Nuoret aikuiset - Villimedia

Tag Archive for: Nuoret aikuiset

Yksilöitä kohdataan ja yhteisöjä tuetaan – kirkon oppilaitostyö vastaa opiskelijoiden hyvinvointia horjuttaviin ilmiöihin

Yksinäisyys, ulkopuolelle jääminen, kuulumattomuus ja tunne siitä ettei ole osa yhteisöä – nämä kokemukset ja tunteet ovat todellisia ilmiöitä nuorten ja opiskelijoiden arjessa.
Evankelis-luterilainen kirkko tekee oppilaitostyötä eri koulutusasteilla ympäri Suomea. Työn tarkoituksena on kohdata opiskelijoita, luoda yhteisöä ja edistää opiskelijoiden ja henkilökunnan hengellistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia.

Oppilaitostyöntekijä on osa moniammatillista työyhteisöä. Työssä palvellaan eri ikäisiä opiskelijoita erilaisissa elämäntilanteissa ja tarjotaan hyvinvoinnin tukea myös henkilökunnalle.

”Olemme ihmisten seassa ja arjessa. Tämä on oppilaitostyön idea. Liitymme valmiina olevaan työympäristöön ja tuomme hengellisyyttä, uskonnontajua ja ymmärrystä”, luonnehtii Helsingin yliopiston yliopistopappi Leena Huovinen.

Miltä näyttää oppilaitostyön arki pandemian jälkeen?

Leena Huovinen

Ennen koronapandemiaa, pandemian aikana ja pandemian jälkeen on havaittavissa nuorissa ja opiskelijoissa erilaisia ilmiöitä hyvinvointiin liittyen. Helsingin yliopiston opiskelijoista joka kolmas kokee kuulumattomuutta yhteisöön.

Yhteisöön kuulumisen ongelmat olivat haaste jo ennen pandemia-aikaa, mutta ongelmat pahenivat pandemian aikana ja ovat vieläkin vahvasti läsnä oppilaitostyön arjessa kirkon oppilaitostyön silmin. Lisäksi paineistava maailmantilanne Ukrainan sodan ja Israel-Palestiinan konfliktin myötä kuormittaa opiskelijoita.

”Yksinäisyys on surullinen ja hankala asia, mikä näkyy päivittäin työssäni. Hengellisyys ei ole kuitenkaan suoraa lääke yksinäisyyteen, mutta oppilaitostyössä voimme rakentaa yhteisöä ja miettiä rakenteita yksinäisyyden ehkäisemiseksi”, pohtii Huovinen.

Kirkkohallituksen asiantuntija Stiven Naatus kertoo, että pandemia-aika muutti radikaalisti oppilaitosten toimintatapoja riippumatta paikkakunnasta tai oppilaitoksesta. Pandemian seurauksena opintoja järjestettiin etäopintoina, ja nyt etäopinnot ovatkin jääneet pysyväksi osaksi oppilaitosten arkea. Digitaalisuuden muutokset ja verkko-opinnot ovat jättäneet jälkensä oppilaitosten yhteisöllisyyteen.

”Sosiaalisen kanssakäymisen rajoittaminen koronan takia vaikutti nuorten hyvinvointiin, eikä toimenpiteiden kaikkia vaikutuksia nuorten hyvinvointiin ja kehitykseen vieläkään tiedetä”, kertoo Naatus.

Sosiaaliset taidot saivat lommon koronasta

Katariina Pitkänen

Katariina Pitkänen puolestaan on tehnyt liki 20 vuoden ajan töitä Oulussa oppilaitospastorina ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa. Pitkänen kertoo, että mielenterveydenhaasteet, kuten masennus ja ahdistuneisuus, ovat lisääntyneet etenkin nuorilla naisilla. Tämä näkyy oppilaitospastorin arjessa kasvaneena tarpeena yksilölliselle kohtaamiselle.

”Meillä on amiksessa nyt he opiskelijoina, jotka ovat olleet alakoulun viimeisillä luokilla pandemian aikana. Tämä kyllä näkyy opiskelijoiden hyvinvoinnissa ja sosiaalisissa taidoissa. Rajoitukset tekivät selkeästi hallaa tälle sukupolvelle. Tämä heijastuu siinä, että nuorilla on vaikeaa olla ihmisten kanssa ja luoda ihmissuhteita”, toteaa Pitkänen.

Nuorten hyvinvointia pohtiessa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että hyvinvointi kasautuu. Osa nuorista pärjää aina hyvin ja voi aina hyvin, kun taas osan nuorista hyvinvointi jatkuvasti heikkenee. Oppilaitostyön ammattilaiset ovat valmiita kuuntelemaan, keskustelemaan ja kohtaamaan kaikenlaisia opiskelijoita.

”Ihmisten tarve olla osa ryhmää ei ole muuttunut vuosien varrella. Ajattelen, että ihmisillä on tarve saada peilejä muista ihmisistä, kun kasvetaan kohti ammattilaisuutta ja aikuisuutta. Vaikka moni asia ja ilmiö muuttuu, tämä tarve ei häviä minnekään. Nyt, kun kontaktiopetus on vähentynyt, vertaiskasvamista on vähemmän tarjolla, enkä usko tämän olevan hyvä asia”, miettii Pitkänen.

Yhteiskunnan tilanne heijastuu epävarmuutena opiskelijoiden elämään

Helsingin yliopiston oppilaitostyössä ja kirkkohallituksen asiantuntijan näkökulmasta kansainvälisten opiskelijoiden tilanne on vaikea. ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden tuloa Suomeen on helpotettu, mutta heidän asemansa on kurjistunut aiemmasta. Arjen selviytymismahdollisuuksia ei ole paljon, koska köyhyys, työttömyys ja toimeentulon ongelmat kasvavat. Näille opiskelijoille on maalattu täysin erilainen kuva Suomesta ja täällä opiskelemisesta kansainvälisenä osaajana. Todellisuus on kuitenkin ollut jotain muuta. ETA-alueen ulkopuoliset opiskelijat joutuvat leipäjonoihin, koska aliravitsemus on oikea ongelma arjessa.

Oppilaitostyössä vastataan tähän ravistelemalla oppilaitosten rakenteita, nostamalla ilmiötä julkiseen keskusteluun ja olemalla läsnä näidenkin opiskelijoiden arjessa. Tavoitteena on kulkea rinnalla opiskelijoiden arjessa tässäkin asiassa.

Toimeentuloon ja lainapainotteisuuteen liittyvät kysymykset kuormittavat opiskelijoita. Osa opiskelijoista elää sellaisessa tilanteessa, jossa perheet auttavat ja tukevat opintojen onnistumista myös taloudellisesti ja toisaalta on myös paljon nuoria, joiden kotoa taloudellista tukea ei saa. Nähtävillä on siis jälleen kahtiajakautuneisuutta ilmiön ympärillä.

”Helsingissä on nähtävissä uusia talousepävarmuuksia aivan jokaisella tasolla, koska opiskelijoiden lisäksi myös ylioppilaskunta on vaikeuksissa. Näiden talouteen ja toimeentuloon liittyvien yhteiskunnallisten ilmiöiden lisäksi jokapäiväisessä työssä tulee myös peruskysymyksiä esille liittyen sairastumiseen, hengellisyyteen ja kuolemaan”, kertoo Huovinen.

Viime aikoina tehdyt säästöpäätökset puristavat opiskelijoita

Stiven Naatus

Kirkkohallituksen asiantuntija Naatuksen mukaan tiukennukset opiskelijoiden etuuksiin näkyvät kaikilla koulutustasoilla. Opiskelijajärjestöt nostavat tiukennuksien vaikutuksia
julkiseen keskusteluun vahvasti.

”Opiskelijoiden tilanteet eriytyvät, koska osa tulee varakkaammasta taustasta ja osalle on mahdollista tehdä töitä opintojen ohella. Toinen puoli ei joko saa töitä tai voi tehdä niitä opintojen kanssa samanaikaisesti”, toteaa Naatus.

Oppilaitostyössä on varauduttu jo syksyn 2025 arkeen. Kaikki leikkaukset eivät ole vielä tulleet voimaan ja asumisen tuki muuttuu syksystä alkaen. Työmarkkinatilanne haastaa niin opinnot aloittaneita kuin vastavalmistuneitakin. Työttömiä on paljon ja lainapainotteisuus kasvaa. Paine ja kuormitus kasvavat ilmiöiden painottuessa.

”Tulevaisuuden suunnittelun pitkäjänteisyys on nuorilla nykyään vaikeaa. Onko tässä epävarmuudessa kyse nykyhallituksen päätösten seurauksista? Varmasti on, mutta ajat ovat yleisesti ottaenkin tiukat”, pohdiskelee Pitkänen.

