Ei jätetä nuoria yksin
Lasten, nuorten ja ikäihmisten yksinäisyys on kasvussa. Tämä on osin koronan pitkää häntää, mutta ei selity vain pandemialla. Suomessa ja laajemminkin yksinäisyys on syventynyt jo vuosikymmenien ajan.
Kyse ei ole vain ilmiöstä monien muiden joukossa. Jokaisella ihmisellä on syvä ydintarve kuulua johonkin ja olla yhteydessä toisiin omana arvokkaana itsenään. Ydintarpeen täyttymättömyys on vaarallisempaa kuin tupakointi tai liikkumattomuus. Kokemus yksinäisyydestä tai ulkopuolisuudesta saa ihmisen tuntemaan uhkaa omaa olemassaoloaan, merkityksellisyyttään, yhdenvertaisia mahdollisuuksiaan ja tasa-arvoaan kohtaan. Pitkittyvä yksinäisyys on paljon enemmän kuin kurja tunne: se tuntuu konkreettisena kipuna ja turvattomuutena.
Jos oppilas alakoulussa jää yksin omassa luokassaan, hän todennäköisesti on yksinäinen koko yläkoulun ajan. Ellei kukaan puutu. Äitien yksinäisyys ennustaa tyttöjen, isien yksinäisyys poikien pitkäaikaista sosiaalista yksinäisyyttä. Ellei kukaan puutu.
Kirkkona olemme mukana laaja-alaisessa toimenpideohjelmassa osallistujiensuomi.fi, joka on pitkän aikavälin ohjelmakokonaisuus yksinäisyyden ehkäisemiseksi ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Kirkko ja seurakunnat ovat merkittäviä toimijoita tässä ohjelmassa. Ulkopuolisuuden ehkäisyn Että kukaan ei jää yksin -linjauksen pohjalta (2021) olemme yksinäisyyden taklaamisen etujoukoissa.
Kirkko on olemukseltaan yhteisö. Yksinäisyys kannattaa ottaa puheeksi nuorten ryhmissä, rippikouluissa, isosten kouluttamisessa, nuorten aikuisten toiminnassa, työyhteisön kokouksissa, hartauselämässä – ihan kaikessa toiminnassa.
Kirkon sivuille olemme luoneet tiiviitä suosituksia ja malleja siitä, mitä kaikkea voidaan tehdä ja oivaltaa kaikenikäisten parissa tehtävässä työssä. Tehdään yksinäisyyteen puuttumisesta uusi ja vahva kansanliike!
Teksti: Jarmo Kokkonen
