Toivoa ja resilienssiä voi oppia vahvistamaan
Resilienssistä puhutaan nykyisin paljon. Resilienssin eli psyykkisen selviytymiskyvyn ja ajattelun joustavuuden tärkeyttä tuskin kukaan kiistää. Käsitys sen kehittymisestä on kuitenkin muuttunut: aivoja voi harjoituttaa tuottamaan positiivisia tunteita ja ajatuksia.
”Aluksi resilienssin katsottiin olevan yksilöllinen ominaisuus ja uskottiin, että jotkut lapset kestävät mitä vain”, psykologi-psykoterapeutti Soili Poijula toteaa.
Tutkijoita alkoi kuitenkin kiinnostaa, miksi hyvin vaikeissa olosuhteissa kasvaneista lapsista jopa kolmasosa pärjää elämässään hyvin. He löysivät työtä ja perustivat perheen.
Havaittiinkin, että myös ympäristöllä on merkitystä – selviytyjän taustalla on aina ihmisten verkosto.
Kehittymiseen vaikuttavat vanhemmat ja muu perhe, kaverit, koulu, yhteisö ja koko yhteiskunta.
Esimerkiksi lapset tai nuoret, joilla on jokin harrastus tai taito, ovat usein suosittuja toveripiirissään. Myönteiset suhteet ikätovereihin, sosiaaliset taidot ja hyväksytyksi tuleminen kasvattavat resilienssiä.
”Kun lapselle kehittyy vahva resilienssi, vahvistuu luottamus omaan pystyvyyteen, omiin tunteisiin ja ajatuksiin. Hänestä tulee sisältäpäin ohjautuva”, Poijula selventää.
Resilienssin kehittymiseen tarvitaan myös haasteita
Resilienssin kehittymisen katsotaankin nykyisin olevan syntymästä kuolemaan kestävä prosessi. Se on luontevaa, sillä resilienssi syntyy vuorovaikutuksessa.
Resilienssi on pärjäävyyttä arjen muuttuvissa, haastavissa ja stressaavissakin olosuhteissa.
Resilientillä on rohkea asenne. Hän kykenee tarkastelemaan asioita eri näkökulmista ja pyrkii etsimään ratkaisuja ongelmiin niihin takertumisen sijasta.
Hän kykenee myös pyytämään ja vastaanottamaan apua sekä tukemaan muita.
Pitkään kriisi- ja traumapsykologian asiantuntijana toiminut Poijula muistuttaa, että resilienssin kehittymiseen tarvitaan myös vastoinkäymisiä.
”Jos ei ole vastoinkäymisiä, ei tiedetä, kuinka vahva resilienssi on. Kehittymiseen tarvitaan kohtuullisia haasteita.”
Tärkeä rooli on myös aikuisilla, jotka auttavat kriisin hetkellä. Nuori ei selviydy vaikeista tilanteista sisäsyntyisesti.
”Vanhemmilla on tärkeä merkitys varhaisvaiheessa. Pitää tarjota luotettavuutta, huolenpitoa, lämpöä ja rakkautta mutta myös rajoja ja vaatimuksia.”
Aina omat vanhemmat eivät kykene riittävän hyvään vanhemmuuteen. Silloin on tärkeää, että lapsella ja nuorella on joku aikuinen, johon hän voi luottaa.
”Resilienteillä nuorilla on yleensä positiivinen esikuva, jota ihaillaan. Vastaavasti huono esikuva voi johtaa jopa jengiytymiseen tai rikollisuuden polulle.”
Perinteisessä resilienssitutkimuksessa korostettiin opettajan tärkeyttä. Tänä päivänä maailma on paljon monimutkaisempi. Lapsen elämässä on paljon aikuisia päiväkodista lähtien. Koulu, harrastukset ja muut verkostot ovat tärkeitä.
Nuoren elämässä nuorisotyöntekijäkin voi olla se aikuinen, jolla on nuoren elämässä pelastava rooli ja merkitys.
Optimismi auttaa selviytymään
Resilienssin kehittymisessä ei voi kokonaan unohtaa yksilöllisiä ominaisuuksia. Tunneälykkyys, sosiaaliset taidot ja se, miten aivot säätelevät esimerkiksi stressinhallintaa, ovat merkittäviä.
”Joillakin lähtötilanne on parempi. Heillä kielteiset tunteet ja stressin fysiologiset ja hormonaaliset vaikutukset menevät nopeasti ohi. Kielteinen ei ota valtaa, vaan mieli on joustava.
Aivot ohjaavat, miten nopeasti kielteisistä kokemuksista palaudutaan. Omia ajatuksia ja tulkintoja taas voi kehittää. Avuttomuus ei ole opittua, mutta sen hallinta on.
”Myönteinen asennoituminen selittää resilienssin ja hyvinvoinnin yhteyttä. Tähän kytkeytyvät optimismi ja toivo. Ne yhdessä auttavat selviytymään. Toivo on resilienttiä asennetta.”
Hetkessä eläminen tuo onnea
Poijulan mukaan toivoa ja optimismia ja sitä kautta resilienssiä voi vahvistaa.
Resilienssin vahvistamiseksi nuoria voidaan ohjata myönteiseen oppimiseen ja kielteisestä poisoppimiseen.