Miten kirkon oppilaitostyöllä vastataan sosiaalisiin ja hyvinvoinnin paineisiin?

Kirkon oppilaitostyön ammattilaisilla työ on monipuolista. Oppilaitoksissa tehdään papin perustyötä, sielunhoitoa ja yhteisöllisyyden kehittämistä. Työmuotoja on monia. Usein oppilaitospapin työssä ohjataan opiskelijoita erilaisten palveluiden pariin ja selvitellään yksilöiden tilanteita.

”Me olemme aina valmiita juttukavereita. Nuoret eivät ole kustannuserä vaan tulevaisuus, vaikka yhteiskunnallinen tilanne on epävarma. Meillä on myös diakoniakeinoja käytössä oppilaitostyössä Oulussa. Oppilaitostyön diakoni on olemassa ja jokaisen opiskelijan käytettävissä”, pohdiskelee Pitkänen.

Oppilaitospastoreiden työssä erityistä on se, että rakenteellisia ongelmia voidaan viedä eteenpäin oppilaitosten sisällä, jotta muutosta voi tapahtua. Lisäksi paljon asioita nostetaan keskusteluun niin oppilaitoksen sisällä kuin laajemminkin yhteiskunnalliseen julkiseen keskusteluun.

”Ihmiset tulevat arjessa meidän luoksemme, koska kirkon ihmisiin luotetaan riippumatta omasta uskonnosta. Vastaamme ajankohtaisiin ilmiöihin tukemalla ja kannustamalla pieniinkin askeleisiin arjessa. Papin tehtävä on tarjota paikka keskustelulle, jossa ei syynätä ongelmia tai diagnosoida opiskelijoita. Ihminen voi tulla avoimesti luokse”, pohtii Huovinen.

Naatus kertoo, että hengellisyys ja katsomus ovat osa ihmisten identiteettiä ja kokonaisuutta hyvinvoinnista. Kirkon oppilaitostyön ammattilaiset ovat valmiita käsittelemään kokonaisvaltaista hyvinvointia myös eksistentiaalisen hyvinvoinnin kautta.

Kirkkohallituksen mukaan viime aikoina kiinnostus hengellisyyteen on noussut nuorempien sukupolvien piirissä. Hengellisyys siis näkyy oppilaitostyössä. Kirkko on läsnä siten, että uskontolukutaito on saatavilla ja valmiudet hengellisiin keskusteluihin on olemassa. Oppilaitostyössä vastataan yhteiskunnallisiin ilmiöihin parhaalla mahdollisella ymmärryksellä ja empatialla.

”Minä olen rinnalla kulkija. Lähestyn työtäni kokonaisvaltaisesti, eli voimme keskustella sielunhoidon yhteydessä hengellisistä asioista, mutta myös aivan kaikesta muusta. Olen kirkon työntekijänä lähetetty kulkemaan oppilaitoksissa ihmisten arjessa. Kyse ei ole minun omasta agendastani vaan siitä, että saan palvella näiden kysymysten, ilmiöiden ja ihmisten äärellä”, kertoo Pitkänen.

Teksti: Ilona Rantala

16.5.2025/by Jaakko Kaartinen

Miksi suomalaisten nuorten usko tulevaisuuteensa murenee?

nuorisotutkimusta, ajankohtaista, artikkelit

Keväällä julkaistu viimeisin nuorisobarometri oli 30-vuotisjuhlajulkaisu. Nuorisobarometri käynnistettiin tutkimuksena 1990-luvun lamavuosina nuorten tilanteesta virinneen huolen voimin. Nyt kolmikymmenvuotinen kyselyjen sarja mahdollistaa kehityskulkujen tarkastelemisen jo useamman nuorisosukupolven yli.

Graafi nuorten ttulevaisuususkon heikkenemisestä

Graafi: Nuorisobarometri

Juhlajulkaisun aikasarjoissa huomiota herätti nuorten tulevaisuutta koskevan toiveikkuuden pudotus. Sen ovat myös tutkijat nostaneet nuorisobarometrin tärkeimmäksi havainnoksi. Neljä viidestä nuoresta on aiempina vuosina vastannut suhtautuvansa tulevaisuuteen optimistisesti. Viimeisimmässä aineistossa, joka kerättiin viime vuonna, osuus on pudonnut kuuteenkymmeneenyhteen prosenttiin. Erittäin optimististen nuorten määrä on leikkautunut vuoden 2021 tasolta kolmasosaan, kahteentoista prosenttiin.

Ei yksin maailmantuskaa – syitä pitää etsitään nuorten arjesta

Minne nuorten toiveikkuus meni? Mitä tapahtui?

”Kukaan ei osaa vastata tähän yksiselitteisesti. Selitys on monien tekijöiden summa”, sanoo dosentti Tomi Kiilakoski, joka toimii nuorisobarometrin vastaavana tutkijana.

”Äkillinen tulevaisuususkon pudotus on poikkeuksellinen ilmiö. Sitä ei voida esimerkiksi selittää nykyisellä nuorisotyöttömyyden ilmiöllä, koska aiempi mittaus osoittaa sen olleen varsin riippumaton työttömyyden kehittymisestä.”

”Nuorten usko omaan tulevaisuuteen on ollut aina korkeampi kuin heidän uskonsa maailman tulevaisuuteen. Maailmantilaan liittyvät asiat, Ukrainan sota ja Gaza, ilmastonmuutos esimerkiksi eivät tässä mielessä myöskään selitä sitä, että nuorten luottamus nimenomaan omaan tulevaisuuteensa on kokonaisuudessaan pudonnut näin jyrkästi”, Kiilakoski sanoo.

”Joillekin nuorille kyse on varmasti siitä, että pitkän rauhanjakson jälkeen on siirrytty epävakaaseen ja epävarmaan tilanteeseen. Joillekin kyse on ympäristöön liittyvästä kehityksestä. Mutta suurin osa nuorista ei kärsi ilmastoahdistuksesta, ja kehitysusko maailmantilan suhteen tosiaan on ollut irrallaan omaa tulevaisuutta koskevista ajatuksista.”

Selityksiä tulevaisuususkon hupenemiselle täytyy Kiilakosken mielestä hakea lähempää nuorten omaa arkea. Sieltä löytyykin useampia toisiaan tukevia tekijöitä.

”Ensimmäinen tekijä on, että nuorten taloudellinen tilanne on selvästi heikentynyt erilaisten nuoriin kohdistuvien etuuksien leikkausten myötä, samalla kun nuorisotyöttömyys ja inflaatio on kohonnut. Barometrissä tämä näkyy siinä, että nuorten tyytymättömyys taloudelliseen tilanteeseensa on vähäisempi.”

Unohdettiinko pandemian vaikutukset nuoriin jo?

”Toinen tulevaisuususkon heikkenemiseen liittyvä teema liittyy koronaan. Vaikuttaa siltä, että meillä on saman tien unohdettu, että meillä edes oli tällainen ajanjakso. Korona-aikaan oltiin tavattoman huolissaan siitä, mitä korona merkitsee nuorten hyvinvoinnille ja pidän aika jännänä, että kun alkaisi olla mahdollista todella nähdä, miten pandemian aikaiset ratkaisut vaikuttivat nuoriin, huoli on kuin haudattu. Me tiedämme kuitenkin, että nuorille ovat tärkeitä kodin ja koulun ulkopuoliset kaverisuhteet ja harrastukset – ne ovat osa nuorena kasvamista. Kaikkeen tähän puututtiin pandemian aikana”, Kiilakoski toteaa.

Kuva: Sami Perttilä

”Minusta nuorten toiveikkuuden pudotusta ei ole uskottavaa käsitellä ilman tuota pandemia-aikaa ja sen vaikutuksia.”

Korona osoitti kyllä sen, että suomalaisella yhteiskunnalla ja ihmisillä oli paljon selviämiskykyä, mutta pandemian vaikutus osui eri väestön osiin eri tavoin. Esimerkiksi opintonsa aloittaneet ja kotoa muuttaneet nuoret olivat erityisen haavoittuvassa asemassa.

”Tietty nuorten ikäluokka ei normaalisti päässyt tapaamaan toisiaan. Monia asioita opitaan vain toisten nuorten kanssa. Kysymys on, mitä vaikutuksia siitä seurasi, että näin ei päässytkään tapahtumaan ja millaisia vaikutuksia sillä on elämänkululle?” Kiilakoski jatkaa.

”Nyt olisi tärkeää selvittää, millaisiin nuoriin kolhut kaikkein eniten osuivat. Tätä kautta me voisimme myös kohdentaa tukitoimenpiteitä, joita selvästi tarvitaan. Tässä nuorisotyöllä on oma tehtävänsä.”

