Oliko kaikki ennen paremmin?
Kyllä oli. Ei ollut. Tätä kysymystä on tullut vuosikymmenien aikana palloteltua.
Kun aloitin nuorisotyönohjaajana 1984, nuorisotyönohjaaja oli enemminkin rinnastettu kerhonohjaajaksi. Naapuriseurakunnassa kirkkoherrakin kysyi kollegalta, montako kerhoa
viikossa pidät? Se oli työn mittari.
Tuosta ajasta on menty melkoinen harppaus eteenpäin. Tänään nuorisotyönohjaaja nähdään jo
oman alan ammattilaisena ja asiantuntijana. Toivottavasti.
Paljon on muutakin tässä maailmassa muuttunut ja samalla myös työssä ja ennen kaikkea
nuorisossa, jonka kanssa saamme elää juhlissa ja varsinkin arjessa.
Tärkein asia ei kuitenkaan ole muuttunut. Olemme täällä lapsia ja nuoria varten. Turvasatama
myös niille, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa. Emme tiedossa ja taidossa osaa tehdä kaikkea,
mutta ei se ole tarpeellistakaan. Monesti lähellä oleminen, kuunteleminen ja huomatuksi tuleminen on tärkeintä.
Minulla on ollut mahdollisuus työurani aikana toimia erilaisissa työyhteisöissä, YK-joukoissa
Libanonissa, merimieskirkon laivakuraattorina ja ammattiaineiden opettajana. Kaikissa näissä on
ollut merkittävintä läsnäolo
Joka viikko kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria kohtaa seurakunnan työntekijöitä eri yhteyksissä.
Se kertoo minulle, että työllä on merkitystä, vaikka usein ei ole siltä tuntunutkaan. Tämä suuri
määrä on, valitettavasti, kätketty loistavasti vakan alle. Kirkon tulisi juuri näitä asioita tuoda
yleiseen tietoisuuteen, että kirkon toiminta saisi ihmisille, tätä salattua tietoa.
Meillä on myös mahdollisuus vaikuttaa nuorten medialukutaitoon. Yhä usein törmää ”totuuteen”,
joka somen kautta on muuttunut ehdottomaksi totuudeksi. Tämän kysymyksen kanssa joudutaan
varmasti moniin haasteisiin. Joskus on vaikea alkaa asiasta keskustelemaan, koska vastassa on
nuoruuden ehdottomuus. Maltti ja lehmänhermot ovat silloin tarpeen, että vuorovaikutus voi syntyä.
Nuorisotyöntekijän miltei tärkeimpänä ominaisuutena olenkin kokenut juuri tämän: pitää pysyä
rauhallisena, vaikka sisällä kuohuu. On hyvä ollut tottua olemaan ”kaatopaikkana”, johon paha olo voidaan kipata. Se on vaatinut totuttelua ja oppimista, mutta se on kannattanut.
Yhä suurempana merkityksenä nuorisotyössä pidän verkostoitumista eri toimijoiden kanssa.
Lapset ja nuoret ovat meille yhteinen asia, joiden hyvinvoinnin ja kasvamisen tukena toimimme.
Työssämme voimme jakaa kristillisen perinnön merkitystä yhteiskunnassamme. Samalla voimme
myös auttaa ymmärtämään muita kulttuureja ja uskontoja, niin että oma kristillinen identiteettimme säilyy ja ehkä myös vahvistuu.
Satoja leirivuorokausia ja tuhansia kokoontumisia on nyt takana ja ehkä suurin kaipaus jääkin juuri näihin ihmisiin, joita olen saanut vuosien aikana kohdata. Järjestelmät ja organisaatiot muuttuvat, mutta ihmiset ovat ja pysyvät. Kiitos siitä!
Kirjoittaja: Hannu Rui, nuorisotyönohjaaja, Keski-Lahden seurakunta