Nuorisotyö 2030? Mitä tulevaisuuteen kuuluu?

Tosiasia on se, että Suomi kansainvälistyy kiihtyvää tahtia. Tämä näkyy kirkossa siten, että yhä harvempi löytää perinteisiä seurakunnan toimintoja. Tilastot kertovat karua kieltään lasten kasteista. Suomi ei tule olemaan koskaan sama yhtenäiskulttuurin paikka kuin aikaisempina vuosikymmeninä olemme tottuneet elämään. Tämä tuo haasteita erityisesti kasvatuksen kentässä seurakunnissa. Kun seurakunnan jäsenmäärä laskee, tulevat taloudelliset haasteet vastaan. Henkilöstöä on entistä vähemmän ja samalla nousee kysymys: Mitä ei enää kannata tehdä? Mistä leikataan?

 

Villi kyseli nuorisotyöntekijöiltä nimettömyyden vapauttamia kommentteja siitä, miltä vuoden 2030 nuorisotyö kirkossa voisi kenties näyttää. Jotain muuttuu, mutta mitä? Mikä pysyy ja jatkuu vakaasti samanlaisena, vaikka Suomi muuttuisikin?

Suomalainen yhteiskunta nimittäin varmuudella muuttuu, ennen kaikkea alueellisen eriytymisen takia.

 

Rippikouluissa on jo pitkään huomattu, että nykynuorten perustiedot kristinuskosta ovat jatkuvasti kapenemassa. Yhä enemmän opetus joudutaan aloittamaan perusasioista. Toisaalta Paavali jo aikoinaan kehotti antamaan opetusta linnunmaidon tapaan. 

Sana on kuitenkin aina se joka tulee pysymään samana, riippumatta siitä, mikä on kirkkoonkuulumisprosentti.

Nykynuoret osaavat ajatella omilla aivoilla ja haastavat työntekijöitä hyvillä pohdiskeluillaan. Ja uskon, että näin tulee jatkossakin olemaan.

Veikkaan että tulevaisuudessa kasvatuksessa tehdään edelleen hyviä asioita, mutta pienemmällä porukalla, mutta ehkäpä vielä paremmin suunniteltuna ja koordinoituna laajemmin kuin pelkästään nykyisten omien seurakuntarajojen sisällä.

 

Suomen koko väestö on viimeisen vuosikymmenen aikana lisääntynyt 150 000 hengellä, mutta kasvanut edes jonkin verran vain 70 kunnassa. Kaikki loput Suomen kunnat ovat samaan aikaan menettäneet yhteensä 170 000 asukasta – saman verran kuin Helsinki, Espoo, Vantaa ja Tampere ovat saaneet uusia. Vuosikymmenen aikana kuolleisuus on ylittänyt syntyvyyden noin kuudellakymmenellätuhannella hengellä, joten väestönkasvu johtuu maahanmuutosta, joka näyttää keskittyvän voimakkaasti muutamille kaupunkiseuduille.

Jotta Suomen muutos ei olisi hallitsematon, yhteiskuntaa tulee kehittää. Kehittämisellä ei kyetä estämään muutoksia, jotka liittyvät väestön vähenemiseen ja alueiden haurastumiseen. Sen sijaan kehittämisellä pystytään rakentamaan uutta, yhteisesti sovitun kaltaista yhteiskuntaa. Seurakunnat ovat sekä muutoksessa että siihen sopeutumisessa keskeinen toimija.

 

Resursseja on paljon vähemmän, tehdään enemmin töitä julkisen sektoreiden kanssa yhdessä.

Ongelmat ovat lisääntyneet, työ on enemmin erityisnuorisotyöpainotteista diakoniatyötä.

Rippikoulu pitää edelleen suosionsa, tosin työntekijämäärät on tippuneet ja näin leirien pituus on pienentynyt.

Vapaaehtoistyön merkitys korostuu.

 

Yksi Suomen muuttumiseen liittyvä ongelma on vauhdin vaikea hahmotus. Väestön vanhenemiseen ja muuttoliikkeeseen kytkeytyvä muutos tapahtuu hetki kerrallaan, tilastoissa vuosi vuodelta. Arkielämän näkökulmasta, yksittäisten kuukausien tasolla kaikki näyttää pysyvän ennallaan. Päivät ja kuukaudet kasautuvat huomaamatta, mutta pidempi tarkastelu tuo esiin dramaattisia muutoksia.