”Kyse on oikeastaan sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta; nuoret olivat monella tapaa koronan maksumiehinä ja -naisina, heiltä estettiin normaaliin nuoruuteen liittyviä asioita. Kun maksut nyt erääntyvät heidän maksettavakseen, olisi reilua auttaa heitä muutenkin kuin sinällään hyödyllisellä terapiatakuulla.”

Rikkooko negatiivinen puhe nuorten tulevaisuudenkuvan?

Kolmas selityslinja liittyy Kiilakosken mielestä siihen, miten tulevaisuudesta on ryhdytty puhumaan.

”Ihminen on tulevaisuuteen suuntautuva olento ja me kerromme itsellemme kertomuksia siitä, mitä siellä tapahtuu. Tämän päivän Suomessa meillä on vallalla puhe siitä, miten asiat ovat rikki aina politiikasta murtomaahiihdon valmennukseen saakka. Miten tällaisessa tilanteessa, jossa maalaillaan yksinomaan vakavia tulevaisuudenkuvia, nuori luo hyvän tulevaisuuskuvan itselleen.”

Kiilakoski lisää, että monet poliittisesti aktiiviset nuoret kertovat, etteivät saa aikuisilta aitoa pohdintaa tulevaisuudesta.

Keskustelu on jumiutunut tämän vuoden budjettiin ja talouden tasapainottamiseen, mutta talous on kuitenkin vain väline. Siitä, millaisia arvoja, millaista elämää ja maailmaa tavoitellaan, ei käydä keskustelua.

”Neljäs pointsi on se, että nuoret jopa lamasta toipuvassa Suomessa sanoivat, että menestyminen on itsestä kiinni. Nyt se määrä on vähentynyt varsin paljon. Voi ajatella, että monet viimeaikaiset keskustelut ovat tuoneet esille sen, että ei ihminen olekaan vain oman onnensa seppä, vaan monet omaan taustaan liittyvät asiat vaikuttavat siihen, miten pärjää.”

Kiilakosken mielestä tulevaisuususkon muuttuminen on näitä kaikkia asioita limitettäessä aivan luonteva kehityskulku. Osa näistä syistä ovat suuria suhdanteita, joihin suomalainen yhteiskunta ei yksin pysty vaikuttamaan, mutta osa tekijöistä on poliittisten valintojen tulosta.

Usko omiin mahdollisuuksiin heikkenee, kun hyvinvointivaltion lupauksia nakerretaan

Hyvinvointivaltion perusidea on, että yksilön ei tarvitse kantaa itseensä kohdistuvia riskejä, vaan yhteiskunta auttaa siinä. Tämän lupaukset pitäisi yltää myös nuoriin.

”Hyvinvointivaltiossa ihmisen joutuessa olosuhteiden uhriksi, valtiovallan tehtävä on tarjota erilaisia tukitoimenpiteitä, esimerkiksi taata oikeus kouluttautumiseen niin pitkälle kuin haluaa ja oikeus opintotukeen”, Tomi Kiilakoski sanoo.

”Tässä mielessä 1990-luvun lama on kiinnostava verrokki pandemia-ajalle. Se oli suurempi shokki kuin koronan myötä koettu ja ravisteli koko yhteiskunnan rakennuspuita. Silti nuoret silloin ajattelivat, että menestyminen elämässä on itsestä kiinni – ehkäpä siihen vaikutti silloin sisäistetty hyvinvointivaltion idea, että jos kuitenkin joutuisi vaikeuksiin, turvaverkko kantaisi.”

”Mutta nyt on liikuttu suuntaan, jossa nuorten on itse kannettava riskit elämässään. Ja nuoret ovat siitä tietoisia, samoin niistä tapauksista, joissa ei onnistuta pääsemään koulutukseen, työhön ja normaaliin elämään, vaikka olisi tehty kaikki oikein. Kun nyt sitten edelleen heikennetään yhteiskunnallisia palveluja ja esimerkiksi rajataan opinto-oikeutta, mitä sellainen sitten tekee nuorten uskolle tulevaan? Tuskin se sitä parantaa.”

Usein nuoria koskevassa keskustelussa jää huomaamatta erittäin vahva kannatus, jonka nuoret antavat hyvinvointiyhteiskunnalle. Tässä barometrissa se näkyy siinä, että nuorisotyötä pidetään entistä tärkeämpänä. Hyvinvointivaltiota haluttaisiin, mutta päätökset, joita tehdään, kyseenalaistavat sen lupauksia nuorille.

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus koetuksella

Kiilakosken mukaan tulevaisuususko nostettiin nuorisopoliittiseksi kärjeksi nuorisotutkimuksessa osin siksi, että sen tukemisen luulisi yhdistävän kaikkia.

”Oli poliittinen kanta mikä hyvänsä, olit liberaali tai konservatiivi, kaikki ajattelevat, että tulevaisuususkoa pitäisi olla olemassa, koska se on polttoainetta yritteliäisyydelle, kansalaisuudelle ja inhimilliselle kasvulle”, Kiilakoski sanoo.

Konsensus tulevaisuudenuskon tukemisesta ei vain tunnu yltävän päätöksentekoon saakka.

”Sukupolvipoliittisesti on hyviä syitä kysyä, kuinka oikeudenmukaisia ja reiluja päätöksiä nyt on talouden suhteen tehty tässä koronanjälkeisessä tilanteessa.”

”Nuori aikuisuus parinkympin jälkeen on vaihe, jossa ihmiset ovat elämässään kaikkein köyhimpiä. Silloin he ovat kaikkein riippuvaisimpia yhteiskunnallisista tulonsiirroista. Kun näistä leikataan, se osuu ilman muuta nuoriin. Tämä on itsestään selvää, ei tarvita mitään vaikutusten arviointia. Sitä vaikutusten arviointia tarvitaan siihen, miten moninkertaisesti se joihinkin nuoriin osuu.”

Lisäongelma on siinä, että nuorisotyön liittymäpintoja nuorten aikuisten todellisuuteen on turha vähän.

Nuoret aikuiset ovat kaukana sekä kunnallisesta että seurakunnallisesta nuorisotyöstä. Siihen on rakenteellisia, hiustoriaan ja työn järjestämisen luonteeseen liittyviä syitä. Kuitenkin nuoret aikuisetkin tarvitsevat tukea ja kannattelua.

”Nuorten aikuisten osalta tarvittavista sosiaalisista puitteista suuri osa liittyy oppilaitoksiin. Niin kuntien kuin seurakunnankin osalta on ollut aika vähän sellaisia instrumentteja, joilla päästäisiin tukemaan heitä. Nuoriin aikuisiin kohdistuva sosiaalityö tekee jälkihoitoa, ja nuorisotyön puolella ei ole kovin hyviä keinoja tavoittaa yli parikymppisiä.”

”Väistämättä kyse on resursseista – kun ne ovat rajatut, pitää tehdä valintoja. Nyt valinta on tehty nyt niin, että yli parikymppisten palvelut ovat kohdennettuja toimenpiteitä, työpajoja ja valmennuksia, mutta eivät yhteisöä tukevia toimintoja”, Kiilakoski sanoo.

”Kutsuisin tätä nuorisopoliittiseksi sokeudeksi, joka liittyy nuorten aikuisuuteen: ei edes tunnisteta tämän kohderyhmän tarpeita.”

Nuorisotyön ydin ei katoa teknologian myötä

Nuorisobarometrissa kysytään, mitä asioita nuoret haluisivat itsensä saavuttaneen 35-vuotiaaksi ehdittyään. Reilu kolmannes toivoo saavuttaneensa oman perheen ja lapsia, 85 % toivoo saavuttaneensa läheisiä ystäviä. Oman perheen ja lasten saamisen toiveet ovat selvästi laskeneet 2000-luvun alkupuolelta.

”Perheen merkitys näyttää laskeneen, mutta sosiaalisuuden läheisyyden kaipuu ei ole hävinnyt minnekään. Nuoret nyt elävät tilanteessa, jossa tämä on mahdollista, ja sosiaaliset tarpeet on mahdollista täyttää kavereilla, ystävillä ja kivalla meiningillä. Mutta kysymyksen voi myös kääntää toisin päin: entä jos perheen kaipuun väheneminen ei kerrokaan itsekkyydestä vaan halusta säilyttää tärkeät ystävyyssuhteet”, miettii Tomi Kiilakoski.

Graafi: nuorisobarometri

”Voidaan myös kysyä, miten perheystävällinen suomalainen yhteiskunta varsinaisesti on? Kuinka hyvin se tukee ja mahdollistaa ennakoitavan taloudellisen suunnittelun? Viimeisten kymmenen vuoden aikana meillä on leikattu lapsilisiä, heiketty lapsiperheiden asemaa, eikä näissä viimeaikaisimmissa leikkauksissa ole muun muassa osattu laskea, mitä ne tekevät yksinhuoltajille. Tylyimmillään ja julmimmillaan syytetään ihmisiä köyhyydestä”, Kiilakoski tokaisee.

