Kuulumiset ja näkökulmat seurakunnan kasvatuksen kentältä Pieksämäeltä

Kirjoittaja on Ilmo Häkkinen, johtava nuoristyönohjaaja Pieksämäen seurakunnasta, valmistunut 1986 Suomen Raamattuopistolta Kauniaisista. Työsuhteita on ollut kaksi: Helsinki, Pakilan srk 87-96; Pieksämäen srk 96- 26?

Näistä tiedoista tuleekin selväksi, että olen vanhan koulutuksen työntekijä, ja urani loppuhuipennusta kohti kulkemassa. Pitkä työura antaa luvan katsella vuosikymmenien muutoksia. Yhteiskunta muuttuu, tekniikan ihmeet kehittyvät ja vievät nuorten aikaa ja nuorisokulttuuria eri tavalla ja eri suuntiin kuin urani alussa. Silti nuori pysyy samana – kaipaa aikuista, hyväksyntää ja kavereiden seuraa. Loistaa ja leimuaa, kun on ryhmässä, jossa saa olla oma itsensä – ahdistuu ja syrjäytyy, kun jää yksin.

Muutoksia on ollut myös valtakunnallisessa toiminnassa ja nuorisotyön koulutuksessa.

Pieksämäki on HELMI kaupungiksi Suomen kaupunkien kultaisessa kruunussa. Se sijaitsee keskellä Suomea, on rautateiden risteyskaupunki ja täällä on ollut diakonien ja nuorisotyönohjaajien koulutusta. Paikkakunta oli merkittävä tyttö- ja poikatyön ”keskus” Partaharjun leirikylän vuoksi.

Kun eräs pikku Ilmo 70 – luvulla kävi Partaharjun raittiusleireillä telttailemassa poikien paratiisissa, ja katsoi ihaillen ”Iso-Partaa”, Pentti Tapiota, syttyi hänen sydämeensä ajatus seurakunnallisen poikatyön merkityksestä. Se johdatti hänet alalle ja myöhemmin hakeutumaan varhaisnuorisotyön keskukseen, Pieksämäelle.

Nuorisotyönohjaajia koulutettiin lähes joka niemen notkossa, oppilaitosten taustajärjestöjen vaikuttaessa kirkolliseen linjaan, oli ohjuksia paljon ja työpaikat löysivät tekijänsä. Koulutus ei antanut pätevyyttä kuin kirkon virkaan, joten ensimmäinen työpaikka valmistuneelle oli seurakuntavirka.

Maailma muuttuu.

Nyt koulutus tarjoaa laajan valikoiman kelvollisia työpaikkoja, ja seurakunnat ovat tiukassa kilpailutilanteessa.

Pieksämäkeläisestä näkökulmasta näyttää, että vain kasvukeskukset tarjoavat nuorille perheille töitä ja elämänympäristöä, johon molemmat puolisot voivat työllistyä ja asettua. Kun koulutus haalii lähes yksinomaan etelän ja rannikon opiskelijoita, ei susirajalle löydy nuoria perheitä tekijöiksi. Elämänmeno on erilaista, suku etelässä, harrastukset, kaverit ja koulutukset  ruuhkasuomessa. Savossa, Karjalassa ja Kainuussa työntekijät usein rekrytoidaan (ryöstetään) toisesta seurakunnasta ja vahinko kiertää.

Työn kannalta harmittaa silloin, kun nuori on selkeästi alalle sopiva, mutta enemmän käytännön tekijä kuin korkeakoulutusta ja kirjallisia töitä hallitseva opiskelija. Vakituiseen virkaan ei kuitenkaan voida valita, jos koulutus on vajaa.

Tällaisen tilanteen nyt kokeneena olen alkanut ajatella, että nuorisotyössäkin voisi olla A- ja B-virkoja, kuten kanttoreillakin, joiden kohdalla A- ja B- kanttorien puute johti C-kanttorien viran perustamiseen. Useampien nuorisotyönohjaajien seurakunnissa voisi olla A-virka tai pari, ja yksi B-virka mahtuisi mukaan. Vakituinen virkasuhde sitouttaa paremmin kuin pätkät sijaisuuksissa. Esimerkiksi STEP – koulutuksen ”Nuoriso ja yhteisöohjaaja”-tutkinto on hyvä peruskoulutus, josta saisi reippaita B-nuorisotyönohjaajia. Nuorisotyö ei ole rakettitiedettä, vaan vaatii sydäntä ja sielua ja kovaa käytännön työtä.

Se valituksista ja tajunnat räjäyttävistä koulutuspolitiikan uudistushankkeista. Työpaikastani on plussana sanottava, että Pieksämäellä valtuusto ja neuvosto ovat täynnä fiksuja seurakuntalaisia päättäjinä. Nuorisotyötä arvostetaan, virkoja säilytetään, rahaa annetaan ja oma leirikeskus pidetään kunnossa. Neljä nuorisotyönohjaajaa touhuaa koululaisille ja nuorille vetävää toimintaa, ja perheet lähettävät lapsensa leireille ja toimintaan.

Leirit ovat seurakuntamme nuorisotyön painopistealue monesta syystä. Leireissä ei ole kilpailua, sillä muualla yhteiskunnassa se korvataan työntekijöille niin hyvin, ettei siihen ole varaa. Lisäksi leireiä ja retkistä nuori ja kouluikäinen saa elämyksiä jotka voivat kantaa hyvää hedelmää pitkälle tulevaisuuteen.

On hienoa tehdä työtä, jolla on tarkoitus ja siunaus. Työpaikassa, jossa työtoverit arvostavat ja kunnioittavat toisiaan, esimies luottaa ja kannustaa, (jos nyt joskus vihjailee ja ohjailee suuntia) ja lapset ja nuoret innostuvat ja innostavat. Myös perheet kiittävät ja ohjaavat nuoriaan mielellään seurakunnan toimintaan.

Miten meitä onkaan siunattu, kun rakastamme työtämme ja se rakastaa takaisin!

Lyhyesti sanoen, hyvä voittaa pahan. Loistavat puolet työstä peittävät harmaat hetket. Pieksämäen pikkukaupungissa on nuorilla tilaa rauhalliseen kasvuun ja kehitykseen.

Jumalalle kiitos.

Lopuksi vaikka toimistoni seinän julisteet – kuva. Tunnustan, että olen suurleirien ystävä ja IsoParta- fani.

Teksti: Ilmo Häkkinen