Esimerkiksi vuosien 2013 ja 2023 välillä Varkaudesta hävisi 2280 asukasta ja 0-2-vuotiaiden määrä putosi 525:sta 355:een – kymmenen prosenttia väkiluvusta ja kolmannes 0-2-vuotiasta.

Pienimmissä kunnissa muutokset ovat vaikutuksiltaan vielä dramaattisempia. Esimerkiksi pohjoissavolaisella Vesannolla oli 2013 2288 asukasta. 2023 asukasmäärä oli 1895. Pienen kunnan asukkaista poistui 393 henkeä eli enemmän kuin joka viides asukas. Se on tuntuva muutos sosiaalisiin verkostoihin. Samalla aikavälillä yli 85-vuotiaiden määrä on kasvanut 96:sta 106:een, mutta 0-2-vuotiaiden määrä pudonnut 46:sta 21:een. Tämä tarkoittaa, että seuraavina vuosina väestökato tulee kiihtymään. Vuonna 1980 Vesannolla oli 3572 asukkaasta.

Muutos on siis samaan aikaan hidasta, melkein huomaamatonta, mutta toisaalta peruuttamattoman nopeaa. Se tekee muutoksiin varautumisesta vaikeampaa.

 

Nuorisotyönohjaajan työhön tulee entistä enemmän vaikuttamaan yhteiskunnallinen lain- ym. säädäntö. Työn tulee olla vankalla ammatillisella pohjalla. Samalla sitä haastaa vahvasti kirkon vähenevä jäsenmäärä ja heikkenevä talous, jonka vuoksi työssä tulee olla moniosaaja taidoiltaan ja seurakunnan koosta riippuen tehdä töitä myös muun ikäisten parissa. Nuorten määrä ei vielä vähene, ainakaan suuremmissa kaupungeissa, mutta sitäkin tullaan näkemään. Työympäristö seurakunnissakin, ainakin osassa voi muuttua paljonkin työntekijöiden määrän vähetessä. Työn tarkoitus ja sisältö on sinällään samaa kuin nykyisin; tehdä lapselle ja nuorelle turvallinen paikka olla ja kuulua seurakuntaan ja toisiin ihmisiin. Mutta tekemisen tavat voivat muuttua ympäristön, yhteiskunnan ja kirkon taloushaasteiden muuttuessa. Ja mikäli emme jollain tavalla kykene muutokseen, tulemme työskentelemään entistä pienemmän joukon kanssa.

 

0-2-vuotiaiden määrän muutokset heijastavat kuntien väestön kehitystä syntymien kautta. Lapsimäärät ovat vuosikymmenessä romahtaneet ja syntyvyys keskittynyt entistä enemmän. Jo reilusti yli kolmannes kaikista lapsista syntyy Uudellamaalla. Syntyvyyden tapahtunut lasku alkaa täydellä vaikutuksellaan näkymään rippikouluikäluokissa vuodesta 2030 alkaen. Vuonna 2010 syntyi 60 000 lasta, 2015 55 000 ja 2020 46 000.

Lopulta juuri pienenevä lasten määrä vie jalat kuntien alta ellei trendi käänny täysin. Ilman lapsia ei ole perheitä, ei perhepalveluja, varhaiskasvatusta, kouluja, opetustoimea eikä nuorisotyötä eikä tulevia työntekijöitä. Siellä, missä vielä muutama vuosikymmen sitten oli elävä paikkakunta, ei ole tulevaisuuden edellytyksiä eikä lopulta elävää yhteisöä.

Tähänastinen muutos: vuosien 1980-2023 välillä yksitoista kuntaa menetti yli puolet asukkaistaan. 52 kuntaa menetti yli 40% ja 122 kuntaa neljänneksen väestöstään. Toisaalta pääkaupunkiseudun, Oulun, Tampereen, Jyväskylän, Turun ja Kuopion väestönlisäys 1980-2023 on 778 000 henkeä.

Suomessa ei ole juurikaan kokemusta siitä, miten kunnat lakkaavat olemasta. Tällaista kehitystä tällä hetkellä kuitenkin seuraamme häkellyttävän monissa kunnissa ja kaupungeissa. Kun kunnat menevät, muuttuvat seurakunnatkin.

Seurakunnille muutokset todennäköisesti merkitsevät lisääntyvää yhteistyötä ja resurssien alueellista yhteenlyömistä.

