Eri puolella Suomea on vielä matkaa siihen, että nuorten koko moninaisuus kuultaisiin ja huomioitaisiin sekä puheissa että teoissa, pohtii Senni Martikainen.

”Kysymys moninaisuudesta on kysymys turvallisuudesta sikäli kuin puhutaan esimerkiksi turvallisesta tilasta – että voi olla oma itsensä ilman, että joutuu häirityksi tai tulee syrjityksi”, sanoo Senni Martikainen.

Martikainen on nuori vaikuttaja, joka toimii Iisalmen kunnanvaltuustossa ja hyvinvointialueen varavaltuutettuna. Hän työskenteli kansanedustaja Saara Hyrkön avustajana ja on vastikään siirtynyt töihin Plan Internationalille.

Moninaisuuden tunnistamisen ja turvallisen tilan kysymysten osalta seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin kysymykset ovat keskeisiä.

”Seksuaali- ja asukupuolivähemmistöihin liittyvät kysymykset puhututtavat nuoria paljon ja nuoret ovat niistä itse hyvin kiinnostuneita. Nuoret ja nuoret aikuiset ovat vaiheessa, jossa kasvetaan omaan identiteettiin ja tutkiskellaan, mikä on elämän suunta, mihin halutaan mennä ja kenen kanssa esimerkiksi perustaa perhe”, sanoo Martikainen.

Miten turvallisuutta synnytetään?

”Turvallisuushan on yhtäältä sitä, että voi olla omana itsenään tässä yhteiskunnassa. Suomi on alueellisesti hyvin erilainen. Toisissa paikoissa on paljon enemmän ihmisiä, joille nämä jutut ovat jo selviä, ja toisissa vähemmän. Tästä syystä Helsinki on varmasti transnuorelle turvallisempi paikka kuin Iisalmi.”

Mutta syynä ei välttämättä ole, ettei hyvää tahtoa moninaisuutta kohtaan esiintyisi laajemminkin. Kyse on pikemminkin tiedon puutteesta. Pienemmällä paikkakunnalla päättäjät ovat ehkä joskus kuulleet sanan ”trans”, mutta asia on vielä ihan vieras.

Nuorten maailma muuttuu nopeasti, eikä nuoria koskevien teemojen ja nuorten käyttämien sanojen perässä pysyminen ole aikuisille helppoa.

”Kun nuori tulee epävarman identiteettinsä kanssa kertomaan luottamuksellisesti nuorisotyöntekijälle, ettei oikein tiedä, onko tyttö vai poika – kysymykseksi nousee miten työntekijä kohtaa nuoren ja onko hänellä riittävää tietoa keskustellakseen nuoren kanssa.”

”Minusta tuntuu, että tällä hetkellä tässä asiassa tuntuu sukupolviero: nuoret nostavat näitä vähemmistökysymyksiä esiin vahvasti, ja aikuisilla on rajoitetusti valmiuksia vastata keskusteluun. Nuorisotyöntekijöiden ja nuorten kanssa työskentelevien osaaminen ja rooli tämän suhteen on vielä tavallistakin tärkeämpi.”

”Pelkään, että vain osa työntekijöistä ja luottamushenkilöistä puhuu näistä asioista ja toinen osa on hiljaa. Pitäisi olla kaikille enemmän mahdollisuuksia kysyä, keskustella ja oppia. Kuka tahansa voi oppia uutta ja saada uutta tietoa. Moninaisuutta koskevat kysymykset koskevat kaikkia.”

Turvallinen tila ja pienet teot

Viime vuosina lisääntynyt puhe turvallisesta tilasta on hyvä keino palauttaa moninaisuutta ja vähemmistöjä koskeva puhe yksinkertaiseen kysymykseen: miten taata, että jokaisella on mahdollisuus olla mukana omana itsenään? Mitä pitäisi osata huomioida ja järjestää?

Transnuoriin ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvät käytännön pienet asiat ovat suuria ja merkityksellisiä asioita niille nuorille, joita ne varsinaisesti koskevat.

”Esimerkiksi tyttöjen ja poikien vessoista luopuminen tai ilmoittautumislomakkeille lisätty mahdollisuus merkitä sukupuoli itselle oikealla tavalla on aika yksinkertainen juttu, jolla onkin sitten aika suuri merkitys.”

