Kirkon taloudessa ei syytä paniikkiin

Kirkon taloudesta kirjoitetaan usein joko maalaillen tulevaa katastrofia tai suunnatonta varallisuutta. Miten tulevaisuuden näkee Kirkkohallituksen talousosaston johtaja Juha Tuohimäki?

“Kirkossa on ehkä panikoitu liikaakin. Vielä kymmenen vuotta sitten talouden tulevaisuus näytti huonommalta ja levisi vähän sellainen ajattelu, että pitää keksiä kovasti jotain uutta. Minusta näyttää siltä, että nyt usko omaan tekemiseen ja perustyöhön kantaa taas paremmin. Ei kirkon tarvitse aina olla aivan ajan hermolla ja miettiä kovasti sitä, millä keinoin ihmisiä miellytetään. Ihmiset arvostavat valtavasti sitä, miten heidät on kohdattu elämän käännekohdissa ja avun tarpeessa. Moni on ymmärtänyt, että pitkäjänteisyys työssä kantaa.”

Juha Tuohimäki on saanut kokemusta johtamisesta Vantaan ja Helsingin yhtymissä ja on hallintotieteen maisteri, koulutukseltaan myös teologi. Talousosaston johtajana toimiva kirkkoneuvos johtaa nyt Kirkon keskusrahastoa ja Kirkon eläkerahastoa.

Haastatteluhetkellä Tuohimäen pöydällä on uunituore veroennuste vuosikymmenen loppuun.

“Tästä roolista käsin seurakuntien talouden tulevaisuus näyttää melko hyvältä. Suurin haaste on polarisaatio kaupunkiseurakuntien ja syrjäseutujen välillä”, hän sanoo.

“Talous ei mene niin nopeasti alas kuin aiemmin luultiin, se ei sellaisenaan suorastaan pakota pikaisiin rakenneuudistuksiin. Mutta syrjäseutujen seurakunnat ovat vaikeuksissa”, hän toteaa.

Verotulojen näkökulmasta tilanne näyttää aiempaa hieman valoisammalta

Runsaat kymmenen vuotta sitten elettiin kirkossa jonkinlaisessa romahduksen pelossa. Eroaallot olivat alkaneet ja verotulojen nähtiin vauhdilla laskevan.

Tuohimäen mukaan kirkon talouden valoisampaan ennusteeseen vaikuttaa myös tekijöitä, jotka eivät ole “meidän käsissämme”: kun kunnallisveron tuottoa muutettiin, kuntatulot kasvoivat ja järjestelmän muutos toi samalla myös kirkon veronkantoon lisää verotuloja. Ansiotulovähennyksen poistaminen kunnallisverotuksesta on suunnitteilla ensi vuodeksi, ja se lisää myös kirkollisveroja.

“Helsingin osuus on yli 4 miljoonaa”, Tuohimäki toteaa.

“Sitä kautta lähivuosien tilanne on yllättävänkin hyvä. Toki valtion rahoituksen leikkaukset vaikuttavat erityisesti isojen seurakuntatalouksien tilanteeseen heikentävästi.”

Verotulojen kasvun vuoksi kirkkohallitus suositteli laskemaan kirkollisveroprosenttia jo vuodelle 2023, mutta seurakunnat eivät siihen kovin laajasti tarttuneet.

“Samaan aikaan kun inflaatio oli korkealla, palkat nousivat, tulovero kasvoi, eläkeindeksi kasvoi, kirkkoonkuulumisprosentti on eläkeläisillä korkea, kirkollisveron määrä nousi huomattavasti ”, Tuohimäki selittää.

2030-luvulla laskukäyrä jyrkkenee

Vuosittain kirkon jäsenmäärä laskee noin viidelläkymmenellätuhannella ihmisellä. Silti tulot kasvavat. Vaikka eroajia olisikin paljon, nämä ovat enimmäkseen nuoria ja opiskelijoita.

“Vanhemmissa ikäluokissa on paljon hyvin toimeentulevia”, Tuohimäki toteaa.

Tuohimäen mukaan suurta romahdusta ei ole tällä vuosikymmenellä näkyvissä, mutta muutos kyllä tulee.

“Pitkällä tähtäimellä tulevaisuus ei näytä ruusuiselta. Taloudellisesti muutos on edessä todennäköisesti 2030-luvulla, jos nyt eroavat nuoret aikuiset eivät liity takaisin. Eronneissa on erityisen paljon nuoria naisia. Viimeistään kymmenen vuoden päästä heidän ratkaisunsa näkyy kirkon taloudessa”, hän sanoo.

“2030-luvun alussa tapahtuu lasku, kun hyvin tienaava eläkeläisporukka alkaa pienentyä ja nuoria jäseniä ei tule. Lisäksi ikäluokat ovat pieniä ja pienentyvät”, Tuohimäki ennustaa.

Yksi kaivaa ojaa, kymmenen seisoo antamassa neuvoja

“Taloudenpitoon pätee kaikkialla se, että hankalat suuret päätökset pitäisi osata tehdä hyvän sään aikana. Olisi hyvä, ettei optimistisena aikana tuudittauduttaisi siihen, että minkään ei tarvitse muuttua”, Tuohimäki luonnehtii.

“Kirkkohallituksella ei ole seurakunnissa taloudellista toimivaltaa lukuun ottamatta valtion rahoitusta, verotulojen tasausjärjestelmää ja harkinnanvaraista avustusjärjestelmää, rakennusavustuksia, kokeiluavustuksia ja tukea järjestöille ja yhdistyksille, kuten Lasten ja nuorten keskus ry:lle”, hän toteaa.

