Marko Anttila aloitti työt Roihuvuoren seurakunnassa aamuyhdeksältä syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1991. Siitä alkaen hän on jatkanut töitä samassa virassa samassa seurakunnassa.

Anttila tiesi heti rippikoulun jälkeen, että hänestä tulisi nuorisotyöntekijä. Opiskelemaan hän pääsi Helsingin evankeliseen opistoon ja tie aukesi siitä.

”Yllättävän paljon olen tykännyt tästä työstä ja paikasta. Enkä ole ainoa – täällä on vielä minua pidempäänkin olleita”, Anttila sanoo.

”Minusta tämä ei ole työ vaan elämäntapa. Nuorena sen oivaltaminen vähän arvelutti, mutta ei enää. Meillä työyhteisö on kokonaisuudessaan sellainen, että se houkuttelee pysymään. Se on kannustava ja hengellisyys yhdistää meitä.”

Kyllähän jokaiselle kriisejä jossain vaiheessa syntyy, mutta vastoinkäymisten yli kyllä pääsee. Ajattelen kuitenkin itse, että jos ihminen ei hoida hengellistä elämäänsä, kriisit tuntuvat suuremmilta. Me työntekijöinä olemme yhtä lailla saman sanoman ja Jumalan sanan kohde.”

”Jos luoja suo ja tahtoo, jatkan tätä eläkkeelle saakka!”

Ydinkokemuksena kannatteleva työyhteisö ja työn vapaus

”Meillä nauretaan paljon – harjoittelijat ovat olleet yllättyneitä siitä, miten paljon naurua on”, Marko Anttila sanoo.

”Kasvatuksen tiimissä jokainen kokous alkaa rukouksella, ja sen jälkeen kysytään kuulumiset: mitkä ovat sillä kertaa elämän ilot ja surut. Työssä ei saa olla niin kiire, ettei ole aikaa kysyä, mitä kullekin kuuluu. Meillä tuntuu, että ympärillä on tukevia ja kannattelevia ihmisiä; kaikki ovat saaneet sekä itkeä että nauraa.”

Anttila sanoo ymmärtävänsä, että joku ajattelee työpaikan olevan vain työpaikka ja rajaa sen tiukasti.

”Mutta minua ei haittaa vaikkapa se, että on yksi puhelinnumero ja että minut saa siitä aina kiinni. Illalla plärään kännykkää, koska vastailen nuorten viesteihin. Siihen aikaanhan niitä tulee. Minulle se merkitsee autonomiaa ja vapaus työajan hoitamisessa on mahtava osa tämän työn tekemistä.”

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen toki itse myös oppinut tarpeellisissa määrin rajaamaan omaa työtä. Ja kyllä työaika ja -kulttuuri on tässä mielessä muuttunutkin hallitumpaan suuntaan. Aikanaan nuorisotyöntekijät väsyivät ja lopettivat työurat kesken ehkä juuri siksi, kun työ oli niin rajatonta. Nuoremmat polvet ovat jo valmiiksi ehkä tässä viisaampiakin. Tätä työtä tekevillä on vahva auttamisen halu, ja kun se on, siihen voi uupuakin.”

Tuntuu hyvältä, että omalla työllä on lapsille merkitystä

”Nuorisotyö on sellaista, että siinä oppii kaikennäköistä ja itseä kiinnostavia asioita voi jatkuvasti tuoda mukaan.”

Keskeistä on myös yksinkertaisesti nuorten kanssa oleileminen.

”Tulin tekemään poikatyötä, jossa oli mukana myös nuorisotyötä. Poikatyöstä ja sittemmin koko kouluikäisten työstä opin pitämään paljon. Kontakti lapsiin on riemastuttavaa ja tuntuu hyvältä huomata se, että minulla on merkitystä niille lapsille.”

Merkityksen tunnetta syntyy siitä, että lapset moikkaavat kadun toiselta puolelta ohi mennessään tai että nuoret hakeutuvat juttelemaan.

”Kouluilla käydään paljon hengailemassa käytävillä, olemassa nuoria varten. Siellä päästään tarjoamaan aikaa kaikille alueella oleville nuorille, ei vain seurakunnan pienemmälle porukalle.”

Anttila sanoo, että nuoret ovat yhtäältä samanlaisia kuin aina ovat olleet: mustavalkoisia, aitoja, sanovat mitä ajattelevat.

