Piplia: Ihanteita ja rakenteita

Kun Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen lähetti opetuslapset maailmaan, odotukset olivat kovat: ”Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.” (Mark 16:17–18) Sankarillisten ihmeitä vaikuttavien apostolien korostaminen on yksi mahdollinen tapa kertoa Kristus-liikkeen alkuajoista. Esimerkiksi Apostolien teot on juuri tällainen sankaritarina. Toisenlaistakin tarinaa voisi kertoa.

Puhtaasti Hengen varassa vaeltaminen näyttäytyy evankeliumeissa ihanteena. Jeesuskin kielsi oppilailtaan järkevän varustautumisen, kun nämä lähtivät kiertämään kyliä. Usein unohtuu, että Jeesuksen pyhän huolettomuuden mahdollistivat häntä taloudellisesti avustavat naiset. Magdalan Marian, Johannan ja Susannan lisäksi ”oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan.” (Luuk. 8:2–3) Jonkun piti kantaa Hengen varassa vaeltelun taloudellinen vastuu.

Paavali piti itseään karismaatikkona: hänen armolahjareperturaariinsa kuului esimerkiksi kielillä puhuminen (1. Kor. 14:18). Aivan ongelmattomana Hengen varaan heittäytyvä seurakuntaelämä ei hänen kirjeissään näyttäydy. Korintissa vaikuttaneet karismaattiset mieshahmot ajoivat seurakunnan kuppikuntaisuuteen: yksi ilmoitti kuuluvansa Apolloksen, toinen Paavalin ja kolmas Pietarin leiriin (1. Kor. 1:12) Sankarimyytillä on varjopuolensa. Armolahjojen ylitsevuotava esille tuominen kokoontumisissa johti kaaokseen. Vaikka kuinka oltiin Hengen varassa, jotain rakennettakin oli hyvä olla, Paavali joutui toteamaan. Hän antoi ohjeet armolahjojen ilmentämiselle ja kokoontumisen järjestykselle (1. Kor. 14:26–37).

Koko ajatus seurakuntaelämästä ilman rakenteita lienee enemmän retoriikkaa kuin todellisuutta. Filippiläiskirjeessä Paavali tervehtii seurakunnan ohella myös sen ”kaitsijoita ja palvelijoita” (Fil. 1:1). Kreikan sanat voisi myöhemmässä asiayhteydessä kääntää ”piispoja ja diakoneja”, mutta Kristus-liikkeen alkuvaiheessa piispoista puhuminen synnyttäisi väärän mielikuvan. Filippiläiset olivat todennäköisesti järjestäytyneet ottamalla mallia paikallisista yhdistyksistä, joita oli moniin tarkoituksiin. Piirtokirjoituksia tutkimalla on saatu selville, että yhdistyksillä oli jos jonkinlaista rahastonhoitajaa, puheenjohtajaa ja menojen valvojaa. Kaitsijat ja palvelijat olivat jonkinlaisia seurakunnan virkailijoita. Yhdestä maininnasta on mahdoton päätellä, miten heidät valittiin ja millainen toimikausi heillä oli.

Kristinuskon ensivaiheista kertomamme tarina vaikuttaa myös siihen, miten katselemme nykyistä seurakuntaelämää. Kerrommeko tarinaa spontaanin meiningin menettämisestä ja rakenteisiin jähmettymisestä? Vai olemmeko tyytyväisiä, että evankeliumin kuuluminen on luotettavammalla taloudellisella pohjalla kuin Johannien ja Susannojen kukkaronnyörien varassa? Tunnustammeko, että alusta asti sankarimiesten taustalla oli joukko vähemmän karismaattisia virkailijoita, taloudellisia tukijoita, sihteereitä ja arjen tekijöitä?

Teksti: Katja Kujanpää