 

Työ somessa lisääntyy ja se nähdään merkityksellisempänä (ei vain mainostuskanavana). Kohtaava työ pitää pintansa. Riparin menestystarina jatkuu. Työ yhteistyöverkostoissa lisääntyy.

 

Suomessa muutetaan paljon ja muutoilla on selvä rakenne ja suunta. Erityisesti opiskelemaan hakeutuvat nuoret muuttavat maakuntakeskuksiin ja yliopistokaupunkeihin.

Muuttojen ikärakenteen johdosta muuttotappio tarkoittaa kunnille ja maakunnille sitä, että nimenomaan niiden työikäinen ja lapsiperheikäinen väestö vähenee. Vuosien 2018-2022 välillä työvoiman määrä pieneni Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Lapissa. Varsinaista työvoiman kasvua oli vain Uudellamaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla, eli maakunnissa, jotka saivat muuttovoittoa.

 

Nuorisotyössä tulee pysymään: aikuisen läsnäolon tarve, leirityö ja isoskoulutus säilyy jollain tavalla ryhmämuotoisena.

Nuorisotyössä muuttuu: yksilöiden kohtaaminen lisääntyy, massatapahtumat tai isot kokoavat tilaisuudet vähenevät. Kysymys kirkon jäsenyydestä ehtona isosuudelle tulee käsittelyyn. Pop up – yksittäiset jutut lisääntyvät säännöllisten kokoontumisten tieltä.

 

Muutoksen rinnalla on toki pysyvyyttä. Kaikki eivät muuta pois, vakiintuneita tekemisen tapoja kaivataan ja perinteitä ylläpidetään alueellisesti. Väestölliset arvotutkimukset viittaavat siihen, että Suomessa on ikärakenteen eriytymisen lisäksi meneillään jonkintasoista eriytymistä myös sen suhteen, mitä pidetään tavoiteltavana ja mistä ollaan valmiita luopumaan.

Muun maan säilyessä ehkä enemmän entisenlaisena, kasvavissa ja moninaistuvissa kaupungeissa kehittyy puolestaan enemmän uudenlaista kulttuuria – ei pelkästään maahanmuuton takia. Niissä seurakuntien toiminta muuttuu myös – mutta toisenlaisista syistä ja todennäköisesti eri suuntaan kuin maaseutu-Suomessa.

Kirkon työn kehittämisen osalta mielenkiintoinen tasapainotteluharjoitus tulee olemaan se, miten kokonaisuus tulevaisuudessa kootaan yhä useampaan suuntaan liikkuvista paloista.

 

Kokoava toiminta on edelleen tarpeellista ja sille on tilausta. Nuorteniltojen luonne muuttuu monimuotoisemmaksi ja aiheet ovat maan ja taivaan välillä.

Sukupuolisuuteen liittyvät asiat korostuvat aiempaa enemmän ja se on hyvä.

Lasten ja nuorten väheneminen näkyy Itä- ja Pohjois-Suomessa ensimmäisenä, kokoava toiminta muokkautuu sen mukaisesti, harvaan asutuilla alueilla tavoitetaan lapset ja nuoret lähinnä koulujen aikana, joten koulutyön merkitys tulee lisääntymään tulevaisuudessa vahvemmaksi.

Rippikoulut pitävät suuremmalta osin vielä pintansa, enemmän tulee kysymyksiä kastamattomien lasten rippikoulun käymisistä ja kirkkoon kuulumattomien liittymiset kirkkoon ovat myös eri puolilla Suomea esillä, tämä ei koske pelkästään pääkaupunkiseutua, kun näitä on meilläkin vuosittain jonkin verran jo nyt.

Työalojen laajamuotoisuus ja yhteistyö tulee lisääntymään. Seurakuntiin palkataan tulevaisuudessa työntekijöitä, jotka osaltaan esim. hoitavat mm. musiikkityötä lapsi- ja nuorisotyön ohella.

Kirkko pitää pintansa ja varsinkin, kun tulee valtakunnallisia tai alueellisia kriisitilanteita, niin kirkon merkitys on edelleen vahvaa. Jäsenmäärien vähentyminen kirkossa lisää tarvetta palkata työntekijöitä, jotka ovat useamman seurakunnan alaisina. Yhtymissä tämä tulee näkymään ensimmäisenä.

 

Teksti: Jaakko Kaartinen

Kiitos ajatuksiaan jakaneille nuorisotyöntekiijöille!