Tulevaisuususkoa rakentamassa

Tänä vuonna on puhuttu ja kirjoitettu paljon nuorten tulevaisuususkosta, tai pikemminkin sen puutteesta. Nuorisobarometrin tulos oli karua luettavaa: vain 61% nuorista suhtautuu tulevaisuuteensa optimistisesti tai erittäin optimistisesti – kolme vuotta aiemmin luku oli 80%. Myös kouluterveys- ja rippikoulukyselyssä on havaittu nuorten kokemuksen elämän mielekkyydestä laskeneen, erityisesti tyttöjen osalta.

Syitä tulevaisuuskon hiipumiselle on monia. Pelkästään ilmastonmuutos tai sodat eivät selitä nuorten tulevaisuuskon hiipumista. Syitä on etsittävä myös lähempää. Villin haastattelussa tutkija Tomi Kiilakoski tuo esille neljä näkökulmaa, joilla on vaikutusta nuorten tulevaisuuskon heikkenemiseen: nuorten heikentynyt taloudellinen tilanne, korona, tulevaisuudesta puhumisen tapa ja vahvistunut ajatus siitä, että omaan menestyminen vaikuttaa monet taustaan liittyvät tekijät.

Vaikka nuorten tulevaisuususko on hiipunut, ei tilanne silti ole toivoton. Nuorissa itsessään on halu ja voima muutokselle, kunhan vain heille annetaan mahdollisuus muutoksen toteuttamiselle. Rakenteellisten ratkaisujen lisäksi tarvitaan aikaa kohtaamiselle. Tarvitaan nuorisotiloja, joissa nuoret voivat kohdata toisiaan ja turvallisia aikuisia. Yhteisöllisyyden merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Kun nuoret saavat olla yhdessä ideoimassa, oppimassa ja kokeilemassa, tapahtuu paljon hyviä asioita. Usko tulevaisuuteen alkaa rakentumaan siitä, että joku uskoo minuun ja kannustaa tavoittelemaan omia unelmiaan.

Yksi ikkuna lasten ja nuorten tulevaisuuskoon on parhaillaan käynnissä oleva seurakuntien leirikesä. Kymmenet tuhannet lapset ja nuoret valtaavat seurakuntien ja vähän muidenkin toimijoiden leirikeskukset rippikoulujen ja muiden leirien merkeissä. Uskallan väittää, että tänäkin kesänä positiivisten leirikokemusten kautta tuhansien lasten ja nuorten usko omiin mahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen vahvistuu.

Leirit ovat paitsi hyvä hetki kuulla lasten ja nuorten ajatuksia tulevaisuudesta, mutta myös konkreettisesti rakentaa askeleita hyvään tulevaisuuteen yhdessä heidän kanssaan. Seurakunta voi olla parhaimmillaan paikka, jossa lapsi ja nuori saa kokea kuuluvansa porukkaan ja tuntea olevansa hyväksytty omana itsenään. Samalla leirien tarjoama mahdollisuus luoda uusia tai vahvistaa olemassa olevia ystävyyssuhteita on mittaamattoman arvokasta lasten ja nuorten tulevaisuususkon kannalta.

Aikana, jolloin tulevaisuususko hiipuu, on entistä tärkeämpää antaa aikaa kohtaamiselle ja tarjota paikkoja, joissa nuoret voivat kohdata toisiaan. Kukaan ei yksin pysty muuttamaan yleisen asenneilmapiirin suuntaa, mutta yhdessä lasten ja nuorten sekä eri toimijoiden kanssa, voimme olla rakentamassa toiveikkaampaa kuvaa tulevaisuudesta.

 

Jari Pulkkinen

/by

Yhdessä lasten ja nuorten hyväksi: Seurakuntien koulunuorisotyölle saatiin lisää tukea ja tunnustusta

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) tunnistaa entistä selvemmin seurakuntien merkityksen lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa kouluissa ja oppilaitoksissa.

