Sisällöntuotantoa toisen nimissä
”Tuo mukanasi myös viittani, jonka jätin Troakseen Karpoksen luo, sekä kirjat, ennen kaikkea pergamenttikääröt.” (2. Tim. 4:13)
Sosiaalinen media luo yhteyttä yli arjen ympyröiden. Varhaisille kristityille kirjeet toimivat samaan tapaan. Niiden avulla luotiin ajatus Kristukseen uskovien yhteisöstä, joka yhdistää erikielisiä, eri etnisyyksiä edustavia, hajallaan olevia, kodeissa kokoontuvia paikallisyhdistyksiä. Ääneen luetut kirjeet tavoittivat myös lukutaidottomat. Kaikille ei kuitenkaan riittänyt kuuntelijan rooli. Osa mieli sisällöntuottajiksi, vaikkapa sitten vilpillisin keinoin.
Paavalin kirjeitä kierrätettiin laajasti seurakunnasta toiseen. Niiden suosio herätti ilmeisesti ajatuksen, että hänen ajatuksiaan voisi kehitellä eteenpäin ja soveltaa uusiin tilanteisiin.
Kriittinen akateeminen raamatuntutkimus pitää todennäköisenä, että Efesolais- ja Kolossalaiskirje, 2. kirje tessalonikalaisille, 1.–2. kirje Timoteukselle ja kirje Titukselle ovat epäperäisiä eli epäaitoja.
Toisen nimissä kirjoittaminen oli antiikin maailmassa varsin yleinen ilmiö. Sen perusta oli koulutusjärjestelmässä, jossa oppilaille annettiin tehtäväksi jäljitellä tunnettujen mestareiden tyyliä. Monella oli näin hyvät kirjalliset valmiudet tuottaa väärennöksiä, ja mitä ilmeisimmin taitoa hyödynnettiin.
Antiikin kirjoittajat harmittelevat, että heidän nimiinsä on laitettu muiden kirjoittamia teoksia. Eniten tekstejä liitettiin merkkihenkilöiden kuten Platonin nimiin. Vaikka antiikissa ei ollut tekijänoikeuslainsäädäntöä, kirjoittajat paheksuivat sekä plagiointia että toisen nimissä kirjoittamista.
Paavalin nimissä kirjoitettujen epäperäisten kirjeiden ohella myös 1. ja 2. Pietarin kirje, Jaakobin kirje ja Juudaksen kirje on laitettu varhaisen kristinuskon merkkihenkilöiden nimiin todennäköisesti vuosikymmeniä näiden kuoleman jälkeen. Näistä kaikkiin muihin paitsi 1. Pietarin kirjeeseen suhtauduttiin jo antiikin aikana osittain epäluuloisesti, tunsivathan oppineet kristityt hyvin väärennösten vaaran. Lopulta apostolinen nimi ja tekstien laaja käyttö painoivat vaakakupissa enemmän kuin varmuus aitoudesta.
Monelle kristitylle on vaikea pala nieltäväksi, että Uudessa testamentissa on niin monta epäperäistä kirjettä. Asiaa selitellään monin tavoin. Joskus esimerkiksi väitetään, että opettajan nimissä kirjoittaminen olisi ollut yleisesti hyväksyttyä. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ollut: toisen nimissä kirjoittaminen oli yleisesti tunnettu ilmiö, mutta ei yleisesti hyväksyttyä. Eräs väärennökseen syyllistynyt diakoni menetti virkansa, vaikka selitti kirjoittaneensa Paavalin nimissä vain rakkaudesta apostoliin.
Ehkä osa kirjoittajista koki, että apostolilla olisi ollut sanottavaa juuri kirjoittajan ajan tilanteeseen. Näin Uusi testamentti heijastelee muutaman apostolin sijaan monen kirjoittajan ajatuksia ja erilaisia tilanteita, pyrkimyksiä ja tarpeita. Moni helmi on verhottu vilppiin. Epäperäisyys on osa Raamatun rosoisuutta ja haastavuutta. ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.” (2. Kor. 4:7)
Teksti: Kartja Kujanpää










