Opiskelijadiakonian projektissa selvitetään, miten nuoret aikuiset, avun tarve ja palvelut kohtaisivat paremmin Helsingissä
Kallion seurakunnassa on huhtikuussa käynnistetty opiskelijadiakoniaprojekti, jossa kartoitetaan keinoja opiskelijoiden ja nuorten aikuisten auttamiseen.
Helsingissä asuu 60 000 korkeakouluopiskelijaa, joista 32 000 opiskelee Helsingin yliopistolla ja ammattikorkeakouluissa 23 000. Toisen asteen opiskelijoita on lisäksi yhteensä noin 30 000. Opiskelijoita on siis kaiken kaikkiaan enemmän kuin asukkaita Porissa tai Vaasassa. Opiskelijoiden tukiin ja vaatimuksiin tehtyjen muutosten myötä myös elämäntilanteet ovat moninaisia.
Projektin tarkoitus on selvittää Helsingin alueella, yhdessä oppilaitostiimin kanssa, millaisia tarpeita opiskelijoilla on ja millaisia valmiita keinoja on tukea varten jo olemassa.
”Opiskelijadiakoniaa on aika monessa paikassa, ja osa tätä työtä on käydä muiden toimijoiden luona ihmettelemässä, mitkä ne hyvät käytänteet ovat olleet, ja mitä ei kannata kokeilla. On hölmöä alkaa rakentaa pyörää uudestaan, jos se on jossain keksitty jo”, kertoo oppilaitosdiakoni Karri Salo.
Yhteistyön tarpeiden kartoitusta
Kevään aikana Salo on kiertänyt yhteistyökouluja ja yliopistoja yhdessä oppilaitostiimin kanssa.
”Mitä enemmän olen tavannut ammattilaisia ja toimijoita, sitä innostuneempi olen, koska kaikki haluavat olla tekemässä yhteistyötä yhdessä. Sillä, että tulen kirkosta, ei ole väliä – kaikki ovat hyvällä asenteella ja näkevät voimaa yhdessä tekemisessä.”
Hankkeen yhtenä peruskysymyksenä on tutkia, missä yhteistyön mahdollisuudet ovat – ei pelkästään löytää tuen tarvetta ja miettiä, miten sitä kohdata, vaan miettiä myös, miten olla tukena yhdessä.
”Yritän tehdä verkostoissa parhaani puhuakseni siitä, mitä kuulen eri seurakunnista ja projekteista. Yritän löytää yhteisiä rajapintoja työskentelylle – ja se on oikeastaan aika helppoa. Vaikka kaikenlaisia esteitä löytyy, näissä piireissä kaikki kyllä haluavat auttaa ihmistä.” kertoo Salo.
Ovatko palvelut oikeissa paikoissa?
Keskeinen osa hanketta on hahmottaa, mitkä ovat auttamisen esteitä. Viime vuosina nuorten ja erityisesti nuorten opiskelijoiden taloudellinen tilanne on heikentynyt.
”Pari asiaa ovat näyttäytyneet erityisesti. Yksi iso kysymys taloudellisissa vaikeuksissa oleville nuorille on, että mistä saisi ruokaa. Helsingin alueella on seurakunnilla aika paljon toimintaa ruuan ympärillä. Olisi hyvä tavoittaa enemmän opiskelijoita ja nuoria aikuisia sen ympärillä.”
Seurakuntien järjestämissä yhteisöruokailuissa hinta on matala ja ruoka on laadukasta. Diakoniatyöntekijöihin yhteyttä ottamalla on mahdollista saada jopa ruokalipukkeita, mihin Salo kannustaa.
”Walk in terapia on toinen toimintamuoto, jolla olisi enemmän potentiaalia, jos se tavoittaisi paremmin. Mutta nuorten perustarpeiden pitäisi olla kunnossa, jotta myös mielenterveystyö on tehokasta. Tulisi varmistaa, että nuorella on asunto ja ruokaa.”
Salo pohtii, että sellaiset yksinkertaiset asiat kuin toimintojen sijainti ja niiden markkinointi kohderyhmille voivat olla helposti ratkaistavia kysymyksiä. Sijaitsevatko seurakuntien palvelut riittävästi siellä, missä nuoretkin liikkuvat? Ja onko niitä markkinoitu niin, että nuoret löytävät palveluiden pariin?