Ministeriön työryhmä esittää, että eri uskontokuntien nuorisotyön osaamista hyödynnetään koulujen ja oppilaitosten kanssa tehtävässä yhteistyössä aiempaa laajemmin. Asiakirja kannattaa ottaa esille erityisesti siellä, missä yhteistyö ei ole vielä toteutunut toivotulla tavalla.

Seurakunnat ovat koulujen ja oppilaitosten tavallisimpia yhteistyökumppaneita. Yhteistyö nojaa pitkään perinteeseen ja keskinäiseen luottamukseen. Paikalliset erot ovat yhteistyössä kuitenkin usein suuria eikä kaikkialla tehdä yhteistyöstä kirjallisia sopimuksia. Vierekkäisillä kouluilla voi olla erilaiset käytännöt ja joskus yksittäinen henkilö – esimerkiksi rehtori – saattaa hankaloittaa yhteistyötä suuresti. OKM:n asiakirja auttaa tasoittamaan tällaisia eroja ja edistää näin nuorten tasapuolista kohtelua.

OKM:n asiakirja keskittyy ns. neljännen korin yhteistyöhön, eli lasten, nuorten ja koulun henkilökunnan tukemiseen ilman tunnustuksellisia elementtejä. Joulukirkot ja muut uskonnolliset tilaisuudet ovat edelleen mahdollisia, mutta eroavat luonteeltaan kaikille yhteisestä hyvinvointityöstä, joka ei sisällä uskonnon harjoittamista.

Työryhmä kannustaa edistämään paikallista sopimuskäytäntöä yhteistyön suunnitelmallisuuden ja avoimuuden vahvistamiseksi. Esimerkiksi huoltajille suunnatun yhteistyöviestinnän tulee olla ajantasaista, huolellisesti suunniteltua ja avointa. Tämän kevään aikana Kirkkohallitus pyrkii yhdessä Kuntaliiton ja Opetushallituksen kanssa luomaan uuden sanoituksen myös ”neljän korin mallille” kokonaisuudessaan sekä uusille yhteisille sopimuspohjille.

Asiakirja löytyy:

Yhdessä lasten ja nuorten hyväksi. Uskontokuntien, hyvinvointialueiden, koulujen ja oppilaitosten sekä nuorisotyön toimijoiden välisen yhteistyön kehittämistyöryhmä

Jarmo Kokkonen

/by

Ei jätetä nuoria yksin 

Lasten, nuorten ja ikäihmisten yksinäisyys on kasvussa. Tämä on osin koronan pitkää häntää, mutta ei selity vain pandemialla. Suomessa ja laajemminkin yksinäisyys on syventynyt jo vuosikymmenien ajan. 

Kyse ei ole vain ilmiöstä monien muiden joukossa. Jokaisella ihmisellä on syvä ydintarve kuulua johonkin ja olla yhteydessä toisiin omana arvokkaana itsenään. Ydintarpeen täyttymättömyys on vaarallisempaa kuin tupakointi tai liikkumattomuus. Kokemus yksinäisyydestä tai ulkopuolisuudesta saa ihmisen tuntemaan uhkaa omaa olemassaoloaan, merkityksellisyyttään, yhdenvertaisia mahdollisuuksiaan ja tasa-arvoaan kohtaan. Pitkittyvä yksinäisyys on paljon enemmän kuin kurja tunne: se tuntuu konkreettisena kipuna ja turvattomuutena.

Jos oppilas alakoulussa jää yksin omassa luokassaan, hän todennäköisesti on yksinäinen koko yläkoulun ajan. Ellei kukaan puutu. Äitien yksinäisyys ennustaa tyttöjen, isien yksinäisyys poikien pitkäaikaista sosiaalista yksinäisyyttä. Ellei kukaan puutu. 

