Vuoden 2024 rippikoulukysely antoi hyviä tuloksia ja paljasti kehittämisen mahdollisuuksia
Rippikoulukyselyssä elokuun loppuun mennessä kerättyjen tulosten perusteella nuorten kokemukset tämän kesän leireiltä ovat viime vuoteen verrattuna joko yhtä hyviä tai aavistuksen verran parempia kuin viime vuonna, kertoo rippikoulun ja kirkon kasvatuksen kehittämisen asiantuntija Mikko Wirtanen.
”Esimerkiksi rippikoulukyselyn väittämään Minun oli turvallista olla rippikoulussa annettujen vastausten keskiarvo oli tänä vuonna 6,3. Se on sama kuin viime vuonnakin.”
Väittämissä käytetyssä asteikossa numero yksi merkitsee vastausta ”täysin eri mieltä” ja numero seitsemän vastausta ”täysin samaa mieltä.” Rippikoululaisilta saatu arvio on toisin sanoen erittäin hyvä.
”Vastausten perusteella kesän rippikouluihin liittyneet mediassa esillä olleet ikävät tapahtumat eivät ole keskimäärin heikentäneet nuorten kokemuksia leirien turvallisuudesta tai siitä, miten hyvä leirillä oli olla”, Wirtanen toteaa.
Suurella enemmistöllä menee leireillä hyvin, mutta vähemmistön ongelmia ei saa ohittaa
Kirkossa voidaan olla tyytyväisiä rippikoulun saamaan erittäin myönteiseen palautteeseen. Toisaalta aineisto antaa myös perusteita suunnata huomiota niihin asioihin, jotka kaipaavat parantamista.
Hyvien keskiarvot eivät takaa sitä, että kaikkien leirikokemukset ovat olleet rikkumattoman hyviä. Rippikoulukyselyn aineistosta voidaan jäljittää myös sitä joukkoa, jonka vastaukset ovat olleet kriittisempiä.
”90 prosenttia vastaajista on vastannut myönteisesti – eli 5,6 tai 7 – väittämään Minun oli hyvä olla rippikoulussa.
Toisin sanoen, joka kymmenes ei ole jakanut enemmistön myönteistä kokemusta.
”Jokuhan voi sanoa, että on aivan loistava tulos, että 90 prosenttia on sitä mieltä, että rippikoulu on hyvä tai erittäin hyvä kokemus. Ja onhan se hienoa. Mutta se tarkoittaa, että kesän leireillä on ollut suunnilleen 4700 nuorta, joille kokemus ei ole ollut sellainen”, Wirtanen miettii.
”Sekään ei olisi hyvä, vaikka vain kolmelta nuorelta olisi puuttunut hyvä kokemus. Mutta tuo kymmenen prosentin osuus nuorista tarkoittaa esimerkiksi Tampereella sataaviittäkymmentä rippikoululaista. Se tarkoittaa yhteensä kuutta peruskokoista rippikouluryhmää.”
Kysely ei suoraan kerro, mistä negatiiviset arviot ovat peräisin. Niiden määrä kuitenkin antaa perusteita arvella, ettei kyse ole pelkästä kohinasta, vaan taustalla on jotain oikeita tekijöitä, jotka olisi syytä kyetä hahmottamaan – jotta tulevien vuosien leirit olisivat hyvä kokemus vielä useammille.
Sukupuolivähemmistöjen kokemuksiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota
Yksi muuttuja, joka aineistosta nousee esiin, on sukupuolen muu tai en halua kertoa ilmoittaneiden selvästi matalammat vastauskeskiarvot rippikoulun onnistumista ja turvallisuutta koskeviin väittämiin. Ero kulkee läpi kysymysten kauttaaltaan.
Tuloksista ei voi suoraan vetää johtopäätöstä siitä, että rippileireillä vähemmistönuoret kohdattaisiin huonommin kuin muut. Voi olla, että kokemus sosiaalisista suhteista koulussa ja koulun ulkopuolella ja koettu vähemmistöstressi kuormittavat nuorten leirikokemusta jo ennen sen alkuakaan.
Toisaalta tulokset kyllä osoittavat sen, ettei rippileirilläkään onnistuta kohtaamaan tällaista vähemmistöä niin hyvin, että sukupuolella ei olisi mitään vaikutusta siihen, millaiseksi leirikokemus muodostuu.
Väittämässä Rippikoulussa sain olla oma itseni tyttöjen vastauskeskiarvo on 6,0, poikien 6,2 ja sukupuoli muu vastanneiden keskiarvo 5,1.
”Rippileiri kestää kuitenkin vain viikon ja me voimme vaikuttaa nuoren elämään siellä vain sen ajan. Se on lyhyt aika verrattuna kouluvuoteen. Mutta ei se toisaalta käy syyksi sanoa, ettei me riparilla mihinkään kyetä. Ainakin täytyisi katsoa läpi, mitä voidaan tehdä.”
Nuorten taloudellinen hyvinvointi heijastuu leirikokemuksiin
Rippikoulukyselyssä pyydettiin nuoria arvioimaan myös oman kotitaloutensa toimeentuloa. Nuorten vastauskeskiarvo seitsenportaisella asteikolla oli 5,6. Toisin sanoen valtaosa kokee perheen toimeentulon varsin hyväksi.