Tarve ja palvelut kohtaamaan
Miltä projekti näyttää sitten opiskelijoiden näkökulmasta?
”Kenttä on tosi moninainen. Oppilaitosmaailmassa on tapahtunut paljon muutoksia lyhyessä ajassa. Uusia isoja kampuksia on tullut Helsingin alueelle. Tukirakenteiden väheneminen ja niiden mukana tuomat muutokset näkyvät. On epäselvyyttä siitä, mitkä ovat ne uudet tukirakenteet ja miten ohjataan eteenpäin, mistä nuoret itse löytävät tarvitsemansa avun”, Salo luettelee.
Koko opiskelijakenttää mutkistavat erot käytännöissä eri oppilaitoksissa. Toisella asteella tukirakenteet ovat toisenlaisia kuin esimerkiksi korkeakoulumaailmassa.
“Jos halutaan tukea, tulisi ensin ymmärtää, mitä se vaatii. Jo tähän mennessä on voinut panna merkille, miten paljon Helsingin alueella ja pääkaupunkiseudulla tehdään seurakuntien ja yhtymien toimesta hienoja asioita. Ne eivät vain tavoita kohderyhmää. Miten saataisiin nuoret palveluiden pariin?” Karri Salo kysyy.
”Seurakunnilla ja seurakuntayhtymillä on paljon hyviä toimintoja. Ensin tulisi saada nämä palvelut kohtaamaan opiskelijoita ja nuoria. Katsotaan sitten, mitä uusia näkymiä niiden äärellä avautuu.”
Nuorten yksinäisyys ja merkityksellisten ihmissuhteiden löytäminen ovat työssä esille tulevia aiheita. Salo pohtii seurakuntien roolia niiden parissa.
”Mitkä toiminnot olisivat sellaisia, mitkä tavoittaisivat opiskelijat ja nuoret? Tässä yhtenä yhteistyötahona ovat oppilaskunnat, jotka tekevät työtä siellä, missä opiskelijat ovat. Oppilaitostyö tekee tiivistä yhteistyötä jo – miten siihen voitaisiin tuoda jotain lisäarvoa sellaisella, mikä seurakunnissa tapahtuisi.”
”Vaikuta mihin pystyt”
”Maailma on erilainen nyt kuin vielä vähän aikaa sitten. Sosiaalinen media tuo tämänhetkisen maailmantilanteen silmien eteen ja somessa väritetty maailmankuva jää painamaan mieltä.”
Nuorisobarometrin mukaan nuorten tulevaisuususko on heikentynyt entisestään.
Meillä vanhemmilla etuna on kokemus, että vaikka on ollut vaikeaakin, on selvitty. Nuoruudessa sitä resilienssiä vasta rakennetaan”, Karri Salo sanoo.
”Mutta se, mistä hyvinvointi rakentuu, on aina ollut samanlaista: turvallisuuden tunne, tukiverkostot, toivo.”
Projekti jatkuu vuoden loppuun saakka. Raportti ja sen suosituksen kirjoitetaan selvityksen lopuksi.
”Saa nähdä, mitä siihen mennessä selviää”, Salo hymyilee.
”Maailmaa ei pelasteta päivässä. Mutta jos tästä proggiksesta jää seurakuntiin, oppilaitoksiin, opiskelijoihin ja työntekijöihin jälki siitä, että on hyvä tehdä yhteistyötä, se on onnistuminen; että nähtäisiin yhteistyön mahdollisuudet eikä erilaisia esteitä. Se voi olla jotain aivan pientäkin ja silti se voi vähän mullistaa maailmaa”, Salo sanoo.
Salo piti Frank Martelan kirjoituksesta Helsingin Sanomissa, jossa Martela sanoo toivon olevan tekoja. Toivoa luodaan tekemällä.
”Tekojen ei tarvitse olla isoja. Pienestä lähtee liikkeelle asioita. Jospa itse aloitamme miettimään, miten tehtäisiin pieniä toivon tekoja. Se avaa seuraavia mahdollisuuksia. Pienistä asioista voi rakentaa yhden päivän hyväksi ja se voi luoda toivoa seuraavasta päivästä.”
Teksti: Jaakko Kaartinen