Kirkkona olemme mukana laaja-alaisessa toimenpideohjelmassa osallistujiensuomi.fi, joka on pitkän aikavälin ohjelmakokonaisuus yksinäisyyden ehkäisemiseksi ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Kirkko ja seurakunnat ovat merkittäviä toimijoita tässä ohjelmassa. Ulkopuolisuuden ehkäisyn Että kukaan ei jää yksin -linjauksen pohjalta (2021) olemme yksinäisyyden taklaamisen etujoukoissa.

Kirkko on olemukseltaan yhteisö. Yksinäisyys kannattaa ottaa puheeksi nuorten ryhmissä, rippikouluissa, isosten kouluttamisessa, nuorten aikuisten toiminnassa, työyhteisön kokouksissa, hartauselämässä – ihan kaikessa toiminnassa.

Kirkon sivuille olemme luoneet tiiviitä suosituksia ja malleja siitä, mitä kaikkea voidaan tehdä ja oivaltaa kaikenikäisten parissa tehtävässä työssä. Tehdään yksinäisyyteen puuttumisesta uusi ja vahva kansanliike!    

Teksti: Jarmo Kokkonen 

 

Osallistujien Suomi. – Yksinäisyyden nujertaminen on yhteisten tekojen tulos. Tehdään yhdessä parempi tulevaisuus. 

Yksinäisyyteen puuttuminen seurakunnissa – EVL Plus  

/by

Lapset ja nuoret toimintasuunnitelman keskiössä?

Syyskuu on useissa seurakunnissa ja järjestöissä aikaa, jolloin rahasta ja tulevasta vuodesta keskustellaan paljon. Millaisilla resursseilla suunnataan vuoteen 2025? Millaisia toiminnan painopisteitä halutaan nostaa esille tulevana vuonna? Monet seurakunnat ja järjestöt viimeistelevät parhaillaan toiminta- ja taloussuunnitelmia hallintoelimien hyväksyttäväksi.

Järjestöpuolella rahoitus koostuu seurakuntia enemmän monista eri lähteistä ja talouden suunnittelu on tästä syystä seurakuntia epävarmempaa. On niin sanottua ”perusrahoitusta”, hankerahoitusta, mahdollista yritysyhteistyötä ja monen monta muuta tekijää, jotka vaikuttavat edellytyksiin, joilla järjestöt toimintaansa rahoittavat. Valtion säästöpäätökset näkyvät ja tuntuvat myös nuorisoalan järjestöjen, ja viime kädessä nuorten, keskuudessa. Resursseista, uudenlaisesta yhteistyöstä ja tulevaisuudesta keskustellaan myös Villin uusimmissa artikkeleissa.

Millä tavoin toiminta- ja taloussuunnitelmia tehdessä ja hyväksyttäessä lasten ja nuorten ääni pääsee kuuluviin? Onko heitä kuultu prosessin eri kohdissa ja ovatko he itse päässeet mukaan jo valmisteluvaiheeseen? Tai mitä konkreettisesti tarkoittaa, että lapset ja nuoret ovat toiminnan suunnittelun keskiössä?

Olisi myös kiinnostavaa tietää millä tavoin toiminnasta kerättyä palautetta hyödynnetään tulevaa toimintaa suunniteltaessa. Esimerkiksi rippikoulukysely tarjoaa helpon ja kattavan mahdollisuuden kysyä rippikoululaisten ja isosten kokemuksia kuluneen vuoden rippikouluista. Kuinka tätä palautetta voidaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää? Millä tavoin nuorten vaikuttajaryhmät pääsevät osallisiksi toimintasuunnitelman tekoon ja budjetin laatimiseen? Entä millaisia mahdollisuuksia lapsivaikutusten arviointi tarjoaa toiminnan suunnitteluun?

Olen joskus miettinyt, millaista olisi aloittaa toiminnan ja talouden suunnittelu sellaisesta tilanteesta, että pöydän keskellä olisi vaikkapa kuvia niistä ryhmistä, joilta palautetta on kerätty ja keille toimintaa ensisijaisesti suunnitellaan. Lapset ja nuoret olisivat konkreettisesti suunnittelun keskiössä. Muuttaisiko se jotain vai jatkuisiko kaikki samaan tapaan kuin aiemminkin? Tai mitä meidän organisaatiolle tarkoittaa lasten ja nuorten keskiössä oleminen?