Toimeentulokysymys paljastaa myös sen, että niillä nuorilla, jotka kokevat perheen toimeentulon heikoksi, on myös keskimäärin heikommat kokemukset rippikoulusta.
Rippileirillä on sitä varmemmin hauskaa, mitä paremmaksi oman perheen toimeentulon siis kokee.
Rippileirikokemuksen ei pitäisi tietenkään vaihdella sen perusteella, kuuluuko johonkin vähemmistöön tai onko perheen toimeentulo parempi tai heikompi. Oman perheen toimeentulon heikommaksi kokevat myös kokivat leireillä jonkin verran enemmän yksinäisyyttä.
”Nuorethan kuitenkin tuovat leireilleen mukaan oman elämänsä. Mutta tällaiset asiat pitää tiedostaa ja hahmottaa oman paikkakunnan osalta. Ulkopuolisuuden ehkäisyn näkökulmasta ajateltuna seurakunnan toiminnan pitäisi olla heikomman puolella”, Wirtanen miettii.
”Ehkä työntekijän resurssia pitäisi osalta enemmän ohjata niille, jotka tarvitsevat tukea. Ja niille, joilla menee hyvin, voisi antaa enemmän vapautta ja vastuuta omasta toiminnastaan.”
Hyvät systeemit ovat kaikkien etu
Kaikkien nuorten rippikoulukokemuksen turvaamisessa ajatukset kääntyvät nopeasti resursseihin. Mitä enemmän leirillä täytyy kohdata ja kannatella yksittäisiä nuoria, sitä enemmän työntekijöitä ja aikaa pitäisi olla.
”Ja työntekijöiden täytyy tietenkin priorisoida ajankäyttönsä. Jos leirillä on vaikka autismin kirjolla olevia nuoria tai nousee esiin hankalaa käyttäytymistä tai turvallisuuskysymyksiä, ne ovat asioista, joihin leiriturvallisuuden takia jo on pakko kiinnittää huomiota.”
”Samaan aikaan mukana voi sitten olla nuori, jolla koko ryhmää tarkasteltaessa näyttää olevan kaikki hyvin, mutta jolla itsellään olisi paljon kysymyksiä ja tarpeita. Kun ne eivät kuitenkaan muodosta riskitekijää, niihin ei riitä enää huomiota eikä aikaa, jos aikuisten määrä leirillä on pieni”, Wirtanen sanoo.
”Eriikka Jankko Mikkelin kapitulista on todennut, että tarvittaisiin lisää pedagogista sekä systeemistä osaamista ja kyvykkyyttä leirien kehittämisessä. Osa leireistä hyötyisi siitä, työntekijöillä olisi enemmän pedagogista osaamista, aivan perusosaamista oppimisesta osallisuuteen: millaisia menetelmiä ja välineitä kannattaisi käyttää ja miten erityistä tukea tarvitsevat ja erityiset oppijat otetaan huomioon.”
Systeeminen puoli olisi sitten varautumista erilaisiin tilanteisiin ja niiden ennakointia, selittää Wirtanen.
”Jos esimerkiksi todetaan, ettei ole hyvä, että nuori tulee juuri tälle leirille, onko sitten tarjota vaihtoehto? Tai jos nuori pitää lähettää kesken leirin kotiin, niin mitä sitten tapahtuu? Sitä on heinäkuun helteillä vaikeaa alkaa miettiä, jos systeemiä ei ole olemassa.”
Jos tulee konfliktitilanne, jossa leirin vetäjien, kirkkoherran ja vanhempien välille ei löydetä sopua, ratkaisun tekeminen ei saa jäädä yksittäisen leirityöntekijän vastuulle, vaan sitä varten täytyy järjestää yhteinen linja ja saada koko ketjun tuki esihenkilöstä lääninrovastiin saakka.
”Pääsääntöisesti leirit tuottavat nuorille ja myös vetäjille onnistumisen kokemuksia. Mutta kipeää realismia on, että eri syistä johtuen se ei aina onnistukaan. Miten ne tilanteet hoidetaan järjestelmällisesti niin, että pahaa mieltä jäisi mahdollisimman vähän jokaiselle?”
Yhteinen mekanismi laadun valvomiseksi tarvittaisiin
Yksi tapa säilyttää rippikoulujen hyvät arviot ja kehittää rippikoulua vielä nykyistäkin paremmaksi kaikkien osalta olisi kehittää koko kirkossa jonkinlaista yhteistä ongelmien tarkastelun ja ratkaisun mekanismia.
”Vähän kuin lento-onnettomuustutkinnassa, missä käydään kootusti läpi kaikki laatupoikkeamat ja onnettomuudet ja tulokset jaetaan kaikkien kesken jokaisen eduksi – ettei samanlaisia tapauksia enää sattuisi”, Wirtanen mietiskelee.
”Samalla saataisiin kattava käsitys siitä, missä mennään ja kuinka yleisiä erilaiset ratkaistavat ongelmat ovat. Nyt sellainen tieto on hajallaan ja vaikeasti saavutettavissa. Tietoa tarvitaan, jotta asioita voidaan yhdessä ratkoa kaikkien parhaaksi.”
Teksti: Jaakko Kaartinen