Nuorten tulevaisuusseminaari luo optimistisen katseen kohti tulevaisuutta

Seurakuntien ja järjestöjen nuoria vaikuttajia kokoontuu huhtikuussa Espooseen suunnittelemaan kirkon tulevaisuutta. 17-vuotiaiden aktiivien mielestä eniten kiireisintä remonttia kaipaa keskustelukulttuuri ja toisten kunnioittaminen.

Tulevaisuusseminaarin teemoja ovat muun muassa tulevat seurakuntavaalit, kirkon strategia ja nuorten mielenterveyden tukeminen. Teemat on valittu itse valmisteluprosessiin osallistuneiden nuorten kesken. Yhtenä tärkeimpänä 17-vuotiaat, eri puolilta maata tulevat Henri, Oona ja Emma pitävät kirkon keskustelukulttuuria ja yhdenvertaisuutta.

Nuorilla on vahva usko keskusteluun

Tulevana keväänä Henri Siltanen vetää seminaarissa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta käsittelevää pajaa. Eniten hän odottaa ympäri maata tulevien nuorten aktiivien välistä keskustelua. Nurmijärveltä saapuva Siltanen haluaisi viedä kirkkoa etenkin kohti avoimempaa keskustelua.

“Tärkeintä olisi eri tahojen välinen avoimempi keskustelu, kun kirkon tilanne on jakautunut”, hän sanoo.

Siltanen uskoo, että kirkko tarvitsisi joissakin asioissa myös yhteisen kannan nykyisten jakolinjojen sijaan.

“Kun meiltä yhteiskunnassa kysytään meidän mielipidettä, ei voida sanoa, ellei meillä selkeästi sellaista ole.”

Entä kompromissit, syntyykö yhteisiä kantoja ilman niitä?

“Tilanne on se, että yhteistyötä pitää saada aikaan, muuten keskustelua ei synny, sellaiselle ei ole tilaa tai siihen ei ole halua”, Siltanen kuvailee.

“On luotava ensin helppo tapa keskustella, että yhteinen näkemys voi syntyä. Avoin keskustelu voi auttaa pohjan rakentamista.”

Tulevaisuusseminaarit kutsuvat toimijuuteen

Osallisuus on Henrille tärkeä teema. Hänestä seurakuntien olisi löydettävä uusia kohderyhmiä ja luotava toimintaa, joka soveltuisi nykyistä suuremmalle osalle ihmisiä.

Henrille tulevaisuusseminaarit ovat merkinneet paljon. Osallisuuden ja yhdenvertaisuuden teemat tuntuvat omilta myös siksi, että hänellä on omakohtaista kokemusta sosiaalisesta syrjäytyneisyydestä.

“Minulla on sellaisia kokemuksia elämästä, jotka antavat monipuolista näkökulmaa näihin aiheisiin. Rippikoulussa sain kuvan kirkosta avoimena yhteisönä ja aloin pohtia omia arvojani. En ole erityisen uskovainen, mutta minulle kokemus vastaanottavasta yhteisöstä on ollut hengellinen kokemus. Haluan vaikuttaa kaikessa missä voin.”

Oman seurakuntansa nuorten vaikuttajaverkostoon kuuluva Henri uskoo, että seminaarin ajatukset vaikuttavat paikallistasolla eri elimissä.

Samaan luottaa Emma Pelkonen Säkylä-Köyliön seurakunnasta.

“Meillä on pajoissa tarkoitus herättää nuorissa innostusta viedä terveisiä myös kirkolliskokoukseen ja tehdä aloitteitakin”, Pelkonen kertoo.

“Toukokuussa jutellaan paljon edustajien kanssa kirkolliskokouksessa. Viestit menevät parhaiten eteenpäin ruohonjuuritasolla ja jokaisella on omaan paikallisyhteisöön seminaarista jotain kotiin vietävää”, uskoo puolestaan Oona Ristimäki Urjalan seurakunnasta.

“Seurakunnissa kyllä varmasti halutaan kuulla seminaarin terveisiä. Tuloksista osa on myös seurakunnilta toisille oppimista, kun osanottajat tulevat eri puolilta.”

Kynnyksiä voisi vieläkin madaltaa

Tulevaisuusseminaaria itseään voisi nuorten mukaan kehittää samaan suuntaan kuin kirkkoa: että ulkopuolisen olisi helpompi päästä mukaan.

“En tuntenut ketään, kun osallistuin ekaa kertaa. Vaikka semma on tosi yhteisöllinen, ujojen mukaan pääsemistä voisi nopeuttaa”, sanoo Ristimäki.

“Olin itse sellainen, joka tuli yksin ja lämpenin hitaasti. Tänä vuonna pyritään varmistamaan, että kaikki tietävät, mitä tehdään ja milloin.”

”Ensimmäisenä vuonna vanhempani lupasivat hakea tarvittaessa pois kesken, mutta eivät saaneet edes puhelimella kiinni koko viikonloppuna. Pajatyöskentelyssä tutustuin ihmisiin, joiden kanssa ei välttämättä ollut mitään muita yhteisiä tekijöitä kuin seurakunnan toiminta, mutta se riitti. Lähdin uudelleen mukaan siksi, että voisin olla jollekin toiselle mahdollistamassa sitä elämystä, jonka itse ekan kerran sain.”

Kirkon parlamentista ei ole esikuvaksi

Emma Pelkonen on ollut mukana viemässä seminaarin nuorten terveisiä kirkolliskokoukseen ja tutustunut siellä kirkon päättävän elimen kulttuuriin.

“Ei ole ollut kovin kunnioittavaa aina se keskustelu. Myös seurakunnissa kaikkien välistä ja kaikkia kunnioittavaa keskustelua pitäisi olla enemmän.”

Myös Oona Ristimäki pitää vallitsevan keskustelukulttuurin tasoa huonona.

“Se ei tosin ole pelkästään kirkon ongelma, mediaa kun seuraa niin keskustelukulttuuri lyö yli monissa tilanteissa, eikä välttämättä oteta toisia huomioon.”

Hän uskoo, että seminaarissa keskustelun tasoa voidaan pitää hyvänä esimerkiksi turvallisemman tilan periaatteilla ja Erätauko-menetelmällä, jota myös käytetään.

“On aika pieni vaiva käydä ne periaatteet läpi ja sitoutua niihin, ne ovat sitten selkeät rajat joiden sisällä keskustellaan. Sellaisella voi saada aikaan liikkeen parempaan suuntaan”, Ristimäki uskoo.

“Nuorilla on seminaarissa erilaisia lähtökohtia, mutta aika helpolla on päästy yhteisymmärrykseen.”

Emman mukaan yhteistyö ja vuorovaikutus alkaa jo yhdessä seminaaria suunnitellessa. “Osa ihmisistä on liberaalimpia ja toiset konservatiivisempia, ja silti haluamme kaikki samaa asiaa: kirkkoa, jossa on hyvä olla.”