Kehitetään toimintaa tähän tilanteeseen ja näille nuorille sopivaksi!
Työmotivaatio oli keväällä paikoin hieman hukassa. Asiat rullasivat eteenpäin niin kuin ne aina rullaavat, ja aina jostain tuli jokin juttu johon piti mukautua ja hypätä mukaan. Vuoden kierto on jo niin tuttu, että tietää jo etukäteen milloin tulee ne kiireiset ajat ja milloin ehtii taas miettiä ehkä jotain uutta. Tai vain hengähtää ennen seuraavaa kiirettä.
On ollut kuitenkin yksi asia, joka sai minut innostumaan: isoskoulutuksen uudelleen järjestely. Tämä työ vaati omaa työskentelyä, mutta myös yhteistyötä kollegojen kanssa. Pohdimme, mitä toiminnalta toivoisimme ja miten saisimme juurrutetua vanhempia nuoria enemmän mukaan toimintaan. Erityisesti pohdimme sitä, mitä toivomme isosten toiminnasta saavan.
Työ ei ole ollut helppoa, sillä olisihan se nyt niin paljon helpompaa jatkaa sillä linjalla, mitä on tehty. Olen aikoinaan hypännyt tähän isoskoulutuksen työskentelytapaan mukaan ja vain viilannut sitä sieltä täältä. Nyt oli aika näyttää enemmän puskutraktoria kuin maalipensseliä.
Kierrätimme sitä, mikä tuntui hyvältä. Poistimme sitä, mikä ei tuntunut enää sopivalta. Lisäsimme sitä, mikä tuntui puuttuvan.
Eräs kollega totesi: Miksi teemme tästä työstä itsellemme niin helppoa. Jäin miettimään tätä lausetta, enkä edes ihan heti ymmärtänyt sitä. Tietenkin haluamme tehdä omasta toiminnasta helppoa, siis sellaista, jossa tiedämme mitä seuraavaksi tapahtuu ja jonka suunnitteluun ei kulu paljon aikaa (koska sitä aikaa ei aina löydy). Kun hyvä tapa on löytynyt, voimme antaa asioiden edetä ”niin kuin aina ennenkin on tehty”. Toisaalta se voi olla sitä, että järjestelemme viikot niin, että ne ovat meille itsellemme optimaalisia.
Välttelemme kehittelemästä uutta, koska se muuttaisi omia rutiinejamme, vaikka se saattaisi olla työmme kohderyhmälle sopivampaa.
Kun nyt mietin isoskoulutuksemme uudelleen järjestelyä, huomaan, että en ole päästänyt itseäni tai edes tiimiäni helpolla. Se on vaatinut päiviä, jolloin olen voinut keskittyä vain tähän asiaan. Olemme työstäneet tiimin suunnittelupäivien aikana aihetta eri tavoin (kiitos lähiesihenkilölle tästä mahdollisuudesta!) ja olemme käyneet erilaisia keskusteluja pienemmissä porukoissa. Vielä ennen kesälomaansa työkaveri pohdiskeli, miten saisimme isoskoulutukseen vielä teroitettua leirin etukäteispalaverin tärkeyttä.
Yhteistyössä on voimaa! Kiitos muuten kaikille, joiden isoskoulutuksen runko on mahdollista lueskella netin kautta. Siitä on ollut iso apu näissä pohdinnoissa!
Mitään takuita uuden onnistumisesta tai sen vaikutuksista isostoimintaamme ei vielä tässä vaiheessa ole. Vaikka moni asia on vielä kesken, odotan tulevaa kautta toiveikkaasti ja innostuneesti. Koen löytäneeni työn ilon taas uudelleen.
Tulevaisuudessa joudumme enemmän ja enemmän miettimään toimintatapojamme. Konkreettisesti se voi näkyä henkilöstömuutoksissa tai nuorten vähenevässä määrässä. Muutos voi olla pelottava, mutta enemmän se on mahdollisuus. Se on mahdollisuus kehittää toimintaa juuri siihen tilanteeseen ja näille nuorille sopivaksi. Ehkä voisimme jättää sanavarastoista pois lauseen ”näin on aina ennenkin tehty” ja ottaa tilalle ”Mitä voisimme tällä kertaa tehdä?”.
Teksti: Tiina Siloaho
oululainen nuorisotyönohjaaja
