Demokratia tarvitsee nuorten osallisuutta

Sekä seurakuntavaalien että valtiollisten vaalien tulokset osoittavat, että nuorten into äänestää on heikentynyt. Viimeisissä seurakuntavaaleissa 16-17-vuotiaiden äänestysprosentti jäi syksyn vaaleissa alle seitsemään. Äänestysinnottomuus heijasteli alle kolmekymppisten ehdokkaiden supistunutta määrää, joka oli alhaisempi kuin kahteentoista vuoteen.

Huhtikuun 2023 eduskuntavaaleissa jo ennalta huolestutti, kuinka moni nuorista jättää käyttämättä äänioikeuttaan. 18-24-vuotiaiden, eli pääasiassa ensi kertaa äänestävien äänestysinto kohosi 58%:een, mutta yli 24-vuotiaiden osalta se laski edellisistä vaaleista. Nuorten ikäpolvet ovat pienempiä kuin vanhempien sukupolvien ja lisäksi he äänestävät laiskemmin – ei ihme, että nuorten ääni päätöksenteossa ei juuri kuulu.

Äänestäminen on laskussa ylipäätään, mutta ongelma on erityisesti nuorien. Vuoden 2021 kuntavaaleissa 18-vuotiaiden äänestysprosentti oli 40, mutta 21-vuotiaiden osalta vain 32,5%. Äänestysinnon romahtaminen niiden osalta, jotka ovat jo saaneet äänestää, voi johtua monista syistä, mutta ei sitäkään ainakaan onnistumiseksi voi sanoa.

Äänestämättömyyttä on nuorten kohdalla syytä tarkastella laajemmassa osallistumisen kehyksessä. Missä määrin nuoret ovat osa yhteistä toimintaa ja päätöksentekoa, missä määrin he ovat sen ulkopuolella? Millaista osallisuutta kohti heitä viitotaan?

Pauli Saloranta, joka toimii asiantuntijana Sitran Uudet vaikuttamisen tavat -projektissa, neuvoo nuorisotyötä näkemään mahdollisuutensa ja roolinsa yhteiskunnan rakentamisen kokonaisuudessa. Tärkeämpää kuin digitaaliset innovaatiot tai vaikuttamisen mekanismit, on kyky hahmottaa oman itsen paikka yhteisessä kudelmassa.

Demokratia häviää, ellei sitä hoideta

Kansallisena ajatushautomona toimiva Sitra kehittää Suomen tulevaisuutta, Saloranta keskittyy osallistumisen ja demokratian kysymyksiin. Hänen taustansa on pitkässä kokemuksessa kansalaisaktivismista ja hallinnon kehittämisestä.

Tammikuussa 2023 Sitra julkaisi viimeisimmän Megatrendi-raporttinsa. Se pyrkii luomaan kuvan siitä, miltä Suomen ja maailman tilanne näyttää ja mitä toimia kestävä tulevaisuus edellyttää.

”Tilannearviohan on synkkä. Ongelmat eivät koske vain sotaa ja rauhaa, ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Demokratian osalta ongelmia on myös. Suomalainen ja pohjoismainen vahva demokraattinen järjestelmä on aika erityinen. Se ei ole itsestäänselvyys, eikä sen kestävyys ole varmaa. Siksi myös demokratian eteen täytyy työskennellä”, Saloranta toteaa.

”Ongelmana ovat muun muassa aktiivisuuden väheneminen, ääripuheen nousu ja kaksisuuntainen epäluottamus, missä kansalaiset eivät luota omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa vaikuttaa ja päättäjät puolestaan epäilevät kansalaisten kykyä osallistua monimutkaisista asioista päättämiseen.”

”Eri ongelmat kytkeytyvät myös yhteen ja tekevät niistä vaikeammin ratkottavia. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja ekosysteemien ongelmat ja jyrkkenevä tarve tehdä päätöksiä lisäävät painetta demokraattista järjestelmää kohtaan samaan aikaan kun sen toimintakyky on koetteilla.”

Saloranta ei haasteiden edessä anna valtaa pessimismille.

”Ainahan ihmiset ovat kulkeneet kriisien kautta. Uusia ratkaisuja keksitään.”

Eikä kaikkea tarvitse keksiä uudelleen. Esimerkiksi meikäläinen demokratia tapana hoitaa yhteisiä asioita ja pyörittää yhteiskuntaa on edelleen hyvä kehitelmä. Demokratian sijaan tarvitseekin keksiä se, miten siitä saadaan pidettyä huolta: miten ihmiset saadaan osallistumaan ja luottamaan vastakin.

”Yhtenä ratkaistavana asiana demokratian suhteen on kohtaanto-ongelma. On paljon mahdollisuuksia osallistua, helppojakin, mutta niistä ei vain tiedetä eikä niistä myöskään osata kertoa riittävästi”, Saloranta sanoo.