Suomessa tukitoimenpiteen enenevässä määrin liittyvät yksilön toimintakyvyn ja selviämisen tukemiseen, sen sijaan että pohdittaisiin, mikä on se koko yhteiskunnallinen kehys, joka aiheuttaa pahoinvointia ja jota muuttamalla voitaisiin parantaa hyvinvointia.

”Esimerkiksi OECD arvioi, että 90 % uusista työpaikoista Suomessa tulee edellyttämään korkeaa osaamista ja työmarkkinat ovat entistä vaativampia. Kaikki eivät kuitenkaan halua eivätkä voi lähteä korkeakouluihin kouluttautumaan. Mikä vaikutus tällaisilla asioilla on nuorten kokemuksilla – eihän tällaista pohdintaa suomalaisessa keskustelussa ole lainkaan. Sen sijaan puhutaan siitä, että täytyy synnyttää näitä työpaikkoja.”

Rohkeampaa puhetta ja tekoja nuorten puolesta, pliis

Mitä sitten tarvittaisiin?

Nuorista 84 % ilmoittaa nuorisobarometrissa, että tarvitaan nuorisotiloja, fyysisiä kohtaamisen paikkoja. Kiilakoski ei ole tästä ihmeissään.

”Nuoruus edellyttää kolmansia tiloja koulun ja kodin ulkopuolella. Niitä ei voi korvata digitaalisilla ympäristöillä. Nämä paikat, joissa toisia kohdataan ja ajatuksia vaihdetaan, ovat tärkeitä jo demokratiankin kannalta – niissä kohdataan muitakin kuin samanmielisiä ihmisiä ja opitaan sitä kautta erilaisia näkökulmia. Tätä voi tarkastella myös katsomusdialogin ja monikulttuurisuuden kautta, ne edellyttävät näitä paikkoja ja tiloja, joissa eritaustaiset nuoret itse kohtaavat toisensa”, sanoo Tomi Kiilakoski.

”Riippumatta teknologista härveleistä nuorilla on tarpeita ystävyyssuhteille, yhteen tulemiselle, hengailulle ja yhdessä toimimisen taidoille. Tämä tulee olemaan nuorisotyön ydin neljänkymmenen vuoden päästäkin. Tämä on täysin varmaa, ja nuorisotyön täytyy tarjota tähän mahdollisuuksia sekä tätä tukevaa osaamista.”

”Nuorisotyö rakentuu optimismin varaan: kun me saatamme nuoria yhteen toimimaan keskenään ja saadaan se järjestettyä niin, että se on turvallista, niin on samantekevää, mitä nuoret tekevät, koska se joka tapauksessa johtaa hyviin lopputuloksiin: syntyy oppimista ja hyvää meininkiä. Tämän mahdollisuuksista käsin muodostuvan suomalaisen nuorisotyön ajatuksen ja asenteen säilyttäisin ilman muuta. Meidän vahvuutemme on keskittyä siihen, mitä nuorella on ja mitä hän voi tuoda yhteiseen juttuun muille.”

Se, mitä Kiilakoski kaipaisi lisää, on äänen pitämistä voimakkaammin nuoria koskevien kasvuympäristöjen ja elinolojen puolesta.

”Tähän kaipaisin enemmän ääntä ja röyhkeyttäkin – että uskallettaisiin rohkeammin olla nuorten puolella ja osattaisiin esittää niitä hankaliakin kysymyksiä. Pitää puolustaa sitä, että nuoret saavat heille kuuluvan osuuden yhteiskunnan varoista ja huomiosta muutenkin kuin juhlapuheissa.”

Teksti: Jaakko Kaartinen

14.5.2025/by Jaakko Kaartinen

Kuka huomaisi ja kutsuisi mukaan nuoret miehet?

nuorisotutkimusta, ajankohtaista, artikkelit

Vantaan Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvastia on jo pidemmän aikaa mietityttänyt se, ovatko nuoret miehet niin etäällä kristinuskosta kuin kirkon jäsentilastot näyttävät.

Tikkurilassa haluttiin saada pohdintojen tueksi parempaa näkemystä asiasta. Silvast pyysi tätä varten strategia- ja brändityöhön erikoistuneen Jaana Haapalan toteuttamaan haastattelututkimusta nuorten miesten tilanteesta.

Haapala lähti tekemään tutkimusta keräämällä aineistoa 18–35-vuotiailta miehiltä, joiden suhde kristinuskoon oli ainakin varovaisesti myönteinen. Haastateltavia tutkimukseen kerättiin kaikkialta Suomesta.

“Löytyi paljon miehiä, jotka pitävät kristinuskon arvoja tärkeänä. Kristinuskon arvoilla tarkoitettiin pysyvyyttä, turvallisuutta ja vastaavia hyviä arvoja – joku kuvasi näitä suorastaan perhearvoina. Kirkon roolia ei kuitenkaan nähty yhtä lailla merkittävänä”, Jaana Haapala kertoo.

Kolmenkymmenen henkilön haastatteluaineisto toi esille perinteisten arvojen nuoret miehet, jotka kokevat, ettei kirkko heitä oikein kohtaa.

Nuorilla miehillä on ahdasta olla

Haapalan Tikkurilan seurakunnalle toteuttama tutkimus toteutettiin haastatteluina ja ne lähtivät liikkeelle yksinkertaisesta kysymyksestä: miltä tuntuu olla nuori mies tässä maailmanajassa?

”Poikkeuksetta keskustelussa tuli esiin, että nuorilla miehillä on ahdasta. He elävät ristiriitaisten viestin keskellä: pitää olla vahva, mutta ei kuitenkaan saa olla liian vahva. Pitäisi olla pärjäävä ja pätevä, mutta samalla empaattinen koti-isä. Kaikkien eri suuntaaan vievien vaatimusten keskellä he olivat ihmeissään siitä, mikä lopulta on se mies, joka tässä ajassa kelpaa?” sanoo Jaana Haapala.

Haastatteluissa tuli esiin kokemuksia ulkopuolisuudesta, turhautumista ja ärtymystäkin.

”Nämä haastattelemani nuoret miehet kysyvät, millainen mies on hyvä ja kunnon mies? Joka tuutista tulee painetta muuttua, mutta he eivät ymmärrä, mihin heidän pitäisi muuttua. Terveitä roolimalleja miehenä olemiselle ei oikein löydy. Netistä he löytävät suorastaan irvokkaita miehen malleja. Kun kysyin, eikö Suomessa ole ketään sellaista miestä, johon samaistua roolimallina, vastaukseksi tuli hiljaisuutta.”

Kristillisyys kiinnostaa nuoria miehiä, mutta kirkko on etäinen

Tähän perspektiiviin kristinusko asettuu mielenkiintoisella tavalla. Sellainen kristillisyys, joka on kiinni Raamatussa ja perinteissä, vaikuttaa tarjoavan miehille merkityksellisyyttä, vaikka luterilainen kirkko ei vastaavaan yllä.

”He saavat sieltä kristinuskosta itselleen olemassaolon oikeutusta. Raamatusta löytyy mies, jolla oli tehtävä ja paikka maailmassa”, Haapala selittää.

Luterilaisen kirkon ja seurakuntien ja haastateltujen miesten hahmottaman kristillisyyden välillä on katkos. Nuorten miesten perspektiivistä Raamattu vaikuttaa kirkolle olevan enemmän virikekirja kuin uskon perusta. Kirkko itsessään vaikuttaa enemmän poliittiselta kannanottajalta kuin yhteisöltä, joka tarjoaisi heille vakaata pohjaa ja viittoja oman elämän suuntaamiseen.

”Osa miehistä ilmaisi kiinnostusta katoliseen kirkkoon, osa ortodoksiseen, hakiessaan selkeää kristinuskoa, jolla tuntuisi olevan vakaammin kiinni juurissaan ja joka tarjoaisi enemmän sellaisia asioita, joita he kaipaavat nykyiseen tyhjiöön.”

Luterilaista kirkkoa ja sen seurakuntia ajateltiin naisten paikkoina. Ne asettuuvat samaan naisvaltaisten instituutioiden jatkumoon, jonka miehet kokevat kohdanneensa varhaiskasvatuksesta kouluun.

”Yksi nuori mies kysyi, ollaanko siellä kirkossa muka oikeasti nuorista miehistä kiinnostuneita tahoja – tai miehistä ylipäätään.”

Nuorena miehenä olemisen kokemukseen kytkeytyy monella lisäksi kipeä vaikeus parisuhteiden löytämiseen. Se voi kietoutua kysymykseen siitä, miksi juuri minä en kelpaa.

