Ei leikata tulevaisuudesta
Nuorisotyöstä leikkaaminen säästöpaineiden takia olisi mielestäni erittäin lyhytnäköistä. Päinvastoin, juuri nyt kriisien aikana nuorisotyöhön tulisi panostaa. Olemme tilanteessa, jossa koronan tuomat haasteet ja yhteiskunnan todellisuus osuvat nuoriin kovalla voimalla. Kouluissa ahdistus ja pahoinvointi kasvaa, ja se purskahtelee väkivaltana joko toisia tai itseä kohtaan. Sosiaalisten tilanteiden pelko on yleistynyt. Yksinäisyys on yleistynyt. Hoitoon ei pääse.
Jos nyt vielä tämänkin kaiken keskellä kirkon nuorisotyöstä karsittaisiin, silloin olisimme organisaationa mukana kuristamassa sekä yhteiskunnan että lasten tulevaisuutta. Jos lasten ja nuorten elämää vaikeutetaan alusta asti, se luo kertautumisefektin. Lapsissa ja nuorissa on meidän yhteiskuntamme tulevaisuus, ja meidän aikuisten velvollisuutena on turvata heidän hyvinvointinsa ja suojella heitä parhaamme mukaan.
Kun tarvitaan kovia lukuja, voi olla helppoa leikata jostakin, mikä ei näennäisesti tuota mitään vaan vain vie resursseja. Miten mitataan numeroissa nuoren kokemus, että ilman nuorisotyötä elämä olisi mennyt hankaliin uriin?
Jotta lapset ja nuoret voivat hyvin ja voimme pitää heidät turvassa, me ehdottomasti tarvitsemme sen alan koulutettuja ammattilaisia, jotka ymmärtävät lapsuuden ja nuoruuden vaatimia kehitystarpeita. Esimerkiksi nuorten leiri voi tuntua äkkiä ajateltuna ylimääräiseltä höpsöttelyltä, ja varmasti aikuisille suunnattuna sama leiri olisikin sitä. Nuorille kyse on kuitenkin ikäkauden vaatimasta tarpeesta olla esillä, olla yhdessä, etsiä omaa roolia yhteiskunnassa. Vaikka näennäisesti leiriohjemassa ”vain” pidettäisiin hauskaa, on se yksi paikka harjoitella sosiaalisia taitoja, löytää uusia kavereita, tutkia omaa hengellisyyttä ja kasvaa kristittyjen yhteisöön. Näissä paikoissa tutustuu myös aikuiseen, jonka työ on auttaa nuorta voimaan hyvin ja kasvamaan toimivaksi yhteiskunnan jäseneksi.
Mikäli kirkolla tulee leikkauspaineita resursseista, mielestäni ei ole oikea paikka leikata siitä työstä, mikä niitä mittaamattomissa olevia resursseja kirkkoomme lopulta tuo: jos lasten ja nuorten parissa tehtävästä työstä leikataan, kuka istuu tulevaisuudessa kirkon penkissä?
Teksti: Jenna Valtonen