Poissa kotoa

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin kesällä rippikoululaisista, jotka eivät koskaan ole olleet yötä poissa kotoa ilman vanhempiaan ja tarvitsevat siksi lyhyemmän leirin (HS 8.6). Pian arveltiin myös varusmiesten sopeutumisongelmien johtuvan yökyläkokemusten puutteesta.

Kotoa poissa oleminen muuttaa näkökulmaa. Arjesta irtautuminen virkistää ja rikastuttaa kokemusmaailmaa. Samalla se on uhka: miten olen, kun olen poissa turvapaikastani?

Antiikin maailmassa turismi oli harvojen etuoikeus, mutta pyhille paikoille saattoivat vaeltaa tavallisetkin ihmiset. Esimerkiksi profeetta Samuelin äiti Hanna osallistui vuotuiselle pyhiinvaellukselle Siloon (1. Sam. 1). Pyhiinvaellus saattoi olla varsinkin kotiin sidotuille naisille hengellisesti ja sosiaalisesti antoisa kokemus. Näin ainakin silloin, kun oma varhaisteini ei yhtäkkiä kadonnut useaksi vuorokaudeksi kesken matkan (Luuk. 2). Jeesus puolestaan kapusi aikuisiällään vuorille hengähtämään ja rukoilemaan.

Virkistävät poistumiset arjen ympyröistä ovat kuitenkin yksittäisiä vilahduksia Raamatun tekstien kokemusmaailmassa. Vahvemmin ääneen pääsevät koti-ikävän ja vierauden tunteet: ”Virtojen varsilla Babyloniassa me istuimme ja itkimme, kun muistimme Siionia,” laulavat kotimaansa menettäneet (Ps. 137:1).

Toisissa teksteissä ollaan kotona, mutta vieraus ja muukalaisuus ovat osa jaettua identiteettiä, jota kirjoittajat pyrkivät sanoittamaan. Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä kristittyjä kutsutaan toistuvasti ”muukalaisiksi” vieraassa maassa (1. Piet. 1:1, 17; 2:11). Muukalaisuus on mitä todennäköisimmin kuvainnollista eikä viittaa etniseen alkuperään tai kotipaikkaan. Muukalaisuuden kieli on seurausta kristittyjen kokemasta muutoksesta. He ovat syntyneet uudelleen Jumalan lapsiksi ja sisaruksiksi toisilleen (1:3, 22–23; 2:17; 3:8). Uudelleensyntyminen on muuttanut heidän näkökulmansa.

1. Pietarin kirjeen kirjoittaja yrittää saada vastaanottajia irtautumaan ympäröivän kulttuurin arvoista ja statussymboleista ja odottamaan katoamatonta palkintoa Jumalalta (1:3–5). Tämä on kirjoittajalle tärkeää, koska kristittyihin kohdistui ennakkoluuloja, jotka saattoivat kärjistyä ja johtaa jopa rikossyytteisiin. Tällaisessa tilanteessa kristityn nimen häpeää oli mahdoton kestää, jos edelleen piti kiinni vanhasta arvomaailmastaan. 1. Pietarin kirjeessä Kristuksen omana eläminen onkin vastakulttuuria: irtisanoutumista vanhasta arvomaailmasta ja jopa sosiaalisista suhteista ja uuden näkökulman omaksumista (4:3–4).

Vaikka kirjoittaja ruokkii vierauden ja muukalaisuuden tunnetta, hän ei kehota eristäytymiseen eikä ympäröivän kulttuurin normien rikkomiseen. Kristittyjen on syytä olla nuhteettomia kansalaisia, puolisoita ja orjia, jotta kaikille valkenisi, että ennakkoluulot ovat perusteettomia.

Jännite vastakulttuurin, mukautumisen vai vaikuttamisen välillä on tyypillistä monille varhaisille kristillisille teksteille. Pitäisikö syntiselle ja pian väistyvälle ”maailmalle” näyttää keskisormea? Vai sittenkin vaikuttaa maailmassa ja pyrkiä muutokseen, kun vielä on aikaa? Ollaanko kotona vai poissa kotoa?

Teksti: Katja Kujanpää