”Mutta toisaalta nuoret ovat muuttuneet, koska maailma muuttuu niin nopeasti. Sanoin yhdelle nuorelle, joka kyseli minun työstäni, että kaikkia ilmiöitä nuorten elämässä minun on vaikeaa ymmärtää. Nuori vastasi minulle, että niinpä hänestä itsestäänkin on. Itselleni oli armollista ymmärtää, ettei kukaan ymmärrä kaikkea.”

Muutos on sääntö ja tulevaisuus on avoin

Anttila oli vakuuttanut pian Roihuvuoressa aloitettuaan, että pystyy tekemään työtä vallan hyvin milloinkaan koskematta tietokoneeseen. Sanat piti pian vetää takaisin.

1990-luvulla nuorisotyöhön tuli ensin kaukohaku, sitten ensimmäiset matkapuhelimet, sitten netti ja nuoret ja pussikaljakulttuuri hävisivät digiversumiin.

”Some on paikka, jossa maailma on nuorille. Snapchat on meidän suorin kanava nuorten väliselle viestinnälle. Siellä pitää olla itsekin, jotta pysyy perillä siitä, mitä on. TikTokia meillä tekevät nuoret, minä vain moderoin.”

Muutokset eivät maailmassa pysähdy 2020-luvulle. Esimerkiksi Anttila nostaa esiin sen, kuinka paljon Roihuvuoressa maahanmuuttajien määrä on hänen työvuosiensa aikana lisääntynyt. Sillä on ollut mielenkiintoisia vaikutuksia; islamin piirissä olevat puhuvat uskonnosta tosi avoimesti ja se näyttää murtaneen meikäläistä ajatusta uskosta vaiettuna yksityisasiana. Nyt suomalaistenkin nuorten keskuudessa uskosta puhuminen on yleistynyt ja kyselyjen perusteella Jumalaan uskominen on rippikoulun jälkeen rivakasti noussut.

Se, että asiat ovat muutoksessa tarkoittaa myös sitä, että tulevaisuus on avoin. Työntekijän kannalta se on toiveikas ajatus.

”Haluan kannustaa nuoria tulemaan kirkkoon töihin. Uudistua voi koko ajan – ja koko ajan saa opetella.”

 

Marko Anttilan kolme pointtia siitä mitkä tekijät tukevat työssä jaksamista vuosikymmenet

• Hyvä kirkkoherra, joka luottaa työntekijöihin, antaa nähdä näkyjä ja takaa suuren vapauden tehdä.
• Työn joutavuus, itseorganisointi
• Hengellinen yhteisö
• Omasta ruumiista täytyy huolehtia: kaksi kertaa viikossa salibandya ja kuntosalia.

Lue Villin haastattelut pitkän työuran seurakunnasta tehneistä nuorisotyöntekijöistä

• Klaus Tefke, Kontiolahti
• Mono Kuoppala, Oulu
• Marko Anttila, Helsinki 
• Petri Jalovaara, Lieksa

Lieksan seurakunnan nuorisotyöntekijä Petri Jalovaara aloitti kirkon töissä vuonna 1990. Noista vuosista Lieksassa on kulunut yksi vuosikymmen. Sitä edelsivät kuusi vuotta Enossa ja yhdeksäntoista Lauritsalassa.

”Yksi syy tällä uralla pysyttelemiseen on, miten paljon yhteistyötä olen saanut tehdä muiden kanssa ihan alusta saakka. Kunnan nuorisotyö on ollut kaikkialla läheinen kumppani. Näin on täällä Lieksassakin, yhteistyötä on kunnan kanssa viikoittain. Täällä kaikki, kunta, seurakunta ja järjestöt tekevät yhdessä ja erikseen työtä samojen nuorten eteen.”

Lieksassa seurakunnalla ja kunnalla on kummallakin yksi työntekijä, lisäksi on yksi 4H -työntekijä. Kun voimavarat laitetaan yhteen, saadaan aktiivista toimintaa.

”Meillä on täällä esimerkiksi nuorille yökahvila ja etsivää nuorisotyötä myös. Koulusaapasta ollaan käynnistämässä ja koulutyötä tehdään ylipäätään aktiivisesti. Vapaaehtoisia on mukana työssä myös.”

