”Teillä on varmaan aina työpäivän jälkeen hyvä mieli, kun olette tehneet niin arvokasta työtä.”
Iloisten nuorten joukko kokoontui Vaasan kirkkoon Ystävänpäivänä valmistelemaan nuorten messua. Paikalla oli tehtäviin velvoitettuja isosia sekä oman paikkansa jo löytäneitä vanhempia nuoria. Nuoret saivat valita, tulevatko mukaan musaryhmään, tekstiä lukemaan, somistamaan kirkkoa värivaloilla tai pohtimaan papin kanssa saarnatekstiä.
Yksi porukka leikkasi esirukousta varten 60 punaista paperisydäntä. Siinä sivussa joku ehti heittää pari kärrynpyörää kirkon käytävällä. Erityinen jännitys oli muutamalla nuorella, jotka olivat juuri käyneet ehtoollisavustajakoulutuksen ja tulivat ensimmäistä kertaa jakamaan viiniä.
Messuun saapui valmistelijoiden lisäksi vielä muitakin nuoria sekä pari rippikouluryhmää. Tunnelma oli – no, tunnelma oli niin kuin nuortenmessussa kuuluukin. Oli harrasta ja oli häsläämistä. Kanttori, joka tuli tuuraamaan sairastapauksen vuoksi nuorten bändin luotsaamista, totesi nuorisotyönohjaajalle syvään huokaisten: ”Kyllä teillä on hyvä toleranssi tuohon hälinään”.
Samalla hän totesi, hiukan liikuttuneena: ”On näissä nuortenmessuissa ihan erityisesti Pyhä läsnä. Ihan eri tavalla kuin silloin, kun tuolta urkuparvelta soittelee.”
Nuorten jaksaminen ja mielenterveys ovat olleet puheissa ja huolenaiheena pitkään. Nuorteniltojen rutiiniksi on muodostunut Mieli Ry:n Mielenterveyden käden läpikäyminen. Iltahartauden yhteydessä mietitään, onko edellisen viikon aikana tullut huolehdittua nukkumisesta, syömisestä, ihmissuhteista, liikkumisesta ja rentoutumisesta. Onko tullut naurettua? Kun asia on kunnossa, saa sormen jättää pystyyn. Jos kyseistä kohtaa on laiminlyönyt, laitetaan sormi piiloon.
Lopuksi katsotaan, montako sormea on pystyssä. Onko käsi enää käyttökelpoinen vaikkapa kirjoittamiseen? Samalla voi miettiä, miten paljon vaikkapa liika valvominen tai huono syöminen rampauttavat omaa elämää. Mielenterveyden käden äärelle on ollut hyvä pysähtyä myös työntekijöiden omissa kokouksissa.
Tutkimukset osoittavat, että osallisuuden ja vaikuttamisen kokemukset lisäävät nuorten tulevaisuususkoa. Itseäni on ilahduttanut nuorten vaikuttajaryhmän vakiintuminen osaksi nuorisotyötä. Toiminnassa on pyritty huomioimaan, että nuorten ääni kuullaan sekä käytännön toiminnan suunnittelussa että päätöksenteossa.
Nuorten vaikuttajaryhmällä on oma budjetti, jonka käytöstä he saavat päättää. Seurakuntaneuvoston ja kasvatustyön johtokunnan kokouksiin valmistaudutaan käymällä esityslista läpi yhdessä työntekijän tai luottamushenkilökummin kanssa. Näin nuoret voivat turvallisessa joukossa kysyä selventäviä kysymyksiä ja päästä kiinni siihen, mistä esityksissä ja päätöksissä on kyse.
Nuorten vaikuttajaryhmästä on ollut nuoria mukana myös kasvatustyön rekrytoinneissa. Nuoret itse kommentoivat, että on opettavaista nähdä työhaastattelu haastattelijan näkökulmasta.
Rekrytointiaihe viekin yhteen alamme kiperään kysymykseen. Mistä löytyy työntekijät avoinna oleviin virkoihin? Paljon pohdittu aihe konkretisoitui jälleen meilläkin, kun puolen vuoden sijaisuuteen ei hakenut yhtään muodollisesti pätevää kirkon nuorisotyönohjaajaa.
Positiivista on, että jokaiseen viime vuosina avoinna olleeseen virkaan on ollut useita muun alan hakijoita. Kirkon työ kiinnostaa siis ainakin jollain tavalla. Eräs ei-kirkolliselta alalta valmistunut nuori avasi työhaastattelussa näkemystään kirkon nuorisotyöstä: ”…seurakunnan työ on niin merkityksellistä. Teillä on varmaan aina työpäivän jälkeen hyvä mieli, kun olette tehneet niin arvokasta työtä.”
Lause sai minut pysähtymään, sillä se sanottiin ilman minkäänlaista sarkasmia, täysin vilpittömästi. Niin – miten on? Koemmeko itse oman työmme arvokkaana? Kenen kiitos painaa eniten? Lapsen, nuoren vai vanhemman? Kollegan, esihenkilön vai sen, joka määrittelee palkan vaativuusryhmän?
Teksti: Sanna Rahko
nuorisotyönjohtaja
Vaasan suomalainen seurakunta