”Monen nuoren miehen kysymys on, miksi minä en kelpaa juuri miehenä – kukaan ei kiinnostu minusta, en pysty vastaamaan odotuksiin. Se on todella kipeä asia.”

Kirkko vaikuttaa monen silmissä naisten tilalta

Haastattelututkimuksen aineisto viittaa siihen, että vaikka kirkossa on nuorille ja nuorille aikuisille rakennettu turvallista ja matalan kynnyksen tilaa, johon tulla monenlaisena, se ei kuitenkaan tunnu saavutettavalta ainakaan osalta nuoria miehiä.

Jaana Haapala

“Jos kirkossa olisi tilaa tavalliselle miehelle, se kyllä kiinnostaisi heitä, mutta nyt se näyttää kovin feminiiniseltä; kirkossa tunnutaan toistavan viestiä siitä, että ‘sinä riität, tule sellaisena kuin olet’ ja ‘sinua rakastetaan juuri tuommoisenasi, mutta jostain syystä miehet eivät sittenkään mahdu siihen kuvaan”, Haapala kuvaa.

“Eräs parikymppinen mies sanoi, että se, että olet hyväksytty ja rakastettu ei riitä. Mitkä ovat luterilaiset mallit hyvästä elämästä? Me lillumme täällä mukavasti, mutta ei se johda pitkälle, varsinkaan, kun pitäisi tietää minkälaiseksi mieheksi tässä täytyisi kasvaa.”

Jaana Haapala sanoo, että haastattelut ovat hänelle havahduttava kokemus. Haapala on tehnyt kirkon kanssa työtä pitkään, mutta ei ole aiemmin tullut tarkentaneeksi omaakaan huomiotaan siihen, missä määrin seurakuntatoiminta saattaa vaikuttaa miesten näkökulmasta ulossulkevalta.

”Se, mitä miehet haastatteluissa sanoivat, on todellista. Se täytyy nostaa pöydälle ja miettiä tarkkaan, mitä sen suhteen kirkossa ja seurakunnissa kannattaisi tehdä.”

Missä voisi kokea veljellisyyttä?

Haapalan haastattelut tarjoavat myös kirkolle avaimia nuorten miesten odotuksiin vastaamiseen.

”Haastatteluissa nousi esiin ”veljellisyyden tarve” – että saisi jakaa asioita ja olla mieskavereiden kanssa. Yksi haastateltava kuvasi, että veljeys syntyy, kun on ryhmä miehiä, jotka luottavat toisiinsa ja voivat puuhata yhdessä. Tämän kokemuksen puute on huutavaa ja some vaikuttaa olevan sille korvikkeena”, Jaana Haapala sanoo.

”24-vuotias mies totesi, että miehet kaipaavat kavereita, porukka on miehelle tärkeä, kaveriporukan merkitys on hoitava ja meillä on siihen syvä tarve.”

Haapalan haastattelemien nuorten miesten joukossa oli kokemusta siitä, että tarjolla on feminiinisiä ratkaisuja heidän maskuliinisiin ongelmiinsa.

“Heille mieskaverit ovat tärkeitä siksi, että toisilta saa esimerkkejä. Jutelessa muiden miesten kanssa kuulee, mitä muut tekevät ja ajattelevat. Ja nyt tällaista ei ole tarjolla ollenkaan. Yksi haastattelemani mies kysyi, onko tullut poliittisesti epäkorrektiksi tarjota miehille ja pojille tilaisuuksia, jotka olisi tarkoitettu vain heille?”

Myös miehet ovat osa moninaisuutta

Haapalan mukaan kirkossa olisi syytä miettiä, onko perinteisen miehen roolilla oikeasti tilaa, vai näyttäytyykö se enemmän ongelmana, joka tulisi ratkaista, kuten nuorten miesten haastatteluissa kokemuksena nousi esiin.

”Tämä on tällainen kasvukutsu liberaalille kirkolle – miten olla niin liberaali, että myös nämä miehet kokemuksineen voisivat mahtua sisälle.”

Kirkkoherra Silvast on samoilla linjoilla Haapalan kanssa.

”Kysymys miesten tilasta kirkossa ja seurakunnissa ei ole aivan mutkaton esittää. Voi vaikuttaa vähän jännitteiseltäkin esittää ajatuksia miestyöstä” Silvast sanoo.

”Kyse on kuitenkin siitä, että seurakunta ottaa tosissaan moninaisuuden. Kyse ei ole mieskeskeisen maailman palautusyrityksestä.”

Silvast painottaa kohderyhmälähtöisyyttä. Nuoret miehet pitää osata ottaa työssä ja viestinnässä huomioon yhtenä todellisena joukkona, joka ansaitsee oman huomionsa muiden kohderyhmien tavoin.

”Näiden nuorten miesten kanssa pitää yhdessä lähteä ratkomaan tarpeita ja suunnittelemaan toimintaa. Tärkeä oppi näissä haastatteluissa on se, että kirkon erityisyys on sen sisällössä, ei viihteessä,” Silvast sanoo.

Kokeilut paljastavat, onko kysyntää

Haapalan selvitys on mukana, kun seurakunta suunnittelee toimintaa eteenpäin. Tulokset ovat jo keskusteluttaneet.

Janne Silvast

”Ei seurakunnan nuorisotyössä ja nuorten aikuisten työssä mitään kategorista ole. Mutta on selvää, että isoskoulutus ja sen ikävaiheen toiminta on painottunut toiminnallisesti niin, että se sopii parhaiten niille, jotka mielellään osallistuvat esimerkiksi keskusteluun ja ryhmien ohjaamisen kysymyksiin”, Janne Silvast sanoo.

Voi olla, että toisenlaisellekin toiminnalle olisi kysyntää – vaikkapa poikien ja nuorten miesten puolelta.

Jotain on kokeiltukin jo.

”Kymmenen vuotta sitten meillä oli Tikkurilan seurakunnassa kokeiluja, jossa tarkasteltiin seurakuntien toiminnan katveita ja testailtiin keinoja, joilla nuoria miehiä saataisiin tavoitettua,” Silvast kertoo.

”Eräänä onnistuneena kokeiluna pidin pientä kampanjaa, jossa lähetettiin miehille seurakunnasta heidän syntymäpäivävuoden lopulla kortti, jossa kerrottiin, että haluttiin tarjota kahvit eräässä Jumbon kauppakeskuksen kahviloista, ja että mukaan voi ottaa kaverin. Neljäkymmentäneljä miestä kävi kaverinsa kanssa kahvilla. Se sai varmistumaan siitä, että kysyntää kontaktille sittenkin on.”

Tikkurilassa toimii nykyään isä-lapsi-ryhmä. Se on vakiintui kokeilusta arjen menestyneeksi toiminnaksi. Mukaan tulleet ovat todenneet, että mielikuvat seurakunnasta ovat kohentuneet.

Teksti: Jaakko Kaartinen

7.4.2025/by Jaakko Kaartinen

Kirkon ja seurakuntien psykososiaalinen tuki nuorille yllättää laajuudellaan

ajankohtaista, artikkelit

Kuinka laajaa nuorten psykososiaalinen tuki seurakuntien toiminnassa oikeastaan onkaan?

Vaikka kirkon kasvatus-nuorisotyöhön käyttämästä resurssista jonkin verran puhutaan, kirkon ja seurakuntien työn koko leveys jää yhteiskunnallisessa keskustelussa piiloon.

Esimerkkejä haettaessa katseen voi kohdistaa vaikkapa Tampereelle. Yhtymässä ja seurakunnissa nuorten ja nuorten aikusten tuki on moninaista ja monenlaista. Sen kautta voi hahmottaa laajaa kuvaa siitä, miten eri tavoin tuki ja kannattelu kirkon työssä ilmenee.

“Me olemme ehkä kirkossa vähän ujoja tai tottumattomia pitämään esillä sitä, mitä teemme”, sanoo Tampereen seurakuntayhtymän yhteisen kasvatuksen johtaja Heli Pruuki.

“Tuo vaatimattomuus heijastuu siihen, miten puhumme tekemästämme työstä muille, mutta myös itsellemme. Minusta meillä on paljon perusteita olla ylpeitä työstämme, mutta emme taida aina itsekään olla perillä siitä, mitä kaikkea teemmekään ja miten iso merkitys sillä on. Itsekin yllätyn siitä toistuvasti.”

Kaikki lähtee perustyöstä

”Ajattelen, että jo nuorisotyön perustyö on nuorten tukea. Ihan tavallinen nuorten ilta rippikoulu tai isoskoulutus on psykososiaalista tukea – niissä on kyse siitä, että nuorilla on saatavilla yhteisö, johon kuulua. Ilmapiiri siellä on yleensä turvallinen ja mukana on viisaita aikuisia, jotka kannattelevat toimintaa ja joiden kanssa voi halutessaan jutella”, Pruuki sanoo.