Kirkossa on olemassa paljon hyviä toimintamalleja ja -tapoja, joissa lasten ja nuorten ääni pääsee kuuluviin. Toivottavasti erilaiset toimintamallit pääsevät käyttöön kaikessa laajuudessaan. Lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vuoksi teemme suunnitelmia ja budjetteja. Heitä varten, ja toivottavasti heidän kanssaan, rakennamme jotain uutta ja pidämme kiinni sellaisesta hyvästä, joka palvelee heitä.

Viisautta ja voimia kaikille, jotka viimeistelette toiminta- ja taloussuunnitelmia vuodelle 2025.

 

Jari Pulkkinen

/by

Nuorisotyössä kaikki tuppaa jäämään kesken

”Minulta on elämässäni jäänyt kaikki kesken. Peruskoulu oli ongelmia täynnä. Ammattikoulutus tuntui ylivoimaiselta ja oppisopimukset jäivät toteutumatta. Kaikki on jäänyt vaiheeseen.”

Näin kertoi nuori vanki papille kivisten seinien sisällä. Sitten hän jatkoi:

”Yhden asian elämässäni olen saanut valmiiksi. Olen käynyt rippikoulun. Minulla on siitä todistuskin tallessa”.

Tämän nuoren rippikoulussa ihmisyyden rima oli asetettu oikealla korkeudella. Hän oli tullut kohdatuksi omana itsenään, ilman että tarvitsi olla koko ajan paras mahdollinen versio itsestään. Ei vaadittu suorituksia eikä odotettu hyvää osaamista. Löytyi se paikka ja yhteisö, jossa ihan elämällä ja osallistumalla tuli jotakin valmiiksi.

Nuoren vangin muisto ja kiitollisuus ei koskaan tavoittanut rippikoulun työntekijöitä. Heidän näkökulmastaan ja kokemuksestaan käsin oli paljon säätöä ja hankausta, ylimääräistä työtä, kesken jäämistä ja toivomisen varaa.

 Ihmiselämän kasvun kaarella rippikoulu tai aika seurakuntanuorena on lopulta lyhyt aika. Tuossa ajassa toki muuttuu moni asia ja nuori tekee tärkeitä valintoja. Kasvuun kuuluu sekä aikuisen tuen ja arvostuksen tarve että aikuisten maailman kyseenalaistaminen ja kapinointi. Nuoruus on keskeneräisyyttä, ja juuri niin kuuluukin olla.

Työntekijänä saat työstäsi usein välitöntä ja rohkaisevaa palautetta. Kenties yhtä usein jäät miettimään mitä kaikkea olisit voinut tehdä toisin. Välillä nuoret yllättävät myönteisesti ja heti kohta joudut yllättymään tai pettymään. Jokainen nuori ja jokainen ryhmä on erilainen, aina on aloitettava alusta eikä lopputulosta koskaan tiedä etukäteen. Työsi varsinaisia vaikutuksia näet harvemmin, ne kypsyvät vasta aikojen kuluttua. Hedelmiä korjaa joku toinen.

Kannattaa siis muistaa: myös silloin, kun nuoret (ja heidän vanhempansa!) haastavat ja oma työsi tuntuu jäävän puolitiehen, teet arvokasta ja ainutlaatuista työtä. Juuri nämä nuoret on uskottu juuri sinulle juuri näiden ohikiitävien päivien ajaksi. Jumalalla on omat suunnitelmansa ja aikataulunsa. Hän antaa kasvun, me kylvämme ja kastelemme. Valmista nuorisotyössä tulee vasta perillä.

Siunattua leirikesää!

