mutta ei enää. Meillä työyhteisö on kokonaisuudessaan sellainen, että se houkuttelee pysymään. Se on kannustava ja hengellisyys yhdistää meitä.”

Kyllähän jokaiselle kriisejä jossain vaiheessa syntyy, mutta vastoinkäymisten yli kyllä pääsee. Ajattelen kuitenkin itse, että jos ihminen ei hoida hengellistä elämäänsä, kriisit tuntuvat suuremmilta. Me työntekijöinä olemme yhtä lailla saman sanoman ja Jumalan sanan kohde.”

”Jos luoja suo ja tahtoo, jatkan tätä eläkkeelle saakka!”

Ydinkokemuksena kannatteleva työyhteisö ja työn vapaus

”Meillä nauretaan paljon – harjoittelijat ovat olleet yllättyneitä siitä, miten paljon naurua on”, Marko Anttila sanoo.

”Kasvatuksen tiimissä jokainen kokous alkaa rukouksella, ja sen jälkeen kysytään kuulumiset: mitkä ovat sillä kertaa elämän ilot ja surut. Työssä ei saa olla niin kiire, ettei ole aikaa kysyä, mitä kullekin kuuluu. Meillä tuntuu, että ympärillä on tukevia ja kannattelevia ihmisiä; kaikki ovat saaneet sekä itkeä että nauraa.”

Anttila sanoo ymmärtävänsä, että joku ajattelee työpaikan olevan vain työpaikka ja rajaa sen tiukasti.

”Mutta minua ei haittaa vaikkapa se, että on yksi puhelinnumero ja että minut saa siitä aina kiinni. Illalla plärään kännykkää, koska vastailen nuorten viesteihin. Siihen aikaanhan niitä tulee. Minulle se merkitsee autonomiaa ja vapaus työajan hoitamisessa on mahtava osa tämän työn tekemistä.”

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen toki itse myös oppinut tarpeellisissa määrin rajaamaan omaa työtä. Ja kyllä työaika ja -kulttuuri on tässä mielessä muuttunutkin hallitumpaan suuntaan. Aikanaan nuorisotyöntekijät väsyivät ja lopettivat työurat kesken ehkä juuri siksi, kun työ oli niin rajatonta. Nuoremmat polvet ovat jo valmiiksi ehkä tässä viisaampiakin. Tätä työtä tekevillä on vahva auttamisen halu, ja kun se on, siihen voi uupuakin.”

Tuntuu hyvältä, että omalla työllä on lapsille merkitystä

”Nuorisotyö on sellaista, että siinä oppii kaikennäköistä ja itseä kiinnostavia asioita voi jatkuvasti tuoda mukaan.”

Keskeistä on myös yksinkertaisesti nuorten kanssa oleileminen.

”Tulin tekemään poikatyötä, jossa oli mukana myös nuorisotyötä. Poikatyöstä ja sittemmin koko kouluikäisten työstä opin pitämään paljon. Kontakti lapsiin on riemastuttavaa ja tuntuu hyvältä huomata se, että minulla on merkitystä niille lapsille.”

Merkityksen tunnetta syntyy siitä, että lapset moikkaavat kadun toiselta puolelta ohi mennessään tai että nuoret hakeutuvat juttelemaan.

”Kouluilla käydään paljon hengailemassa käytävillä, olemassa nuoria varten. Siellä päästään tarjoamaan aikaa kaikille alueella oleville nuorille, ei vain seurakunnan pienemmälle porukalle.”

Anttila sanoo, että nuoret ovat yhtäältä samanlaisia kuin aina ovat olleet: mustavalkoisia, aitoja, sanovat mitä ajattelevat.

”Mutta toisaalta nuoret ovat muuttuneet, koska maailma muuttuu niin nopeasti. Sanoin yhdelle nuorelle, joka kyseli minun työstäni, että kaikkia ilmiöitä nuorten elämässä minun on vaikeaa ymmärtää. Nuori vastasi minulle, että niinpä hänestä itsestäänkin on. Itselleni oli armollista ymmärtää, ettei kukaan ymmärrä kaikkea.”

Muutos on sääntö ja tulevaisuus on avoin

Anttila oli vakuuttanut pian Roihuvuoressa aloitettuaan, että pystyy tekemään työtä vallan hyvin milloinkaan koskematta tietokoneeseen. Sanat piti pian vetää takaisin.

1990-luvulla nuorisotyöhön tuli ensin kaukohaku, sitten ensimmäiset matkapuhelimet, sitten netti ja nuoret ja pussikaljakulttuuri hävisivät digiversumiin.