”Meidän kaikkein tärkein tukemme nuorille on tämä perustoiminta, joka tavoittaa vieläkin valtavasti nuoria.”

Tampereella neljän suomenkielisen ja yhden ruotsinkielisen seurakunnan sekä yhtymän tavoitteena on toimia kuin yksi suuri seurakunta. Esimerkiksi rippikoulussa se näkyy siinä, että nuori voi hakea minkä tahansa seurakunnan leirille.

”Tämä tarjoaa nuorille vaihtoehtoja. Jos on vaikka hankaluuksia, kiusaamista tai yksinäisyyttä koulussa ja oman alueen nuorten kanssa, voi olla, että toisen seurakunnan alueelta löytyy oma paikka, oma yhteisö ja uudet kaverit.”

Haavoittuvassa asemassa olevien nuorten huomaaminen on valtavirtaistunut

Rippikouluesimerkki kuvastaa nuori- ja perhelähtöistä ajattelutapaa. Sitä on Tampereella tietoisesti kehitetty ja sitä ollaan valmiita myös resursoimaan.

Tampereen seurakuntayhtymän yhteisen kasvatuksen johtaja Heli Pruuki: Kuva: Antti Rintala

”Tampereella on osattu linjata esimerkiki se, että vahvaa lastenleiritoimintaa ylläpidetään edelleen. Meillä on edelleen lähes neljäkymmentä leiriä lapsille ja perheille joka kesä. Ne ovat edullisia leirejä, ja silti on mahdollista hakea maksuvapautusta aina, jos on sellainen tilanne perheessä. Yhdenkään lapsen leirikokemus ei jää rahasta kiinni”, Heli Pruuki sanoo.

”Tampereella on opittu katsomaan työtä lapsen ja nuoren näkökulmasta.”

Koko nuorisotyötä tehdään erityisnuorisotyön tai diakonian silmälasit päässä. Pruukin kokemuksen mukaan seurakunnissa ovat jatkuvasti esillä haavoittuvassa asemassa olevat nuoret – ihan perustyötä koskevissa keskusteluissakin.

”Minusta voi sanoa, että tämä ajattelutapa on jo valtavirtaistunut Tampereella – ehkä niin on ollut täällä jo pitkään.”

”Se varmasti nousee ihan siitä, että nuorisotyössä toimivat tuntevat nuorensa ja näkevät heidän todellisuutensa – ei sitä oikein voisi väistääkään ja ajatella, että nämä asiat eivät kuulu meille seurakunnassa. Niinpä nuorisotilan jääkaapissa on ruokaa siltä varalta, että jollakulla ei sitä kotona ole.”

Nuoria myös kuullaan suoraan.

”Vaikuttajanuoritoimintamme on erittäin aktiivista. Nuoret ovat mukana kaikissa luottamuselimissä ja saavat niistä myös kokouspalkkion, kuten aikuiset. Hiljattain meillä koulutettiin työntekijöitä siihen, miten lapset, nuoret ja perheet otetaan mukaan toiminnan suunnitteluvaiheessa. Tavoitteena on mennä sitä kohti, että jo toimintasuunnitelmaprosessin alkuvaiheessa lapset ja nuoret otetaan mukaan ja matkan varrella heitä kuullaan siitä, että ovatko tavoitteet toteutuneet, kohtaako toiminta tarpeita ja onko se sellaista, mitä lapset ja nuoret kertovat toivovansa”, Pruuki kertoo.

Psykososiaalisen tuen kehittämistyötä tehdään laaja-alaisesti

Uusia toimintamalleja kehitetään ja otetaan Tampereella käyttöön kun tarpeita löytyy.

Nuorten erityisempään tukeen on kehitetty monia erilaisia menetelmiä ja ratkaisuja. Esimerkiksi matalan kynnyksen keskusteluapua Walk in terapian kautta on otettu käyttöön laajasti – mallia kehitettiinkin alun perin Tampereella Tuomas Perkiön johdolla.

”Walk in terapiaa on tarjolla muun muassa tietyissä lukioissa ja keskustassa Vanhalla kirkolla kenelle tahansa nuorelle. Sen lisäksi on tarjolla esimerkiksi erilaista ryhmämuotoista tukea, jota on kehitetty erilaisissa elämäntilanteissa oleville nuorille ja nuorille aikuisille”, Pruuki kertoo.

Uusien toimintamallien etsiminen ja kokeileminen on perusosa työn kehittämistä. Tällä hetkellä Tampereella toimii Viisikoksi nimitetty tiimi, jossa on mukana kasvatuksen, diakonian ja yhteiskuntavastuun, sairaalasielunhoidon, perheneuvonnan ja viestinnän edustus. Tässä laajassa kokoonpanossa voidaan mahdollisimman hyvin kartoittaa, mitä jo tehdään, ketkä ovat nykyisten palvelujen katveessa, jäävät ulkopuolelle ja tarvitsevat tukea.

”Meillä on Tampereella nyt nuoret aikuiset painopisteenä. Yhteishankkeessa ovat mukana kaikki seurakuntayhtymän toiminnalliset yksiköt, ja siinä tarkastelukulmana on tarjoamamme psykososiaalinen tuki noin kahdeksantoistavuotiaista kolmekymppisiin saakka. Seuraavaksi jalkaudutaan seurakuntiin. Kartoitamme, mitä kaikkea teemme, millainen on tavoittavuus ja miten näitä palveluja pidetään esillä.”

”Samalla työtä myös kehitetään: ajatellaan yhdessä, huolehditaan yhdessä resurssoinnista, yhdistetään voimia ja tehdään jotain asioita uusilla tavoilla, jotka tuolle kohderyhmälle ovat tarpeellisimpia.”

Seurakunta niveltyy myös kaupungin ja hyvinvointialueen palveluverkkoon

Seurakunnat ja yhtymä toimivat Tampereella yhteistyössä kaupungin ja hyvinvointialueen kanssa. Seurakunnan toiminta ja palvelut nuorille on pitkälti osa samaa yhteisten nuorten kohtaamista kuin kaupungin nuorisopalveluillakin.

”Meillä on vahva yhteys Tampereen kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palveluihin ja aktiivista yhteistä kehittämistä – tällä hetkellä esimerkiksi rakennamme yhteistä tehostetun nuorisotyön suunnitelmaa. Samoin yhteistyö hyvinvointialueen kanssa on aktiivista. Tärkeää on jo se, että tiedämme toisistamme hyvin”, Pruuki kuvailee.

Seurakunnat tekevät osaltaan alueellista yhteistyötä kaupungin ja viranomaisten kanssa. Niin Pirhan kuin alueellisemmat perhekeskusverkostot ovat aktiivisia ja seurakuntien työntekijät ovat niissä tuttuja toimijoita. Tampereella on uskallettu mennä mukaan verkostoihin, tutustua ja tulla tutuksi.

Pruuki nostaa esille sen, että kirkon työssä nuorten tukea tulisi tarkastella laajemmin kuin vain nuorisotyön piirissä.

”Esimerkiksi sairaaloissa tehtävässä työssämme kohdataan myös nuoria. Kun pappi siunaa kuolleen hautaan, on omaisissa usein nuoria. Perheneuvonta ja diakonia tukevat ainakin välillisesti myös perheen nuoria. Ja viestintä on keskeisessä roolissa, kun ajatellaan ihmistä eri ikävaiheissaan ja sitä, mitä juuri hänelle on tarjolla.”

Monien eri toimintojen vaikutukset suoraan tai välillisesti muodostavat sen tuen, kannattelun ja kanssaelämisen, joka eri vaiheissa toteutuu nuorten elämässä.

”Soisin, että kirkko kehittyisi yhä enemmän kohti kokonaisuuksien hahmottamista ja sitä kautta vahvempaa yhdessä tekemisen kulttuuria.”

Messukylässä seurakuntaa halutaan kehittää paikkana, johon nuori voi luottaa

Tampereella yksittäisen seurakunnan nuorisotyön näkökulmasta nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukeminen on läpäisevästi läsnä.

Messukylän seurakunnan nuoristotyönohjaaja Eetu Tuomi sanoo, että koko toiminnan suunnittelun keskiössä on tavoite seurakunnasta sellaisena toimintapaikkana, josta nuoret tietävät voivansa saada tarvittaessa myös tukea ja apua.

”Meillä koko nuorisotyö on sitoutunut tähän. Ja tavoitetta tehdään todeksi kertomalla nuorille ja myös perheille, että tukea on saatavilla ja pitämällä asiaa ohjelmallisesti esillä nuorisotyössä. Kun asiaa pidetään johdonmukaisesti esillä, nuoret lopulta tarttuvat mahdollisuuksiin. Meillä nuoret tietävät, että kuuntelija löytyy ja apua saa, ja he myös osaavat ottaa asioita esille”, Tuomi sanoo.