Teksti: Jarmo Kokkonen

/by

Yksi vai sata – Tavoitteet, mittaaminen, arviointi ja vaikuttavuus

Yksi vai sata

Tavoitteet, mittaaminen, arviointi ja vaikuttavuus. Siinä neljä sanaa, jotka jokainen työelämässä oleva kohtaa säännöllisesti. Muistan kuinka työurani alkuvaiheissa kuulin useamman kerran sanottavan: ”Ei se määrä, vaan laatu.” Ajatuksessa oli jotain ärsyttävää.  Sellaista, joka ikään kuin oikeuttaisi yrittämään vähemmän ja tyytymään vaatimattomampiin tuloksiin. Näin ajattelin silloin.

Tämän päivän työelämässä kysymys työn laadullisuudesta hämärtyy joskus suurien massojen tavoittamisen alle. Kärjistäen ajatus työn laadusta saattaisi muuntautua: ”Ei se laatu, vaan määrä.” Onneksi näin ei läheskään aina ole, vaan vaikuttavuuden mittaaminen, niin hankalaa kuin se onkin, on osa työn säännöllistä arviointia ja suunnan tarkistusta. Parhaimmillaan vaikkapa osallistujamäärät ovat vain yksi osa työn vaikuttavuuden mittaamista erilaisten laadullisten mittareiden ohella.

On aiheellinen kysymys pohtia, mihin kirkossa veroeurot käytetään ja keitä yhä vähenevillä tuloilla tavoitetaan ja tavoitellaan. Esimerkiksi rippikoulussa ja koulujen kanssa tehtävässä yhteistyössä täytyy tulevaisuudessakin huolehtia, että tavoittavuus on mahdollisimman laajaa.

Nuorisotyössä on myös paljon sellaisia kohtaamisia, joissa vaikuttavuutta ei mitata suurten määrien tavoittamisella. Joskus yhden nuoren kohtaaminen on vaikuttavampaa kuin sadan muun. Seurakuntien nuorisotyö on täynnä esimerkkejä, kuinka ulkopuolelle jääneen nuoren vieressä kulkeminen on ollut käänteentekevää koko hänen elämänsä kannalta. On mitä suurinta vaikuttavuutta antaa nuorella toivoa ja uskoa omaan elämään ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Sellaista on vaikea mitata rahassa, osallistujamäärissä tai työtunneissa.

Tavoitteet, mittaaminen, arviointi ja vaikuttavuus. Näitä iskusanoja tarvitsemme jatkossakin. Tavoitteiden asettaminen, vaikuttavuuden arviointi ja mittaaminen ohjaavat pohtimaan työn merkitystä ja tulevaisuuden askelmerkkejä. Samaan aikaan on ensi arvoisen tärkeää muistaa, ettei kaikkea kannata eikä voi mitata osallistujamäärissä tai uusissa innovaatioissa. Tarvitaan sekä suuria osallistujamääriä tavoittavia toimintoja että työtä, jossa yksittäisen nuoren kohtaaminen on tärkeämpää kuin koko ikäluokan tavoittaminen.

 

-Jari Pulkkinen-

/by

Nuorisotyö on rauhantyötä

Rauha oli kirkon kasvatuksen teemana vuosina 2018-2019. Eipä silloin arvattu, kuinka ajankohtaiseksi teema on käynyt 2020-luvulla! Teemavuosien verkkosivut ovat edelleen avoinna ja hyödynnettävissä osoitteessa rauhamaassa.fi. Nuorisotyö voi olla ja sen tulee olla yhä vahvemmin rauhantyötä.

Olemme onnistuneet työssämme, kun lapsi tai nuori kertoo, että hänen koulunsa, kotinsa, seurakuntansa ja lähiyhteisönsä ovat turvallisia paikkoja, joissa hän saa kasvaa rauhassa omana itsenään ja omassa tahdissaan. Rauhantyö alkaa siitä, kun kysymme lapsilta ja nuorilta mitä rauha on, ja kuinka sitä voidaan yhdessä tavoitella.