”Some on paikka, jossa maailma on nuorille. Snapchat on meidän suorin kanava nuorten väliselle viestinnälle. Siellä pitää olla itsekin, jotta pysyy perillä siitä, mitä on. TikTokia meillä tekevät nuoret, minä vain moderoin.”

Muutokset eivät maailmassa pysähdy 2020-luvulle. Esimerkiksi Anttila nostaa esiin sen, kuinka paljon Roihuvuoressa maahanmuuttajien määrä on hänen työvuosiensa aikana lisääntynyt. Sillä on ollut mielenkiintoisia vaikutuksia; islamin piirissä olevat puhuvat uskonnosta tosi avoimesti ja se näyttää murtaneen meikäläistä ajatusta uskosta vaiettuna yksityisasiana. Nyt suomalaistenkin nuorten keskuudessa uskosta puhuminen on yleistynyt ja kyselyjen perusteella Jumalaan uskominen on rippikoulun jälkeen rivakasti noussut.

Se, että asiat ovat muutoksessa tarkoittaa myös sitä, että tulevaisuus on avoin. Työntekijän kannalta se on toiveikas ajatus.

”Haluan kannustaa nuoria tulemaan kirkkoon töihin. Uudistua voi koko ajan – ja koko ajan saa opetella.”

 

Marko Anttilan kolme pointtia siitä mitkä tekijät tukevat työssä jaksamista vuosikymmenet

  • Hyvä kirkkoherra, joka luottaa työntekijöihin, antaa nähdä näkyjä ja takaa suuren vapauden tehdä.
  • Työn joutavuus, itseorganisointi
  • Hengellinen yhteisö
  • Omasta ruumiista täytyy huolehtia: kaksi kertaa viikossa salibandya ja kuntosalia.

Lue Villin haastattelut pitkän työuran seurakunnasta tehneistä nuorisotyöntekijöistä

/by

Sataneljäkymmentäkaksi vuotta työkokemusta – Klaus Tefke: ”Sovin tänne Pohjois-Karjalan metsiin”

Klaus TefkeOpiskellessaan Pieksämäellä Klaus Tefke etsi kesätyöpaikkaa ja törmäsi pieneen ruutupaperille kirjoitettuun ilmoitukseen. Ilmoitukseen vastaaminen johti ensin kesätöihin ja seuraavana vuonna kirkkoherra soitti jo suoraan ja kyseli töihin. Kontiolahdella Tefke on sitten pysynytkin, aina vuodesta 1998.

Yksi keskeinen asia, joka on pidellyt Tefkeä Kontiolahdella on alue itsessään ja sen luonto.

”Minä en asu kaupungissa. Osa meidän tontista kasvaa metsää. Venerantaan on viisisataa metriä. Pohjois-Karjalassa on hyvät harrastusmahdollisuudet minulle ja mukavia ihmisiä. Ollaan toisaalta Joensuun kyljessä, kun sinne tarvitsee mennä.”

Siinä missä vapaus astua metsään omalta pihalta on edellytys hyvinvoinnille, työhyvinvoinnin edellytyksenä on mahdollisuus käyttää aikaa joustavasti.

”Työajattomuus on minulle se, missä olen viihtynyt. Kahdeksasta neljään ei mätsää minulle. Toki työajattomuus vaatii säätelyä, työhän ei tekemällä lopu maailmasta. Ja ymmärrän, ettei kaikille tällainen oleminen sovi”, Tefke toteaa.

”Minä en viihdy toimistolla. Suosin livekohtaamisia. Meillä edelleen pelataan lautapelejä, laitetaan ruokaa, on rakennettu bändikämppää. Jotkut jutut toimivat vain niin, että ollaan yhdessä. Sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeää nuorille.”

Työ on nuorten kanssa voitu rakentaa toimivaksi

Toisin kuin monessa muussa paikassa Suomessa, Kontiolahdella myös on paljon nuoria ja sitä kautta monenlaisia mahdollisuuksia.

”Nuorten kanssa on saatu rakentaa työ toimivaksi ja kivaksi. Meillä on oma leirikeskus, mikä mahdollistaa kaikenlaista tekemistä, esimerkiksi purjehtimista ja kalastamista”, Tefke kertoo.

Purjehtiminen tuli seurakunnan nuorisotyön piiriin, kun kunnan ylläpitämä harrastustoiminta lopahti. Seurakunta nappasi toiminnasta kiinni ja sitä jatkettu osin yhteistyössä siitä saakka.