Toiminnallisilla menetelmillä voidaan vahvistaa itsetuntoa, minäpystyvyyttä ja myönteisiä ihmissuhteita.
Aivoja voi harjoituttaa tuottamaan positiivisia tunteita ja ajatuksia. Esimerkiksi säännöllisellä mindfulness-harjoittelulla on todettu merkittäviä hyvinvointia vahvistavia hyötyjä.
Läsnäolotaitojen vahvistuessa kyky kokea myönteisiä tunteita lisääntyy. Mitä vähemmän mieli harhailee ja mitä enemmän on läsnä hetkessä, sitä onnellisempi ihminen on.
Nuorille hyväksyvää tietoista läsnäoloa voidaan opettaa keskittymistä parantavilla toiminnoilla, jotka vähentävät impulsiivisuutta. Näitä ovat esimerkiksi musiikki, meditaatio ja itsepuolustuslajit.
Positiivisuus on mielen joustavuutta
Erilaisten tunteiden hyväksyntä on resilienssiä. Positiiviset tunteet liittyvät mielen joustavuuteen. Mieli voi tuottaa myös helpotusta, Poijula muistutta.
”Lapsia ja nuoria voi arjen ongelmatilanteissa auttaa tunnistamaan, mitä tunteita omat ajatukset tuottavat. Heitä voi auttaa harjoittelemalla valitsemaan positiivisia ajatuksia kielteisten ajatusten sijaan.”
”Jos esimerkiksi nuori kadulla rekisteröi, että joku tuttu henkilö ei tervehdi. On iso ero siinä, miettiikö silloin, että hän ei pidä minusta, hän on ylimielinen vai että hänellä on vain kiire jonnekin”, Poijula heittää esimerkiksi.
Poijulan mukaan toiminnan tuomaa helpotusta voi harjoitella esimerkiksi listaamalla mieleisiä tekemisiä arjen ongelmatilanteiden varalle. Kun on oivaltanut mitä tekemällä voi helpottaa oloaan ja tuottaa myönteisiä tunteita, tilanteessakin auttava tekeminen löytyy helpommin.
Aikuinen tarjoaa selviytymismallin
Poijulan mukaan resilienssitaitojen harjoittaminen on tärkeää myös aikuisille, sillä aikuinen toimii mallina lapselle ja nuorelle, miten hankalista tilanteista voi selviytyä.
Poijula muistuttaa positiivisen psykologian isän professori Martin Seligmanin opista: optimisti pysyy terveenä, mutta pessimisti masentuu.
”Lapsella tai nuorella ei ole paljon selviytymiskeinoja, jos niitä ei opeta.
Nuoren elämässä myönteisiä aikuisia ja positiivisen mielenterveyden edustajia voivat olla nuorisotyöntekijät. He näyttävät, miten toimitaan normaalisti, mutta heillä on myös taitoa ratkaista ongelmatilanteita.”
Seligman on kehittänyt lasten ja nuorten resilienssin valmennusohjelman, jota käytetään laajasti maailmalla. Hänen oppejaan on hyödynnetty myös positiivisessa pedagogiikassa ja Suomen armeijan Taistelijan mieli – resilienssin vahvistamisohjelmassa.
”Traumat, päihteet ja väkivalta ovat riskitekijöitä psyykkisen sairauden kehittymiselle, väkivaltaisuudelle ja itsetuhoisuudelle”, Poijula muistuttaa.
Tuoreen irlantilaistutkimuksen mukaan nuorisotyö on tärkeää väkivallan kehän murtamisessa ja ehkäisemisessä. Sosiaalinen tuki vähentää väkivallan aiheuttaman psyykkisen stressin voimakkuutta ja kestoa. Väkivaltaisen trauman riskissä olevista nuorista nuorisotyö voi tavoittaa suurimmassa riskissä olevat.
”Mielen hyvinvoinnin kehittymisessä tarvitaan sosiaalista tukea, positiivisia elämän tapahtumia ja positiivisia tunteita. Ilman niitä ei voi rakentua toivoa ja optimistisuutta”, Poijula kiteyttää.
Vaikeistakin asioista voi selvitä
Tämän ajan lapset ja nuoret ovat erilaisessa maailmantilanteessa kuin edeltävät sukupolvet. Suomessa ehdittiin elää vuosikymmeniä rauhan aikaa. Nyt uhkakuvina ovat esimerkiksi Venäjän ja Ukrainan välinen sota, hybridivaikuttaminen ja ilmastonmuutoksen seuraukset.
Turvattomuustekijöiden vallitessa aikuisten pitää toimia mallina, että elämässä on pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Toivon pitää säilyä, sillä pelko estää oppimisen halun perustana olevan leikin ja uteliaisuuden.
Kokemus ja tutkimukset osoittavat, että vaikeistakin asioista voi selvitä.
”Resilienssiin kuuluu, että ikävistäkin asioista pääsee yli. Ihmiset myös elävät hyvin erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa”, Poijula muistuttaa.
Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa oletettiin, että traumaperäinen stressihäiriö olisi länsimaissa harvinaisempi kuin kehittyvissä maissa. Tulos olikin päinvastainen. Kun ympärillä tapahtuu paljon kauheuksia, siitä tulee normatiivista. Kauheudet eivät enää traumatisoi niin monia.
Teksti: Tomi Kangasniemi