Kuuletko Jumalan kutsun?

Oletkohan koskaan kokenut, että on vaikeaa keskittyä olennaiseen? Tai oletko koskaan kokenut, että olennainen alkaa olla hukassa? Kalenteri täyttyy monenlaisista kokouksista ja hoidettavista asioista, mutta mikä lopulta on sinun työsi kannalta olennaista?

Paastonaika kutsuu meitä hiljentämään tahtia, miettimään mitä olisi tarpeen karsia, jotta Jumala saisi enemmän tilaa elämässämme. Meillä kirkon työntekijöillä on erityinen paikka yhteiskunnassa Jumalan edustajina jo työpaikkamme kautta. Siltikin käy välillä niin, että Jumalan antama kutsu alkaa peittyä vähemmän oleellisiin asioihin. Kirkko ei ole tavallinen työpaikka muiden rinnalla, vaan meidän työhömme liittyy erityisyys: evankeliumin välittäminen ihmisille. Se jos mikä, on meidän työssämme oleellista. Työmme (ja koko elämämme) kuitenkin täyttyy niin monenlaisesta arkisesta askareesta, että hengellinen puoli voi jäädä taka-alalle. Sehän on aika inhimillistä.

Työtä ja tilaisuuksia pitää tietenkin suunnitella, siksi kokoustetaan ja istutaan tietokoneella valmistelemassa. On monenlaisia juoksevia asioita, jotka kuuluu hoitaa jotta oma ja muiden työ on mahdollista. Priorisointia ja valikointia pitää tehdä paljon joka ikinen päivä. Siksi onkin olemassa erilaisia työvälineitä ajanhallintaan, priorisointiin ja elämän rytmittämiseen. Niitä on hyvä hyödyntää.

Vaan mitä tapahtuu, kun alkaa tarkastella arkeaan kysymällä ja kuuntelemalla mihin Jumala kutsuu ja tekee sen toteuttamisesta elämäänsä ohjaavan asian?

Näkökulma omaan työhön muuttuu paljon, kun alkaa enemmän ja enemmän katsella sitä hengellisen ulottuvuuden näkökulmasta. Tätä olen itse yrittänyt toteuttaa ja syventää erityisesti näin paaston aikana. Sana ”yrittää” kuvastaa tätä hyvin, koska maalliset asiat usein vievät tilaa Jumalalta. Sitten taas huomaakin yrittävänsä selvitä kaikesta omin voimin vaikkei sellaiselle ole tarvetta.

Miksi tällaisen näkökulman pohtiminen on mielestäni tärkeää? Ensinnäkin siksi, että Jumala ei kutsu ketään uupumaan taakkansa alle. Jos kuitenkin huomaa uupuvansa tai olevansa menossa sitä kohti, on aika pysähtyä ja miettiä mikä mättää. Joku asia ei ole kohdallaan, jos alkaa uupua.

Toisekseen me olemme ihmisille esimerkkejä Jumalan rakkaudesta, ja siitä mitä tarkoittaa elää kristittynä tässä maailmassa. Meihin kirkon työntekijöihin kohdistuu oletus (aika oikeutetustikin) että Jumala ohjaa elämäämme ja Hän on se, jonka puoleen me käännymme ja jonka apua sekä neuvoja etsimme elääksemme Hänen tahtonsa mukaan. Onneksi saamme olla esimerkkinä myös siitä, miten vaikeaa se ajoittain voi olla. Ja kaikessa epätäydellisyydessä saamme aina uuden mahdollisuuden parantaa tapojamme ja opetella luottamaan Jumalaan.

Kolmanneksi olen urallani tavannut kirkon työntekijöitä, jotka tuntuvat niin uppoutuvan kokouksiin, työsuorituksiin, budjetin seuraamiseen, uusien tietokoneohjelmien opetteluun ja vaikka mihin muuhun, että yhteys Jumalaan tuntuu heikentyneen. Siksi on mielestäni tärkeää ottaa hengellinen näkökulma työssä rohkeasti esiin. Vaarallisinta on olettaa, että työn tekeminen kirkossa automaattisesti tarkoittaa oman hengellisen elämän olevan vahvaa ja säännöllistä.

Myös hengellinen työ voi olla suorite, johon ei Jumalaa ole kutsuttu mukaan. Rohkaisen meistä jokaista tänä paastonaikana kuulostelemaan, vieläkö Jumalan kutsu on selkeä vai pitäisikö yhteyttä Jumalaan rakentaa vahvemmaksi?

Teksti: Miia Kuronen