Piplia: Tulevaisuus ja toivo

Kehitysusko ei ollut tavallista antiikin maailmassa Uuden testamentin syntyaikoihin. Länsimaissa on muutama vuosisata ajateltu ihmiskunnan olevan menossa eteenpäin. On totuttu odottamaan uusia keksintöjä ja pitämään itsestään selvänä, että elinikä nousee ja hyvinvointi ja vauraus lisääntyvät. Antiikin maailmassa taas oli tavallisempaa nähdä oma aika rappion kautena. Maailman alkuaikojen kulta-ajat olivat takana päin. Oltiin kauempana jumalten todellisuudesta ja perimmäisestä totuudesta. Tieto ei lisääntynyt vuosisata vuosisadalta vaan totuus ikään kuin laimeni ja oli yhä vaikeampaa tavoittaa. Kaiken lisäksi nuorisokin oli pilalla.

Raamatun tekstien maailmaa leimaa epävarmuus tulevasta. Joidenkin tekstien kirjoittajat kokevat elävänsä aikojen lopun kynnyksellä. Useissa evankeliumeissa ennakoidaan sotia ja mullistuksia. Ilmestyskirjan kirjoittaja maalailee kuvia pian koittavasta kosmisesta loppusodasta, kun Jumalan ja Saatanan vallat ottavat mittaa toisistaan.

Toisissa teksteissä huoli on arkisempaa kokemusta elämän hauraudesta ja epävarmuudesta. Sairauksien ja sotien runtelemassa maailmassa ihmiskohtalot saattoivat kääntyä äkisti. Paavali kirjoittaa yhteisöille, joissa osa uusista kristityistä tuli juuri ja juuri toimeen. Pienikin muutos, vaikka väliaikainen sairastuminen, saattoi syöstä perheen kurjuuteen.

Kokemus elämän hauraudesta ja epävarmuudesta näkyy monissa raamatunteksteissä: tulevaisuus on Herran kädessä. ”Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät,” (Ps. 31:16) vaikeassa elämäntilanteessa oleva rukoilija huokaa. Toisessa psalmissa inhimillinen ponnistelu palautetaan oikeaan mittasuhteeseen: ”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo.” (Ps. 127:1)

Jeesus vie epävarmuuden sietämisen vieläkin pidemmälle. Muutenkin epävarmassa tilanteessa hän epää oppilailtaan järkevän varautumisen ja alkeellisetkin turvavarusteet lähettäessään heidät saarnaamaan ja parantamaan: ”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään — ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.” (Luuk. 9:3)

Näillä ohjeilla oppilaat ovat täysin ihmisten hyväntahtoisuuden varassa ja elävät suusta suuhun päivä kerrallaan. Jeesus pakottaa heidät jättäytymään Jumalan varaan ja luottamaan siihen, että matkasta selvitään. Heidän työllään on siunaus ja se tuottaa hedelmää.

Raamatun teksteissä toistuva kehotus luottaa Jumalan hyvyyteen ja niiden sinnikäs toivo siitä, että suojelus kantaa, eivät nouse vauraudesta ja turvatusta tulevaisuudesta. Ne on muotoiltu usein suurten mullistusten ja epävarmuuden keskellä, kun ei ole ollut syytä optimismiin ja kehitysuskoon. Teksteissä kuultava toivo ei ole ollut harhaista ylioptimismia vaan se on voimaannuttanut ihmisiä tekemään työtä ja lähtemään liikkeelle kaikesta epävarmuudesta huolimatta. Herran lupaus Jeremian kirjassa on vastannut ihmisten kaipuuseen: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Teksti: Katja Kujanpää