Piplia: Jerikon sotarikoksista rauhantekijöihin

Suuri osa Raamatun teksteistä on syntynyt tai muokkaantunut sodan muiston tai sodan uhan varjossa, ja se on jättänyt niihin jälkensä. Raamatusta on mahdollista ammentaa ylevää sotaretoriikkaa: Jerikon muurit sortuvat rytinällä, kun Jumala itse taistelee joukkojensa kanssa. Talvisodan aikaan sotilaspapit antoivat ymmärtää suomalaisten käyvän pyhää sotaa Joosuan kirjan hengessä.

Toisaalta on ilmeistä, että nykypäivän kriteereillä muinaiset israelilaiset olisivat syyllistyneet järkyttäviin sotarikoksiin tappaessaan Herran käskystä lukuisten kaupunkien koko siviiliväestön (esim. Joos. 6:17, 21; 8:24–25; 10:28). Vaikka arkeologinen tutkimus viittaakin siihen, että kaupunkien ja niiden asukkaiden täydellinen hävittäminen on ennemmin karmaiseva sotafantasia kuin historiallinen fakta, Raamatun lukija joutuu silti pohtimaan Jumalasta annetun kuvan ongelmallisuutta.

Toisissa teksteissä israelilaiset siviilit kärsivät jäädessään suurvaltojen jalkoihin. Esimerkiksi Valitusvirsissä kuvataan siviilien kärsimystä sodan kauhujen keskellä: ”Naiset raiskataan Siionissa, nuoret tytöt Juudan kaupungeissa.” (Valit. 5:11) Piiritetty, nälkää näkevä Jerusalem toimii näyttämönä hirveille ihmiskohtaloille: ”Lapset ja imeväiset nääntyvät kaupungin kaduilla. He sanovat äidilleen: ’Anna leipää, anna viiniä!’ He vaipuvat maahan kaupungin kaduille kuin kuolettavasti haavoittuneet ja heittävät henkensä äidin sylissä.” (Valit. 2:11–12) ”Naiset syövät oman ruumiinsa hedelmät, omat lapsensa, itse synnyttämänsä!” (Valit. 2:20)

Sota vaikuttaa useiden sukupolvien tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin. Vihollisarmeijan harjoittama oliivilehtojen hakkaaminen tai polttaminen (esim. Tuom. 15:5) tärveli keskeisen elinkeinon ja toimeentulon vuosikymmeniksi.

Sodan varjostamissa teksteissä rauha on ihmisen kaipuun ja toivon kohde. Jesajan kirjan profetia kuoleman varjon maassa eläville kertoo Rauhanruhtinaasta, joka tuo kestävän rauhan: ”Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi…  Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. (Jes. 9:4–6)

Kristityt yhdistivät profetian ristin mieheen, jonka opetukset, elämä ja kuolema sopivat huonosti aikansa sotakuntoa vaalineeseen miehuullisuusihanteeseen. Jeesuksen esimerkki onkin tuottanut kristityille runsaasti päänvaivaa vuosisatojen ajan.

Kuten aina, Raamatun käyttäjällä on vastuu siitä, mitä nostaa esiin ja missä tarkoituksessa. Raamatulla voi pyrkiä oikeuttamaan oman puolen pyrkimyksiä, niin että Jumala taistelee kansansa kanssa, ei vain vertauskuvallisesti tai hengellisesti vaan todellisilla sotatantereilla. Raamattu kuvaa kuitenkin kaunistelematta myös siviilien suunnatonta hätää ja inhimillisen kärsimyksen määrää sota-aikana. Ääneen pääsee myös kokemus, jossa tulevaisuuden toivo kiteytyy sanaan rauha. Nasaretin Mestari ei syyttä julistanut rauhantekijöitä autuaiksi.

Teksti: Katja Kujanpää