Yksi vai sata – Tavoitteet, mittaaminen, arviointi ja vaikuttavuus
Yksi vai sata
Tavoitteet, mittaaminen, arviointi ja vaikuttavuus. Siinä neljä sanaa, jotka jokainen työelämässä oleva kohtaa säännöllisesti. Muistan kuinka työurani alkuvaiheissa kuulin useamman kerran sanottavan: ”Ei se määrä, vaan laatu.” Ajatuksessa oli jotain ärsyttävää. Sellaista, joka ikään kuin oikeuttaisi yrittämään vähemmän ja tyytymään vaatimattomampiin tuloksiin. Näin ajattelin silloin.
Tämän päivän työelämässä kysymys työn laadullisuudesta hämärtyy joskus suurien massojen tavoittamisen alle. Kärjistäen ajatus työn laadusta saattaisi muuntautua: ”Ei se laatu, vaan määrä.” Onneksi näin ei läheskään aina ole, vaan vaikuttavuuden mittaaminen, niin hankalaa kuin se onkin, on osa työn säännöllistä arviointia ja suunnan tarkistusta. Parhaimmillaan vaikkapa osallistujamäärät ovat vain yksi osa työn vaikuttavuuden mittaamista erilaisten laadullisten mittareiden ohella.
On aiheellinen kysymys pohtia, mihin kirkossa veroeurot käytetään ja keitä yhä vähenevillä tuloilla tavoitetaan ja tavoitellaan. Esimerkiksi rippikoulussa ja koulujen kanssa tehtävässä yhteistyössä täytyy tulevaisuudessakin huolehtia, että tavoittavuus on mahdollisimman laajaa.
Nuorisotyössä on myös paljon sellaisia kohtaamisia, joissa vaikuttavuutta ei mitata suurten määrien tavoittamisella. Joskus yhden nuoren kohtaaminen on vaikuttavampaa kuin sadan muun. Seurakuntien nuorisotyö on täynnä esimerkkejä, kuinka ulkopuolelle jääneen nuoren vieressä kulkeminen on ollut käänteentekevää koko hänen elämänsä kannalta. On mitä suurinta vaikuttavuutta antaa nuorella toivoa ja uskoa omaan elämään ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Sellaista on vaikea mitata rahassa, osallistujamäärissä tai työtunneissa.
Tavoitteet, mittaaminen, arviointi ja vaikuttavuus. Näitä iskusanoja tarvitsemme jatkossakin. Tavoitteiden asettaminen, vaikuttavuuden arviointi ja mittaaminen ohjaavat pohtimaan työn merkitystä ja tulevaisuuden askelmerkkejä. Samaan aikaan on ensi arvoisen tärkeää muistaa, ettei kaikkea kannata eikä voi mitata osallistujamäärissä tai uusissa innovaatioissa. Tarvitaan sekä suuria osallistujamääriä tavoittavia toimintoja että työtä, jossa yksittäisen nuoren kohtaaminen on tärkeämpää kuin koko ikäluokan tavoittaminen.
-Jari Pulkkinen-