Iisalmessakaan ei vessoja seurakunnan tiloissa ole muutettu vielä yhteisiksi.

”Eikä niitä tullut myöskään kaupungin kulttuurikeskukseen. Painin itsekin sen kysymyksen kanssa, teenkö tarpeeksi työtä näiden asioiden puolesta. Miten tehdä politiikkaa niin, että se mahdollisimman hyvin palvelisi moninaisuutta?”

Jotta tieto lisääntyy ja asiat etenevät, tarvitaan mielipidevaikuttamista. Samalla julkinen puhe moninaisuuden puolesta osoittaa vähemmistöihin kuuluville ihmisille, etteivät he ole asioinensa yksin.

Martikainen soisi, että kirkon nuorisotyökin nostaisi julkisuudessakin moninaisuuden näkökulmia nykyistä vahvemmin esille.

”Aika vähäisesti näkyy kirkon vaikuttamistyötä esimerkiksi juuri moninaisuuden kysymyksissä, verrattuna esimerkiksi Allianssiin. Ei oikein ole sellaisia kirkollisia tahoja, jotka voimakkaasti puolustaisivat näitä osallisuuden näkökulmia.”

Miten nuorten teemoja kuullaan?

Kuntapäättäjän penkiltä katsellen Martikaisella on sellainen vaikutelma, että kunnallisessa päätöksenteossa puhutaan nuorten asioista enemmän kuin seurakunnissa.

”Nyt kun eduskuntavaalit ovat tulossa, kunnanvaltuustoissakin puhutaan enemmän nuorten turvallisuudesta, mielenterveysongelmista, koulutuksesta ja niin edelleen.”

”Nuoria koskevat teemat näkyvät yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta nuorten oma ääni toki on aina aliedustettuna. Ilmastonmuutos on siitä poikkeuksellinen teema, että nuoret ovat siihen liittyen olleet alusta alkaen itse äänessä, osoittaneet mieltään ja vaatineet muutoksia.”

Nuorten moninaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen edellyttää ensi sijassa nuorten kuulemista. Koska aikuiset eivät ole TikTokissa katsomassa samoja videoita kuin nuoret, nuorten kuuleminen pitää järjestää toisin keinoin.

”Mutta nuorten kuulemisjärjestelmät ovat vielä epäkunnossa. Ne eivät vielä toimi kunnolla missään. Nuorten vaikuttajaryhmiä on nyt seurakunnissakin pakko järjestää, mutta ei minullekaan ole tullut esimerkiksi Iisalmessa selväksi, miten ne toimivat. Ainakin kuntien nuorisovaltuustojen toiminta on varsin jäykkää”, sanoo Martikainen.

”Näiden osalta olisi tärkeää, että juuri työntekijät osaisivat toimia mahdollistajina, jotka nostavat esiin niitä asioita, joista nuorten kannattaisi keskustella ja joihin ottaa kantaa. Työntekijöillä on myös rooli toimia nuoria koskevien asioiden välittämisessä yleiseen keskusteluun. Monet asiat voivat edetä joutuisammin, jos ne tulevat viranhaltijoilta kuin poliitikoilta.”

Seurakunta voisi ajaa moninaisuuden kysymyksiä myös laajemmin kuin omassa piirissään. Martikainen mainitsee esimerkkinä, että haluaisi Priden aikaan Iisalmeen sateenkaariliputuksen. Jos hän itse ehdottaa liputusta, se politisoituu ja polarisoituu yhden puolueen asiaksi.

”Esimerkiksi tällaisessa asiassa olisi parempi, jos aloite sateenkaariliputukseen tulisi vaikka nuorisovaltuustolta tai vaikka juuri seurakunnan nuorilta.”

Seurakunta ja elämän suuret kysymykset

Martikainen oli itse aktiivinen isonen ja toimi seurakunnassa muutenkin monipuolisesti. Hänen mielestään seurakunta on erityisessä asemassa käsiteltäessä nuorten identiteettiin liittyviä syviä kysymyksiä, myös moninaisuutta: kuka minä olen, millainen minä olen, mikä minun paikkani on maailmassa.

”Seurakunnan nuorisotyö on tietyllä tapaa henkilökohtaisempaa kuin kunnan nuorisotyö. Se on vahvimmillaan käsiteltäessä kaikkia syvimpiä asioita: mikä tämä maailma on, keneen pitäisi uskoa, miten kohtelen läheisiä ja muita ihmisiä, mitä haluan tehdä elämässäni? Seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti liittyy näihin todella isosti”, Senni Martikainen sanoo.