”Osallistumista tulisi lisätä kaikkiin prosessin vaiheisiin: tilannekuvan muodostukseen, aloitteen tekoon, valmisteluun, päätöksentekoon, toimeenpanoon ja arviointiin. Näistä kaikista löytyy hyviä osallistumisen paikkoja ja portteja – jos portinvartijat sallivat kaikkien tulla.”

Demokratiakasvatusta tehdään arkisesti kaikkialla

Kaikkein vähiten vaikuttamisen reiteistä tietävät nuoret – siksipä heille täytyy näyttää keinot, opettaa välineet ja tehdä tilaa tulla mukaan.

”Ei kaikkien nuorten tarvitse osallistua jatkuvasti kaikkeen päätöksentekoon”, Saloranta sanoo.

Siihen kuitenkin pitäisi pystyä luomaan reittejä, että kaikenlaiset nuoret voivat osallistua jonkin verran, omalla osuudellaan niissä asioissa, jotka tuntuvat heille tärkeiltä.

Demokratiamekanismien toteutumisen idea nuorten kohdalla on periaatteessa yksinkertainen. Jotta nuoret voivat tulla kuulluksi, heitä pitää kuulla ja ottaa mukaan.

Sekä koulussa että nuorisotyössä pitäisi vaalia aktiivisen kansalaisuuden ihannetta, kaikkialla.

”Demokratiakasvatus ei ole mitään erillistä työtä, vaan sen pitää kuulua osana kaikkiin toimintoihin. Sillä esimerkiksi pienetkin hallinnolliset toiminnallisuudet kiinnittyvät aina suurempaan osallisuuden kokemukseen.”

Nuorten kuuleminen, ottaminen mukaan esittämään toiveita, valmistelemaan päätöksiä, kantamaan vastuuta seurakunnan nuorisotyön piirissä on demokratiatyötä.

”Pitää mennä sinne, missä nuoret jo ovat. Nuorisotyö kokoaa tietyn, varsin laajan otoksen nuoria, siksi se on tärkeä kanava myös demokratiatyölle. Koulu on vielä enemmän läpäisevä, vaikka sielläkään aivan kaikkia ei pystytä kohtaamaan”, Saloranta sanoo.

Maailma muuttuu nuorten mukana

Nuoria koskee sama kuin Suomen kasvavaa maahanmuuttajaväestöä: kukaan ei vielä tiedä, millaista heidän suomalaisuutensa tulee olemaan. Juuri siksi on tavattoman tärkeää, että heihin luodaan yhteys ja yhteiskuntaa viedään eteenpäin yhdessä.

”Nuoret eivät ole vain nuoria. He ovat ihan kokonaisia ihmisiä. Siksi ei pidä sortua ajattelemaan, että nuoria koskisivat vain nuorten asiat.”

Kyselytutkimusten ja käytännön kokemuksen perusteella nuoria huolestuttavat voimakkaasti monet sellaiset asiat, joita suuri osa aikuisista ei jaksa täysin pysähtyä miettimään. Odotukset siitä, miten Suomen ja ihmiskunnan suuntaa pitäisi rukata, poikkeavat monella tapaa vakiintuneista tavoista hahmottaa suomalaisuutta.

”Ei voida odottaa, että nuorista tulisi samanlaisia kansalaisia kuin nykyisistä keski-ikäisistä ja vanhemmista ikäluokista”, Saloranta miettii.

Maailma muuttuu muun muassa siksi, että uudet ikäluokat muuttavat sen tullessaan. Toisaalta nuoretkin ovat monenlaisia, samoin kuin maahanmuuttajat ja keski-ikäiset valkoiset suomalaisetkin.

”On vahingollista kuvitella, että jonkinlainen hegemoninen yhtenäiskulttuuri voisi ylipäätään enää Suomessakaan vallita. Päinvastoin, me joudumme yhä enemmän navigoimaan erilaisten arvojärjestysten suhteen.”

Suurimpia haasteita onkin se, miten monenlaiset nuoret pitää saada mukaan tämän monenlaisen yhteiskunnan ja maailman hahmottamiseen ja rakentamiseen. Osallistuminen ja osallisuus kasautuvat helposti niille, joilla muutenkin on paljon resursseja ja omaa ääntä.

Vaikuttajaryhmistä osallistamisen katalyyttejä

Demokratia ei ole osallistumisen muodollisuus, vaan päätöksenteon järjestelmä. Se on keino tuoda yhteen moniääninen joukko ja muodostaa yksi päätös. Päätösten tekeminen on eri intressien yhteensovittamista ja kompromissien kautta rakentamista.

Nuorten kuulemisen järjestelmiä on tuotu niin kunnalliseen kuin seurakunnankin päätöksentekoon. Ei ole harvinaista, että nuorten kokemukseksi kuulemisesta jää, ettei se johtanut mihinkään.

