Piplia: ”Te häpäisette köyhän”
Kun Jumala tekee liiton Israelin kansan kanssa Siinailla, hän määrittelee liiton ehdot. Niihin kuuluu haavoittuvassa asemassa olevien huomioiminen: ”Älä tee muukalaiselle vääryyttä äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut muukalaisena Egyptissä. Älkää kohdelko huonosti leskiä älkääkä orpoja. Jos kohtelette heitä huonosti, minä kuulen heidän huutonsa.” (2. Moos. 22:20–26) Toimeentulon ja ihmisarvon varmistaminen on yhteisön vastuulla ja tapahtuu Jumalan katseen alla.
Niin muinaisessa Israelissa kuin myöhemmin Rooman valtakunnassa tuloerot olivat valtavia. Huomattava osa väestöstä eli tilanteessa, jossa taloudellisia puskureita ei ollut ja katovuosi tai sairastuminen syöksi perheen kurjuuteen. Joissain varhaisissa kristillisissä yhteisöissä jotenkuten toimeentulevien keskinäinen naapuriapu oli turvaverkko, jonka avulla vastoinkäymisistä selvittiin.
Köyhät ovat Raamatussa Jumalan erityissuojeluksessa. Psalmissa 10 kuvataan häikäilemätöntä voitontavoittelijaa, joka ajaa köyhät umpikujaan: ”Kiskuri kerskuu voitoistaan ja pilkkaa Herraa. – – Hän vaanii siepatakseen heikon, kaappaa köyhän verkkoonsa. Niin sortuu avuton ja heikko, köyhät joutuvat hänen valtansa alle.” (Ps. 10:3, 9–10). ”Hän sanoo itsekseen: »Ei Jumala välitä, hän on kääntänyt katseensa pois, ei hän mitään huomaa.»” (Ps. 10:11) Psalmin rukoilija kuitenkin luottaa siihen, että Herra hankkii vielä oikeuden orvolle ja sorretulle (Ps. 10:17–18).
Köyhyyden stigmaa ja kristittyjen keskinäistä eriarvoisuutta käsitellään kärkkäästi Jaakobin kirjeessä: ”Jos teidän kokoukseenne tulee mies, jolla on kultasormus sormessaan ja hieno puku yllään, sekä samalla kertaa köyhä nuhruisissa vaatteissaan, niin ettekö vain osoitakin huomiotanne tuolle hienosti pukeutuneelle ja sano hänelle: »Istu tähän, tässä on hyvä paikka»? Köyhälle te sen sijaan sanotte: »Seiso sinä tuossa», tai: »Istu tähän lattialle jalkojeni viereen.» Ettekö te silloin syyllisty erotteluun omassa keskuudessanne? (Jaak. 2:2–4)
Kristityille oli houkuttelevaa kohdella kunnioittavasti potentiaalista rikasta käännynnäistä, olisihan hänen tuestaan ja resursseistaan hyötyä koko yhteisölle. Kirjeen kirjoittajalta ei löydy ymmärrystä tällaiselle pelisilmälle: ”Te häpäisette köyhän.” (2:5)
Psalmeissa Jumalalta odotetaan sorron pysäyttämistä ja pelastusta kurjuudesta. Toisissa teksteissä tilien tasaaminen siirtyy tuonpuoleiseen todellisuuteen (Luuk. 16:19–31). Silloin köyhyys on suorastaan onniteltava tila, jonka merkitys hengellistyy: ”Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta.” (Luuk. 6:20) Köyhyys on Raamatussa yhtäältä sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden seuraus, jota vastaan on taisteltava, ja toisaalta toisissa teksteissä siihen yhdistyy lupaus. Jaakobin kirjeessä köyhät ovat suorastaan valittuja: ”Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville.” (Jaak. 2:5)
Teksti: Katja Kujanpää