”Sanoisin, että meillä nuorisotyössä on mukana paljon diakonisen nuorisotyön otetta ja toivon näkökulmaa. Kun työtä tehdään tällaisesta lähtökohdasta, myös meillä työntekijöillä kehittyy saatavilla olemisen ja puheeksi ottamisen taito. Osaamme olla silmät auki.”

Nuorten kanssa kohdataan myös nuorten ongelmat

Nuorten tueksi asetuttaessa kohdataan koko kirjo nuorten elämää.

”Vakavimmillaan asiat, jotka nuorten kanssa tulevat esille, kytkeytyvät itsetuhoisuuden teemoihin, viiltelyyn ja joskus kuolemaan liittyviin ajatuksiin,” Tuomi sanoo.

”Joskus me olemme ensimmäinen kontakti, johon nuori ottaa yhteyttä tällaisten asioiden kanssa. Jos hoitokontakteja ei vielä ole, näissä tapauksissa nuori luonnollisesti pyritään ohjaamaan myös muun tuen piiriin. Kun nuori tulee meille puhumaan, hän kyllä tietää, että me pyrimme viemään asioita eteenpäin.”

Jos nuorella puolestaan on vaikeampia haasteita ja hoitokontakti sekä tukea muualla, seurakunta voi puolestaan olla yksi lisätoimija, joka vielä lisäksi on tukena.

Kaikkia asioita ja ongelmia kuunnellaan.

”Nuorilla on erittäin paljon kuormitusta. Se näkyy erilaisina mielenterveyden ja hyvinvoinnin pienempinä pulmina. On ahdistusta ja paniikkikohtauksia, suorituspainetta koulussa ja jatkuva kiire kaikkialle.”

”Voi olla huolia kavereista ja läheisistä. Ja tietysti omaan itseen liittyviä kysymyksiä on paljon: Riitänkö minä, kelpaanko? Monella ovat esillä identiteettipuolen kysymykset tai sateenkaariteemat. Kaikissa näissä kasvuun liittyvissä asioissa me olemme mukana vierellä kulkijoina ja kuuntelijoina. Autamme löytämään kysymyksiä, oivalluksia ja omaa elämänpolkua” Eetu Tuomi kuvaa.

”Ihmissuhdeasioita tulee jatkuvasti käsiteltäväksi. Rippileireillä ja isostoiminnassa on mukana monta sataa nuorta, siinä joukossa syntyy uusia ihmissuhteita ja ne myös rikkoutuvat toisinaan. Me sitten selvittelemme. Ja yleisemmin on paljon sosiaalisten tilanteiden selvittelyä ja opettelua: erilaisten ristiriitojen ja väärintekemisten äärellä opetellaan vastuuta ja anteeksiantamista.”

Perustyössä kohdataan ja saadaan myös levätä

Koska nuorten kohtaaminen ja tukeminen on nivelletty työn perusideaan, se tapahtuu osana tavallista nuorisotyötä.

”Kyllä nuorille on joskus tarjottu keskusteluaikojakin, mutta teineille ei ole oikein luontevaa sitoutua johonkin tiettyyn kellonaikaan seuraavalla viikolla”, Eetu Tuomi sanoo.

”Paremmin toimii se, että olemme arkisesti tarjolla ja kohtaamiset ovat spontaanimpia, vaikka nuorteniltojen lomassa tai muualla. Pystymme kyllä nopeallakin aikataululla järjestämään rauhallista aikaa. Kun on monta vuotta rakennettu tätä luottamusta, niin nuoret ovat oppineet tarttumaan näihin mahdollisuuksiin.”

Tuomi sanoo, että myös nuorten oma vapaaehtoisuus on yksi tapa tukea nuoria tarjoamalla yhteenkuulumisen tunnetta, vastuuta ja onnistumisen mahdollisuuksia.

”Seurakunta on tärkeä paikka monelle sellaisella nuorelle, joilla ei ole muussa arjessa paljon mitään paitsi yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Me pyrimme tarkastelemaan, että niin kivaa kuin se onkin, vapaaehtoisuudesta ei saa muodostua heille eikä kenellekään kuormituksen lähde. Monella nuorella realismia on, ettei levolle jää aikaa. Eräs nuori kertoi, että viikossa on yksi päivä, jolloin pystyy nukkumaan.”

Nuorten tukemista on sekin, että turvataan mahdollisuus pelkkään hengailuun.

”Nuorisotyön ei tarvitse aina olla puuhaamista. Sen pitäisi tarjota myös mahdollisuus vain olla ja rentoutua.”

Seurakunnalla on paljon ammatillista osaamista verkostojensa avuksi

Tampereella moni työntekijöistä on hankkinut lisäkoulutusta nuorten kohtaamiseen, esimerkiksi ratkaisukeskeisistä menetelmistä.

Tuomi on itse käynyt Tampereella Aggression Replacement Training -koulutuksen kaupungin työntekijöiden kanssa. Sosiaalipalvelut on koonnut ryhmän nuoria, joilla on käytöksen ja suuttumuksen hallinnan vaikeuksia. Tuomi osallistuu sen vetämiseen.

”Yhteistyötä kaupungin kanssa tehdään monella tavalla. Lukioissa Tampereella toimii Walk in terapia, ja sillä on hyvin aktiivinen kysyntä. Yläkoulujen kanssa seurakunta tekee yhteistyötä koulujen tarpeiden mukaan. Nuorisopalveluiden kanssa on yhteistä toimintaa, on säännöllisiä aluepalavereita, joissa istutaan juttelemaan myös nuorten kuulumisista.”

Tampereella nuorisotyöllä seurakunnissa on toimivat yhteydet poliisin, on ankkuritoimintaa ja seurakunnat ovat mukana myös RISU-tiimin toiminnassa. Sen tavoitteena on alle 18- vuotiaiden rikoksentekijöiden rikoskierteen katkaiseminen, nopea puuttuminen lähisuhde- ja perheväkivaltaan sekä tarkoituksenmukaisen avun ja tuen piiriin ohjaaminen.

”Kaikkiaan pitää sanoa, että nuorten tuen tarve on kyllä minunkin työvuosien mittaan kasvanut,” Eetu Tuomi toteaa.

”Toisaalta nyt myös osataan hakea apua. Itse olen 32-vuotias, ja kun ajattelen omaa nuoruuttani, silloin ei vielä osattu ottaa ongelmia puheeksi. Nyt avun hakeminen on normalisoitunut ja se on hyvä asia. Se ei ole hyvä asia, että avun tarvekin on normalisoitunut.”

Teksti: Jaakko Kaartinen

7.4.2025/by Jaakko Kaartinen

Muutto opiskelupaikkakunnalle, eikä reitti seurakuntaan löydy – kirkon pitovoimahaasteet nuoren aikuisen elämään astuttaessa

artikkelit

Ihmisen elämänkaareen kuuluu erilaisia jaksoja, jotka menevät jokaisella omalla tavallaan. Monen nuoren elämään liittyy vaihe, jossa edessä on muutto uuteen kaupunkiin, mahdollisesti jopa eri puolelle Suomea. Muutto on yleensä osa matkaa nuoruudesta kohti nuoren aikuisen elämää ja opiskelijaelämää.

Tällä hetkellä Suomessa ei ole käytössä mitään yhtenäistä mallia tai prosessia, jolla muuttavat nuoret löytäisivät uudet seurakunnat, joihin muuton jälkeen asettua. Tässä artikkelissa esitellään muutama hypoteettinen ja mahdollisimman konkreettinen vinkki uuteen seurakuntaan siirtymisessä

Haasteita löytyy matkan varrella

Seurakuntien resurssien väheneminen on aito ongelma, ja tulevaisuudessa asioita pitää priorisoida. Kuitenkin voidaan ajatella, että nuori aikuinen pysyy todennäköisesti kirkon jäsenenä ja aktiivisena seurakuntalaisena, jos oma paikka seurakunnasta löytyy siirryttäessä aikuisuuteen.

Uusien mallien kokeileminen ja rakentaminen vievät resursseja ongelman ratkaisemiseksi, mutta kokonaiskirkon jatkuvuuden ja ylisukupolvisuuden vuoksi elämän taitekohtiin täytyy pystyä panostamaan.

Ongelma ei ole uusi – ei NAVI-ryhmälle, tulevaisuusseminaarille, kirkon päättäjille tai työntekijöille.

Nuoren haaste löytää muuton jälkeen uusi paikka itselleen osana seurakuntayhteisöä on todellinen ongelma, jolla saattaa olla kauaskantoisia seurauksia niin yksilötasolla kuin yhteisöillekin.