”On neljästä viiteen purjehdusleiriä vuodessa, joista yksi on kunnan kanssa. Ajatus on ollut, että jos joku nuori haluaa purjehdusta harrastaa, se mahdollistuu. Luonnossa ollaan muutenkin paljon, meillä on vahva retkeilytoiminta.”

”Kaikki nuoret eivät käy meillä isoskoulutusta; osa eräjormailee, osa kiipeilee, osa purjehtii, osa on kaikessa mukana.”

Nuorisotyötä ei kannata tehdä, jos se ei ole kivaa

Vuosien mittaan yhteistyöverkostoista on tullut syviä ja kanssakäyminen on leppoisaa. Liki kolmenkymmenen vuoden jälkeen Tefke kohtaa vanhojen rippikoululaisten lapsia leireillään.

”Se, että sellaisia lapsia tuodaan mukaan toimintaan, joiden vanhemmat itse olivat aikanaan mukana, tuntuu luottamuksen osoitukselta. Se on arvokasta.”

Monen kanssa tehdään yhteistä matkaa alakouluikäisestä 20-vuotiaaksi. Ja monesta nuoresta on sitten tullut aikuisia ystäviä, kun olen ollut tässä näin pitkään. Tuossa noita asuu lähellä.”

Seurakunta työyhteisönä on mahdollistaja, paitsi nuorille, myös työntekijöille.

”Lähitiimi on oleellinen. Me olemme aika pieni seurakunta, joten emme voi toteuttaa juttuja, ellei niitä tehdä yhdessä.”

”Kaikki viikkotoiminnot, leirit ja tapahtumat on vuosien mittaan myllätty uusiksi. On myös kysytty nuorilta mielipidettä siihen, onko setämiehen suunnitelmissa parannettavaa.”

Pitää uudistua! Muutos on motivoivaa: jos joku ei toimi, sitä on turha tehdä pakolla. Esimerkiksi kerhotoiminta ei oikein vedä – sen tilalle otetaan sitten välkkätoimintaa kouluilla. Siellä 60-80 nuorta pyörähtää välituntien aikana. Teen koulujen kanssa myös seikkailujuttuja. Siinä omat kasvot tulevat nuorille tutuiksi, se auttaa seurakunnan päässä.

”Nuoret ovat aika avoimia, lähtevät kyllä tekemään uusia juttuja.”

Meillä on isosia ja apuohjaajia saatavilla myös – meiltä moni nuori siirtyy Joensuuhun opiskelemaan, ja sieltä ei ole pitkä matka tulla nuorisotyöhön vielä touhuamaan.

Nuoret tulevat, koska toiminnassa on kivaa. Viime kädessä sama koskee itse työntekijääkin.

”Nuorisotyötä ei kannata tehdä, jos se ole kivaa”, Tefke sanoo.

”On monenlaisia ihmisiä ja toiveita on erilaisia paikkoja ja niissä erilaisia fasiliteetteja. Mitä sie osaat, ja tykkäät tehdä, mätsää se oikean ympäristön kanssa. Työntekijänä sinä jaat sitä, mikä sinulle on tärkeää – ei tämä ole rakettitiedettä. Minä sovin tänne Pohjois-Karjalan metsiin.”

 

Klaus Tefken kolme pointtia, joilla jaksaa pitkään nuorisotyössä

  • Pitää syödä hyvin, että jaksaa
  • Älä pidätä
  • Nuku hyvät yöunet

 

Lue Villin haastattelut pitkän työuran seurakunnasta tehneistä nuorisotyöntekijöistä

/by

Sataneljäkymmentäkaksi vuotta työkokemusta – Petri Jalovaara: ”Kaikki tekevät työtä samojen nuorten eteen”

Lieksan seurakunnan nuorisotyöntekijä Petri Jalovaara aloitti kirkon töissä vuonna 1990. Noista vuosista Lieksassa on kulunut yksi vuosikymmen. Sitä edelsivät kuusi vuotta Enossa ja yhdeksäntoista Lauritsalassa.

”Yksi syy tällä uralla pysyttelemiseen on, miten paljon yhteistyötä olen saanut tehdä muiden kanssa ihan alusta saakka. Kunnan nuorisotyö on ollut kaikkialla läheinen kumppani. Näin on täällä Lieksassakin, yhteistyötä on kunnan kanssa viikoittain. Täällä kaikki, kunta, seurakunta ja järjestöt tekevät yhdessä ja erikseen työtä samojen nuorten eteen.”

