”Vaan hallelujaa kirkossa”
Juttelin pari viikkoa sitten kolmen viidesluokkalaisen kanssa Kaarinan kirkon uusissa nuortentiloissa pienten nolkkarin, eli tuttavallisemmin 4.–7. -luokkalaisten avoimien ovien, aikana. Iltapäivissä käy sitkeästi pieni joukko tuttuja alakoululaisia, mutta yleensä vain kourallinen. Kavereita on monesti pyydetty mukaan, mutta ei sinne kirkolle voi kuulemma tulla, ”koska siellä pitää vaan puku päällä laulaa hallelujaa”. Naurahdin, mutta totisena.
Olemme työtiimissäkin pohtineet paljon sitä, miten kirkon sanoma voisi tuntua elävältä ja merkitykselliseltä arjessa. Millaista viestiä annamme esimerkillämme, kun näemme seurakuntalaisia kirkon seinien ulkopuolella? Ja jos mielikuvat heillä ovat yllä kuvatun kaltaisia, niin missä mättää?
Avainsana on aitous
Nuoret tunnistavat nopeasti, jos aikuinen yrittää olla jotain, mitä ei oikeasti ole. On uskallettava elää todeksi sitä, mistä puhuu. Näyttää sen, mitä opettaa. Osoittaa sen, mihin uskoo. Tämä näkyy siinä, miten kohtaamme lapset ja nuoret – onko seurakunta paikka, jossa saa olla keskeneräinen ja jossa jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on? Yksikin rohkaiseva sana, aito kohtaaminen tai jaettu rukous voi jättää pysyvän jäljen. Kun nuori näkee, että joku elää sanomaa todeksi, se puhuttelee enemmän kuin yksikään viimeistelty saarna tai valmiiksi mietitty vastaus.
Ja seurakunnan vapaaehtoisilla on tässä tärkeä rooli. Isoset ja kerhonohjaajat eivät todellakaan ole vain tapahtumien apukäsiä, vaan nuorisotyön ydintoimijoita. He luovat yhteisön, jossa kristillinen usko ja arvot välittyvät eteenpäin ennen kaikkea vertaissuhteissa. Vertainen tai vuotta vanhempi nuori, joka uskaltaa sanoittaa ja osoittaa omaa uskoaan, on esikuvana seurakunnassa kultaakin kalliimpi. Vai kuinka usein olet itse onnistunut vaikkapa hartaudessa olemaan vakuuttavampi, kuin omasta uskostaan edes haparoiden todistava isonen?
Tämä kaikki tapahtuu arjessa ja tekemisen lomassa. Kristillinen sanoma ei ole kirkon ovien sisään paketoitu erillinen ohjelmanumero, vaan se kulkee mukana kaikessa. Seurakunnan nuorisotyön tehtävä, seurakunnan kasvattajien ja ammattilaisten tehtävä, on tarjota sosiaalinen ja hengellinen tila, jossa usko voi kasvaa omalla painollaan, turvallisesti ja luontevasti.
Suorituksista vapaa viesti
Kaiken keskiössä kristillinen sanoma tarjoaa jotakin, mitä moni nuori kaipaa suoritusyhteiskunnan paineiden keskellä: armoa ja rakkautta ilman ehtoja. Tämä onkin kirkon suurin ”kilpailuvaltti”: ajatus siitä, että jokainen on arvokas ja rakastettu sellaisenaan. Tätä meidän jokaisen tulisi viestiä yksinkertaisesti ja rohkeasti, ilman mutkikasta teologista jargonia. Nuorille kirkon tulisi olla paikka, jossa ei ole pakko suoriutua, vaan jossa saa olla juuri sellainen kuin on.
Kun pohdin, miten nuorisotyöstä tehdään vaikuttavaa vuonna 2025, niin vastaus löytyy arjesta. Siitä, miten kohtaamme nuoret, miten osoitamme kristillisen sanoman eläväksi ja miten annamme tilaa kysymyksille, kasvulle ja oivalluksille. Nuorisotyön tehtävä ei ole vain kertoa uskon sisällöistä, vaan ennen kaikkea auttaa nuoria näkemään, että kristillinen sanoma on osa elämää tässä, nyt ja tulevaisuudessa.
Teksti: Jens Salama
