Puoluesihteerit vastaavat nuorisotyötä koskeviin kysymyksiin: Antti Siika-Aho, keskusta

Vuonna 2026 pidetään seurakuntavaalit ja huhtikuussa 2027 eduskuntavaalit. On sopiva aika selvittää, miten puolueissa suhtaudutaan nuorten kysymyksiin, nuorisotyöhön ja seurakuntien rooliin nuorisotyön tekijöinä.

Villin haastattelusarjassa kysellään puoluesihteereiltä, miten lasten ja nuorten pahoinvoinnin kasautumiskehitys parhaiten käännetään, minkälaista roolia nuorisotyöltä kaivataan nuorten hyvinvoinnin edistämisessä, miten eri nuorisoalan toimijoiden yhteistyötä edistetään ja mitä erityisesti seurakuntien nuorisotyöltä odotetaan.

Mitkä ovat nuorten hankalimpia ongelmia?

Nuorten mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet, nuoret kokevat näköalattomuutta. On kokemusta siitä, että minä olen yksin tässä maailmassa ja joudun kamppailemaan tietäni eteenpäin. Vaikka kuinka kouluttaudut ja ahkeroit, pikkuhiljaa unelmat katoavat horisontista.

Erityisen suuri ongelma on se, miten vaikeaa valmistuneiden on päästä työmarkkinoille. Yhdeksänkymmentätuhatta nuorta on työttömänä. Meillä on älytön määrä vastavalmistuneita nuoria, joilla ei ole ensimmäistäkään merkintää työpaikasta ansioluettelossaan. Tiedetään aivan hyvin, miten paljon se vaikeuttaa seuraavia vaiheita.

Kun katsoo nuorisobarometria ja muita nuorten hyvinvointia mittaavia aineistoja, näkyy kova ahdistus ja tuska siitä, että pärjäänkö minä tässä aika kovassa ja julmassa ja ulkokultaisessa ajassa. Ehkäpä tämäkin selittää sitä, että monet kaipaavat ympärilleen välittävää ja yhteisöllistä ja toisiaan kunnioittavaa elämänmenoa. Sitä me keskustassa tietysti vahvasti kannatamme.

Itse täytän neljäkymmentä ja olen ehkä sitä viimeistä sukupolvea, joka varsin helposti pääsi suoraan kiinni tähän hyvinvointiyhteiskunnan tarinaan: kouluttautumisen jälkeen siirryttiin työelämään, sai hankittua oman kodin, perustaa perheen, ja luottavaisesti nauttia erilaisista elämyksistä omilla tienesteillään.

Kyllähän sen saattaa havaita, että tällainen unelmien tavoittaminen on karannut monien ulottuvilta. Nämä ovat myös niitä havaintoja, joita tulee eteen, kun puoluesihteerinä kierrän laajasti koko maata ja tapaan ihmisiä. Se on hirmu surullista, eikä se ainakaan sillä muuksi muutu, että politiikkaa tehdään luomalla viholliskuvia, räyhäämällä televisiossa, ja ainakin jotkut poliitikot esittävät suorastaan ihmisvihamielisiä näkemyksiä.

Keskeisesti nuorten ongelma on se, että me aikuiset olemme olleet liian laiskoja ja saamattomia tekemään asioita paremmin. Hyvinvointivaltion diili ei siksi enää vaikuta koskettavan valtavan suurta osaa ikäluokasta.

Mistä nuorten ongelmia pitäisi lähteä purkamaan?

Minusta trumpilainen itsekeskeisyys, ahneus ja narsismi eivät ole suomalaiseen elämänmenoon luontevia ilmiöitä. Suomalaista perinnettä on ahkeruuden, sivistyksen arvostuksen eetos – miten jaksat kehittää itseäsi, kasvaa yhteisössä ja suhtautua maailmaan.

Meillä kuitenkin on joidenkin tavoitteena tuoda Suomeenkin tällaisia vieraita kovia arvoja ja jonkinlaista erikoista soturihenkeä. Tämä on huolestuttava kehityskulku. Ketä nuorta se hyödyttää ja auttaa?

Tehtävämmehän pitäisi yhteiskunnassa ja politiikassa olla se, että luomme kaikille ihmisille mahdollisuuksia kasvaa omana itsenään, tuetaan ihmisten minuuden kirjoa ja mahdollistetaan se, että unelmia voidaan tavoitella. Tästähän tässä hyvinvointiyhteiskunnassa on kyse. Se edellyttää kultaisen käskyn noudattamista, rakentavaa otetta, toisia kunnioittaen ja avarakatseisesti ja yhteisvastuullisesti – ei rikki repimistä ja vastakkainasettelua.

Meillä on kasapäin tutkittua tietoa siitä, mikä aiheuttaa nuorten pahoinvointia. Tätä tietoa on eri maista eri vuosikymmeniltä ja siitä tulisi ottaa opiksi, eikä toistaa kaikkia virheitä: että luodaan materialistinen, näköalaton arki, jossa ihmisyyden arvo ja yhteisöllisyyden tuki jäävät sivuosaan.

Pääviesti nuorille tulee olla, että meidän parhaat päivämme ovat vielä edessäpäin. Se edellyttää kovaa työskentelemistä sen puolesta, satsaamista nuoriin ja yhteiskunnallisten erojen kaventamiseen. Meidän tulee vaalia niitä kaikkia vahvuuksia, joita meillä Suomessa on. Vain niiden avulla myös tulevien sukupolvien unelmat mahdollistamaan.