Lieksassa seurakunnalla ja kunnalla on kummallakin yksi työntekijä, lisäksi on yksi 4H -työntekijä. Kun voimavarat laitetaan yhteen, saadaan aktiivista toimintaa.

”Meillä on täällä esimerkiksi nuorille yökahvila ja etsivää nuorisotyötä myös. Koulusaapasta ollaan käynnistämässä ja koulutyötä tehdään ylipäätään aktiivisesti. Vapaaehtoisia on mukana työssä myös.”

Jalovaara ei ole seurakunnassakaan rajautunut tiukasti omaan työalan sisälle. Hän on esimerkiksi mukana maahanmuuttajatyössä ja miestenpiirissä.

”Ristiin rastiin tekeminen on minusta tärkeää. Lauritsalassa oli kolme nuorisotyöntekijää, Enossa kaksi, nyt olen Lieksassa yksin. Yhteistyö on siis myös välttämättömyys.”

Joskus tarvitaan vaihtelua

Kolme työpaikkaa kolmessakymmenessäviidessä vuodessa ei vilkasta kiertoa. Se on ollut tarpeellinen ja sopiva tapa tuulettua.

”Työpaikan vaihtaminen on auttanut minua jaksamaan. Vaikka seurakunnissa ja työyhteistöissä ei ole ollut mitään vikaa, jossain vaiheessa on tullut sellainen olo, että ellei lähde, jämähtää.”

Lapsuuden kotikaupungissaan Porissa Jalovaara oli mukana nuorisotyössä Keski-Porin seurakunnassa isosena ja apuohjaajana.

”Muistan jonkun kyselleen, lähdenkö nuorisoalalle töihin, mihin vastasin, että varmasti en! Mutta löysin sitten itseni Pieksämäeltä.”

”Välillä olen miettinyt, mitä tekisin, jos saisin uudelleen valita”, Jalovaara sanoo.

”Työelämän aikana on ollut sellaisia hanskat tiskiin -kausia, ettei ole varma jaksamisesta. Se ei ole johtunut työstä niinkään, vaan yksityiselämän asioista. Elämä on moninaista ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.”

Kun on pitkään samalla paikalla, tulee osaksi yhteisöä

Tempo nuorisotyössä on muuttunut nopeammaksi, on whatsappit ja muut. Toisaalta on paljon joustavampaa, ei ole kirjeiden lähettelyä ja puhelinpäivystyksiä vaan voi keskittyä olennaisimpaan.

”Yhdessäoleminen on jatkuva perustarve, siksi nuoret tulevat leireille ja tapahtumiin. Nuorilla on monia ahdistuksen lähteitä. On tärkeää, että aikuisia on saatavilla, kuuntelemassa ja tukemassa, kun on tarve. Pienellä paikkakunnalla seurakunta tarjoaa tosi tärkeän kanavan kerhoihin ja leireihin.”

Lieksa on pieni paikka, jossa on mahdollista tunnistaa kaikki kasiluokkalaiset.

”Lauritsalassakin oli rippileirillä ensimmäiseltä luokalta saakka tutuksi tulleita lapsia. Siellä aloitimme koulutyön, jossa kehitettiin joka ikäryhmälle oma juttu. Joka syksy tultiin opettajanhuoneeseen täytekakun kanssa suunnittelupalaveriin. Se oli uutta ja fiksua: jos lapsiin törmäsi joka vuosi, tultiin tutuiksi molemmin puolin. Sama ilmiö täällä Lieksassakin on: tuttuja kasvoja. Se auttaa työssä jaksamiseen sekin.”

”Työn merkityksestä saa tuntumaa, kun seuraa nuoria ja heidän kasvuaan vuosien läpi, ja nämä nuoret tulevat ja kiittävät viimeisimmästä leiristä tai tapahtumasta ja kyselevät, että milloinhan olisi taas seuraava.”

 

Petri Jalovaaran neljä pointtia siitä, miksi seurakunta on niin hyvä työpaikka, että siellä jaksaa pysyä:

  • Seurakunnassa on hyvä koulutus ja tästä pidetään huolta. Kunnalla ollaan kateellisia siitä.
  • Varma työpaikka, ei tule SOTE-uudistusta, ja toimintamäärärahoja on aika hyvin käytössä. Työssä ei pääse rikastumaan, mutta ei tämä köyhintäkään elämää ole. Muut asiat ovat rahaa tärkeämpiä.
  • Työilmapiiriltään hyvät seurakunnat – itselle on sattunut niin.
  • Kirkko arvostaan työntekijöitään.