Saloranta suhtautuu nuorten vaikuttamisen toimielimiin myönteisesti, mutta tietyin varauksin.

Nuorisovaltuustot ja seurakunnissa nuorten vaikuttajaryhmät ovat erillisiä elimiä, joiden kautta nuorten äänen kulkeutumista muuhun päätöksentekoon on haluttu välittää. Riippuu siitä, kuinka ne paikallisesti otetaan vastaan ja kytketään vakiintuneeseen toimintakulttuuriin, miten toimivia tai turhauttavia kokemuksia toimintaan osallistuville nuorille tulee.

”Kysymys on myös siitä, miten nuvat ja vaikuttajaryhmät itse ymmärtävät oman tehtävänsä. Näkevätkö niihin osallistuvat nuoret olevansa itse alueen nuorten edustajia vai toimivansa pikemminkin katalyyttinä, sparraajina ja osallistumaan kutsujina”, Pauli Saloranta kysyy.

”Vaikuttamistoimielinten, koskevat ne sitten nuoria tai esimerkiksi vanhuusneuvostoja, vanhakantainen lähtökohta on ollut valita edustajat, jotka sitten osallistumalla itse kanavoivat yhteisönsä äänet päätöksentekoon. Tämä tapa on tullut vaikeaksi, kun yhteiskunta moninaistuu ja moniäänistyy. Voiko tällaisia elimiä enää oikeastaan olla?”

Jos esimerkiksi vaikuttajaryhmät käyttävätkin mahdollisuuksiaan ja aktiivisesti keräävät näkemyksiä, vetävät muita mukaan valmisteluun ja mielipiteiden muodostamiseen, niille voi kehkeytyä paljonkin kokoaan suurempi merkitys.

Nuorisotyössä voidaan opetella demokratian taitoja

”Oikeusministeriö järjesti viime eduskuntavaalien alla kokeiluna tekstarikampanjan, jossa nuoria kannustettiin käyttämään äänioikeuttaan. Tulokset osoittivat, että se lisäsi aktiivisuutta. Toisin sanoen äänestämään voidaan ainakin jossain määrin houkutella. Syvempi kysymys kuitenkin on, onko politiikan sisältö ja sen muodot sellaisia, joihin kaikenlaiset nuoret voivat kytkeytyä ja ottaa osaa?”

Sitran viime vuonna toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin laajasti kaikenikäisten suomalaisten osallistumista päätöksentekoon ja taustalla vaikuttavia syitä. Vain neljännes 15-24-vuotiaista vastaajista kertoi, ettei politiikka kiinnosta heitä. Yli puolet oli kiinnostunut osallistumaan tempauksiin, joilla edistetään heille tärkeitä asioita. Seitsemän kymmenestä kertoi, että osallistuisi päätöksentekoon useammin, jos saisivat tietoa siitä, miten itselle tärkeät asiat etenevät hyvään tai huonoon suuntaan – selvästi enemmän kuin aikuiset vastaajat.

Muita vastaajia luottavaisempia 15-24-vuotiaat olivat siihen, että osallistumisesta tulee helpompaa ja kansalaisten rooli päätöksenteossa tulee laajenemaan.

Saloranta ajattelee, että nuorisotyöllä on erityisen hyvät mahdollisuudet toimia roolissa, jossa ’minulle, tässä ja nyt’ -ajattelua jumpataan kohti laajempaa hahmotusta: asioiden globaalien yhteyksien hahmottamista, tulevaisuuden näkemistä itsen lisäksi muiden, tuntemattomienkin ihmisten näkökulmasta.

”Äänestäminen on tärkeää, mutta se ei riitä. Nostaisin katseen vaaleista, ja keskittäisin huomiota ennen kaikkea vaalien väliseen vaikuttamiseen. Se alkaa ylipäätään olla yhä tärkeämpää asioiden järjestämisessä ja muutosten synnyttämisessäkin.”

”Mikään ei ole vain paikallista, vaan aina osa jotain suurempaa ja globaalia. Greta Thunberg halusi vaikuttaa globaaleihin asioihin, ja hän istui kyltteineen oman parlamenttitalon portaille. Globaalia vastuuta kannetaan myös lokaalisti.”

”Sekä kouluissa että nuorisotyössä tulisi lähestyä demokratiakasvatusta kolmella eri akselilla. Lokaali ja globaali muodostavat niistä yhden. Toinen akseli liittyy aikaan nyt-hetken ja tulevaisuuden välillä. Kolmas ulottuu minusta lähimmäiseen. Näiden kaikkien yhtaikainen laajentaminen on se kaikkein tärkein asia, jota nuorten kanssa tulee tehdä.”

Tämä kuvittelemisen taito on viime kädessä se asia, jota tarvitaan ruokkimaan demokratiaa. Kuten muutkin taidot, sitä pitää yhdessä opetella.

Teksti: Jaakko Kaartinen