Viisas taloudenhoito vaatii hänen mielestään kykyä tehdä vaikeita ratkaisuja ennen kuin on pakko. Kirkollinen hallintorakenne ja toimintaa ohjaavien tukipalvelujen määrä on moninkertainen, päällekkäinen ja sekava. Karsimisen varaa on esimerkiksi moninkertaisissa tukipalveluissa.

“Moniportaisuus on kirkossa haaste, joka täytyisi kohdata ja selvittää. Kirkkohallitus, hiippakunnat, yhtymät ja järjestöt pyrkivät kaikki tukemaan seurakuntien työtä, mutta viroissa ja hankkeissa saattaa olla päällekkäisyyttä. Esimerkiksi yksittäisen seurakunnan nuorisotyöntekijän kannalta voi syntyä tilanne, jossa ikään kuin yksi kaivaa ojaa ja kymmenen seisoskelee neuvomassa ympärillä”, hän toteaa.

Kirkolta kaivataan perusturvaa

Kirkkohallitus lähettää seurakunnille ohjeita talousarvion tekemisestä. Tällä hetkellä suositus on, että kiinnitettäisiin huomiota diakoniaan.

“Diakoniatyön tarve nousee. Hyvinvointialueet keskittävät palvelujaan ja pienille paikkakunnille jää vain seurakunta”, hän sanoo.

Ensisijaisesti suositus satsata diakoniaan nousee Tuohimäen mukaan siis yhteiskunnallisesta kehityksestä. Tutkimusten mukaan se on myös kärkipäässä asioissa, joita kirkolta odotetaan ja joista sitä arvostetaan.

“Tutkimuksissa on todettu, että ihmiset arvostavat kirkon kykyä tunnistaa heikossa asemassa olevat ja tukea heitä. Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen nousee aivan kirkon tehtävän ytimessä. Jos se tehdään näkyväksi, ihmiset arvostavat sitä. Toinen, mitä arvostetaan, on hautaamiseen ja hautausmaihin liittyvä työ.”

Hautaamiseen, hautausmaihin, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ylläpitoon liittyvää työtä ja väestökirjanpitotehtävien hoitamista valtio on tähän saakka ostanut kirkolta, mutta nyt se on leikkaamassa niiden rahoitusta mittavasti. Tilanne on tukala.

“Valtion tuki kattaa enää ehkä puolet siitä, mitä sillä on tarkoitus tehdä”, Tuohimäki sanoo.

Nämä leikkaukset kohdistuvat sekä seurakuntien jäseniin että muihin suomalaisiin.

“Olisi perustuslain vastaista laittaa jäsenten maksettavaksi valtion meiltä ostamat palvelut.”

Tuohimäki sanoo arvostavansa kirkon toiminnan kehittämisessä segmentointia, jolla erilaisten ihmisten tarpeet pyritään löytämään ja kontekstuaalisuutta, jossa sanoma saa aina erilaisia muotoja eri tilanteissa ja ympäristöissä. Kuitenkin ajasta aikaan kestävintä on perusasioiden etsiminen.

“Kirkon toiminnan kantava asia on perusturvallisuus. Kirkosta haetaan tulevaisuudessakin perusasioitten kirkastamista, elämän ytimen pohtimista, tilaa ihan niille perusasioille. Esimerkiksi sen pohtimiselle, miksi oikeastaan olemme”, hän sanoo.

Tulevaisuus muuttaa työntekijöiden roolin

“Euro on yhdenlainen konsultti. Emme ole kovin hyviä tekemään hyvinä aikoina isoja päätöksiä, mutta niidenkin aika tulee, kun on pakko. Minusta kirkon varojen väheneminen ei ole vain huono asia”. hän sanoo.

Eniten hän toivoo kirkon päätöksentekokyvyn parantumista, että tarpeelliset rakenteelliset muutokset voidaan tehdä. Kirkolliskokouksessa monen päätöksen taakse on saatava 75 prosenttia osallistujista ja se tekee päätöksen tekemisestä hyvin vaikeaa, ellei joskus mahdotonta.

“Kansanvallan kasvu olisi toivottava asia, nykyisillä äänestysprosenteilla demokratiaa kirkossa voi pitää melko marginaalisena”, hän sanoo.

Määräenemmistösäädös ja seurakuntarakenne ovat molemmat kirkolliskokouksen käsissä.

Tulevaisuuden kirkko on pienempi ja myös sen kirkkohallitus tulee olemaan pienempi, uskoo Tuohimäki. Pieneneminen vaatii enemmän yhteistyötä kirkon rakenteiden tasolla ja seurakuntalaisten aktiivisempaa roolia paikallistasolla. Seurakunnan työntekijöiden rooliin tarvitaan isoja muutoksia.

“Seurakuntalaisilla on paljon osaamista. Vapaaehtoistyön mahdollisuuksia pitää laajentaa niin, että siihen voi osallistua lyhyen aikaa kerrallaan. Ja se taas vaatii, että työntekijöiden käsityksen omasta työstään on muututtava kohti valmentavaa ja mahdollistavaa toimintaa”, hän uskoo.

Asia, mistä Tuohimäen mielestä ei olisi syytä leikata, on työ, jolla ihmisiä kohdataan. Siihen hän toivoo tulevaisuudessakin riittävän resursseja.

Teksti: Salla Ranta