 

Lue Villin haastattelut pitkän työuran seurakunnasta tehneistä nuorisotyöntekijöistä

/by

Mono Kuoppala: ”Nuorisotyön arvostuksen pitää lähteä työntekijästä itsestään”

Mono KuoppalaMono Kuoppalasta ei pitänyt ollenkaan tulla nuorisotyöntekijää.

”Menin pääsykokeisiin Pieksämäelle vain, koska siellä oli psykologiset testit ja päätin hyödyntää ne. Kun asiat sitten kuitenkin johtivat näihin töihin, tuli vähän yllätyksenä se, kuinka paljon olen tästä työstä nauttinut.”

Kuoppala aloitti ensin Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa, mutta siirtyi sieltä Ouluun jo vuonna 1988. Oulussa on sen jälkeen kulunut kolmekymmentäseitsemän ja puoli vuotta.

”Ja liki neljänkymmenen vuoden jälkeenkin olen yhä innostunut omasta työstä!”

Kutsumus ja merkityksellisyyden tunne pitävät kiinni työssä. Ja jatkuva mahdollisuus kehittää omaa työtä.

Kuoppalalle työn suola on ihmisten, nuorten kohtaaminen: Ei koskaan ole samanlaista, jokainen ihminen, päivä ja tilanne on uusi, ja nuoret elävät kohti tulevaa.

”Nuorisotyön tekeminen on itsenäistä, voit hyödyntää siinä luovasti omia kiinnostuksen kohteita nuorten kanssa. Se on tämän työn suuri vahvuus. Ja kun on pitkään samalla paikkakunnalla, pystyy paremmin kehittämään omaa työtään myös niiden verkostojen kautta, joita työssään synnyttää.”

Kouluttautuminen tukee työn mielekkyyttä

”Minulla on erityisnuorisotyöpainotteinen nuorisotyön koulutus ja se on ohjannut työn suuntaamista koko uran ajan. Minulle on sattunut myös onni, että esimiehet ovat antaneet tehdä työtä itsenäisesti. Olen informoinut esimiestä ja sen jälkeen saanut sitten tehdä luottamuksen piirissä hommiani. Meillä on töissä mahdollistava henki ja riittävän samansuuntainen työnäky”, Mono Kuoppala summaa.

Monolla on nuorisotyön uran aikana ehtinyt olla monta eri roolia, yhteisökoordinaattorista verkkokeskustelijaksi ja tiimivastaavaksi. Työstä nousevat tarpeet ja oma kiinnostus ovat johtaneet terapiaopintoihin.

”Moni tuli opiskelemaan suoraan nuorisotyön isosputkesta, mutta minulla ei ollut sellaista taustaa. Ehkä yksi syy, miksi työstä tuli niin antoisaa on se, ettei minulla ole ollut omaa valmista omaksuttua kulttuuria siitä, millaista työn pitäisi olla.”

Motivoivan ja merkityksellisen työn pitää olla mielekästä.

Kuoppala sanoo, että koulutuksista on hänelle ollut hyötyä jaksamiselle ja alalla pysymiselle. Se on vastannut haluun kehittyä ammattilaisena ja on yksi osa ammattiylpeyttä. Kirkossa on alan koulutetuimmat työntekijät.

”Nuorisotyössä pysymistä pitäisi kuitenkin tukea urakehitysnäkökulmilla. Osa vaihtaa diakoniaan tai lähtee pois rahakkaampiin töihin. Etenkin nuorille työntekijöille on aika haastavaa suuntautua siihen, että tiimiesimiehenä on uran lakipisteellä.”

Oman työn arvostaminen on A ja O

”Nuorisotyön ydin on nuoreen keskittyminen. Ja toivon näkymän ylläpitäminen”, Kuoppala miettii.

Nykypäivän nuoret ovat Kuoppalan mielestä paljon rohkeampia puhumaan asioistaan ja tunnelmasta, tunteista, myös uskosta kuin 1980–90-luvuilla.

”Olla nuori kussakin ajassa on aina kuhunkin aikaan sidottu. Ajan vaihtelut vaikuttavat nuoriinkin. Siksi nuorisotyönkin pitää ’elää ajassa’. Mutta perustarve tulla kohdatuksi ja nähdyksi on ihan sama aina: Huomaa minut, kuuntele minua, kohtaa minut! Ei siinä ole muutosta.”

