Puoluesihteerit vastaavat nuorisotyötä koskeviin kysymyksiin: Anna Mäkipää, vasemmistoliitto
Vuonna 2026 pidetään seurakuntavaalit ja huhtikuussa 2027 eduskuntavaalit. On sopiva aika selvittää, miten puolueissa suhtaudutaan nuorten kysymyksiin, nuorisotyöhön ja seurakuntien rooliin nuorisotyön tekijöinä.
Villin haastattelusarjassa kysellään puoluesihteereiltä, miten lasten ja nuorten pahoinvoinnin kasautumiskehitys parhaiten käännetään, minkälaista roolia nuorisotyöltä kaivataan nuorten hyvinvoinnin edistämisessä, miten eri nuorisoalan toimijoiden yhteistyötä edistetään ja mitä erityisesti seurakuntien nuorisotyöltä odotetaan.
Mitkä näyttäytyvät nuorten keskeisimpinä haasteina?
Keskeisin haaste on lukuisissa tutkimuksissa havaittu nuorten tulevaisuudenuskon romahtaminen ja pahoinvoinnin lisääntyminen. Suomessa, kuten ympäri maailmaa nuoret kokevat, ettei opiskelu ja työnteko enää tuo turvaa ja vakautta elämään. Alle 25-vuotiaiden työttömyys on kasvanut vuodessa yhdeksän prosenttia. Juuri nyt lokakuussa uutisoitiin, ettei ilmastonmuutosta voi enää pysäyttää 1,5 asteeseen, tarkoittaen äärimmäisten sääolosuhteiden lisääntymistä ja elämän edellytysten vaikeutumista myös Suomessa. Elinkustannusten noustessa ja ilmastokriisin edetessä aiempien sukupolvien kokema usko jatkuvaan edistykseen on vailla pohjaa.
Pelkkä tsemppipuhe ei riitä, on tehtävä konkreettisia toimenpiteitä nuorten paremman tulevaisuuden eteen.
Tärkein keino nuorten pahoinvoinnin kasaantumisen estämiseen?
Nuorilta leikkaamisen sijaan meidän on satsattava nuorten koulutukseen, palveluihin ja harrastuksiin. Tahdomme perua leikkaukset sosiaaliturvaan ja korottaa opintorahaa. Vaadimme myös jokaiselle kolme kuukautta työttömänä olleelle nuorelle työ- tai opiskelupaikkaa.
Lasten ja nuorten matalan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalveluita on vahvistettava. Peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen oppilashuollon ammattilaisten määrää on lisättävä. Myös lapsiperhesosiaalityön resurssit on turvattava. Tuen ja palvelujen on ulotuttava kaikkiin alaikäisiin ja tarpeen mukaan yli 18-vuotiaille. Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteistyötä pitää tiivistää.
Nuorisotyön rooli nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?
Nuorisotyöllä on erittäin tärkeä rooli nuorten hyvinvoinnin edistämisessä, ja sen on näyttävä konkreettisina parannuksina jatkuvien leikkausten ja supistamisen sijaan. Nuorisotyön rahoitusta ja asemaa on vahvistettava. Nuorisotyön merkitys nuorten hyvinvointiin on tunnistettava ja nuorisolakiin kirjattuja kirjauksia nuorisotoiminnan järjestämiseen velvoittamisesta konkretisoitava.
Koulun, järjestöjen, seurakuntien ja julkisen sektorin yhteistyö nuorisotyössä – onko kaikilla paikkansa ja miten seurakuntien osuuteen tulisi suhtautua?
Toisin kuin maan valtaapitävät tuntuvat tällä hetkellä ajattelevan, on järjestöjen, vapaaehtoistyöntekijöiden ja seurakuntien tekemä vapaaehtoistyö todella arvokasta. Vasemmistoliiton mielestä kansalaisjärjestöjen toimintaedellytykset on turvattava. Myös kirkko ja seurakunnat tarjoavat konkreettista apua monille sitä tarvitseville, ja sen arvo on ehdottomasti tunnustettava.
Onko puolueella tulossa seurakuntavaaleihin kirkkopoliittista ohjelmaa?
Seurakuntavaaleissa on noin kolme miljoonaa äänioikeutettua, ja se on myös vasemmistolaisille seurakuntien jäsenille tärkeä vaikuttamisen paikka. Puolue ei ole valtakunnallisesti tekemässä ohjelmaa näihin vaaleihin, mutta vasemmistoliiton aktiivit paikallisesti ovat mukana vaaleissa ehdokkaina ja tukemassa vasemmistolaisten vaalityötä.
Onko sinulla omaa kokemusta kirkon nuorisotyöstä – jos, millaisia arpia tai muistoja se on jättänyt?
Olen käynyt rippileirin ja ollut riparilla isosena. Jo silloin käytiin keskustelua siitä, mikä on kirkon käsitys yhdenvertaisuudesta ja erilaisten ihmisten hyväksymisestä, mitä tulee erityisesti sateenkaariväkeen. Sateenkaari-ihmisiä on ollut aina ja tulee aina olemaan.
Kuten ennenkin, myös nyt, kirkon sisälle näyttää mahtuvan monenlaista suhtautumista. Onneksi ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustavia puheenvuoroja ja toimijoita on tullut viime vuosikymmeninä lisää ja lisää kirkon piiriin. Toivottavasti tämä tasa-arvoisuuden kehityskulku edelleen jatkuu kirkon sisällä, jotta kaikkia oikeasti kohdellaan kuten haluttaisiin itseä kohdeltavan.
Teksti: Jaakko Kaartinen


Kuva: Jaakko Kaartinen