Jalovaara ei ole seurakunnassakaan rajautunut tiukasti omaan työalan sisälle. Hän on esimerkiksi mukana maahanmuuttajatyössä ja miestenpiirissä.

”Ristiin rastiin tekeminen on minusta tärkeää. Lauritsalassa oli kolme nuorisotyöntekijää, Enossa kaksi, nyt olen Lieksassa yksin. Yhteistyö on siis myös välttämättömyys.”

Joskus tarvitaan vaihtelua

Kolme työpaikkaa kolmessakymmenessäviidessä vuodessa ei vilkasta kiertoa. Se on ollut tarpeellinen ja sopiva tapa tuulettua.

”Työpaikan vaihtaminen on auttanut minua jaksamaan. Vaikka seurakunnissa ja työyhteistöissä ei ole ollut mitään vikaa, jossain vaiheessa on tullut sellainen olo, että ellei lähde, jämähtää.”

Lapsuuden kotikaupungissaan Porissa Jalovaara oli mukana nuorisotyössä Keski-Porin seurakunnassa isosena ja apuohjaajana.

”Muistan jonkun kyselleen, lähdenkö nuorisoalalle töihin, mihin vastasin, että varmasti en! Mutta löysin sitten itseni Pieksämäeltä.”

”Välillä olen miettinyt, mitä tekisin, jos saisin uudelleen valita”, Jalovaara sanoo.

”Työelämän aikana on ollut sellaisia hanskat tiskiin -kausia, ettei ole varma jaksamisesta. Se ei ole johtunut työstä niinkään, vaan yksityiselämän asioista. Elämä on moninaista ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.”

Kun on pitkään samalla paikalla, tulee osaksi yhteisöä

Tempo nuorisotyössä on muuttunut nopeammaksi, on whatsappit ja muut. Toisaalta on paljon joustavampaa, ei ole kirjeiden lähettelyä ja puhelinpäivystyksiä vaan voi keskittyä olennaisimpaan.

”Yhdessäoleminen on jatkuva perustarve, siksi nuoret tulevat leireille ja tapahtumiin. Nuorilla on monia ahdistuksen lähteitä. On tärkeää, että aikuisia on saatavilla, kuuntelemassa ja tukemassa, kun on tarve. Pienellä paikkakunnalla seurakunta tarjoaa tosi tärkeän kanavan kerhoihin ja leireihin.”

Lieksa on pieni paikka, jossa on mahdollista tunnistaa kaikki kasiluokkalaiset.

”Lauritsalassakin oli rippileirillä ensimmäiseltä luokalta saakka tutuksi tulleita lapsia. Siellä aloitimme koulutyön, jossa kehitettiin joka ikäryhmälle oma juttu. Joka syksy tultiin opettajanhuoneeseen täytekakun kanssa suunnittelupalaveriin. Se oli uutta ja fiksua: jos lapsiin törmäsi joka vuosi, tultiin tutuiksi molemmin puolin. Sama ilmiö täällä Lieksassakin on: tuttuja kasvoja. Se auttaa työssä jaksamiseen sekin.”

”Työn merkityksestä saa tuntumaa, kun seuraa nuoria ja heidän kasvuaan vuosien läpi, ja nämä nuoret tulevat ja kiittävät viimeisimmästä leiristä tai tapahtumasta ja kyselevät, että milloinhan olisi taas seuraava.”

 

Petri Jalovaaran neljä pointtia siitä, miksi seurakunta on niin hyvä työpaikka, että siellä jaksaa pysyä:

• Seurakunnassa on hyvä koulutus ja tästä pidetään huolta. Kunnalla ollaan kateellisia siitä.
• Varma työpaikka, ei tule SOTE-uudistusta, ja toimintamäärärahoja on aika hyvin käytössä. Työssä ei pääse rikastumaan, mutta ei tämä köyhintäkään elämää ole. Muut asiat ovat rahaa tärkeämpiä.
• Työilmapiiriltään hyvät seurakunnat – itselle on sattunut niin.
• Kirkko arvostaan työntekijöitään.

 

Lue Villin haastattelut pitkän työuran seurakunnasta tehneistä nuorisotyöntekijöistä

• Klaus Tefke, Kontiolahti
• Mono Kuoppala, Oulu
• Marko Anttila, Helsinki 
• Petri Jalovaara, Lieksa