Rauha voi olla elämäntapa, jolla kunnioitamme toisiamme, säästämme ympäristöä ja luontoa, rakennamme toivoa ja luottamusta, ja edistämme vieraanvaraisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Voisiko kirkkomme näyttäytyä tavallisille suomalaisille rauhaa edistävänä yhteisönä rauhattomassa ajassa? Voisiko rauhantyö kirkossamme yhdistää työalojamme ja koskettaa kaikenikäisiä seurakuntalaisia?

Rauha voi olla elämäntapa, jolla kunnioitamme toisiamme, säästämme ympäristöä ja luontoa, rakennamme toivoa ja luottamusta, ja edistämme vieraanvaraisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Ei ole liioiteltua puhua rippikoulussa oikeutetun sodan etiikasta ja kristityn suhteesta maanpuolustukseen. Valitettavan totta taitaa olla myös se, että aikuisten kärjistyvät näkemykset heijastuvat nuoriin myös siinä, kuinka nuoret suhtautuvat toisiinsa. Turvallisen rippikoulun rakentaminen on rauhantyötä, ja nuorisotyön ydintä.

Teemme työtä sen hyväksi, että kirkkomme ja yhteiskuntamme ovat huomioonottavia, rakastavia ja sisäänsä sulkevia. Pyrimme vihapuheen sijasta puhumaan hyvää toisistamme, väittelyn sijasta pyrimme kunnioittavaan keskusteluun. Rauhalla on myös syvä hengellinen sisältö. Jeesus lupasi seuraajilleen sellaista rauhaa, jota muualta ei löydy.

Teksti: Jarmo Kokkonen

 

/by

Uutta kohti – tervetuloa uuteen Villin verkkomediaan

Kolme nuorta henkilöä halaavat toisiaan ja seisovat kukin yhdellä jalalla.

Tästä se alkaa! Tervetuloa uuteen Villin verkkomediaan. Kolmen vuosikymmenen ajan Villiä on tehty ihmisille nuorisotyössä. Villin tekijät järjestöissä, Kirkkohallituksessa ja seurakunnissa ovat halunneet pitää nuorisotyön lippua ja profiilia korkealla.

Moni asia on 30 vuodessa muuttunut, mutta Villin tehtävä on edelleen sama. Uskomme siihen, että nuorisotyö kirkossa ansaitsee oman mediansa. Haluamme tehdä ammatillisia juttuja, nostaa esiin ajan ilmiöitä ja nuorisotyön tekijöitä, vahvistaa nuorten osallisuutta ja tummien pilvien maailmassa muistuttaa siitä toivosta, joka on kristillisen uskon ydin. Eija Kallinen muisteli viimeisessä Villin paperisessa lehdessä ytimekkäästi sitä, kuinka ilman toivoa lapset ja nuoret ovat hukassa ja ilman lapsia ja nuoria kirkko on hukassa. Kirkolla on tulevaisuutta vain siinä tapauksessa, että se on uskottava toivon tarjoaja tämän päivän lapsille ja nuorille.

Nyt aloittavan uuden Villin verkkomedian kautta haluamme palvella seurakuntien työtä laajemmin ja monipuolisemmin kuin printtilehden kautta olisi mahdollista. Villi.fi media on nimensä mukaisesti kokonaan oma mediansa. Kysymys ei ole printtilehden siirtämisestä digitaaliseen muotoon, vaan paljon enemmästä. Uusi verkkomedia mahdollistaa laadukkaiden teemakohtaisten sisältöjen tuottamisen ohella nykyistä nopeamman reagoinnin ajankohtaisiin aiheisiin.

Jotta onnistuisimme, kutsumme Sinut mukaan ideoimaan, antamaan palautetta, ehdottamaan juttujen aiheita ja ennen muuta hyödyntämään Villiä omassa työssäsi. Tehdään yhdessä, opitaan toisiltamme!

 

Jarmo Kokkonen ja Jari Pulkkinen

/by

Logossa lukee Lasten ja nuorten keskus.

Logossa lukee Suomen evlut kirkko.

Skip to content