Rippikoulututkimuksen aineisto paljastaa muun muassa, millaista tukea rippikoulu antaa nuorten henkiseen hyvinvointiin. Merkittävät erot antavat syitä jatkokysymyksille ja kehittämiselle, sanoo kirkkohallituksen rippikouluasiantuntija Mikko Wirtanen.

Kyselyn tulokset tältä vuodelta jatkavat mielenkiintoista aikasarjaa, jolla on päästy kiinni puolen vuosikymmen aikana tapahtuneeseen muutokseen. Wirtanen alleviivaa kyselyn merkitystä, sen avaamia näkymiä ja mahdollisuuksia rippikoulutyön kehittämisessä.

”Jouko Porkan käyrissä esimerkiksi näkyy uskonnollisuuden osalta mielenkiintoinen muutos ylöspäin poikien osalta. Vaatii jatkotutkimusta, mistä tämä johtuu – samoin se, mistä sukupuolten väliset kasvaneet erot johtuvat.”

Wirtasen mielestä myös aineistoissa esiin nousevat muunsukupuoliset nuoret ansaitsevat entistä enemmän huomiota.

”Millainen heidän rippikoulukokemuksensa on ollut, johtuiko matalampi arvio nimenomaan itse rippikoulukokemuksesta vai painoivatko muut elämänkokemukset myös rippikoulukokemusta alaspäin? Kannatteleeko ja tukeeko ripari heitä samoin kuin poikia ja tyttöjä?”

”Koko rippikoulun kehittämistä auttaa juuri tällainen lisätieto. Kyselyaineisto osoittaa hyvin sen, ettei keskimääräisiä nuoria ole oikeasti olemassa, vaan kunkin ryhmän tarpeita tulee tarkastella erikseen. Ja jos yhdeksän kymmenestä nuoresta pitää rippikoulukokemusta hyvänä, pitää kysyä myös, keitä siihen yhteen kymmenesosaan sitten kuuluu ja miten heidän kokemustaan voi parantaa.”

Hyvästä tutkimuksesta vieläkin parempi

Wirtasen mukaan rippikoulun itsearviointitutkimusta on tarkoitus kehittää edelleen. Sen myötä voidaan miettiä, millaisia uusia tarkentavia kysymyksiä on syytä ottaa mukaan.

”Miten esimerkiksi leirin pituus vaikuttaa kokemuksiin? Millä kaikilla tavoilla kokonaisia kaupunkipäiviä ja leirijaksoa yhdistelevät 5+5-leirit ovat erilaisia kuin pelkkä viiden päivän leiri? Miten tällaiset variaatiot vaikuttavat ryhmäytymiseen ja sitä kautta leirikokemukseen ja sen vaikuttavuuteen?”

Wirtanen kaipaa lisää tutkimustietoa rippileirien riittävän keston puolustamiseen.

”Seurakunnilla voi olla säästöpaineita lyhentää leirien mittaa. Se on todennäköisesti huono ratkaisu, koska leirikokemuksen vaikutus sitten heikkenee. Pidempien leirien vaikutus on aika selvä, mutta uusi mitattava tieto tästä olisi tarpeen.”

Nuoret muuttuvat, työ kehittyy

Mitkä asiat Wirtasen oman työuran aikana ovat rippikoulutyössä muuttuneet?

”Nykyään työntekijät osaavat minusta pitkälti ottaa huomioon nuorten erilaisia tarpeita ja antaa lisää osallisuutta ja tilaa. Nepsy-haasteet osataan tiedostaa ja tunnistaa”, Wirtanen miettii.

”Mitä nuoriin tulee, uskonnollinen osaaminen on heikentynyt, siltä tuntuu. Välineet ovat vähäisempiä ja tiedollinen haaste todellinen. Pitää kysyä, miten merkityksellisten suhteiden löytyminen itsen ja kirkon välille nykyisessä tilanteessa tapahtuu?”

”Olisi hedelmällistä puhua rippikoululaisten kanssa siitä, miten muutos ymmärretään ja mikä heidän mielestään on muuttumassa. Onko kirkolla vielä jotain merkitystä itselle? Jos uskonnollinen elämä on ollut ohutta, ripari voi olla aika jännä kokemus.”

Yksi Wirtasen kentältä kuulema konkreettinen muutos on se, ettei ripareilla synny enää aiempaan tapaan väittelyitä nuorten kanssa hengellisistä ja opillisista kysymyksistä.

”Nuorilla ei välttämättä ole kosketuspintaa näihin asioihin. Kun ne eivät tunnu merkityksellisiltä, ei tajuta että niillä edes voisi olla itselle suurempaa väliä.”