”Mutta kun toimintaympäristö sitten muuttuu, ei voi jakaa samalla tavalla kuin neljä vuosikymmentä sitten. Avainsanat ovat kehittäminen, uudistaminen ja tarvelähtöisyys: kun nuoret tarvitsevat jotain, kyetään siihen vastaamaan”, Kuoppala miettii.

”Työntekijänä minä olen mahdollistaja – tämä työnäky on vahvistunut vuosien myötä.”

Kuoppalalle työajaton työ on tärkeää, mutta onnistuakseen sen kanssa pitää oppia rajaamaan. Jotta jaksaa nelisenkymmentä vuotta nuorisotyötä, täytyy osata järjestää elämänsä niin, että palautuu.

”Olen yrittänyt noudattaa kollegan ohjetta: hommaa oma elämä työn ulkopuolelta. Nykyään harrastan esimerkiksi geokätköilyä, kirjojen lukemista, liikkumista ja ulkoilua, ruoan laittamista.”

Silti tärkein työalalla pysymisen resepti nousee suhtautumisesta omaan ammattiin.

”Arvosta omaa työtä, se on keskeistä. Nuorisotyön arvostuksen pitää lähteä työntekijästä itsestään. Jos itse kokee merkityksellisyyttä, työyhteisö, asiakkaat, verkostot ja yhteiskunta seuraavat.”

”Toki juhlapuheiden arvostus tulisi näkyä myös nuorisotyöntekijöille palkkapäivinä.”

 

Mono Kuoppalan kolme pointtia siitä, mikä kannattelee pitkää työuraa nuorisotyössä

  • Kohtaaminen
  • Merkityksellisyyden kokemus
  • Voi tehdä työtä luovasti tarvelähtöisesti

 

Lue Villin haastattelut pitkän työuran seurakunnasta tehneistä nuorisotyöntekijöistä

/by

Nuoret vastasivat: ripareilla menee entistäkin paremmin

,

Kesän rippikoulukyselyn tulokset on saatu kootuksi ja tulos näyttää hyvältä. Riparin kouluarvosana on noussut entistäkin paremmaksi ja on nyt 8,9. 30 % kesän leiriläisistä antaa riparilleen täyden kympin.

Vastaajamäärältään rippikoulututkimus on suurimpia Suomessa tehtäviä yhteen ikäluokkaan kohdistuvia tiedonkeruita. Lähes 24 000 leiriläistä vastasi tämän kesän kyselyyn, noin puolet kaikista rippikoululaisista.

Keskiarvoja katsellessa riparilaisilla on ollut leirillään turvallista, hauskaa ja hyvä olla. Leirillä sai olla oma itsensä ja siellä tuli kuulluksi.

”Kokonaisuudessaanhan tulokset ovat hyviä. Esimerkiksi leirin turvallisuutta koskevat arviot ovat ihan huikeita”, toteaa rippikoulun ja kirkon kasvatuksen kehittämisen asiantuntija Mikko Wirtanen Kirkkohallituksesta.

”Tähän kesään ei myöskään sattunut juuri mitään turvallisuuteen liittyviä uutiskohuja. On siinä mielessä ollut rauhallinen vuosi. Turvallisuudesta ja hyvistä käytänteistä on pidetty kiinni.”

Huipputulosten ohella syytä selvittää, miksi leiri ei kaikille ole ollut onnistunut

Riparikyselyn vastauskeskiarvot ovat leirien arvioinnin osalta kaikki positiivisen puolella.

Keskiarvot eivät toki kerro aivan kaikkea. Vaikka leirit ovat olleet hyvä kokemus ylivoimaisesti suurimmalle osalle nuorista, tämän vuoden aineistossa on 582 vastaajaa, joilla ei vastauksensa perusteella ollut rippikoulussa hyvä olla. Määrä on 2,5 % aineistosta ja sen perusteella voi varovaisesti arvioida, että noin tuhannelle leiri on ollut huono kokemus. Tässä ryhmässä korostuvat voimakkaasti ne nuoret, jotka ilmoittavat sukupuolekseen muu tai eivät halua ilmoittaa sukupuoltaan. Näihin ryhmiin kuuluvista leirillä ei kokenut oloaan hyväksi 9 %.

”Joo – vaikka nuo prosentit ovat pieniä, sen joukon koko rippikoululaisten koko määrässä on kuitenkin suuri. Ei ole hyvä, että reilu tuhat suomalaista nuorta kokee, ettei heillä ole riparilla hauskaa ja leirillä ei ole hyvä olla, siellä ei ole kavereita, eikä tunnu siltä, että elämästä voi iloita,” sanoo Mikko Wirtanen.