Mutta pelkkä puhe ei tietenkään riitä, tarvitaan oikeita politiikan tekoja. Nuoret ovat fiksuja ja näkevät juhlapuheiden läpi. Keskeinen asia on esimerkiksi veropolitiikan ja muiden kannustimien kautta tukea nuorten palkkaamista yrityksiin. Nuorille pitää saada töitä ja omalla työllä pitää pystyä pärjäämään.

Koulun, järjestöjen, seurakuntien ja julkisen sektorin yhteistyö nuorisotyössä?

Vapaus pitää tietysti olla paikallisiin ratkaisuihin, mutta päivän selvää on, että suurimmassa osassa Suomen kunnista sekä kunnan että seurakunnan nuorisotyö onnistuvat parhaiten, kun niitä tehdään yhteistyössä ja yhdessä. Yhteistyötä on pikemminkin tiivistettävä kuin että rakennellaan jakolinjoja, joissa ei ole järkeä. Pääasia on nuorten hyväksi toimiminen, että on toimijoita, jotka ovat läsnä ja välittävät.

Puolustamme myös sitä, että vapaalla sivistystyöllä olisi tulevaisuudessakin mahdollisuudet toimia – itsensä kouluttamisella ja kurssittamisella. On ollut surullista nähdä, miten sitä on nyt yritetty ajaa alas, samalla tavalla kuin koko kansalaisjärjestökenttää. Järjestöiltä on leikattu ja leikataan toistasataa miljoonaa tällä vaalikaudella. Se tarkoittaa, että varsinkin erityisryhmien palvelut heikkenevät.

Yksi hieno asia järjestöjen ja yhdistysten kautta toimimisessa on yhdessä tekemisen opettelu. Tämä yliyksilökeskeinen aikakausi tarjoaa harhakuvaa siitä, että menestyt, jos vaan täysillä teet, eikä mikään saa tulla sen tielle. Me kuitenkin tiedämme, että elämä ei kuitenkaan ole tällaista, vaan kompromissien sietämistä ja tekemistä. Erityisesti järjestöjen kautta nuoret pääsevät opettelemaan yhteisten asioiden hoitamista, keskustelua ja lopulta demokratian harjoittamista. Siellä hiljaisemmillekin tarjotaan mahdollisuus osallistua ja toimia – toisella tavalla kuin somen logiikassa, missä äänekkäimmät ja taitavimmat ottavat tilan muilta.

Seurakuntien nuorisotyön tiimoilla on viime aikoina pohdittu poikien ja nuorten miesten kasvanutta kiinnostusta uskontoa kohtaan. Minusta syyt siihen ovat ilmiselviä – se kirkon toiminta on ainoita paikkoja, joissa saat edes hetken hengittää omana itsenäsi. Minä nostan hattua seurakuntien nuorisotyölle siitä, että jaksavat tämän ajan paineiden keskellä kohdata nuoret ja antaa tilan olla oma itsensä.

Nuorisotyön rooli nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?

Nuorisotyö onnistuu parhaiten, kun siinä osataan ottaa nuori ja nuori aikuinen sellaisena kuin hän on – mahdollistaa, että hän voi toteuttaa itseään. Tämähän se nuorisotyön ydin on.

Jos politiikassa ja nuorisotyössä molemmissa keskitytään siihen, että annetaan ihmisten kasvaa itsenään, mahdollistetaan ja luodaan tulevaisuuden toivoa, voi olla, että Suomikin olisi vielä parempi. Ja tässä viestini kohdistuu enemmän poliitikoille – nuorisotyö jo tekee urhoollisesti sitä työtä jo. Poliitikkojen olisi syytä ottaa nuorisotyöntekijöistä oppia.

Suomessa meidän olisi ehdottomasti pyrittävä eroon kaikenlaisesta ihmisryhmien vastakkainasettelusta. Meillä on saanut esimerkiksi somessa jalansijaa vahvimpia korostava ja vähemmistöjä ja elämänkirjoa halveksiva kulttuuri on saanut jalansijaa. Minä myötäelän nuoria, jotka kokevat jäävänsä minuutensa kanssa yksin. Siihen tarvitaan yhteiskunnan tukea, ja sitähän nuorisotyössä valtavan arvokkaalla tavalla tarjotaan.

Onko keskustalta tulossa seurakuntavaaleihin kirkkopoliittista ohjelmaa?

On kyllä, sitä ollaan parhaillaan viimeistelemässä. Meillä korostuvat ideat avarasta kansankirkosta, mukaan ottamisen, avarakatseisuuden ja välittämisen yhteisöstä. Sellaisesta, joka kasvattaa yhteisöllisyyteen ja henkisiin arvoihin. Sehän meidän ydinajatuksemme on aina ollut.

Yksi tavoitteemme on, että valtio täysimääräisesti tulee pitämään kiinni osuudestaan hautaustoimen rahoituksesta.

Me olemme myös kirittämässä äänestysprosenttia korkeammaksi kuin aikaisemmin. Uskonpa, että moni seuraavien eduskuntavaalien ehdokas testauttaa itseään seurakuntavaaleissa.

Onko sinulla omaa kokemusta kirkon nuorisotyöstä?

Kuten sanottua, olen kansankirkkolainen, tavallinen syntinen ja kurja kuten me olemme. Olin rippikoulussa tavalliseen tapaan. Sinne mentiin jätkien kanssa kuten muutkin, koska oli odotus, että sinne mennään. Mutta aikuisiällä olen mielelläni maksanut kirkollisveron, tukeakseni toimintaa, johon en itse ehkä osallistu, mutta jolla tiedän olevan valtavan hyvä vaikutus.

Teksti: Jaakko Kaartinen