Tulos tai ulos
Jeesus vetää kovaa linjaa tulosodotuksissaan. Matteuksen evankeliumin talenttivertauksessa (Matt. 25:14–30) omaisuuttaan palvelijoille sijoitettavaksi jakanut mies odottaa merkittäviä tuottoja. Kiitosta saa alkupääoman tuplaaminen. Pelokas palvelija, joka ei uskalla muuta kuin kaivaa saamansa summan maahan turvaan, heitetään ankarien moitteiden myötä ulos.
Vertauksen voisi päätellä julistavan vaikuttavuusarvioinnin ilosanomaa. On tehtävä työtä, jonka tulokset näkyvät. Työn vaikuttavuutta on seurattava, resurssit on käytettävä tehokkaasti, on innovoitava rohkeasti turvallisen maahan kaivamisen sijaan. Tätä resurssit antanut Herrakin näyttää odottavan.
Ajatus työn tulosten mittaamisesta, niiden vaikutusten arvioinnista ja raportoinnista juurtuu yhä syvemmin kulttuuriimme. Kaikenlaisen työn kaikenlaisten tulosten pitäisi olla määrällisesti mitattavissa, jotta niitä voidaan arvioida. Tämä on projektiajattelua. Yhä useampi elämänalue mielletään projektiksi, johon tulosten seuranta ja raportointi kuuluu.
Elämän ja työn hahmottaminen projektina ei kuitenkaan ole vääjäämätöntä tai ainoa vaihtoehto.
Projektiajattelu on tietyssä historiallisessa tilanteessa syntynyt tapa hahmottaa työtä. Vaikka siitä on tullut hallitseva ajatusmalli useilla elämänalueilla, se ei vielä tarkoita, että se olisi aina hyödyllisin tai hedelmällisin tapa ajatella inhimillisiä ponnisteluja.
Projektimaisuus tuntuu luonnolliselta ja itsestään selvältä osalta työelämää, mutta sillä on myös kriitikkonsa. On paljon elämänalueita, joissa työ ei asetu projektin kaavaan ja aikarajauksiin. Esimerkiksi kasvatus ja koulutus tähtäävät ihmisen kokonaisvaltaiseen kasvuun ja sydämen sivistykseen. Moni opettaja onkin läpeensä tympääntynyt hankehumppaan.
Projektilogiikka on saanut vahvan jalansijan myös kirkollisessa työssä. On paljon hankkeita, joihin tuleekin soveltaa projektinjohdon parhaimpia oppeja. On kuitenkin syytä ottaa vakavasti kaksi apostoli Paavalin neuvoa: ”Koetelkaa kaikkea, ja pitäkää se, mikä on hyvää” (1. Tess. 5:21) ja ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon” (Room. 12:2).
Ihmisen rinnalla kulkeminen ja nuorten kasvun tukeminen eivät muunnu helposti mitattavaan muotoon. Jumalan valtakunnan työ uhmaa projektilogiikkaa. Sillä on viisivuotisstrategian sijaan oma aikaperspektiivinsä. Mitättömästä sinapinsiemenestä kasvaa puu, jonka oksilla taivaan linnut pesivät (Matt. 13:31–32), mutta tähän menee vuosikymmeniä. Iankaikkisuuden näkökulma ei mahdu mukaan ensinnäkään.
Valtakunnan työ on usein liian yllättävää, ennustamatonta ja monimuotoista, että sitä olisi helppo mitata. Ne, jotka saavat päättää, mitä ja miten mitataan, ovat paljon vartijoina. Joskus taas voi olla parempi tunnustaa, että arvokkaat päämäärät ovat mittaamisen ulkopuolella.
Talenttivertaus kertoo ennen kaikkea lamauttavasta pelosta, joka näivettää yrittämisen ja toiveikkuuden. Mihinkään ei uskalla ryhtyä surkean lopputuloksen pelossa, ja juuri se varmistaa epäonnistumisen. Uusien raporttien sijaan usein tarvittaisiin enemmän rohkeutta.
Teksti: Katja Kujanpää