”Hyvistä tuloksista iloitsemisen lisäksi on tosi tärkeää selvittää, keille leiri ei ole ollut onnistunut. Jouko Porkka ja Kati Tervo-Niemelä analysoivat viime vuoden aineiston perusteella muun muassa, että nuorilla, jotka arvoivat kodin toimeentulon heikoksi, leirikokemuskin usein oli heikko. Kaikkia ongelmia ei voi ratkaista, mutta jotain voi kyllä aina tehdä. Riparin ulkopuoliset huolet ja murheet tulevat mukaan, joten nuorella voi olla kurja viikko, mutta työntekijöiden hommana on pitää huoli, että se on mahdollisimman vähän kurja.”

Riparien tason ylläpitäminen vaatii työtä

”Kaiken kaikkiaan tulosten perusteella voi minusta sanoa, että me osaamme seurakunnissa järjestää ja pitää leirejä. Mutta tähän hyvää tilanteeseen ei voi tuudittautua ja unohtua. Osaamista ja onnistumista haastaa muun muassa se, että alkaa tulla työntekijöitä, joiden oma leiritausta on suppeampi, muut työt kuormittavat sekä joidenkin nuorten tuen tarve lisääntyy”, Wirtanen sanoo.

”Ei voida ajatella, että meillä menee riparien kanssa niin hyvin, että se on jo aivan automaattista.”

Rippikoulutyöhön on Suomessa laitettu hyvin pitkän aikaa tavattoman paljon osaamista ja kehittämistä. Nykyisellä tasolla pysyminen edellyttää yhtä lailla jatkuvaa työtä ja jatkuvaa kehittämistä.

Hengelliset kokemukset vahvistuneet rippikoulussa

Riparin hengelliseen sisältöön liittyvät kysymykset jakavat nuorten näkemyksiä enemmän kuin leirien yleinen onnistuminen. Esimerkiksi hartauksien ja jumalanpalvelusten hengellinen sisältö on leirillä koskettanut puolta leiriläisistä. Toisaalta kuusikymmentä prosenttia nuorista sanovat rohkaistuneensa leirin aikana rukoilemaan.

”Rukoilemaan rohkaistumista koskevat tulokset ovat minusta niin merkittäviä, että ne saavat rippikoulupapin minussa hymyilemään. Voi ajatella, että ne kertovat onnistumisesta sellaisessa, joka on erityisesti tämän työn tavoitteena”, Wirtanen sanoo.

Rukoilemaan on rohkaistunut jonkin verran suurempi osa niistä, jotka sanovat leireillä päässeensä valmistemaan ja toteuttamaan hartauksia ja jumalanpalveluksia. Joka viides nuori ei vastauksensa perusteella ollut valmistelussa mukana.

”Mutta minusta on hyvä, että kyselyn mukaan ainakin useimmilla leireillä jumalanpalvelukset ja hartaudet ovat sellaisia, joita nuoret ovat päässeet itse myös tekemään.”

Tavoitteena merkitysten löytäminen kristinuskon ja oman elämän väliltä

Yllättävän iso määrä nuorista sanoo päättäneensä jo alakoulussa, että tulee rippikouluun. Yli puolet nuorista kertoo päättäneensä asian jo kuudennella luokalla tai aiemmin. Riparin vetovoima ja kulttuurinen houkuttelevuus on suorastaan mittava.

Sisällöllisesti rippileirien tavoitteita voi edelleen asettaa korkeammalle. Wirtanen nostaa esiin sen, että leiriläisistä selvästi useampi, 81 % sanoo oppineensa rippileirillä kristinuskosta tärkeitä asioita, kuin niiden määrä, jotka kokivat leirillä käsitellyn heidän elämänsä kannalta tärkeitä asioita, 63 %.

”Olen puhunut, että on ongelma, jos opitaan asioita, mutta ei opita merkityksiä. Rippikoulusuunnitelmassakin sanotaan, ettei pointtina ole oppia kristinuskon sisältöjä, vaan että löydetään merkityksiä oman elämän ja kristinuskon sisältöjen välillä. Siinä mielessä noiden vastausten välisen eron pieneneminen on varsin tavoiteltavaa.”

