Hyvää palautetta työstä

Moni meistä nuorisotyön tekijöistä on varmasti miettinyt, millä tavalla saa palautetta tehdystä työstä – jos siis saa palautetta lainkaan. Toisinaan sitä tulee esihenkilöltä, työalan kollegoilta tai muilta seurakunnan työntekijöiltä. Palaute voi olla kannustavaa tai rakentavaa, joskus pieninä korjausliikkeinä. Vanhemmilta saattaa tulla kiitoksia leiristä tai retkestä: ”Kiitos, oli kiva leiri!”

Lapset ja nuoret antavat usein suoraa palautetta ilman suurempia filttereitä: ”Nyt oli kivaa!” tai ”Nyt on tylsää.”

Syksyyn sopivasti viimeisin palaute tuli viikonlopun konfirmaatioista. Palaute oli hyvää. Vanhemmat ja muut rippijuhlavieraat olivat tyytyväisiä nuorensa konfirmaatioon. Olimme onnistuneet suunnittelemaan konfirmaatiomessun nuorten näköiseksi ja huomioimaan sen, että kirkkovieraina oli paljon ihmisiä, jotka eivät käy kirkossa kovin usein. Tunnelma oli rento, positiivinen ja samalla juhlallinen.

Lasten ja nuorten kanssa työskennellessä tiedostamme myös sen, että palaute voi tulla vasta pitkän ajan kuluttua. Nuori saattaa muistaa jonkin merkityksellisen kokemuksen ja kiittää siitä vasta aikuisena – esimerkiksi kohdatessaan oman rippikoulunsa ohjaajan. Asiat, tunnelmat ja teot jättävät vahvan muistijäljen, joka säilyy pitkään.

Välillä on vaikea muistaa, että lapselle tai nuorelle asiat, jotka meille ovat työssä arkipäiväisiä tai itsestään selviä, voivat olla heille ainutkertaisia ja merkityksellisiä. Tämä olisi hyvä pitää mielessä työssä.

Pysäyttävin palaute vähään aikaan itselleni on ollut seuraava tapaus. Aikanaan toiminnassa mukana olleen nuoren äiti otti yhteyttä ja kertoi, että nyt jo aikuistunut nuori oli sairastunut vakavasti ja oli elämänsä loppumetreillä – parantavaa hoitoa ei enää ollut. Kävin tapaamassa häntä saattohoito-osastolla päivää ennen hänen poismenoaan. Onneksi ehdin käydä. Perhe pyysi minua mukaan soittamaan siunaus- ja muistotilaisuuteen. Menin – ja olin kiitollinen, että sain saattaa hänet matkaan.

Vuotta myöhemmin omainen otti vielä yhteyttä ja kertoi, että menehtynyt nuori aikuinen oli viimeisessä tahdossaan toivonut, että hänen soittimensa annettaisiin minulle. Ne samat soittimet, joilla hän oli aikanaan soittanut nuorten messubändissä. Soittimet päätyivät takaisin siihen toimintaan, josta hän oli suuresti nauttinut. Ne vietiin bändikämppään – ja musiikki jatkuu.

Aikanaan soitettiin yhdessä, palveltiin toisiamme ja oltiin Pyhän äärellä.

Tämän palautteen äärellä olen edelleen – ihmetellen ja kiitollisena.