”Nuorisotyön piirissä pääsee miettimään yhdessä itseä eniten askarruttavimpia kysymyksiä ja siellä voi kokea, ettei ole niiden kanssa yksin. Ne ovat herkkiä keskusteluja, joissa ammennetaan siitä syvyydestä, mihin seurakunnan piirissä päästään.”

”Siksi työ pitää järjestää niin, että ollaan valmiita vastaanottamaan kaikenlaisia ihmisiä: etteivät mahdollisuudet sulkeudu yhdeltäkään nuorelta siksi, että koetaan, etten kuulu joukkoon, ettei minulle ole vastauksia, en saa olla täällä.”

Työntekijöiden osaaminen muodostuu tässä mielessä avainasiaksi – tarvitaan tietoa, jotta voi tukea.

”Sama koskee myös isosten ja kerhonohjaajien koulutuksia – miten niiden mahdollisuudet hyödynnetään? Jos työntekijöistä tuntuu, että omat tiedot ja taidot loppuvat kesken, on järjestöjä, joiden asiantuntemusta voi käyttää. Ei seurakunnassa kannata vieroksua esimerkiksi Setan tai Trans ry:n vierailujen järjestämistä.”

Martikainen toivoisi myös, että seurakunnassa luontevasti osattaisiin käyttää mahdollisuus seksuaalikasvatukseen – teema, joka nousee paljon esiin hänen työssään Plan Internationalilla.

”Riparin suosio on edelleen hämmästyttävän korkea. Se on erityisen hyvä paikka nostaa nostaa esiin ja käsitellä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Millaisia teemoja esimerkisi sinne riparin rakkauspäivään tuodaan? Minusta seksuaalikasvatusta kannattaisi ulottaa juuri ripareille ja puhua nuorten kanssa, miten seksistä voi nauttia, miten nuorilla on oikeus tutustua omaan kehoonsa ja suostumuksellisesti myös toisten kanssa”, Martikainen sanoo.

Jatkuva mahdollisuus toimia moninaisuuden puolesta

Miten helppoa moninaisuuden kysymysten edistäminen päättäjän on? Martikainen toteaa, että asioiden ja ratkaisujen suhteen ollaan vielä pitkällä matkalla.

”Kunnissa on yhdenvertaisuussuunnitelma, jossa mainitaan erilaisia ihmisryhmiä ja laki edellyttää, että ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti, mutta käytännön teot ovat aika vielä aika vähäisiä. Pieniä tärkeitä tekoja olisi paljon tehtävissä.”

Kun pyritään edistämään asioita, jotka ovat vasta nousemassa yleiseksi ymmärrykseksi, muutoksen hitaus saattaa tuskastuttaa. Lähihistorian tarkastelu kuitenkin auttaa huomaamaan, miten paljon on jo muuttunut esimerkiksi moninaisuuden hyväksymisen suhteen.

”Nämä teemat ovat esillä enemmän kuin koskaan aiemmin, ja esimerkiksi Helsinki Priden kasvaminen on osoittanut, miten tarvitaan liittolaisia monista taustoista, ja onkin tosi hienoa, miten kirkkokin näkyy siellä. Tietysti toivoisin, että muuallakin Suomessa seurakunnat voisivat olla mukana paikallisesti näissä tapahtumissa.”

Kysyttäessä nuorilta, mihin seurakunnan resursseja pitäisi käyttää, diakonian ja nuorisotyön rinnalle nousee vahvasti toive yhteiskunnalliseen ja tasa-arvotyöhön panostamisesta. Ehkä osallisuuden ja tasa-arvon suunnalta voisi löytyä mahdollisuuksia myös nuorten ja nuorten aikuisten uudenlaiselle toiminnalle?

”Nuoruushan ei pääty 18 ikävuoteen. Nuorisolain mukaan nuoria ovat kaikki alle 29-vuotiaat. Nuorille aikuisille suunniteltu toiminta kuitenkin on vähissä. Mitä seurakunta voisi tarjota? Ehkäpä nuorille aikuisille seurakunta voisi olla yksi sellainen paikka, jossa otetaan kantaa. Se on ihastuttava ajatus.”

Teksti: Jaakko Kaartinen