Kaksi kolmasosaa leiriläisistä sanoo uskonsa Jumalaan vahvistuneen leirin aikana. Sitä voi pitää erinomaisen korkeana lukuna. Kirkkoon sanoo haluavansa kuulua 70 % vastanneista. 15 % on tästä asiasta toista mieltä.

Rippikoulukyselyn luvut kirkkoon kuulumisen ja kirkosta eroamisen halusta viittaavat siihen, että leireiltä tullaan arkeen vankemman seurakunnan jäsenyyden kanssa kuin mitä sitten toteutuu. Rippileirin jälkeinen nuorisotyö ei aivan onnistu säilyttämään kirkkoon kuulumisen halua tasolla, jolle ripari sen nostaa.

Riparilla saa olla oma itsensä

Hyvä leirikokemus vahvistaa itsetuntoa ja osallisuuden kokemusta. 91 % leireillä olleista koki saaneensa olla rippikoulussa oma itsensä. 93 % pojista ja 89 % tytöistä koki niin. Niistä nuorista, jotka ilmoittavat sukupuolekseen muu tai eivät halua sanoa, 74 % koki samoin.

Vaikka luvuissa on vaihtelua, ne kuitenkin näyttävät, että voittopuolisesti rippikoulussa osataan ottaa erilaiset nuoret vastaan ja mukaan varsin hienosti.

Riparilaisista valtaosa sai leirillä uusia ystäviä, pojat muita useammin. Muunsukupuolisista ja sukupuoltaan ilmaisemattomista reilut puolet löysi uusia ystäviä.

Leirien ilmapiiriä ja vaikutusta voi mitata myös empatian tunteen perusteella.

”90 % nuorista sanoo tuntevansa myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat heikommassa asemassa kuin minä – minusta se on aika toiveikasta.”

Rippikoulututkimuksen yksi aiempien vuosien huomiota herättäneistä tuloksista liittyy sukupuolten välisten arvoerojen ilmentymiseen. Tämän vuoden kyselyssä oli mukana muun muassa väittämä Ympäristön suojelemiseen liittyvät asiat ovat minulle tärkeitä. Pojista samaa mieltä väitteen kanssa oli 61 % ja tytöistä 78 %. Ero on suuri.

”Erittäin positiivista on se, että vaikka nuorten kesken on mielipide- ja arvoeroja, selvästi suurin osa nuorista koki leirin turvalliseksi ja hyväksi. Toisin sanoen rippileireillä osataan toimia yhdessä ja ilman konflikteja, vaikka ääripäät voivat kohdata keskenään.”

Leirit tukevat sekä leiriläisten että isosten seurakuntalaisuutta

Rippikoulututkimuksen aineistossa voidaan tarkastella myös ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden isosten vastauksia. Kaikkiaan vastanneissa on 5915 vastausta.

Isosten kokemukset leireiltä ovat vielä jonkin verran rippikoululaisia parempia. 88 % isosista kokee päässeensä vaikuttamaan leirinsä sisältöön. 85 % sanoo yhteytensä seurakunta vahvistuneen leirin aikana. 95 % isosista koki saaneensa olla riparilla oma itsensä.

”Rippikoulukyselyn aineisto on tutkimuksen välineenä mainio, koska siihen vastaa niin moni. Päästään hyvinkin tarkastelemaan esimerkiksi alueiden eroja tulosten suhteen”, Mikko Wirtanen toteaa.

Somen tärkeys nuorille näkyy vastauksissa selvästi

Yksi erityisen mielenkiintoinen kysymys aineistossa koskee asioiden tärkeyttä nuorille. Perhe, ystävät ja kaverit koetaan selkeästi tärkeimmiksi. Mutta aineistosta ilmenee myös, että rippikoululaiset pitävät sosiaalista mediaa jopa tärkeämpänä kuin koulua. Koulua pitää tärkeänä 70 %, sosiaalista mediaa 72 % vastanneista.

Koulujen kännykkäkielto osuus siis nuorten osalta sellaiseen, jota he todella pitävät tärkeänä.

Toisin kuin kouluissa, ripareilla puhelimen kieltoa ei ole yhteisesti ohjeistettu. Tulokset antavat lisäpohdittavaa kirkon mahdolliselle linjaukselle älypuhelinten käytöstä.

”Ainakaan mikään koko päivän kielto ei tunnu järkevältä. Se ei ole rippileirin olosuhteiden takia edes käytännöllistäkään”, Wirtanen sanoo.

Teksti: Jaakko Kaartinen

/by

Logossa lukee Lasten ja nuorten keskus.

Logossa lukee Suomen evlut kirkko.

Skip to content