”Se vain osoittaa, että riparityössäkin lähtökohtana täytyy olla ihmisen oma peruskokemus merkityksellisyydestä. Jos päästään keskustelemaan asioista ihmisten omien merkitysten kautta, voidaan yhdessä hahmottaa hengellisyyskin siinä yhteydessä.”

Moni esimerkiksi kertoo haluavansa kuulua kirkkoon osana hyväntekeväisyyttä, mutta eivät pidä itseään hengellisinä ihmisinä.

”Eikö se hyvän tekemisen mahdollistaminen juuri ole hengellisyyttä?” Wirtanen kysyy.

Ripari moninaistuvassa maailmassa

Suomi eriytyy alueellisesti ja kaupungit eriytyvät kaupunginosien tasolla, Wirtanen sanoo. Sen pitäisi alkaa näkyä myös työn suunnittelussa ja tekemisessä.

”Alueet tosiaan ovat erilaisia ja seurakuntatyö on eri alueilla liian samanlaista. Kirkon milleniaalidatat ja muu tutkimus hyvin osoittaa tämän.”

Yhtenä muutostekijänä Wirtanenkin pitää maahanmuuttoa.

”Jotkut seurakunnat järjestävät ripareita maisemassa, jossa jo nyt merkittävä osa nuorista on ulkomaalaistaustaisia. Tämän seurauksista ja nimenomaan mahdollisuuksista keskustellaan jo vähän. Miten kristityt maahan tulevat otetaan vastaan? Mihin heitä pyydetään mukaan, mihin ohjataan? Mikä rippikoulun ja aikuisrippikoulun tulevaisuus tästä näkökulmasta on?”

”Onko tulevaisuuden rippikoulussa joillain alueilla tilaa myös vaikkapa uskontodialogille? Tuetaanko musliminuoria olemaan musliminuoria vai onko rippikoulu tiukasti vain kristillistä kasteopetusta?”

Maailma rippikoulun ympärillä rikastuu ja kirjavoituu kaikin tavoin.

”Monipuolista väkeä rippikoulunuorten joukko jo nytkin on. Esimerkiksi rippikoulun aikana kastettujen nuorten määrä on kasvanut voimakkaasti: vuonna 2018 heitä oli 500, 2022 jo 700. Kohta määrä ylittänee tuhannen rajan ja se herättää jo keskustelua siitä, miten tulevaisuuden ripari on entistä useammalle ovi kirkon jäsenyyteen. Miten huomioidaan se, että ryhmässä on monia kastamattomia nuoria, jotka liittyvät tai eivät liity kirkon jäseniksi rippikoulun aikana? Tämä edellyttää myös perusteellista teologista pohdintaa esimerkiksi ehtoollisenvietosta sekä kasteen ja jäsenyyden suhteesta.”

Yhteistyöllä riparin tulevaisuutta muokkaamaan

Wirtanen näkee rippikoulun tulevaisuuden sinällään valoisana vaikka sitä koskettavatkin monet muutokset. Nykyisen kaltaisen rippikoulun tavoittavuus kuitenkin on laskevalla käyrällä.

”Ruotsissa rippikouluun osallistumisen prosentit laskivat ensin tasaisesti ja sitten kriittisen pisteen jälkeen putosivat nopeasti. Ennen pitkää meilläkin ollaan tilanteessa, jossa ei voida enää olettaa, että koko ikäluokka haluaa tulla riparille, vaan osallistuminen pitää tehdä houkuttelevaksi. Jos kokemus ei ole mielekäs, ei sinne leirille sitten ehkä jakseta lähteäkään”, Wirtanen miettii.

”Mikä rippikoulu vähintään on? Onko mikä tahansa leiri rippikoululeiri? Mitä pitää ainakin olla ohjelmassa? Voiko aikuisriparia leirin sijaan ehkä käydäkin omaan tahtiin pitemmän ajan, ja kerätä vaikkapa omannäköistään ripariportfoliota, kunnes on saanut vaatimukset täyteen?”

Tulevaisuuteen suunnatessa pitäisi Wirtasen mukaan edetä yhdistämällä voimavaroja – jotta palveluja tuotettaisiin mahdollisimman hyvin kaikkialla, resurssien kaventuminen huomioiden.

”Voisi tehdä esimerkiksi rovastikunnallista yhteistyötä. Sehän on johtajuuskysymys, resurssikysymys, työkulttuurin kysymys. Rakenteethan eivät ole jäykkiä. Missään ei ole kielletty yhteistyön tekemistä.”

Teksti: Jaakko Kaartinen