Nuori aikuinen, teologian opiskelija, Kasper Keitaanranta kertoo, että Joensuussa markkinoidaan monikanavaisesti suoraan opiskelijoille suunnattuja tapahtumia, esimerkiksi haalarimessuja tai illanviettoja.

”Tapahtumista kuulee sosiaalisen median sekä ainejärjestön kautta”, iloitsee Kasper.

Matalan kynnyksen seurakuntayhteisöä pitää jaksaa tarjota

Toiminnan vähyys, mielekkyys ja kiireisen arjen aloittaminen tuovat opiskelijoiden tavoittamisessa omat haasteensa. Seurakunnat kilpailevat nuorten ajasta muiden järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Fuksille saattaa olla helpompaa lähteä orientaatioviikon päätteeksi ainejärjestöön tai opiskelijajärjestöön ahertamaan.

Kuitenkin on tärkeää tarjota matalalla kynnyksellä turvallista seurakuntayhteisöä, koska samanlaista hengellistä yhteisöä on lähes mahdotonta löytää. On tärkeää, että seurakunnassa on nuorille aikuisille kohdennettua toimintaa, koska opiskelijaelämän alussa perinteinen nuorten toiminta ei välttämättä enää tunnu omalta.

”Oman paikan löytäminen voi olla todella hankalaa, kun tuttu tapa olla osa seurakuntaa on muuttunut. Myös oman roolin löytäminen on monelle hankalaa kun ei ole enää nuori ja ei sovi perinteiseen nuorisotyöhön, mutta samalla ei ole aikuinenkaan tai saati eläkeläinen tai perheellinen, joille on valtaosa seurakunnan tarjonnasta rakennettu”, summaa NAVI-ryhmän varapuheenjohtaja Maija Voutilainen.

NAVI tarjoilee ehdolle potentiaalisia malleja, ideoita ja innostusta

Uusien mallien ja ideoiden innovointi vaatii leikkimielisyyttä, osallisuutta sekä rahaa. NAVI-ryhmällä on ollut keskusteluissaan innokkuutta lähteä miettimään erilaisia toimintatapoja, joista voisi olla hyötyä paikallistasolla pilotoinnissa, ja miksei valtakunnallisestikin koordinoituna.

”Nuorten aikuisten ja opiskelijoiden tavoittelemiseksi on tarjottava erilaisia viestintä- ja informaatiokanavia. Joillekin sosiaalisen median alustat ovat helpoimpia, mutta myös perinteisiä paperimainoksiakin voi kampusalueella jakaa”, ideoi Voutilainen.

Saattaen vaihto

Nuorta tuetaan muuttoa ennen omassa kotiseurakunnassa, jossa nuorten toiminta on tiivis osa nuoren arkea. Nuorisotyöntekijä auttaa selvittämään tulevan paikkakunnan mahdollisia seurakuntia ja niissä olevia yhteisöjä. Parhaassa tapauksessa työntekijä antaa jonkin yhteyden tai somekanavan nuorelle. Lisäksi uuteen seurakuntaan voi ilmoittaa muuttavasta nuoresta, jos nuorelle itselleen tämä sopii.

Plussat: Nuorelle helpohko vaihtoehto

Miinukset: Vaatii työntekijöiltä aikaa, kiinnostusta ja tiedonhakutaitoja

Lomakkeella koppia

Seurakuntayhtymiin ja suurimpiin opiskelijakaupunkeihin perustetaan lomakkeet, jonka täyttämällä uuden seurakunnan henkilökunta saa tiedon uusista kiinnostuneista muuttajista. Lomakkeen voi täyttää omatoimisesti, koska se löytyy helposti seurakuntien sivuilta, ja siitä viestitään selkeästi opiskelijayhteisöihin. Toisaalta lomake voisi olla myös vakiintunut käytäntö, jonka täyttämiseen aiemmassa omassa seurakunnassa kehotetaan.

Lomakkeen vastauksiin reagoi nuorten aikuisten työstä tai opiskelijatyöstä vastaavat työntekijät. Nuori pääsee matalalla kynnyksellä seurakunnan toiminnan pariin, josta voidaan suurten kaupunkien sisällä keskitetysti lähettää viestejä ja kutsua koolle vertaisia.

Plussat: Alkukäynnistyksen jälkeen edullinen vaihtoehto ylläpitää. Nuorella matala kynnys osallistua ja toimia. Lisäksi iloista on, että useamman yhtymän alueella on keskitettyä nuorten aikuisten toimintaa, johon helppoa solahtaa mukaan kutsuttaessa

Miinukset: Alkukäynnistys vaatii toimivan alustan ja monikanavaista viestintää, jotta menetelmä saa tunnettuutta nuorten parissa

Opiskelijahuollosta kumppania

Sitoutetaan seurakuntien työntekijät, kuten korkeakoulupapit ja hyvinvointitiimit ohjaamaan nuoria korkeakoulujen tiedotuskanavia pitkin eri toiminnan pariin seurakunnissa.

Plussat: Opiskelijahuollolla on suorat viestintäkanavat uusille opiskelijoille.

Miinukset: Informaation pitää kulkea jouhevasti ja keskitetysti seurakunnista korkeakoulupapeille, ja tämä voi alkuun ainakin olla haastavaa, kun uutta mallia pilotoidaan

Yhteistyötä opiskelijajärjestöjen kanssa

Rakennetaan opiskelijayhteisön kanssa yhdessä hyvää keinoa ja kanavaa kutsua seurakuntaan mukaan. Tämä toimii etenkin kirkollisella alalla opiskelevien kohdalla ja heidän järjestöjensä osalta. AMK-opiskelijajärjestöt ja yliopistojen tiedekunta- ja ainejärjestöt ovat uusien opiskelijoiden luontevia kontakteja, joiden kanavia pitkin viesti toiminnasta kulkee.

Plussat: Kanavat valmiina ja yhteistyö edullista.

Miinukset: Haasteeksi saattaa jäädä se, että ei-kirkollisten alojen opiskelijajärjestöihin tämä yhteistyö on vaikeaa ja voi jättää ulkopuolelle potentiaalisia aktiiveja.

Seurakuntien lokeroiden hajottaminen

Ei-kestävänä ratkaisuna on se, että nuorten toiminnasta lähdetään jo varhaisessa vaiheessa tutustumaan seurakunnan kaikenlaiseen toimintaan. Erityisesti jumalanpalvelusten osalta nuoren on helpompaa mennä uuden seurakunnan sunnuntain jumalanpalvelukseen, jos nuorella on jo kokemuksia oman seurakunnan tavallisista messuista.

“Lokeroita” rakennetaan usein ihmisten iän perusteella seurakunnissa eikä esimerkiksi kiinnostuksen kohteen tai muun teeman. Tätä voisi yrittää murtaa suuntaamalla toimintaa uusilla keinoilla.

Plussat: Seurakunnan toiminta moninaistuisi. Kynnys siirtyä aikuisten toimintaan vähenee.

Miinukset: Temaattisten toimintamuotojen kokeileminen on haastavaa vakiinnuttaa.

Avaintekijöinä tervetulleeksi toivotettu olo, löydettävissä oleva viestintä ja mielenkiintoinen toiminta

Ensimmäiset neljä ideaa vaativat toimiessaan kunnolla hyvälaatuista nuorten aikuisten toimintaa. Tähän on syytä panostaa laajasti ympäri Suomea. Lokeroiden hajottaminen on laajempi seurakuntien toiminnallisuutta koskeva kysymys, minkä vuoksi sen pilotoiminen voi olla haastavampaa valtakunnallisesti.

Uuden nuorisobarometrin mukaan nuoria kiinnostaa hengellisyys entistä enemmän. Tässä on nyt hyvä sauma kirkon kohottaa pitovoimaansa myös haastavalla hetkellä. Tarvitaan intoa, aikaa ja resursseja, jotta yksilöllisesti ja yhteisöllisesti päästään ratkomaan tätä valtakunnallisesti ajankohtaista ilmiötä.

Lopuksi: nuoren kiinnittymisessä uuteen seurakuntaan on kyse useasta osatekijästä. Ensinnäkin nuorella täytyy olla tervetullut olo – tätä helpottaa, jos on joku tuttu ohjaamassa, tukemassa tai näyttämässä toimintaa. Toiseksi viestintä erilaisista toimintamahdollisuuksista täytyy olla helposti esillä ja löydettävissä. Kolmanneksi nuorten aikuisten toiminta täytyy rakentaa mielenkiintoiseksi ja turvalliseksi.

Iloa ja intoa tärkeään seurakuntien työhön, jossa saatetaan nuoria uuteen elämäntilanteeseen niin lähtöpisteessä kuin muuton jälkeen uudella paikkakunnallakin!

Teksti: Ilona Rantala

5.9.2024/by Jaakko Kaartinen